Kirjoittaja Aihe: HELPPOA: maissin keittäminen kasvatuskäyttöön  (Luettu 67783 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Matias

  • Viestejä: 1 287
    • Profiili
HELPPOA: maissin keittäminen kasvatuskäyttöön
« : Elokuu 20, 2012, 19:02 »
Tarvikkeet lukuunottamatta itiöitä:


Mitataan noin puolet halutusta maissimäärästä.
Maissi turpoaa keittämisen aikana lähes kaksinkertaiseksi.



Kaadetaan mitattu maissi keskikokoiseen kattilaan.


Lisätään kattila lähes täyteen vettä.



Säädetään levy täydelle teholle.


Lusikkaa pidetään kattilan ja kannen välissä koko keittämisen ajan.


Kun vesi alkaa kiehua kunnolla, ajastimeen asetetaan tunti aikaa.


Tunnin aikana voidaan viettää laatuaikaa kissan kanssa.


Maissia sekoitellaan lusikalla silloin tällöin.


Levytehoa säädetään pienemmälle, jos vesi kiehuu liian äkäisesti.


Jos vesi loppuu kesken, sitä lisätään hanasta.



Noin tunnin kuluttua, kun osa jyvistä on hieman haljenneita, valutetaan vesi pois.


Käytetään kattilaa valutuksen jälkeen vielä muutamien sekuntien ajan kuumalla levyllä.
Sekoitetaan samalla maissia lusikalla ja haihdutetaan ylimääräinen kosteus pois.


Vasta nyt levyteho käännetään pois päältä.


Otetaan aiemmin käytetty muovirasia esiin.


Lusikoidaan maissit rasiaan.


Kuten voimme huomata, maissin tilavuus on lähes tuplaantunut.


Kun maissi on jäähtynyt kunnolla eikä rasia tunnu enää yhtään lämpimältä, otetaan itiöt ja veitsi (ei terävä) esiin.


Itiöt raaputetaan veitsellä maissin sekaan.


Uudelleensuljettua rasiaa sekoitellaan kunnolla, jotta itiöt leviävät kauttaaltaan maissin sekaan.


Maissi siirretään rasiassa lämpimään ja pimeään tilaan rihmastoitumaan.


Onko kysyttävää?
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 16, 2015, 01:06 kirjoittanut Arvalis »

Poissa apatin

  • Viestejä: 400
    • Profiili
Vs: HELPPOA: maissin keittäminen kasvatuskäyttöön
« Vastaus #1 : Elokuu 21, 2012, 00:10 »
Ei kysyttävää.
Hyvä postaus, voisithan laittaa vielä lopputuloksesta kuvia, jotta kontaminaatio-kyselyt saavat suoran vastauksen.

Poissa Silo-P

  • Luotettava tunnistaja
  • Viestejä: 449
    • Profiili
Vs: HELPPOA: maissin keittäminen kasvatuskäyttöön
« Vastaus #2 : Elokuu 21, 2012, 00:20 »
Mua huvittaa lähinnä se, kun monet luulevat tämän harrastuksen olevan jonkin sortin rakettitiedettä (Itsekkin aikoinaan luulin :D) vaikka pyhässä yksinkertaisuudessaan aloitusviestistä voimme todeta ettei sen kummempia investointeja tarvita. Ja tulosta syntyy aivan taatusti :)

Kiitokset Matyas! Eikös sun toimesta täällä ollut aiemminkin samankaltainen ohjenuora?
''Nauti siitä mistä eniten sä pidät!''

Poissa Sclerotia

  • Viestejä: 162
    • Profiili
Vs: HELPPOA: maissin keittäminen kasvatuskäyttöön
« Vastaus #3 : Elokuu 21, 2012, 09:42 »
Helpoin vastaan tullut tapa kasvattaa rihmastoa, vaikka ei ehkä varmin.
Taidan kokeilla tätä jossainvaiheessa.
Hyvä ohje hyvillä kuvilla!

Poissa Matias

  • Viestejä: 1 287
    • Profiili
Vs: HELPPOA: maissin keittäminen kasvatuskäyttöön
« Vastaus #4 : Elokuu 21, 2012, 15:32 »
Kiitoksia tasapuolisesti kaikille palautetta antaneille!

Hyvä postaus, voisithan laittaa vielä lopputuloksesta kuvia, jotta kontaminaatio-kyselyt saavat suoran vastauksen.
Tämä olikin tarkoituksena jo aikaisemmin, joten tässäpä esimerkki siitä miten kyseisellä tavalla käsitelty maissi voidaan saattaa huurumadonlakin käyttöön otollisissa olosuhteissa:

[smg id=2636]

Mua huvittaa lähinnä se, kun monet luulevat tämän harrastuksen olevan jonkin sortin rakettitiedettä (Itsekkin aikoinaan luulin :D) vaikka pyhässä yksinkertaisuudessaan aloitusviestistä voimme todeta ettei sen kummempia investointeja tarvita.
Olen täysin samoissa ajatuksissa ja juurikin mainitsemiasi yleisiä harhaluuloja murskatakseni julkaisinkin tämän esimerkin aiheesta.

Eikös sun toimesta täällä ollut aiemminkin samankaltainen ohjenuora?
Ilmeisesti viittaat tähän viestiketjuun:
http://www.taikasieni.net/smf/index.php?topic=616.0

Näitä kahta toimintatapaa yhdistelemällä voidaan saavuttaa erittäin sujuvia ja yksinkertaisia kasvatustapoja.

Helpoin vastaan tullut tapa kasvattaa rihmastoa, vaikka ei ehkä varmin.
Totta puhut.

Kuitenkin oikealla kosteustasapainolla ja itiöiden riittävällä hajautuksella voidaan minimoida home- ja bakteerivaara lähes olemattomiin. Veikkaan, että usein perinteisemmissä kasvatuksissa itiöruiskulla lisätään saastumisriskiä, jos vettä annostellaan vahingossa yhtään liikaa.

Taidan kokeilla tätä jossainvaiheessa.
Ilmoittele ihmeessä havaintojasi aiheen tiimoilta, jos päädyt kokeiluihin asti!

Muista kiinnittää erityistä huomiota nimenomaan tuossa ylempänä mainitsemiini seikkoihin: turha kosteus tulee poistaa valutuksen jälkeen kattilasta ja jyvistä käyttämällä niitä vielä hetken aikaa levyllä sekä itiöt tulee sekoittaa tasaisesti maissin sekaan, jolloin rihmastoitumisaika on huomattavasti lyhyempi eivätkä homeet ja bakteerit ehdi saamaan jalansijaa kasvualustassa.

Poissa Heleppo

  • Viestejä: 67
  • Oonpa aika körny.
    • Profiili
Vs: HELPPOA: maissin keittäminen kasvatuskäyttöön
« Vastaus #5 : Elokuu 21, 2012, 17:12 »
Hienoa!

Selkeä ja havainnollinen opas runsailla kuvilla.

Ryhdyn rihmasto-hommiin seuraavaksi tällä tavalla. Raportoin tuloksista.

Poissa Sclerotia

  • Viestejä: 162
    • Profiili
Vs: HELPPOA: maissin keittäminen kasvatuskäyttöön
« Vastaus #6 : Elokuu 21, 2012, 18:35 »
Ilmoittele ihmeessä havaintojasi aiheen tiimoilta, jos päädyt kokeiluihin asti!

Muista kiinnittää erityistä huomiota nimenomaan tuossa ylempänä mainitsemiini seikkoihin: turha kosteus tulee poistaa valutuksen jälkeen kattilasta ja jyvistä käyttämällä niitä vielä hetken aikaa levyllä sekä itiöt tulee sekoittaa tasaisesti maissin sekaan, jolloin rihmastoitumisaika on huomattavasti lyhyempi eivätkä homeet ja bakteerit ehdi saamaan jalansijaa kasvualustassa.
Kaupassa osui päivällä silmään tuollainen samanlainen popkornpussi, ja juuri äsken laitoin valmiin purkin itiöineen kaappiin odottelemaan rihmaston leviämistä.
Noudatin ohjeitasi aika tarkasti, mutta käytin vain puolikkaan printin.


Poissa Matias

  • Viestejä: 1 287
    • Profiili
Vs: HELPPOA: maissin keittäminen kasvatuskäyttöön
« Vastaus #7 : Elokuu 21, 2012, 21:12 »
Kaupassa osui päivällä silmään tuollainen samanlainen popkornpussi, ja juuri äsken laitoin valmiin purkin itiöineen kaappiin odottelemaan rihmaston leviämistä.

Esimerkillisen ripeää toimintaa, jään mielenkiinnolla odottamaan tilannetiedotuksia aiheesta!

Noudatin ohjeitasi aika tarkasti, mutta käytin vain puolikkaan printin.

Veikkaan, että neljäsosakin saattaisi riittää ihan hyvin ainakin aloitusviestissä esiintyvän purkin tapauksessa, olen kuitenkin pelannut varman päälle rapsuttamalla sekaan yleensä aina kokonaisen itiölaskeuman.

Poissa Mehikasvi

  • Viestejä: 28
    • Profiili
Vs: HELPPOA: maissin keittäminen kasvatuskäyttöön
« Vastaus #8 : Elokuu 21, 2012, 22:49 »
Ihana tek. <3
Printtejä ei ole saatavilla joten kokeilen miten onnistuu itiösuspensiolla ruuttaus. Pitänee ruutata reilusti, mutta varoa kastelemasta liikaa. Raportoin sitten myöhemmin.

Poissa Twatlock

  • Viestejä: 83
  • Korpikuusen kannon alla on mörrimöykyn kolo..
    • Profiili
Vs: HELPPOA: maissin keittäminen kasvatuskäyttöön
« Vastaus #9 : Elokuu 22, 2012, 00:39 »
Kiitos Matyas että teit tästä näin hyvin kuvatun threadin! Hienoa toimintaa.
Itse ja seuraavaksi tällä, kunhan printin saa hankittua, on niin perkeleen simppeli.
T. Ei enää ikinä valmiita substraatteja :)

Poissa SoilBreaker

  • Viestejä: 380
    • Profiili
Vs: HELPPOA: maissin keittäminen kasvatuskäyttöön
« Vastaus #10 : Elokuu 22, 2012, 08:19 »
Eikös toi purkki pitäisi jotenkin putsata vai onko rivakalla itiö määrällä tarkoitus kompensoida epästeriiliyttä?
If a law is unjust, a man is not only right to disobey it, he is obligated to do so. - Thomas Jefferson

Poissa pegezu

  • Viestejä: 182
    • Profiili
Vs: HELPPOA: maissin keittäminen kasvatuskäyttöön
« Vastaus #11 : Elokuu 22, 2012, 08:35 »
Veikkaan, että neljäsosakin saattaisi riittää ihan hyvin ainakin aloitusviestissä esiintyvän purkin tapauksessa, olen kuitenkin pelannut varman päälle rapsuttamalla sekaan yleensä aina kokonaisen itiölaskeuman.

Itse tein keväällä juuri tällä tavalla 2,5dl laseihin neljäsosa printillä, 3/4 lasista kuitenkin homehtui. Tosin voi olla, että itiöt eivät levinneet tarpeeksi kun lasit olivat aika täynä maissia silloin.
Kunhan printin jostain taas saan niin pitänee kokeilla kokonaisella. :)
Kiitos hyvin kuvitetusta ohjeesta kuitenkin!
Elän ennen kuin kuolen, en tahdo kuolla ennen kuin ehdin elää.

Poissa Matias

  • Viestejä: 1 287
    • Profiili
Vs: HELPPOA: maissin keittäminen kasvatuskäyttöön
« Vastaus #12 : Elokuu 22, 2012, 08:59 »
Itse ja seuraavaksi tällä, kunhan printin saa hankittua, on niin perkeleen simppeli.
T. Ei enää ikinä valmiita substraatteja :)

Hyvä valinta! Valmiissa substraatissa ei yleensä maksa mistään muusta kuin omasta laiskuudestaan ja huonoista tuloksista.

Eikös toi purkki pitäisi jotenkin putsata vai onko rivakalla itiö määrällä tarkoitus kompensoida epästeriiliyttä?

Ei tarvitse putsata, kunhan jyvät eivät ole liian kosteita ja itiöt levitetään kauttaaltaan maissiin, jolloin kasvupisteitä on runsaasti ja ne kasvavat nopeasti toisiinsa kiinni.

Itse tein keväällä juuri tällä tavalla 2,5dl laseihin neljäsosa printillä, 3/4 lasista kuitenkin homehtui. Tosin voi olla, että itiöt eivät levinneet tarpeeksi kun lasit olivat aika täynä maissia silloin.

Tämä on tärkeä huomio: maissiastia ei saa olla ihan täynnä, jotta jyvien sekoittaminen onnistuu kunnolla. Maissia pitää saada liikuteltua ravistamalla ja varsinkin rasiaa pyörittelemällä laidasta laitaan ja ylhäältä alas. Itiöitä tulee olla lähes joka jyväsessä.

Poissa Singularity

  • Viestejä: 104
    • Profiili
Vs: HELPPOA: maissin keittäminen kasvatuskäyttöön
« Vastaus #13 : Elokuu 22, 2012, 09:24 »
On kyllä todella selkeä ja hyvin selostettu ohje. Selkeistä ja terävistä kuvista vielä lisäplussaa!
Pitää kyllä ehdottomasti laittaa kokeiluun kunhan saan aikaa ja tilaa.

Mua huvittaa lähinnä se, kun monet luulevat tämän harrastuksen olevan jonkin sortin rakettitiedettä (Itsekkin aikoinaan luulin :D) vaikka pyhässä yksinkertaisuudessaan aloitusviestistä voimme todeta ettei sen kummempia investointeja tarvita. Ja tulosta syntyy aivan taatusti :)

Itselläni oli aivan sama ja juuri siitä syystä ehdottaisin tämän lisäämistä HuMy:yn.
"If you want to find the secrets of the Universe, think in terms of energy, frequency and vibration." -Nikola Tesla

Poissa Silo-P

  • Luotettava tunnistaja
  • Viestejä: 449
    • Profiili
Vs: HELPPOA: maissin keittäminen kasvatuskäyttöön
« Vastaus #14 : Elokuu 22, 2012, 19:55 »

Mua huvittaa lähinnä se, kun monet luulevat tämän harrastuksen olevan jonkin sortin rakettitiedettä (Itsekkin aikoinaan luulin :D) vaikka pyhässä yksinkertaisuudessaan aloitusviestistä voimme todeta ettei sen kummempia investointeja tarvita. Ja tulosta syntyy aivan taatusti :)

Itselläni oli aivan sama ja juuri siitä syystä ehdottaisin tämän lisäämistä HuMy:yn.

Ei lainkaan huonompi ehdotus! Näin helppo ja toimiva vaihtoehto on varmasti monelle mieleen, ja siksi hyvä lisä mykologioppaaseen.
''Nauti siitä mistä eniten sä pidät!''