Todella hyviä ajatuksia ja näkemyksiä olette jakaneet. Itselleni sienet, ayahuasca jne. ovat ensisijaisesti viihdettä, mutta samalla koettelen rajojani. Tiedän esimerkiksi, että ayahuasca tuottaa minulle yleensä alkuvaiheessa kovan ahdistuksen, mutta trippi muuttuu erilaiseksi ajan kuluessa. Tästä ahdistuksesta huolimatta silloin tällöin juon juomaa vaikkakin pelon sekaisin tuntein.
Sienitrippi tai muu psykedeelimatka ei tuo ratkaisuja minulle suoraan vaan jälkeenpäin nuo uudet näkökulmat jäävät minulla pyörimään mieleen ja keskustelut näistä uusista asioista vaimoni sekä ystävieni kanssa johtavat sitten lopulta näiden uusien asioiden omaksumiseen. Se on kuin hidas henkinen kasvuprosessi, joka saattaisi tapahtua ilman psykedeelejäkin (ja onkin tapahtunut).
Aikaisemmin olen kirjoittanut täällä miten olin loppuunpalamassa työssäni, enkä nähnyt ulospääsyä noidankehästä, oravanpyörästä, mutta sienitrippi avasi näkökulmia, jotka rohkaisivat minua ottamaan huomioon omat tarpeeni. Ne panivat minut arvottamaan elämäni uudelleen sekä tekemään ratkaisut heti. Toisaalta olin siinä pisteessä, että olisin tehnyt ennemmin tai myöhemmin ratkaisun suuntaan tahi toiseen ilman sieniäkin. Paras sienien antama anti oli se, että ne nostivat mielialaani riitävästi, jotta panin toimeksi ja tein muutokset joita tarvitsin.
Masennus on kyllä järkyttävä sairaus. Silloin kun on sen kaiken keskellä on tavallaan turta. Menin töihin hampaita purren, kiroillen, että taas sinne on raahauduttava. Ja alkuillasta joilloin töitä lopettelin mietin jälleen hampaita purren, että on palattava kotiin... kotiin? Miksi? Syömään ja nukkumaan, jotta voi jälleen seuraavana aamuna herätä töihin?
Mitään ei jaksanut tehdä, mikään ei kiinnostanut, mikään ei tuottanut iloa. Oli kuin aina olisi satanut hiilenmustaa tihkusadetta - silloinkin, kun aurinko paistoi, mutta se aurinko ei vaan paistanut minun mieleni risukasaan.
Tietenkin ajattelin jo silloin, että tästä musertavasta liejusta on päästävä pois jotenkin, mutta mikään ajatus ei kantanut riittävän pitkälle vaan jokainen ajatus oli kuin kiedottu sekavaan solmuja täynnä olevaan lankakerään - punaista langanpäätä ei ollut, oli vain eri harmaansävyjä täynnä oleva lankavyyhti.
Kun tämä kaikki helpotti, se hetki oli satumainen. Nimenomaan se hetki, kun tunsi itsensä jälleen onnelliseksi.
