Omakin kiinnostus suurilla annoksilla trippailuun kasvaa ja kasvaa.. Edellis kerralla söin 4g cubensis thaita. Olin yksin kotona, puhelin pois päältä, tietokone sammuksiin ja verhot kiinni. Makoilin sängyssä ja silittelin päätäni, yhtäkkiä tajusin etten se ollutkaan minä joka päätäni silitti vaan joku muu.. Suojelusenkeli, yliminä, isopete mikä nyt olikaan. Kuitenki vahva osa minuutta. Oranssi ja violetti yhdistyivät jotenkin ? Joku ying yang fiilis tosta tuli meni vähän ohi.. Siitä eteenpäin noin tunti meni tanssiessa ilman musiikkia. Esitin päässäni kysymyksiä ja samalla vastaukset tulvivat ulos suustani tai tuntui että tää yliminä tms. vastasi kysymyksiini. Ei mitään "mikä on elämän ratkasu" kysymyksiä vaan itseäni ja elämääni koskevia enimmäkseen..

Seuraava iso trippi oli 5g cubensis thaita. Samat set and settingit. Mulla on seinään piirretty kaiken maailman tuherruksia niin siellä oleva silmä jossain vaiheessa pompahti ulos seinästä ja kääntyi katsomaan minua. Tässä vaiheessa kadotin itseni täysin en tiennyt että olin ihminen joka on nauttinut psykedeelejä tai edes ihminen joka tiedostaa. Egokuolema kait? Pystyin vaan tiedostamaan. Kämppä vaihteli värejä sellai sekunnin välein oranssista siniseen ja punaseen jne. Kämpässäni näkyi myös joku iso valo tai repeymä tai jokin.. Se tuntui olevan jonkun suuremman (jumalan? hengen?) paikalla olon merkki. Tää olikin pimeimpii kokemuksii ikinä. TUNSIN sen suuruuden jumaluuden mikä ikinä olikaan ja tuli kyllä nöyrä olo.. Se tuntu koko kropassa, mielessä, sielussa.. Vahvin kokemus mitä psykedeelien kanssa mulla on ollut. Miten tota nyt kuvailla.. Valoa. Järkyttävää kirkkautta ja voimaa. Muistan myös tajunneeni jotenkin miten kaikki on yhtä, miten kaikki on mahdollista, miten kaikki tietoisuus on samaa. Yritin saada mun tuulettimen pyörimään mun mielen voimalla koska miksi se olisi mahdotonta jos kaikki on mahdollista ja muistan sen intensiivisen tunteen kun sain sen melkeen pyörimään. Melkein! Ja sitten peakki loppui just ennen ku se lähti pyörii.. Ei ilmeisesti mentaaliset powerit iha riittäny. Mitäpä tostaki nyt sit jälkeenpäin ajattelemaan  Vahva kokemus joka tapauksessa.

Viimeisestä isosta sienitripistä onkin jo useita kuukausia, taitaa mennä yli puolen vuoden. Seuraavana olisi sitten kohteena 6-7g rupeaa tuntumaan siltä että aika on oikea. Saa nähä mihin päädytään. Pitääkin sitten kirjotella tänne kokemuksesta.

Miten olette kokeneet nuo isojen (5+) annoksien jälkitilat? Siis seuraava viikko ja siitä eteenpäin. Kuitenkin mitä ilmeisemmin melkoista höykytystä aivoille. Miten kauan reissun jälkeen olette kokeneet että kognitiossa on kemiallisesti aiheutunutta poikkeamaa?

Isoista annoksista palautuminen ei oikeastaan ainakaan omakohtaisten kokemusten jälkeen ole vienyt sen kummemmin aikaa kuin muistakaan tripeistä. Trippailuinnostuksen alkuvaiheessa yleensäkin tripeiltä saatujen kokemusten suoltaminen vei aina oman aikansa (jopa viikon), kunnes jossain vaiheessa kokemusta alkoi olla sen verran, että heti tripin laskuissa on vain tyytyväinen kokemastaan ja jo heti seuraavana päivä on henkisesti kylläinen olo, jolloin tripiltä on jäljellä vain muistot.

Hieman alle vuoden tauon jälkeen maistoin yhteensä 7g, ennen saunaa otin 2g ja saunan jälkeen 5g.
Aluksi suunnittelin pelkästään nauttia 2g, mutta hieman vaikutusta huomatessani muistin mitä haluan.
Oli aika metka matka. Vuodessa on tapahtunut paljon hyvää, joten sitä matkallekin sitä riitti.
Toki tuli katseltua lapsuudennäkyjä taas, kaikenmoista ja se vapauttava katoaminenkin kuului asiaan.

Säännöllinen meditointi varmasti vaikuttaa myös edellisten matkojen lisäksi, sillä antautuminen pitkästä aikaa voimakkaalle psykedeeliselle kokemukselle oli helppoa. Nautittuani loput sienet menin sänkyyn vastaanottamaan, itseeni kuin kotiin kuten chatissa mainitsin. Seurailin hengitystä sienten noustessa ja annoin tapahtua.

Todella voimakas puhdistautumisen fiilis ja nyt muutamia päiviä matkaan jälkeen oon todella tyytyväinen, kaikki tapahtui oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Todella voimakkaasti kehollinen matka ja mainittakoon, että olin edellisenä päivänä käynyt akupunktiossa, joka lisäsi oman osansa kokemukseen varmasti. Mielenkiintoista.

Jonkin verran tuli höyrysteltyä pilveä, niissä vaiheissa kun se oli mahdollista.
2g+5g oli hyvä yhdistelmä, seuraavalla kerralla kerralla koko määrä kerralla mikä se sitten onkaan ja ilman pilveä.
Huomaan, kuinka on oppinut matkaamaan isommilla annoksilla, antautumaan syvemmin.
Tuli sellainen fiilis, että tämän taidan, vaikka sitä en ollut muistanutkaan oikein.

Täällä taas tonttuna.
Täynnä rakkautta, eikä se ole kuvitelma mistä ammennan, sisältä kumpuaa, 
kanavat ja taajuudet on enemmän kohdillaan taas.
Yhteys on.

Ymmärrän, että syystä sienet polulleni ovat tupsahdelleet, kiitollisena ne nautin,
vaikka välillä on tullut mieleen olla nauttimatta lainkaan tänä vuonna.
Tauko teki todella hyvää ja ei isoja usein tarpeellista olekaan nauttia.
Toinen pidempi reissu tälle vuodelle aika varmasti on vielä tulossa.
Saa nähdä, kun mun on mentävä, mun on mentävä.

Huh huh, sienet näyttivät taas mahtinsa. Keitin kymmenestä kuivasta grammasta P. cubensis tatteja teetä ja join lääkkeen makuisen liemen taistellen alas.

Seurauksena uskomattoman rankka bodyloadi. Hengitys pyrki aina vain alemmas ja alemmas lonkkaan ja rankaan ja oli äärimmäisen hankala löytää sopivaa asentoa, jossa kaikki alavatsan seudun lihakset olisi voinut antaa rentoutua. Kokeilin sängyssä makoilua, zafulla istumista ja lattialla pötköttelyä. Jossain vaiheessa ilmeisesti myös joogasin, joka auttoi ristiluun seudulla kuhisevaa, sykkivää energiaa ja jännitystä. Koko matkan ajan keho tuntui myrkytetyltä ja voimakkaasti aaltoilevat pahan olon vuokset pakottivat polttamaan kannabista roviolla.

Mutta hankalasta bodyloadista huolimatta matkan ajan vallitsi muinaisen opetuksen tunne. Matka ei ollut sitä mitä halusin, vaan sitä mitä tarvitsin. Taas tuli oksennettua teinivuosien kärsimystä ulos, tyhjennettyä ja suoristettua mielen mutkia. Maailma näyttää nyt selvemmältä, kirkkaammalta ja laajemmalta.

Arosusi sanoo:
Mun mieli kääntyi nurinperin
Kun näin ykseyden saman ja erin.
Nyt kirkkaana palaa liekki Samaelin.
Ei Jumalaa, Ei herraa, Ei totuutta
Ei minua, Ei sinua, Ei mitään
Vain kaiken lävistävä tyhjyyteen katoava henkäys,
joka kaiken pois vei: EI.

Eikä enään edes ei.
Vain
       kaiken itseensä solmiva
       kaikelle avautuva
       kaikkeutta rakastava
Ilmaa janoava, pohjalta ponnistava
KYLLÄ! KYLLÄ!

Mun mieli kääntyi nurinperin
kun ymmärsin:
      Vuoren varma on mielen harha.
      Jäljelle jää henki ulos ja sisään.
      Jäljelle jää kasa luita.


_{Ps. Susi jättää nyt trippailut vähäksi aikaa ja keskittyy kulkemaan tiellä tasapainoillen ja oppien mieli selvänä ja solisevana.}
       

2012 toukokuussa söimme ystävän kanssa cubensiksia, minulle reilu 7g, kaverille reilu 5g.

Olime syöneet aamupalan noin puoli kymmeneltä. Matka-ajankohta oli noin klo 13 päivällä, söimme sienet ja sen jälkeen matkasimme noin 500m päähän kodistani puistotaipaleelle mukana makuualustat ja tyynyt. Sää oli aurinkoinen, ehkä 20% pilvistä, noin 15-17 celciusta. Meillä ei ollut mitään tarkempia odotuksia tripille, "katsotaan mitä tapahtuu."

Asetuimme makuulle, kaveri poltti röökin tai pari, aurinkolasit silmille ja tuijotimme aurinkoon.
Keskustelimme jostakin, trippi alkoi hiljalleen, nauroimme, huomasimme että molemmilla kurkunkansi oli jotenkin jännittynyt ja puhe alkoi kuulostaa jotenkin oudon ja koomisen yläkireältä, hiljennyimme.

Muistan, kuinka laitoin silmät kiinni ja pyrin painamaan kaiken muistiin mahdollisiman keskittynesti ja tehokkaasti. Asetuin intuitiivisesti jonkinlaiseen sisäiseen symmetriaan kehon- ja aivopuoliskojen väliin. Aurinko paistoi silmäluomien läpi keltaoranssina ja vaaleansinisenä yhtäkkiä näin värien tilttaavan ensin syväänsiniseen ja sitten violettiin. Trippi voimistui todella nopeasti, WHOOOM!

Kehoni puutui. Molempien korvieni takaa kuului korkeataajuinen sirinä DUIIIIIIIII joka liikkui päälakeani kohti.

Puolen sekunnin pilkkopimeävälähdys, jossa näin pimeässä fluorosoivana sinisenä hohtavana "horuksen silmää" muistuttavan rakennelman, joka ilmeisesti on jokin aivojen osa. (Epäilen, että jollain selittämättömällä tavalla aivoni todella näkivät itsensä.) Sitten tämä rakennelma monistautui nopeasti riikinkukon pyrstön kaltaiseksi fraktaaliksi ja mieli pamahti vauhdilla tämän kankaan läpi, poikki jonkilaisen huipputehtuurisen pylväskäytävän.

Kankaan toisella puolella oli jotain keijunkaltaisia valo-olentoja, taivas, joista etupäässä kommunikoin hiljaisuudella jonkinlaisen itselleni täysin vieraan feminiinisen Isis/Venus/Afrodite tyyppisen entiteetin kanssa. Tästä minulla ei ole jäänyt mitään, mitä osaisin välittää. Olin takaisin ruumiissani, mutta olin myös toisaalla, välillä nauroimme ystäväni kanssa yhdessä, välillä taas virittäydyimme hiljaisuuden kautta noihin näkymiin.

Se oli kuin jumalaista kultaista valoa. Kaunista, kevyttä, kiemurtelevaa, tanssivaa, monitahoista, loisteliasta, kutsuvaa,  taivaallista väkeä, mutta samalla, jotenkin, myös kuolema oli heissä / hänessä / kaikkialla vahvasti läsnä.

Tähän asti trippi oli kirkas, eheä, valoisa, ja kestoa oli mennyt vaikutusten alusta ehkä tunti.

Jossain määrin oli kyse jaetusta hallusinaatiosta, ystäväni oli selvästi samassa sfäärissä, mutta ei nähnyt niitä silmillään niin tarkkaan, kun yritimmimme kommunikoida aiheesta. Pikkuhiljaa trippi sai dissosiatiivisempia piirteitä. Pyrimme olemaan hiljaa mikäli mahdollista, jokin keskustelu ajoi molemmat epäselvyyteen, kumpi meistä olimme.

Yhtäkkiä molemmat valtasi kokonaisvaltainen hätätilatunne, että on juostava sisälle. Nousimme, keräsimme kamppeemme nopeasti ja juoksimme vähäisen matkan kotiin. Vatsaani alkoi koskea todella hurjasti.

Perillä kotona olimme molemat todella huonovointisia. Menin paniikissa vessaan, näin hetken pelkkää valkoista, sain luultavasti muutaman jonkinlaisen tajuttomuuskohtauksen ja oksensin jotenkin todella vaivalloisesti noin muutaman ruokalusikallisen verran ruskeahkoa verta*. Tämä koko kohtaus kesti noin vartin ja koin kovaa kuolemanpaniikkia. Paniikki kuitenkin laantui noin 80%:iin tästä, joka oli siedettävä taso.

Laskut olivat todella rajut, makasimme molemmat sängyllä tunnin tai pari, mietin sairaalaa ja ambulanssia ja tämä aika tuntui iäisyydeltä. Tuijotimme kelloa, aika ei tuntunut liikkuvan. Olimme loukussa jonkinlaisessa melankolisessa limbossa, emmekä tänä aikana muistaneet aiemmin tapahtuneen tripin enkelivisioista mitään. Jossain vaiheessa saimme toivonkipinän ja aloimme elpyä. Yhdeksän aikaan illalla lähdimme ulos jonkun kaverin synttäreille tms. Voin hieman huonosti kuitenkin vielä viikon ajan.

*Minulle oli ilmeisesti tullut viikkoa edeltävän aspiriinin ja mäkikuisman käytöstä seurannut vatsahaava, interaktio, josta en ollut tuolloin vielä tietoinen. Näillä saattoi olla myös trippiä tehostava vaikutus, en tiedä.

Tämmöstä. Ajattelin lähiakoina valmentautua nauttimaan hyvässä peruskunnossa 4-5 grammaa cubensiksia moklobemidin kanssa.

Viimeisestä isommasta määrästä on hetki aikaa, lähes kaksi vuotta. Olen keräillyt voimia että viittisi ottaa tasan kympin, mutta eilen iski oikea mode päälle ja päätin lähteä metsään niillä eväillä mitä omasin, eli kuudella grammalla cubensista. Lähdin siis täysin extemporena pöpelikköön ilman päämäärää, vain pullo vettä ja pussi sieniä eväinäni. Nautiskelin sienet jo bussimatkalla ja pysäkillä jäätyäni lähdin hiljalleen kävelemään kohti tuntematonta, nautiskellen luonnosta ja maisemista. Luonto itsessään oli ihmeellinen ja näytti uskomattomia asioita jotka aiheuttivat vahvoja tunneassosiaatoita, mutta ne eivät olleen niin merkityksellisiä että jaksaisin niitä tässä kummemmin puida.

Löysin noin tunnin dallailun jälkeen kivan puun kannon johon päätin istahtaa. Sainkin siinä tuumailtuani sitten selvitettyä suurimmat pinnalliset ongelmat, mitkä minua ovat viimeaikoina riivanneet. Kaikki oli itsestään selvyyttä ja olin ollut idiootti. Annoin tämän itselleni anteeksi. Ihmisyyteen kuuluu typeryys. Jatkoin matkaani ehkä sata metriä jonka jälkeen löysin kivan kiven mutaisten polkujen risteyksestä keskeltä ei mitään. Meininki rupesi lähtemään hieman levottamaksi. Istuin hetkosen edellä mainitun kivan oloisen kiven päällä. Piakkoin polulle eksyi seurakseni metsäkauris, joka hetken katseli meininkiäni ihmeissään. Tuijotimme toisiamme ja kauris jatkoi matkaansa kuin myös minäkin.

Tässä vaiheessa lähti homma täysin lapasista. Romahdin kiveltä naama edellä maahan pitäen kuitenkin tyylikkäästi perseeni pystyssä. Tajusin jollain ihme leveleillä miten aivan kaikki on mahdollista. KAIKKI. Pystyin taivuttamaan todellisuutta miten halusin, pääsin käsikseni syvemmällä oleviin ulottuviiksiin, joita ei nyt vaan pysty arkikielellä selittämään. Tai oikeastaan "normaalissa" mielentilassa  tajuamaankaan. Keskustelin ystävieni kanssa toisessa ulottuvuudessa, tai enemmänkin korkeampi tietoisuuteni keskusteli ystävieni korkeampien tietoisuuksien kanssa, kuin whatsapp ryhmässä konsanaan. Kaikki kannustivat minua ja sanoivat että olen lähellä läpimurtoa. Tavoite oli ilmeisesti "valaistua" (Nyt erittäin vahvat "" merkit), tai päästä johonkin toiselle levelille. Usko oli se, mitä piti olla että pääsi sinne, välillä se kaikkosi kun taas välillä pysyi. En kuitenkaan suostunut luovuttamaan. Olin niin lähellä. Kaikki oli mahdollista, todellisuus on vain harhaa, todellisuuksia on loputtomia. Kaikki on illuusiota. Katselin kun hyttyset pistelivät minua enkä tuntenut mitään, ihmettelin vain että pitäskö tän tuntua joltain. Menin Karnadipassana jooga asanaan jotenkin oudosti ja sulahdin itseni läpi täysin fysiikan lakeja uhmaten ja takaisin samaan tuttuun ja turvalliseen naama mudassa persepystyssä asentoon. Sitten tajusin synnyttäväni uutta elämää. Tajusin olevani äitini ja isäni, esi-isäni ja esi-äitini, ja että kaikki on samaa. Ääni sisälläni sanoi että tässä menee koko yö, mutta nyt ei luovuteta! Nyt luodaan uutta! Muutuin joutseneksi, se kuvasti jumaluutta, elämän syntyä tms ja sisälläni oli iso valkoinen muna, joka oli uutta todellisuutta, uutta tietoisuutta, uutta elämää, mikä minun piti synnyttää. Jouduin tehdä suuresti töitä kuin synnytyksessä konsanaan ja keskityin asioihin jotka ovat taikaa. Sienet olivat vastaus kaikkeen. Todellisuus oli verkostoa, kuin sienirihmastoa ja kaikki oli yhteydessä. Ääni, luonto, eläimet, värit ja tärkeimpänä hengitys. Hengitin niin syvään kuin pystyin, eli tällä hetkellä jotain 10min per uloshengitys ja 10min per sisäänhengitys, koska todellisuuttahan pystyi muuttamaan. Takerruin ääneen joka oli kuin koodia, salaisuus josta kaikki on tehty, ja huusin täysiä metsässä. Loputtoman pitkään tietty, ja uskomattoman voimakkaasti ja kauniisti koska kaikki oli muokattavissa. Luonnon yksityikskohdat ja mahdollisimman pienen tarkkaileminen vei minua myös sinne. Kaikki hörhöily mihin tutustunut elämässäni sai selvät muodot, chakrani näkyivät täysin kirkkaina yms. Kaikki oli täysin selvää. Ja koko ajan kaverini kannustivat minua päässäni. Itkin ja huusin kun käsittelin vanhempiani koskevia asioita, ja miten tunsin olevani kykeneväinen luomaan jotain uutta. Olinhan samalla vanhempani, että minä ja tuleva minä. Niin ja olin tosiaan joutsen että pidin semmosta hassua PRLÖÖÖÖT ääntä ja räpiköin siipiäni. Uusi leveli näyttäytyi mutta en ollut valmis sinne.

Hiljalleen havahduin että missäköhän sitä ollaan. Keskellä pimeetä metsää. Tunsin metsän jotenkuten ja kaupungista on kuitenkin kyse, vaikka isohko metsä onkin niin tiesin about minne mennä. Römysin läpi mutaisten peltojen aivan paskaisena eteenpäin. Menin jonkun märän pusikon läpi ja päädyin tietyömaalle. Ollut varmaan aikamoinen näky.. 5km kävelyn jälkeen löysin bussipysäkin ja selvisin lopulta kotiin.

Yhteenveto. Mielenkiintoinen kokemus. Monet varmasti pitävät täysin naurettavana sekoiluna, mutta päänsisäisiä asioita ja opittua on vaikea ilmaista sanoin tahi kirjaimin. Reissu antoi minulle jotain. Tiedän etten ollut lähelläkään mitään valaistumista, sanaa jota tässä käytän lähinnän paremman sanan puuttumisesta johtuen. Tajuan että olin varmaan maailman naurettavin näky jos joku koiranlenkkeilijä olisi sattunut eteen. Eka kuuluu hirveetä karjumista metsästä ja seuraavaksi näkyy joku hörhö naama tiessä ja persepystyssä pitäen lintumaisia plörähdys ääniä, ja yrittäin synnyttää valkoista elämän munaa. Äitiäkin taisi tulla huudettua. Tilanteen koomisuus on täysin vertaansa vailla. Itselleen pitää osata nauraa! Kuitenkin sain tietynlaista tasapainoa mitä lähdin hakemaankin. Pienimpikin määrä olisi tähän varmasti riittänyt, mutta sitten en olisi päässyt kokemaan todellisuuksien muokkautuvaisuutta tai muita asioita mitä tässä olen höpötellyt. Periaatteessa voisi olla vain järkevämpää olla omassa sängyssä miettimässä kun leikkii isommilla määrillä, mutta pääsimpähän näkemään metsäkauriin ja luonto muuttaa reissua aina positiivisempaan suuntaan. Pelännyt en missään vaiheessa, eikä reissu mennyt huonoksi. Jossain vaiheessa meinasin pelätä, mutta huusin EI ja kieltäydyin pelosta ja otin vastaan kaiken mitä tuli. Saa nähä millon viitsii ottaa uusiksi vastaavaa.

Luulen että reissun suurin opetus oli, että uutta elämää pystyy luomaan. Pystyn uudistamaan minuuteni ja muokkaamaan itseäni paremmaksi. Pystyn pääsemään irti kaikista klikeistäni, kunhan vain olen siihen valmis. Antaa uskoa elämään ja tää päivä on jatkunut positiivisemmalla asennoitumisella.

Over and out!