Ihan ensimmäiseksi huomauttaisin tällaisesta käytännön asiasta: kysymystäsi varten ei tarvitse avata kahta eri ketjua, yksi riittää aivan hyvin.
Mitä itse kysymykseesi tulee, esim. PubMed (
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed) on erinomainen lääketieteeseen painottuva tutkimustietokanta, josta löytyy runsain määrin mm. taikasienten vaikuttavaa ainesosaa, psilosiiniä ja muita psykedeelejä käsitteleviä tutkimuksia, tutkimuskatsauksia ja laajempia meta-analyysejä. Myös MAPS:lla on laaja psykedeelitutkimusarkisto. Psykedeelitutkimus elää yhä pioneerivaihettaan ja olemassa olevat tutkimukset ovat joitakin poikkeuksia lukuunottamatta pieniä ja puutteellisesti toteutettuja. Olemassaolevan tutkimusaineiston ja sen havaintoja tukevan, järjestelmällisten tutkimusten ulkopuolelle jäävän havainto- ja kokemusaineiston, sekä erään tuntemani henkilön ja hänen ystäviensä kokemusten perusteella väitän, että psilosiinillä voi olla
sopivassa mielentilassa ja ympäristössä oikein annosteltuna (ns. set, setting ja dose) merkittävän positiivisia, pitkäkestoisia mielenterveydellisiä vaikutuksia paitsi psyykkisesti ns. terveillä ihmisillä, myös erinäisistä ns. mielenterveyden häiriöistä kärsivien ihmisten kohdalla. Tärkeää edellisessä lauseessa on ymmärtää korostetun tekstin merkitys ja sen keskeisten termien sisältö (ks. esim. Wikipedia ja Erowid). Se, mitä "sopiva" tässä yhteydessä tarkoittaa on kuitenkin lopulta aina yksilöllistä ja tilannekohtaista, mutta tiettyjä todennäköisesti positiivisesti tai negatiivisesti vaikuttavia osatekijöitä voidaan eritellä ja on eritelty.
Psykoterapiassa psykedeelejä, myös psilosiiniä, on käytetty psykoterapeuttista prosessia tehostavana työkaluna 1960-luvulta alkaen erinäisten ns. mielenterveyden häiriöiden ja myös ns. mielisairauksien hoidossa - lainsäädännöllisistä seikoista johtuen pääosin ns. maan alla ja suhteellisen pienessä mittakaavassa vuodesta 1971 alkaen. Keskustelin kesällä erään vuosikymmenien ajan psykedeeliterapiaa antaneen saksalaisen psykoanalyyttisesti suuntautuneen psykoterapeutin kanssa ja hänen kokemuksensa mukaan psykedeelien avulla saavutettu psyykkisen paranemisen kokonaisvaltaisuus, tulosten pitkäkestoisuus ja erityisesti prosessin ällistyttävä nopeus (perinteisin psykoterapeuttisin menetelmin samoihin tuloksiin päästään usein vasta vuosien terapian jälkeen) ovat olleet ällistyttäviä. Psykedeeliterapiaa käsittelevät tutkimukset tukevat hänen kokemustaan ja henkilökohtaisesti uskon, että psykedeeleissä on psykiatrian tulevaisuus. Tässä vaiheessa kaiken hehkutuksen jälkeen haluaisin kuitenkin muistuttaa, että hyvistä tuloksista huolimatta kaikki eivät ole hyötyneet psykedeeliterapiasta ja joidenkin kohdalla hyöty on jäänyt lyhytkestoiseksi. Psykoosisairauksien hoitoon psykedeeliterapia ei myöskään ymmärrykseni mukaan sovellu tai siihen ei ainakaan vielä ole löydetty sopivia metodeja. Terapeuttisessa käytössä pitkäkestoiset haittavaikutukset ovat tietämykseni mukaan jääneet hyvin vähäisiksi, mutta väärissä käsissä, väärässä mielentilassa ja ympäristössä ja/tai väärällä annoksella käytöstä voi seurata pitkäkestoisia mielenterveyden häiriöitä ja mielisairauteen alttiin henkilön kokemus voi suistaa psykoosiin.
Tuon saksalaisen psykoterapeutin kuvailemana psykedeeliavusteisessa psykoterapiassa yleinen käytäntö on, että psykedeelisessioita edeltää viikkojen tai kuukausien mittainen terapiajakso ja psykedeelisessiot ovat kokonaisuudessaan useamman päivän mittaisia sisältäen intention pohtimisen (mm. mitä tältä sessiolta halutaan) ja yöunien jälkeen itse psykedeelikokemuksen ja välittömän jälkipuinnin, jonka tarkoitus on integroida kokemus hyväksytyksi ja toimivaksi osaksi itseä. Jälkipuintia jatketaan seuraavan viikon tai seuraavien viikkojen aikana, kunnes aika on sopiva seuraavaan psykedeelisessioon. Viimeisen psykedeelisession jälkeen psykoterapia jatkuu kerran viikossa, joskus harvemmin, joskus tiheämmin, kunnes aika on sopiva terapiasuhteen katkaisemiseen. Tässä huomionarvoisimpia seikkoja ovat intention pohtiminen ja integraatio. Jos psykedeelikokemuksen aikana halutaan käsitellä jotakin tiettyä asiaa, tulee sen olla ns. lähellä pintaa kun sukellus mielen syöveriin alkaa. Kokemuksen integrointi osaksi itseä on mielestäni ensiarvoisen tärkeää, sillä lyhyen ajan sisällä tapahtuu valtavan laaja kokemus, joka saattaa johtaa merkittäviin muutoksiin mielen rakenteissa. Karkeasti kuvaillen eräs tuntemani henkilö masentui vuosikausiksi psykedeelikokemuksen (psilosiini) hajotettua mm. ikävän lapsuuden vuoksi rakentuneet, patologiset mittasuhteet saaneet, mm. ahdasmielisyyteen johtaneet suojakuoret. Tämä itsessään oli positiivinen asia ja hän pääsi kuorien myötä eroon aiemmasta ahdasmielisyydestään, koki kykenevänsä ammentamaan luovuuttaan ja elämään vapaammin ja laajemmin itsenään. Ilo jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä kestävämpi muutos olisi vaatinut tapahtuneiden muutosten ja uuden minän pohdintaa ja käsittelyä. Kykyä ja voimaa laajemman ja luovemman minän ylläpitämiseksi ei lopulta ollutkaan, eikä korvaavaa mekanismia suojakuorien funktiolle kehittynyt. Voimat loppuivat, kehittyi häpeä uutta minää kohtaan ym. ja henkilö vietti vuoden käytännössä peiton alla, kunnes pääsi erinomaiseen psykodynaamiseen psykoterapiaan ja on kyennyt jatkamaan psyykkistä kehitystään. Tämä oli karkea kuvaus, mutta pointtini on, että voimakkaita muutoksia aikaansaaneen psykedeelikokemuksen jälkikäsittely on hyvin tärkeää.
Hieman eksyin jaarittelemaan - aihe on sydäntäni lähellä. Pointtini kokonaisuudessaan on, että mielestäni optimaalinen tulos mielenterveysongelmien hoitamisessa psykedeelien avulla saavutetaan psykoterapeuttisessa kontekstissa kokeneiden psykoterapeuttien avulla - miksei tosin myös esim. shamanistisessa kontekstissa kokeneen shamaanin avulla, joskin tutkimustietoa ja henkilökohtaista ymmärrystä tästä on vähemmän. Mielenterveysongelmista kärsivän henkilön mielentila on lähtökohtaisesti huono lähtökohta psykedeelikokemukseen terapeuttisen kontekstin ulkopuolella ja johtaa herkästi vain synkkään, kauhistuttavaan umpioon. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö psykedeeleillä
voisi olla positiivista vaikutusta mielenterveysongelmiin myös maallikon käsissä - yhtä hyvin vaikutus voi kuitenkin olla hyvinkin negatiivinen erityisesti vaikeammista, syvälle ulottuvista ongelmista kärsivillä, eikä psykoterapeuttisessa kontekstissa saavutettuja tuloksia kannata odottaa! Ymmärrys aiheesta, kyky introspektioon ja hyvät ystävät ovat joka tapauksessa kokemuksen ja sen jälkikäsittelyn kannalta tärkeitä.
Ensisijaisesti suosittelen syvälle ulottuviin, pitkäkestoisiin ja/tai vaikeisiin mielenterveysongelmiin psykoterapiaa - itselle sopivasta terapiamuodosta kannattaa keskustella terapiaan lähetteen tekevän psykiatrin kanssa. Tämä mahdollistaa myös psykedeelikokemusten ja niiden aikaansaamien muutosten käsittelyn, vaikka terapeutti itse tuskin lähtee trippivahdiksi - kannattaa tosin sitäkin kysyä! Mikäli terapiaan lähtee ja pääsee, kannattaa käydä useammalla eri terapeutilla ennen lopullista valintaa, sillä osapuolten yhteensopivuus on terapeuttisen työn kannalta tärkeää.
Taikasieniä tai muitakaan psykedeelejä ei kannata ottaa, mikäli käytössä on mikä tahansa serotonerginen tai MAO-estäjänä toimiva lääkitys, sillä yhteiskäyttö voi johtaa serotoniinisyndroomaan. Yleisin ja merkittävin yhteiskäytössä vaarallinen lääkeluokka ovat masennuslääkkeet, muita yleisesti käytettyjä ovat mm. tramadoli, triptaanit (migreenin oirelääke), metoklopramidi (pahoinvointilääke) sekä luontaistuotteista tryptofaani, mäkikuisma ja harmikki.
Wikipediassa on laajempi lista serotoniinisyndroomaan liitetyistä aineista:
http://en.wikipedia.org/wiki/Serotonin_syndromeJostain syystä vastasin huonosti muotoiltuun, lyhyeen kysymykseen pitkällä esseellä - ilmeisimmin olen voimakkaan ehdollistunut tenttivastausten kirjoittamiseen! En myöskään erityisemmin kiinnittänyt huomiota siihen, onko aiheesta kenties muita ketjuja. Mielestäni tämän ketjun voisi kokonaisuudessaan yhdistää esim. tuohon ffgh:n esille tuomaan "Mielenterveysongelmien hoitaminen/helpottaminen psilosybiinisienillä" -ketjuun.