Iltoja vaan. Tulipahan kokeiltua kunnolla Salviaa, aiemmin siis lehteä vähän polttanut sellaisenaan, nyt kuitenkin lähdin vieraisiin pusikoihin 25x:n muodossa ja homma olikin tiukka.
Ystävän kanssa tätä oli tarkoitus kokeilla, mutta hänen jäädessään parantelemaan krapulan poikasta tein typerästi ja päätin kokeilla itsekseni.
Join kaikessa rauhassa vihreää teetä, sytytin kynttilän ja suitsukkeen, valmistelin itseäni henkisesti, silti kämmenet tuppasivat vähän hikoamaan kun olin jo aiemmin häivähdyksen jostain nähnyt.
Aloitin hyvin varovasti puolittamalla 0.05g määrän (vaaka näyttää vain tuolla tarkkuudella) ja kapsin hieman toisesta annoksesta toiseen, eli minulla oli n. 0.02 ja 0.03 määrät edessäni.
Laittoin pienemmän annoksen bongiin, toivotin tattiväelle tervemenoa ja pulputin sen pois. Savua tuosta määrästä tuli hyvin vähän ja vaikutuksena tuntui vain virran tulevan läsnä, se tuntui tulevan ihoon kiinni, muttei lähtenyt vetämään.
Odottelin hetken ja laitoin tuon .03g:n pesään ja tulta perään, nyt tulikin säikeistä ja väreilevää putkinäköä, lattia tuntui kallistuvan hieman, mutta virta ei vieläkään lähtenyt vetämään.
No, tässä kohdin tein toisen virheen, tuplasin annoksen. n. 0.06g. Sieltä se tuli. Se tuli ja vei minut mukanaan.
Kaikki tuntui virtaavan ja väreilevän, mielessä jyskytti ajatus, hyvin syvä ja lopullinen ajatus. Tiivistettynä kutakuinkin, kun ihminen oivaltaa jotain lopullista, se on kaiken loppu. Maailmankaikkeus tuntui lähtevän itsestäni, loin todellisuuden, tätä ei olisi saanut ymmärtää, olin yksi, olin kaikki. Minulta ilmeisesti katosi hieman ymmärrys että se oli Salvia, eikä tosi, ja perkele kun pelotti, mua pelotti niin maan helvetisti.
No, tuo oli mitä mielessäni tapahtui, mitä ruumiini teki, oli seuraavaa...
Juoksin keittiöön päin, sinne veti virtaus, ulko-ovesta ulos (pelkät bokserit päällä), tarrauduin roskapönttöön ja läpsin sitä (tässä vaiheessa naapurintyttö kurkkaa ovesta ja sulkee sen uudestaan), kävelin edestakaisin ja puhuin kovaan ääneen "apua" ja annoin avolätäreitä itselleni, yläkerrasta tuli joku alas, ei onneksi kai vakiasukas ja taisi olla virolainen (kattoi varmaan että on kovin kotoisaa kun meno kuin lasnamäessä), pyysin kai kovin surkeana apua ja pyllähdin asvaltille istumaan. Kysyi tarvitseeko soittaa poliisit, no tähän tarjoukseen en luojan kiitos tarttunut ja sanoin meneväni takaisin sisään.
Hengitin keuhkojeni täydeltä, höngin ja puhisin, nojasin vielä aitaan hetken ja tulin vapisevana hermorauniona sisätiloihin. Kämmeneenkin sain pienen haavan.. Alkaa suurin vaikutus laantumaan.
Mutta se, missä mieleni kävi piti minua yhä otteessaa, pelkäsin perkeleesti kaiken katoamista. Vapisevin käsin ja hassun olon vallitessa tulin koneelle anomaan apua, tässä pätkä kun juuri pääsin koneelle asti;
Twatlock: VITTTTTUUU
Twatlock: hui
Twatlock: saatan a, keksin kaiken
Twatlock: tämä on el'ämää vain
Twatlock: huhhuh
Kaulin: tuo on aivan totta
Twatlock: that's it
Twatlock: en enää koske tohon
Twatlock: huh
Twatlock: vihovviimeionen
Twatlock: pelottaa
Twatlock: huh..
pegezu: noh
Kaulin: ei pelota pitkään
Twatlock: meinaa mennä ohi vieläkään
Ja sekava ja äitiä ikävöivä tilitys jatkuikin tuosta tovin jos toisen (piti tallentaa keskustelu koneelle). Todella, todella suuri kiitos heille, ketkä pitivät seuraa pikaviestimessä
tämä oli kanavani tähän todellisuuteen. Vielä vähän tunteroisen verran väristeli ja loppuvaiheessa kaverikin piipahti kylässä kattomassa että kaikki on ok. Palkitsin itseni selviytymisestä pienellä kävelyllä ja suklaarusinarasialla
Jos tuohon enää uskaltautuu, on seura _EHDOTTOMAN_PAKOLLINEN_. Salvia on puhunut ja opetuksensa antanut.. huh.
Edit; joku voisi siirtää tämän tuonne;
http://www.taikasieni.net/smf/index.php?topic=973.0 kiitos