Suippumadonlakit toimii sillä tavalla, että pieneksi kuvittelemasi annos saattaa aiheuttaa elämäsi kamalimman, mutta opettavaisimman tripin, kun taas isomman annoksen kanssa maailma on vain täynnä rakkautta ja sateenkaaria. Tai sitten toisinpäin. Voi olla, että isona pitämäsi annos ei teekään juuri mitään.
Voi olla, että saat hillittömän pahoinvoinnin tai sitten et. Voi olla, että ajatuksesi menevät umpisolmuun eikä väreistä ja jännistä visuaaleista ole tietoakaan.
Sienet toimivat erittäin yksilöllisesti ja niiden vaikutus riippuu muun muassa henkilön senhetkisestä mielentilasta, stressin määrästä, seurasta, ajasta ja paikasta, milloin sienesi nautit, siitä miten suhtaudut niihin sieniin, millaista musiikkia kuuntelet, mitä teet matkasi aikana, millainen valaistus paikassa on, mitä olet tehnyt edellisten päivien aikana, millainen suhde sinulla on äitiisi, mitä näet ikkunasta ja millaisia esineitä ympärilläsi on. Ja noin niinkuin kaikesta muustakin mahdollisesta.
Ei ole olemassa mitään universaaleja annostusohjeita kokemattomalle tai kokeneellekaan sienimatkailijalle. Toki kannattaa ehkä aloittaa pienemmästä annoksesta, koska silloin ehkä saattaa säilyä parempi kosketus todellisuuteen. Tai sitten todellisuuteen kosketuksissa pysyminen onkin huono juttu, kun se edesauttaa muistamaan yhtäkkiä kesken tripin sen, mitä äitisi sanoi sinulle viime viikolla. Tai sen, mitä lapsuudenkaveri sanoi sinulle hiekkalaatikolla ollessasi muutamaa päivää vaille viisivuotias.
Luonnonvaraisten sienten psilosybiinipitoisuuksilla on tapana myös vaihdella tosi paljon. Voi olla, että gramma ja kaksi grammaa sisältävätkin yhtä paljon taika-aineita.
Minun elämäni kamalin trippi tapahtui syödessäni yhden gramman suippumadonlakkeja. Toisena kertana olen syönyt lähemmäs kolme grammaa ja lähinnä nauranut ja hymyillyt kuusi tuntia putkeen. Joskus söin puoli grammaa ja seisoskelin tovin tuolin päällä itsellenikin tuntemattomasta syystä ja hihittelin asialle, mutta en kokenut, että sienet olisivat vaikuttaneet asiaan.