Liittyy siinä määrin aiheeseen, että laitan tähän eli lääketeollisuuden tuottama mao estäjä + sienet.

Naapurilla on hyviä kokemuksia moclobemid (yhdeltä kauppanimeltään aurorix) + sienet yhdistelmästä. Tuolla tavalla sienet tuntuisivat muuttuvan melkein joksikin uudeksi substanssiksi. Mieli on kirkas ja jollain todella radikaalilla tavalla avoin. Jotkut puhuvat että noin vaikutukset muistuttavat hyvin paljon DMT:tä, mutta naapurilla ei ole vertailukohtaa niin en osaa sanoa. Reissun kesto lisääntyyä merkittävästi ja annokset eivät ole oikein vertailukelpoisia enää vaan sieniä voi ottaa huomattavasti enemmän kuin normaalisti. Tuo kyllä nussii aivot aika pahasti (mikä tuntuu seuraavan viikon) ja pintaan tullut materiaali on siinä määrin vahvaa että aikaa toipumiseen ja prosessointiin pitää varata reilusti. Jos nyt kuitenkin takana on kokemusta näiden substansisen kanssa pelleilystä vähän enemmän niin tuota voisi melkein suositella varauksella.

Täällä vähän vastaava hehkutus:

http://www.bluelight.ru/vb/threads/512659-Mushrooms-Moclobemide-Experience-Magical-trip-of-a-lifetime

3g taitaa olla suurin ottamani eilen, nappasin 3 konvehtia huiviin ja lasillisen sitrus mehua.

Mielenkiintoinen fiilis tulee kun nousujen huipulla lähde suihkuun, tulee joku piikki ja alkaa nauramaan hämmennyksestä että alkusoittoa egon pirstoutumiselle.
Nyt ollut sillein että melkein joka viikonloppu on tullut otettua ~2.5 annos alkoholin sijaan että maha pienentyisi haha... innotuin taas pitkästä aikaan ottamaan kun ennen tammikuun ensimmäistä ottamista viimeeksi otin vuosi sitten, mukava oli palata takaisin "kotiin" ja tutkailla itseään uudesta näkökulmasta, tulihan tuota tirautettua kyynel kun pidin pienen briiffin itselleni omasta parisuhteesta, uskomatonta kuinka maltillinen nainen minulla on ollut jo melkein 5 vuotta! Tripin laskettua siivosin kaikki omat harraste roinat kaappeihin pois näkysältä, kyllä oli hieno fiilis tehdä jotain tollaista ajatuksella kun ennen se on ollut sellaista "ääh emmä jaksa ku ylihuomenna käytän niitä muutenkin".

Sienet on siitä hienoja että oikeasti opettavat kokoajan ja valistavat, tuo vuoteen sieniä ottaminen johtui lähinnä siitä että olin eksyksissä elämän suhteen, varmaan jonkunlainen masennus kun mietin elämän kestoa ja mitä sitten tapahtuu kun henki menee. Viinalla tuota sai tyrehdytettyä ja silloin oli helpompi hyväksyä tosiasiat, mutta isukin kanssa pohdiskelemisen jälkeen tulin siihen tulokseen että onko sillä väliä että tulenko takaisin tähän maailmaan edes vaikka rakkaat jää taakse? Ja kyllä se elämä jatkuu jossain muodossa vaikka keho lopettaa toiminnan. Tämän jälkeen ollut häkellyttävän hyvät fiilikset nyt monta kuukautta ja alkoi taas sienet maistumaan, sain mentorointia jopa laihduttamiseen kun sekoittelin lidlistä ostettua perunajauhetta veteen... perkeleen hiilihydraatti jauhe + vesi + rasva ja sokeri että maistuisi edes joltain! Tuon masennus episodin takia en ole täällä kyennyt käymään.

Olen tullut siihen tulokseen että pienemmät annokset sopii viihdekäyttöön ja isompia annoksia pitää ottaa jos tahtoo itseään parantaa jollain tapaa ja auttaa itseään ymmärtämään.

Noi isot annokset ovat tietyssä mielessä helpompiakin koska pienemmillä annoksilla ylös tunkeva materiaali voi muovautua ahdistukseksi ja kielellisiksi luupeiksi, jotka ovat sitten erittäin epämiellyttäviä kokea, mutta eivät yleensä ratkea katharsisesti.

Täällä esiintyy kielellisiä luuppeja, tai ainakin yritystä muodostaa sellaisia, annoskoosta riippumatta. Isommilla annoksilla kyllä jossain pisteessä käy yleensä aika vaikeaksi muodostaa lauseita, mutta siltikään automaation kaltainen pyrkimys tehdä niin ei haihdu poies.

Musta tuntuu, että isojen annosten mahdollistama "totaalinen egokuolema", käsitemaailman ja rajapintojen totaalinen liukeneminen, on mulle tosi kynnyksellinen ja vaikeasti löytyvä juttu siksi, kun mä olen persoonaltani niin hiton taipuvainen ja kaipuvainen ylläpitämään kytkentöjä kanssaihmisten ja "konsensustodellisuuden" kanssa. Siinä vaiheessa, kun tuntuu että kaikki alkaa liueta käsistä, ujuttaudun paradoksaalisesti yltiöitsekriittiseen, kontrollifriikkiin tilaan, ja kaikki saastani tulee silmille, ja mä olen voimaton sen edessä.

Tunnen selvästi että just noina hetkinä ois valtava potentiaali kasvaa, mutta mä olen silloin usein myös niin poukkoileva ja vauhkona, etten vaan saa upottauduttua. Helposti kans tulee silloin mieleen se miltä mä muiden silmissä näytän jos mä jäänkin siihen tilaan kuolaavana urpona ikuisiksi ajoiksi. Minä, joka on monta vuotta tehnyt psykedeeliaktivismia, sit mä oonkin yhtäkkiä pilannu niillä kaiken. Tässä vasta esimerkki. Ei oo ihan helppoa, kun on niin hirveä näyttämisen ja todistelun halu. Kelaan hetkittäin niin saatanasti sitä, mitä musta ajatellaan, samaistun sosiaalisiin roolileikkeihini. Yltiösosiaalisuus ja suuri diplomatiankaipuu elämässä noin yleisesti muodostaa tietynlaisen vankilan.

Selvin päin tarkasteltuna ei näytä ollenkaan todennäköiseltä, että tonsuuntaiset pelot ois oikeesti erityisen aiheellisia, mutta myrskyn silmässä sitä helposti antaa neurooseilleen rutosti valtaa.

Käytännöllisiä ehdotuksia, sen lisäksi että trippais seurassa joka rohkaisee menemään suoraan kohti?

YKSIN!!! Ehdottomasti, mutta kuitenkin niin, että on mahdollisuus saada apua, jos tripistä tulee katastrofi. Itse kun en hae mitään viihteellistä, vaan sitä jotain suurempaa ymmärrystä niin nämä ns. isot annokset, ovat aika perus settiä.

Neljä grammaa ei riitä. Jos mielii kokea totaalisen dissoluution, niin tulee syödä niin isoja annoksia, että oikeasti vähän pelottaa. Ainakin yli kuusi grammaa. Ehkä enemmän. 10 g riittää varmasti.

Portaittain suosittelisin kuitenkin lähestymään näitä "heroic-doseja". Itse kokenut jonkin asteista depersonaloitumista ihan sativan voimin, siksipä suuret psykedeeliannokset jännittävätkin. Aluksi tunsin olevani surullinen, vaikka minulla ei ollut mitään syytä olla suru puserossa. Mielessä lähinnä, että jos tunnen surua ilman syytä, olen yhteydessä kollektiiviseen mieleen. Hetkittäin todellisuus tuntui vähemmän todelliselta. En siinä mielentilassa tullut kysyneeksi seurueelta oliko jollain heistä syytä olla surullinen. (tiedostamatonta empatiaa?) Kerroin kavereilleni, että menen lepäilemään. Muutaman tunnin itsetutkiskelu auttoi taas palaamaan tähän todellisuuteen. Olin nauttinut pienimmän annokseni semejä (alle 0,5 g) muutama päivä ennen sativaisen polttelua ja pilveenkään ei juuri toleranssia tuolloin ollut. Uskon, että kyseessä oli kaksisuuntainen mielialahäiriö. Selvänä en ole mitään vastaavaa kokenut, enkä toivottavasti koekkaan, en tiedä kestäisinkö.

Eihän ko. häiriötä taideta ihan niin määritellä, että jonkun yksittäisen päihtymyskokemuksen aikana (tai akuutisti sen jälkeen) on jotain oireita?

Joo, ei. Kyseinen häiriö vaan kuvaa tuota tilaa aika hyvin.

Tripin aikana olin muun muassa aivan varma että olin tullut joko hulluksi tai jumalaksi, uskoin olevani ainoa oikeasti tietoinen olento maailmassa (trippikaverini olivat vain sienistä johtuvia älykkäitä avaruusolentoja). Tästä tietenkin seurasi se että koska minulla ei ole kokemusta tai havaintoa maailmasta jossa minua ei ole olemassa täytyy minun siis olla kuolematon, jotta maailma olisi olemassa.

Erittäin tuttua settiä.