Psilosybiini.info
Uudistunut keskustelupalsta osoitteessa https://discourse.psilosybiini.info

Psilosybiinisienet suurilla annoksilla

Poissa Arosusi

    • Viestejä: 70
    • Karma: 15
    • Profiili
750µg LSD:

Painovoima repii kappaleiksi
   kaiken taivaan
alta paljastaen tulen
tuhoutumattoman ytimen
yhteisen sykkivän
luun lain lakkaamattoman
halun halata avoinna olevaa
    hyppyä
mahdollisuutta mahdottomaan
kurottaen kohti toista
valona välkkyvää virtaa
    sirpaletta
silittäen sisimmän kehrän kutoen
avaten
     avaten

Antaen ja saaden
     kaiken taivaan
gate gate pāragate pārasaṃgate bodhi svāhā


Poissa Arvalis

    • Viestejä: 783
    • Karma: 30
    • Profiili
Todella kaunista, Arosusi.

Tämän voisi melkein kopioida foorumin LSD-topiciin?

Psilosybiinisienet ja LSD kyllä ajavat hyvin pitkälti saman asian, kunhan annokset sovittaa. Haluaisitko kuitenkin kommentoida sitä, miten tuo vertaantuu isojen annosten sienitrippeihisi?
"Instant gratification takes too long."
-- Carrie Fisher


Poissa Arosusi

    • Viestejä: 70
    • Karma: 15
    • Profiili
Psilosybiinisienet ja LSD kyllä ajavat hyvin pitkälti saman asian, kunhan annokset sovittaa. Haluaisitko kuitenkin kommentoida sitä, miten tuo vertaantuu isojen annosten sienitrippeihisi?

Minun kokemuksieni mukaan LSD on suurillakin annoksilla hallittavampi, rationaalisempi & analyyttisempi,
huomattavasti energisempi, ulospäin suuntautunut ja ulkoavaruuteen ampuva.
Enemmän kiinni konsensus maailmassa ja näyttäen kaiken lävistävän elämän tanssivan silmiesi edessä ja takana.

Sienet taas tuntuvat vievän suurilla annoksilla enemmän vuoristorataa sisäänpäin, alitajuntaan ilman hallintaa, mystiseen opetukseen, kehoon ja sen läpi
kohti pyhää.

Mutta kuten sanoit kun annos on kohillaan erot hälvenevät ja erottelu loppuu.
LSD:n huomattavasti pitempi vaikutusaika voi olla siunaus tai kirous. Koin viime tripillä pitkän laskeutumisen valtavalta huipulta ajoittain melko tuskalliseksi (lähinnä kaupungin läpitunkevan melun takia), mutta myös erittäin otolliseksi ajaksi työstää ja merkityksellistää koettua. Sienten kanssa sitä monesti mennään sinne ja takaisin hyvinkin nopeasti ja sit taas ihmetellään ihmisyyttä,
 integraatio jää tehtäväksi selvinpäin.
Kehoni kertoo myös että monet näiden aineiden vaikutuksista tapahtuvat kehomielen sellaisilla tasoilla jotka eivät ole arkitietoisuuden havaittavissa tai hallinnassa.
Avautumista auttaa voi, väistämätöntä se kuitenkin lopulta on.
gate gate pāragate pārasaṃgate bodhi svāhā


Poissa pipo

    • Viestejä: 33
    • Karma: 0
    • Profiili
Ensimmäinen kokemus osoitti jo sen, ettei reissun jälkeen kannata samana päivänä lähteä uudelle matkalle. Otettiin 5g (joko jotain Thai, tai Mexicoa) puoliksi ja muutaman tunnin jälkeen samanlainen satsi, josta olisi ollut iloa enemmän, jos olisi antanut ne naapurin kissalle. Kuulin jonkun ottaneen 0,5g cubee vartin välein n. 5-6 kertaa, eli 2,5-3g reilun tunnin aikana ja aloin miettimään, että saisiko sillä keinolla pidennettyä matkan kestoa, vai onko yleensä keinoa, jolla saisi jarrua rataisiin?   


Poissa amnesia

    • Viestejä: 7
    • Karma: 0
    • Profiili
huhhuh! pakko on nyt kertoa vaikka tänne omasta eilisestä kokemuksestani kun on niin höperö olo edelleen. Tyyppasin siis eilen omia kasvattamiani golden teachereita ja oli kyllä menoa. Aikaisempia sienikokemuksia on lähinnä silokeilla ja cubensiksilla pienillä annoksill

Popsin kotona n. klo 15 aikaa appelsiinimehun avustuksella fiktin päältä 3.5g tattejani. olo oli odottovainen ja ylpeys omista kasvatuksista oli suuri. Olin suunnitellut että popsin sienet naamaan ja lähden kaverin luo n. 40 minuutin matkustamisen päähän itä-vantaalle ja tarjoan hänellekkin matkan. Mielessä siis oli että kerkeäisin kaverin luo ennenkun sienet alkavat potkimaan, mutta toisin kävi. Pakkasin tavaroitani reppuun n.15 minuuttia sienten syömisestä kun alkoikin ihan yhtäkkiä päässä pyörimään :D En ole koskaan kokenut sienissä vastaavia nousuja. Siinä kohinassa muistin että huomenaamuna kämpilleni on tulossa remonttimiehiä vaihtamaan ikkunoita ja postiluukusta oli tullut paripäivää aijemmin lappu jossa käskettiin siirtämään kaikki tavarat pois metrin päähän ikkunasta. Noh siinähän sitten päätin alkaa siirtelemään tavaroita kun tuli kunnon energia puuska. Tv tasoa nostaessani alkoi yhtäkkiä aivan älyttömästi naurattaa. MUistan edellisiltä matkoiltanikin että olen ollut kovin naurulle altis mutta tämä oli kyllä oikeen sydämmestä kumpuavaa huutonaurua. Happi meinasi loppua eikä oikeen pystyssäkään meinannut pysyä. Sitten nauru muuttui itkuksi. Silmät vaan tulvivat vettä ja yhtäkkiä huomasin itkeväni vessan lattialla. Itku oli siis todella hyvää ja puhdistavaa ei suinkaan pahaa tai surullista. Sometin soi ja kaveri sieltä laitteli viestiä että missä luuraan? Oli kulunut vasta 35min sienten syömisestä ja olin jo ihan kujalla. Keräsin siinä itseni ja lähdin matkaan. piti tosiaankin istua reilu 20min junassa mikä ei ollut lainkaan nautinnollista koska sählätessäni unohdin kuulokkeetkin kotiin. selvisin kuitenkin junassa maisemia katsellen. Oli vielä kaikenlisäksi oikein kaunis sää:) hyppäsin junasta pois ja menin tutulle bussipysäkille mistä piti hypätä 10minuutiksi bussiin että pääsen kaverin oven taa. Bussissa iski jumalaton hätä. Täynnä ihmisiä, huutavia lapsia, ihmiset tuijottaa, ei jumalauta! laitoin kaverille viestiä ja tuiotin puhelinta koko matkan. Ahdisti aivan perkeleesti. Hyökkäsin bussista ulos pysäkillä ja lähes juoksin kaverin ovelle. henkeä ahdisti ja sydän hakkasi. Tripillä trippailu 0/5. kaveri avasi oven ja huomasi heti että olen ihan hädässä. menin sohvalle tasaamaan hengitystä ja pölisin ihan kummia. Oli sellainen kiusallisen rauhaton olo ja kaikki mitä sanoin kuulosti mielestäni tyhmältä. Ei tosiaan ollut hyvä olla ja tuntui että pitää lähteä sieltä kaverin luotakin kohta pois. Siinä sitten sain itseni kuitenkin rauhoittumaan kun mentiin sohvalle katsomaan telkkaria. käperryin siihen kaverin kainaloon ja yhtäkkiä iski! Pää siirtyi sekunnissa jotenkin niin avaruudellisen tyhjään tilaan ja koko ympäröivä maailma muuttui yhdeksi suureksi visuaaliksi. kaikki oli helvetin kaunista ja aivan kun sisällä olisi tapahtunut äänetön ydinräjähdys joka jätti minut leijailemaan unenkaltaiseen tyhjiöön. Siinä samassa tuli taas itku mutta ei samanlainen itku kuin aikaisemmin kotona vaan vuolas räkänaama huutoitku joka kesti ja kesti. Itkulle ei edes ollut mitään syytä tuntui vain kun kaikki "pahat henget" olisivat pyrkineet minusta ulos. itkin melkein kolme tuntia siinä kaverin sylissä ja hän ymmärsi ja paijasi päätäni koko tämän ajan. Tunsin ääretöntä turvaa kaverin sylissä ja kaikki tuntui niin aidolta. ei sitä pysty selittämään. Melkeinmpä koko matkan ajan olin hiljaa. välillä kaveri kysyi minun itkiessäni että vieläkö on hyvää itkua ja onko hyvä olla. Kysymyksiin vastasin mutta koko matkan ajan vaivasi se että kaikki sanomani tuntui minusta todella hölmöltä ja kiusalliselta. Niinpä ilmoitin kaverillekkin että haluaisin olla vain hiljaa. Meillä on kaverin kanssa hyvä suhde ja todellakin kyllä lähennyttiin ton reissun aikana. ohhoh. Ainiin, vielä se pitää mainita että kotona söin sen 3.5g ja kaverille otin mukaan vajaa 2g. Kaveri ei sitten halunnutkaan ottaa kun ajatteli että parempi hänen olla selvinpäin niin minäpä sitten söin ne hänenkin tattinsa. Eli kokonaisuudessaan tuli otettua sellaiset reilu 5g näitä omia poikia.

Olisi kiva kuulla onko jollekkin muulle iskenyt koskaan tälläistä itkua? kavereilla ei ole koskaan tullut eteen mitään samanlaista eikä itsellenikään. Tosiaan kun itku ei vaan loppunut ja se oli vuolasta ja lohdutonta ulvontaa. Sen pituinen se.


Poissa ziuziu

    • Viestejä: 102
    • Karma: 23
    • Profiili

Poissa Mente

  • Tulokas
    • Viestejä: 2
    • Karma: 0
    • Profiili
Kaksi viikkoa sitten otin ensin 4,5 grammaa Golden Teachereita. Kahden tunnin jälkeen olo tuntui vaisulta, joten otin 2 grammaa lisää. Syy miksi tuntui vaisulta on se, että käytän Fluoksetiinia masennukseen ja Fluoksetiini blokkasi tehokkaasti psilosybiinin. Kuitenkin alkuannoksen ja buustauksen jälkeen tuli syvä rauhallisuuden tunne, värit olivat voimakkaammat ja puut näyttivät tanssivan hitaasti. Kuuntelin espanjalaista kitaramusiikkia ja katselin valokuvia. Tunteet velloivat ilosta syvään suruun. Ne kaikki tunteet tuntuivat uskomattoman kauniilta.

En ole ensimmäistä kertaa tekemisissä mielialalääkkeiden ja psilosybiinin kanssa, joten tiedän mitä odottaa.


Poissa Missy

    • Viestejä: 16
    • Karma: 0
    • Profiili
Itsellä ovat annokset vakiintuneet 6-8g tienoille. Edellinen oli 7g ja rapiat, isoin nauttimani annos oli reilut 8g. Joskus tekisi mieli koittaa 10g, koska se on niin kaunis tasaluku, mutta tähän mennessä ei ole tullut sellaista fiilistä.

Ei ole tarjota mitään yhtenäistä yhden kerran trippistooria, koska hyvistä aikomuksista huolimatta kuvauksen kirjoittaminen on aina jäänyt. Hyvin suunniteltu ei taidakaan olla ihan puoliksi tehty... Koosteen voin kyllä rakentaa palasista jotka mielestäni löydän.

Tuo grammamäärä sieniä on, näin epäkunnioittavasti sanottuna, ihan jumalattoman iso kasa tunkea kurkustaan alas. Ensimmäisillä kerroilla koin niin kovaa pahoinvointia, että itse kuivattujen sienien tuoksun assosioin jo todella vahvasti nauseaan. Nykyään on jostain syystä tämä huono olo ja varsinkin oksentelu väistyneet kuvioista kokonaan. Sieneni nautin vähän erilaisin tavoin, mutta aina ruuan kanssa. Viime kerralla sekoitin sienenpalaset itsetehtyyn raparperikeittoon (oli muuten mainio vaihtoehto), joskus pidin sienimunakkaista (ei lisännyt pahoinvointia raskaudestaan huolimatta ja nousi ihan hyvin mikä vähän yllätti) ja yhdessä vaiheessa suosin mustikkajugurttia.

Voin tosin mainita että ekan tripin (kokonaisuudessaan n 2+2g muistaakseni) raju oksentaminen oli varsin mainio tapaus. Kun koin etten enää pystynyt pidättelemään oksennusta, nappasin tuopillisen vettä helpottamaan toimenpidettä ja lähdin vessaan. Eikun sormet kurkkuun nopeuttamaan toimituksen kulkua ja oksensin mahaa häiritsevän sisällön pihalle. Flegmaattisena nojailin vessanpönttöön kun yhtäkkiä huomasin miten pöntössä oleva kupliva massa rupesi muuttumaan ja kiemurtelemaan ja fraktalisoitumaan. Se oli niin hienoa että pitkän aikaa istuin siinä pönttöön nojaillen, ihmetyksessä oksennusta katsoen ja nauraen hillittömästi kaikelle, myös itse tilanteelle. Ehkä kaunein oksennus ever!

On ihan jännää ruveta havaitsemaan ensimmäiset tuntemukset. Jossain vaiheessa sienien ottamisen jälkeen saattaa tulla "shiiit, mitä menin tekemään"-fiilis, mutta ensituntemusten jälkeen mieli rauhoittuu ja kehon valtaa odotuksen tunne. Kehossa tuntuu hassuja repiviä fiiliksiä lihaksissa, äänimaailma muuttaa muotoaan ja värit muuttuvat kirkkaammiksi. Siinä vaiheessa on hyvä mennä fiilistelemään ja katselemaan sohvalta viltin alta katossa roikkuvaa tuikkulyhtyä. Hiljaisuus on asia, joka on tähän mennessä aina tuntunut parhaimmalta. Haluan olla itseeni käpertynyt ja vain... Tuntea. Siksi onkin kaikista hienointa jos saa olla aivan yksin ja rauhassa.

Kun tuikun ympärillä rupeaa kiemurtelemaan hentoisia lähes näkymättömiä kuvioita tunnen yleensä tarvetta vetäytyä sänkyyn turvaan. Lähinnä siksi että tiedän että pian sitä mennään. Sänky on ollut ihan paras paikka tähän mennessä, liikkuminen olisi henkilökohtaisesti ihan tuhoon tuomittu asia. Huvittava ehkä, mutta tuhoon tuomittu.

Jossain vaiheessa todellisuus rupeaa aina rapisemaan. Se on ehkä hienoin tunne ever. Kerran muistan miten silmät auki katselin kun todellisuus hajosi warp drive -tyylisiksi värikkäiksi valosäikeiksi. En voinut kuin nauraa ja tuntea pakahduttavaa riemua, niin vapauttava tunne, tunsin miten tahdoin koko todellisuuden murentuvan palasiksi. Niin se tekikin. Fyysinen kehoni katoaa, mieleni ajelehtii kehottomana tilassa jossa ajalla ja paikalla ei ole sijaa.

Matkalla lopulliseen päämäärään käyn usein vierailemassa monessa eri kohdassa hajonnutta todellisuutta. Olen tuntenut niin suurta yhteenkuuluvuutta muinaisten suomalaisten tietäjien kanssa, olen tietoisuutena käynyt rämeikön laidalla jonkinlaista naamiokasvoista poppamiestä tervehtimässä. Tietoisuuteni huomattiin, se oli hienoa. Tunsin tietoisuuteni astiaksi joka vastaanotti kirkasta tietoa, näki, koki ja tunsi. Samoin tunsin itseni jollain tavalla loistavan tätä valoa kuin majakka. Olin osa kokonaisuutta, ykseyttä, kaikkeutta. Leijuin keskellä kaikkea olevaa, kaikkea ollutta ja kaikkea mitä koskaan tulee olemaan.

Lopullinen päämäärä matkalle on yleensä täydellisen hajoamisen tila. Silloin en enää vieraile paikoissa, oleskelen täydellisessä tyhjyydessä. Tyhjyys on huono sana, tosin, koska tyhjyys ei ole koskaan tyhjää. Se on absoluuttinen rauhan ja täyttymyksen tila. Ainoita hetkiä elämässäni kun tämä kaaoksen- ja hälinäntäyteinen pää on saavuttanut hiljaisuuden ja levon. Muistellessani sitä hetkeä en voi olla tuntematta suurta ihmetystä ja rakkautta. Niin valtava rauha, niin valtava... Ei sitä osaa kuvailla. Maanpäällinen nirvana?

Jossain tässä vaiheessa saatan heräillä todellisuuteen. Olen esimerkiksi havahtunut siihen että makaan sängyllä mahallani kuin joku tripeillä oleva kampela, tuijottaessani eteeni. Tai siis sivulle. Olisin varmasti pystynyt liikkumaan jos olisin halunnut, mutta miksi olisin. Olin läsnä ajassa ja paikassa ja kuitenkin katseeni näki niin kauas, halki avaruuden, halki ajan ja paikan. Kaikki fyysinen oli niin kaunista. Ääriviivat sulavia ja valkohehkuisia, hehkuva ilma. Siitä vielä valuin jatkamaan olemistani jossain ihan muualla.

Jossain vaiheessa sitten säpsähdän yleensä hereille. Nousen istumaan, tuijottaen maailmaa. Edellisellä kerralla se tosin meni niin että havahduin hereille sängynpädystä ja tökin jotain outoa, esillä olevaa osaa itsestäni (maha, se oli maha) ja totesin että "kyllä, se olen minä".

Laskuissa sitten yleensä raahaan itseni vessaan tarkastelemaan itseäni ja maailmaani. On ollut hetkiä kun on tuntunut varmalta että kuolen, nojannut kaakeleihin ja vuorotellen nauranut ja parkunut räkä poskella kohtaloani. Joskus taas jälkikäteen ei tule oikeastaan ollenkaan negatiivisia tuntemuksia, olen vain ihmeissäni kaikesta kokemastani. Olen kokenut jälkikäteen myös kriisejä todellisuuden olemuksesta ja siitä miten eriytyneitä ja yksinäisiä me näissä kehon suomissa rajoissamme olemmekaan. Kaikki tämä kuuluu niin täydellisesti asiaan, ja olen kiitollinen siitä.

Yleensä tämän jälkeen kuluukin tunteja raajojaan ja mielenpalasiaan keräten. Pikkuhiljaa palikat päässä pääsevät niin hyvin paikoilleen kuin voivat, niiden järjestys nyt ei alkujaankaan ole kovin kehuttava. Raajojen ymmärtäminen kestääkin sitten vähän kauemmin, miten voi ihmisellä olla niin paljon ja pitkiä raajoja ja miten ihmeessä niitä pitäisi muka hallita.

Sellaisia ne yleensä ovat, matkani, yleistettynä kokonaisuutena. Rakastan! Ne ovat matka kotiin ja sisäiseen rauhaan.

Ehdottomiin alkuvalmisteluihin kuuluu kaikkien mahdollisten ahdistuksenaiheiden läpikäynti. Olen kovin helposti ja turhaan ahdistuva ihminen. Käyn päässäni läpi aiheet, teen etukäteen sen minkä täytyy (esimerkiksi maksan rästissä olevan laskun tai lähetän ystävälle viestin) tai löydän rauhoittavan vastauksen jolla voi sitten auttaa ahdistunutta trippiminääni. Ensimmäisten trippien aikana en tätä tehnyt, ja kun minulle näytettiin pyynnöstäni helvetti, se ei ollutkaan muuta kuin yhtäkkiä niskaan romahtavat ahdistuksenaiheet ja sen tajuaminen oli todella hieno asia. Se oli kovin hieno trippi myöskin, seikkailin Evil Deadin Army of Darkness -maisemissa. Siitä se helvetti-ajatus sitten lähti.

Mutta, loppukaneetti:

Ei ole olemassa hyvää matkaa tai huonoa matkaa. On vain olemassa Matka.


Poissa Meischel

    • Viestejä: 30
    • Karma: 0
    • Profiili
Hyviä kuvauksia tällä palstalla. Heitän nyt omankin sekaan:

Päätin kokeilla tuossa viikko sitten Terence Mckennan suosittelemaa 5g hiljaisessa pimeydessä, kun jotenkin oli sellanen tunne, että nyt tarttee jotakin syvempää oppimista/resetointia. En tiedä onko mun kasvatuksista tulleet sienet olleet aina vähän vähemmän psilosybiiniä sisältävia, vai oonko vaan hard head, mut jollain 2g annoksilla ei o oikeen mitään vaikutusta tullut. Cubensiksia oon siis kasvatellu. Yleensä oon mennyt n. 4g annoksilla sieniä, kerran myös kokeilin MAOI:n kanssa ja sillon muistaakseni otin 3g. Joten päätin nyt, että otan sen 5g MAOI:n kanssa. Eli jauhoin eka 3g peganum harmalaa (Syrian rue) pippurimyllyssä jauhoksi ja heitin huiviin. Siitä noin 30min eteenpäin ja aloin popsia sieniä perään. En ehtinyt syödä niitä edes loppuun, kun alko jo kunnon humina käydä päässä, ei mennyt ku 10 minuuttia ja ne alko jo potkimaan. Ennen kestänyt ainakin sen 40 minuuttia, mutta nyt mentiin jo. Äkkiä loputkin sienet huiviin, alko kyllä *hieman* pelottaan, että onkohan tää nyt liikaa, kestänköhän mä tän? No, pimennysverhot kiinni, puhelin äänettömälle, korvatulpat korviin, vesipullo yöpöydälle ja sängylle makaamaan.
Ekana kiinnitän huomion ääniin. Kuulen päivän selvästi erilaisia piippauksia, poksahduksia, huminaa ja erilaisia elektronisia ääniä. Lopulta kuulen jo kauniin melodian soivan. Jonkun aikaa näitä ihasteltuani, alkaa näyt pyöriä luomien takana. Ensin yksinkertaisia värejä, joista muodostuu sitten erilaisia muotoja, hieroglyfejä ja esineitä. Nään yhessä vaiheessa jopa sargofagin lentävän näkökentän halki jonkin koneen/aluksen sisällä. Nyt alko kuumottaan. Tekee mieli avata silmät ja laittaa valot päälle, ihan hetkeks vaan, että saan todellisuudesta kiinni. Ei! Keskityn vaan hengittamaan syvään ja kohtaamaan kokemuksen.
Lopulta rauhotun, ja pystyn keskittymään taas. Nyt alan nähdä erilaisia maisemia, koneiden sisuksia. Tajuan, että en enää vaan nää niitä, vaan oon niiden sisällä. Erilaisista putkista ja värikkäistä metallisista levyistä tehtyjä muuttuvia huoneita/tiloja/maisemia joiden sisällä lentelen paikasta toiseen. Tää on eka kerta kun tunnen matkan aikana päätyväni johonkin toiseen paikkaan tai ulottuvuuteen. Silti tiedän koko ajan, että mun kroppa makaa sängyllä ja että pääsen palaamaan siihen ja omaan persoonaani millon tahansa, jos vaan liikahdan tai avaan silmäni, joten en välttämättä sanois tätä täydeks "out of body" kokemukseks, vaikka ajoittain en edes tunne mun kehoa ollenkaan. Jossakin vaiheessa löydän itteni jostakin sirkuksesta, jossa mulle näytetään erilaisia temppuja ja näytöksiä. En "näe" niitä sanan hmm... varsinaisessa merkitykksessä, mutta visuaalit ja koko homman tunne jotenkin kertoo/näyttää mulle näitä temppuja. Joka tapauksessa oon haltioissani.
Lopulta sirkus hiipuu, kuin liekki nuotiossa ja oon jossakin eri paikassa. Visuaalit ei enää muutu, vaan nyt ne on jämähtänyt tähän yhteen tilaan jonka sisällä oon. Jonkun aikaa tarkastelen tilannetta meditatiivisessa tilassa, en tartu yhteenkään ajatukseen, vaan katson vain mitä tapahtuu. Mutta kun mitään ei näytä tapahtuvan, niin tarraan kiinni johonkin ajatukseen ja se nostaa mut ilmaan. Rakennelmat ympärillä alkaa muuttaa muotoaan sitä mukaa, kun pääsen ajatuksessa pidemmälle ja kun lopulta tulen johonkin oivallukseen, tää konemainen rakennelma mun ympärillä hajoaa ja katoaa valkoiseen valoon. Ahaa! Tää oli jokin testi. Mutta niitä on lisää. Nyt oon taas erinäkösessä paikassa ja tunnelmakin on erilainen. Alan taas seurata ajatusta, eikä aikaakaan kun pääsen johonkin uuteen oivallukseen ja kone hajoaa taas. Sekoan laskuissa kuinka monta tasoa läpäsen, mutta jokaisessa tehtävä on vähän erilainen. Mun pitää ikäänku oppia katsomaan mun elämää aina uudesta perspektiivistä ja tajuta siitä jotain, niin pääsen seuraavalle tasolle. Tasot on kaikki erilaisia, yhdessä on selvästi sellanen kiero meininki, vähänku joku ilkikurinen, mutta samalla rakastava olento yrittäis ohjailla mun ajatusta vääriin suuntiin. "Mene tänne! Täällä on vastaus, tule kattomaan." mutta tiedän että se yrittää harhauttaa mua ja pääsen läpi senkin tason. Yhdessä on selvästi aikaraja, äänet ja visuaalit ympärillä muuttuu tasaiseen tahtiin kaaottisemmaks ja pelottavammaks, kunnes täpärästi tajuan senkin tason läpi.
Lopulta tunnen pääseväni läpi koko opetuksen ja siirryn pois pelialueelta. Nyt mielenmaisemani ylle on ilmestyny valtava varjo. Se on sieni. Tunnen sen läsnäolon. Tuun hieman surulliseks,  koska opin just äsken itestäni ja elmästäni monta asiaa, mitä en edes enää muista. Miten voisin käyttää näitä oivalluksia muuttamaan itteäni paremmaks ihmiseks, jos mä unohdin ne jo samantien kun tajusin ne? Ikäänku vastaukseksi sieni näyttää mulle paikan, jossa monimutkanen kone on toiminnassa. Erilaisia rakenteita kohoaa korkeuksiin, muuttuen koko ajan ja se rakentaa itseään. Vanhoja osia irtoaa ja niiden tilalle tulee uusia. Katson ylös korkeuksiin ja nään tän rakenteen päällä mun aivot. Tää paikka on mun alitajunta, tajuan. Kaikki mitä koen jää tänne muistiin. Vaikka en muista mitään mun tämäniltasia oivalluksia, niiden antama viisaus on kuitenkin rakennettu tänne ja sitä kautta kasvan ihmisenä, vaikken muistaisikaan suoraan mitä opin. Uskomaton helpotuksen tunne. Euforia. Läpäisin kaikki testit ja nyt sain palkinnoks uskomattoman rakkauden ja kiitollisuuden tunteen.
Nousen käymään kusella, ja meen sitten takas pimeyteen makoilemaan, mutten enää vaivu muihin maailmoihin.
Miettiessäni mitä just koin saa mut miettimään miksi mä sain kokea jotain tällaista? Jos jokainen ihminen sais edes kerran elämässään kokea tän kiitollisuuden tunteen, niin koko maailma muuttuisi täysin. Mietin omaa elämän tilannettani ja tajuan kuinka onnellinen mä oon. Mietin kavereitani ja suhteitani heihin ja alan itkemään. Itken ja itken vaikka kuinka kauan. Tuntuupa puhdistavalta. Räkä ja sylki valuu pitkin naamaa ja sänkyä kun poraan silmät päästäni. Tunnen yhtäaikaa niin montaa tunnetta, etten voi kun jatkaa itkemistä. Itken kiitollisuudesta, rakkaudesta, surusta, yhteenkuuluvuudsta, ilosta. Itken koska itkeminen tuntuu niin helvetin hyvältä. Pääten etten enää ikinä yritä piilottaa itkua, vaikka olisin kenen seurassa.
Lopulta oon täysin tyhjä, kun kaikki tunteet on huudettu ulos. En tiedä kauan siinä meni, en kattonu missän vaiheessa kelloa, mutta koko päivä tuntu humahtavan hetkessä.  Visuaaleja ei enää näy ja oon jo hyvän matkaa laskuissa. Loppuillan syön ja kattelen pari jaksoa Game of Thronesia ja kampean nukkumaan.

Ihmettelen näin jälkeenpäin, että en missään vaiheessa kokenu kuitenkaan täydellistä ego kuolemaa. Tiesin koko ajan kuka ja millainen olen, mikä on musta aika erikoista, koska kokemus oli muuten aika diippi ja voimakas. Voin suositella tätä Terencen taktiikkaa kyllä jokaiselle, joka on kiinnostunut itsensä henkisestä kehittämisestä ja mystisistä kokemuksista. Helppo tää kokemus ei ollu. Pari kertaa pelko ja ahdistus meinas päästä niskan päälle, mutta muistitin vaan itseäni koko ajan, että se on vain tunne. Miltä se tuntuu? Tarkastele sitä tunnetta ja muista hengittää syvään. Niin kauan kun hengität, niin ei o mitään hätää. Ja tärkeää on olla myös täysin paikallaan. Antaa mielen lentää, eikä ajatella, että oisko tässä asennossa hyvä, tai onko tyyny nyt hyvin. Oon aina tykännyt matkailla yksin, kun nää kokemukset on ollu mulle aina tosi henkilökohtaisia. Pääsen puimaan mun elämää, ajatuksia ja persoonaani kaikessa rauhassa ja jos siinä on joku kaveri vieressä, se menee vaan siihen "hei, tää on aika hassun tuntusta". Jos et oo ennen kokeillut, ja päätät kokeilla isoa annosta, niin muista, että se on todellakin ihan erilaista kuin pienemmillä annoksilla matkailu, ole valmis. Mutta siitä voi saada ihan hirveesti irti, mä opin kiitollisuutta, empatiaa ja rakastamista ihan uudella tasolla :) Ajattelin seuraavaks kokeilla ottaa 6g cubensista ja taas 3g Syrian rueta, kun kestin vielä ton annoksen ja tiiän nyt myös vähän enemmän millasta se voi olla. Kokeillaan kepillä jäätä ja katotaan kuin pitkälle päästään ^^.
On these barren lands, nothing to enhance. Crown yourself with empty hands.


Poissa tami

  • Tulokas
    • Viestejä: 4
    • Karma: 0
    • Profiili
Ajatuksia isompien annosten ottamisesta ilman sitteriä?
Sieniä on tullut syötyä ehkä 20krt, yleensä kavereiden kanssa annoksella 1-1,5g silokkeja. Yksin on tullut tripattua 4 kertaa, isoimmillaan 2g annoksella. Sienet toimivat noilla annoksilla hyvin (1,5g egon pois hälventyminen ja koko näkökenttä täynnä visuaaleja niin ettei eteensä nää). Kokemukset tuntuvat olevan aika vaihtelevia, esim. 2g trippi selvästi heikompi/harmonisempi, edellinen 1,5g oli todella intensiivinen ja sekava (tämä tosin paaston jälkeen).
Kai tässä yritän kysellä että uskaltaisiko ottaa yksin seuraavalla kerralla vaikka 3g vai onko se "liikaa" ja tarvitaanko sitteriä noille ekoille oikeasti isommilla annoksilla tehtäville tripeille?
Tarkotuksena makustella tota 3g trippiä ja seuraavaksi ottaa mahdollisesti 4g riippuen miten se sujuu :D


Poissa Pehmo

  • Luotettava tunnistaja
    • Viestejä: 209
    • Karma: 11
    • Profiili
Jos sinulla ei ole ollut aikaisempien trippien kanssa mitään ongelmaa, niin en näkisi mitään syytä miksikö et voisi ottaa 3 tai 4 grammaa seuraavilla kerroilla. Huolehdi vain hyvästä set & settingistä ja lähde matkalle :)
The world is a battleground of good and evil. Be aware. Be good.


Poissa tattinen

    • Viestejä: 113
    • Karma: 4
    • Profiili
Neljä grammaa ei riitä. Jos mielii kokea totaalisen dissoluution, niin tulee syödä niin isoja annoksia, että oikeasti vähän pelottaa. Ainakin yli kuusi grammaa. Ehkä enemmän. 10 g riittää varmasti.

Noilla annostuksilla ei settingillä ole enää mitään merkitystä, koska kyky vastaanottaa aisti-informaatiota katoaa valkoiseen valoon, kehoaan ei enää tunne ja kielellinen käsityskyky assimiloituu ajattomaan totuuteen.

Luultavasti tripin sisällöstä ei muista muuta kuin nousut ja laskuvaiheen, mutta tietynlainen syvän oivaltamisen tunne tulee olemaan kaikessa läsnä.
Vanha viesti, mutta siis 5g annoksilla on turha odottaa mitään egon hajoamista?
Tähän mennessä isoin on ollut jonkun reilut 4g cubensista kuivana, ja vielä sillonkin tiedosti oman olemassa olon jne.
Liikkuminen oli vaan aika paljon vaikeampaa, ja tripin suuntaa ei pystyny yhtään ohjailemaan.


Poissa ruoja

  • Luotettava tunnistaja
    • Viestejä: 122
    • Karma: 30
  • Juodaanko vähän Varjosahtia?
    • Profiili
Neljä grammaa ei riitä. Jos mielii kokea totaalisen dissoluution, niin tulee syödä niin isoja annoksia, että oikeasti vähän pelottaa. Ainakin yli kuusi grammaa. Ehkä enemmän. 10 g riittää varmasti.

Noilla annostuksilla ei settingillä ole enää mitään merkitystä, koska kyky vastaanottaa aisti-informaatiota katoaa valkoiseen valoon, kehoaan ei enää tunne ja kielellinen käsityskyky assimiloituu ajattomaan totuuteen.

Luultavasti tripin sisällöstä ei muista muuta kuin nousut ja laskuvaiheen, mutta tietynlainen syvän oivaltamisen tunne tulee olemaan kaikessa läsnä.
Vanha viesti, mutta siis 5g annoksilla on turha odottaa mitään egon hajoamista?
Tähän mennessä isoin on ollut jonkun reilut 4g cubensista kuivana, ja vielä sillonkin tiedosti oman olemassa olon jne.
Liikkuminen oli vaan aika paljon vaikeampaa, ja tripin suuntaa ei pystyny yhtään ohjailemaan.

Vaikkei mitään kannata sienten kanssa odottaa niin kyllä voi 5g cubeilla odottaa melkosta haipakkaa, myös tuota egon hajoamista. Sanosin että se on suuremmalla osalla jopa todennäköistä. Nämä on käyttäjäkohtaisia juttuja joihin vaikuttaa paljon asioita, joihin kaikkiin taas ei välttämättä voi itse vaikuttaa. Tämä on ehkä myös liian yleinen väite mutta sanosin että mitä paremmin osaa päästää irti, sen pienemmällä annokselle tuommosiin tietoisuuden tiloihin voi päästä. Ja tuo tuntuu nyt ainakin omalta osalta olevan se avain, ei niinkään se annoksen koko, vaikka ovatkin molemmat osa funktiota. Isommalla annoksella sieni vaan vie helpommin, ja irtipäästäminenkin on ehkä helpompaa.


Poissa tattinen

    • Viestejä: 113
    • Karma: 4
    • Profiili
Vaikkei mitään kannata sienten kanssa odottaa niin kyllä voi 5g cubeilla odottaa melkosta haipakkaa, myös tuota egon hajoamista. Sanosin että se on suuremmalla osalla jopa todennäköistä. Nämä on käyttäjäkohtaisia juttuja joihin vaikuttaa paljon asioita, joihin kaikkiin taas ei välttämättä voi itse vaikuttaa. Tämä on ehkä myös liian yleinen väite mutta sanosin että mitä paremmin osaa päästää irti, sen pienemmällä annokselle tuommosiin tietoisuuden tiloihin voi päästä. Ja tuo tuntuu nyt ainakin omalta osalta olevan se avain, ei niinkään se annoksen koko, vaikka ovatkin molemmat osa funktiota. Isommalla annoksella sieni vaan vie helpommin, ja irtipäästäminenkin on ehkä helpompaa.
Niin eli, jos meditaatio on hallussa voi egon saada hajoamaan periaatteessa vaikka jo 2g annoksilla?
Sillä viime +4g tripillä en vastustellut ollenkaan matkaa, eikä se ollut missään nimessä huono matka, yksi parhaimmista.
Silti koko matkan ajan varsinaista egokuolemaa ei tullut koettua, ja koko matkan ajan olin silmät auki. Varmaan kokemus ois ollut intensiivisempi pimeässä huoneessa McKennan tyyliin matkailtuna.


Poissa ruoja

  • Luotettava tunnistaja
    • Viestejä: 122
    • Karma: 30
  • Juodaanko vähän Varjosahtia?
    • Profiili
Niin eli, jos meditaatio on hallussa voi egon saada hajoamaan periaatteessa vaikka jo 2g annoksilla?
Sillä viime +4g tripillä en vastustellut ollenkaan matkaa, eikä se ollut missään nimessä huono matka, yksi parhaimmista.
Silti koko matkan ajan varsinaista egokuolemaa ei tullut koettua, ja koko matkan ajan olin silmät auki. Varmaan kokemus ois ollut intensiivisempi pimeässä huoneessa McKennan tyyliin matkailtuna.

Varmasti auttaa. Mutta en minä ainakaan koe olevani ollenkaa aloittelevaa meditoijaa kummempi. Jos sitä selvinpäin kokeilen siis. Mutta trendi omilla sienireissuilla ainakin on ollut siihen suuntaan että on aina vaan helpompi päästää irti. Tai aina ei tarvi edes varsinaisesti päästää irti. Silmät kiinni, shamaanirummut soimaan ja peiton alle pötkölleen. Mutta nämä on yksilöllisiä juttuja. Ja ihan varalta mainitten että omat kokemukset ovat lähinnä suippumadonlakeilla. Annokset suhteutettuna laskennalliseen potenssieroon lajikkeiden välillä. Omalta osaltani voin sanoa että tuo neutraali musiikki oli, jos ei nyt avain, niin ainakin todella iso vaikuttava tekijä.

Liekkö tuo egokuolemakin vähän semmonen häilyvä sana, ja minkälainen kokemus sen piiriin lasketaan.

No oman kokemuksen puolesta voin todeta vähän samaa mitä aiemmin on todettu: mitä isompi annos, sen vähemmän muilla variaabeleilla on väliä jos haluaa kokea jotain tuollaista egokuoleman kaltaista. Se on aivan toinen tarina että onko kokemus sitten miten värittynyt muutoin. Ns. haastava, vai positiivinen, vai vähän kaikenlaista sekaisin. Pienemmillä annoksilla tulee lisää kokemukseen ja sen intensiivisyyteen vaikuttavia muuttujia, mutta jos ne on lähtökohtaisesti suotuisia, tai ne saa omalla vaikutuksella tarpeeksi suotuisiksi niin kunnon reissutkin ovat mahdollisia annoskoosta huolimatta.

Nautiskelumetodina suosittelen ehdottomasti teetä, jos tuollainen sanotaan vaikka avaruussurffailu on tavoite (vaikka odotuksia ei silti kannata olla.)

EDIT: ja tietystikkää mikään annosmäärä ei siltikään itsessään takaa mitään, senhän me jo kaikki tiedämme :)