Mites nämä: http://www.lycaeum.org/languages/finnish/acid/sieni/suomisieni.html
Onko toi joku vanhentunu spekulointi lista vai onko noissa jotain vaikuttavaa?
Wikipedia sanoo suoraan vaan että Sitta sisältää psilosybiiniä ja muissa sanotaan että koko suku on kielletty.
Tummamadonlakki taidettiin ketjussa jo aijemmin mainita hyödyttömäks.

Kaikki tuon listan lajeista suippumadonlakkia lukuunottamatta luetaan nykyään Deconica-suvun edustajiksi, mikä kattaa kaikki ne madonlakit, mitkä eivät sinerry eivätkä pidä sisällään psykoaktiivisia alkaloideja.

MUOKS: Onkohan tämä jo foorumin arkistossa: http://norden.diva-portal.org/smash/get/diva2:701064/FULLTEXT01.pdf

Kiitti vinkistä. Panin kirjastoon.

Pikasella silmällä ja googlella listasin nyt sitte nämä tarkempiin tutkimuksiin (alotusviestin lisäksi):
Rahkamadonlakki (Psilocybe atrobrunnea)
Hepomadonlakki (Psilocybe fimetaria)
Risumadonlakki (Psilocybe silvatica)
Koivulahorusokas (Pluteus cervinus syn. P. atricapillus)
Harmaakirjoheltta (Panaeolus sphinctrinus)
Nurmikirjoheltta (Panaeolus foenisecii)
Lantakirjoheltta (Panaeolus fimicola)
Tummakirjoheltta (Panaeolus ater)
Kalvashaprakas (Psathyrella candolleana)

Näistä ainakin nurmikirjoheltta on ei-aktiivinen. Harmillista kun niitä kasvaa kesäisin runsaasti ihan tässä omalla kotinurmikolla. Lähes samannäköinen reunuskirjoheltta sen sijaan sisältää koristeaineita. Paras erottava tunnusmerkki on pikimustat itiöt.

Joo, kattelin että pari oli aika epävarmaa. Mutta tohon tutkimuksee ne oli listattu osioon "sisältää psilosybiiniä ja/tai muita vastaavia yhdisteitä".
Ja erikseen vielä että sisältää psilosybiiniä tai psilosiinia. Sitten siitä puhuttiin vielä nimenomaan ekstrakti osiossa...
Voisko olla että se sisältääkin vaan niin olemattomia määriä että siitä pitäis valmistaa joku uute?

Nurmikirjoheltta sisältää serotoniinia ja 5-HTP:tä mutta ei tiettävästi psilos*iinia.

Sinänsä mielenkiintoista, että sienillä on käytössä samoja välittäjäaineita kuin meillä eläimillä. Mutta onhan ne biologisesti muutenkin lähempänä meitä kuin esim. kasveja.

Sinänsä mielenkiintoista, että sienillä on käytössä samoja välittäjäaineita kuin meillä eläimillä. Mutta onhan ne biologisesti muutenkin lähempänä meitä kuin esim. kasveja.

On vaikea löytää perusteita sille ajatukselle, että sienet käyttäisivät serotoniinia välittäjäaineena. Sienirihmat eivät ole yhteenliittyneitä synapsien kautta, eikä sienisolukosta ole vielä tähän päivään mennessä löydetty reseptoreita, jotka toimisivat esimerkiksi serotoniinin vastaanottimina. Rihmaston tapa siirtää informaatiota verkoston päästä toiseen on vielä hyvin pitkälti pimeän peitossa, mutta luultavimmin se pohjautuu hyvin yksinoikoiselle energianvaihdunnalle.

Pitäisin todennäköisempänä, että evoluution valintapaineet ovat johtaneet siihen, että erinäisiä monoamiineja on alkanut ilmenemään tietyissä sienilajeissa lähinnä toksiinien roolissa. Hauskana anekdoottina voitaneen maininta, että Vittorio Erspamer nimesi serotoniinin alunperin enteramiiniksi todettuaan sen jouduttavan suolen liikkeitä. Serotoniinireseptorien stimulaatio ruokatorven ja suoliston tasolla aiheuttaa kakomis- ja paskatusrefleksejä. Voisi ajatella, että eläimen popsiman itiöemän itiöt säilyvät sitä todennäköisemmin vahingoittumattomana ruoansulatuselimistöstä, mitä nopeammin itiöt ulostautuvat. Siksi on evolutiivisesti stabiili strategia kantaa mukanaan tällaista reaktiota edesauttavaa ainesosaa.

Näitä sieniä syöville eliöille sitten on toki kehittynyt erinäisiä suojamekanismeja, kuten selkärankaisilta löytyvä monoamiinioksidaasientsyymi, joka taasen pyrkii neutraloimaan nämä ulkoisten monoamiinien toteuttamat hyökkäykset ja tekemään siten sienistä syömäkelpoista ravintoa. Joissakin lajeissa, kuten psilosybiinisienissä, tosin on kehittynyt myös sellaisia monoamiineja, joilla on suojaa näitä entsyymireaktioita vastaan ja joka jopa pääsee kulkeutumaan keskushermoston tasolle asti. Jälleen, on kannattavaa, että nisäkäs itiöemien mussuttelun sijaan tuleekin kylläiseksi, käy maahan makaamaan ja alkaa tuijottelemaan tähtiin.

Miten esimerkiksi SOMA:ssa voi olla annostukset sienille mitkä ei muka enää toimi?! (SOMA= ww.lycaeum.org/languages/finnish/acid/data/soma/soma.html)

Kirjailija ja kirjapainaja J. K. Ihalainen koosti SOMA:n 80-luvun puolivälin tienoilla asuessaan Christianian vapaakaupungissa, aika lailla hippien kuulopuheiden perusteella sekä hänelle vieraskielisistä opuksista poimituista tiedonjyväsistä. Hän myöntää itsekin, että opus sisältää runsaasti virheellistä tietoa ja että se on auttamattoman vanhentunut.

Lisäks moni näistä on hemmetin harvinaisia. Kuinka moni on oikeesti voinu ees kokeilla eikä vaan lukenu jotain ulkomaalaisilta foorumeilta?

Nykytietämys koskien tiettyjen lajien psykoaktiivisuutta pohjautuu hyvin pitkälti siihen tutkimustietoon, mikä on saatu aikaiseksi modernein analyyttisin metodein toteutettujen pitoisuusmittausten (ks. mm. Ohenoja et al., 1987) ja fylogeneettisten kartoitusten (ks. mm. Ramírez-Cruz et al., 2013) avustuksella.

Aina on mahdollista että löytyy uusia aktiivisia lajeja. Esimerkiksi tänä vuonna psilosybiinisieniin erikoistunut saksalainen tutkija Jochen Gartz teki luokittelun aiemmin tuntemattomasta psilosybiinisienilajista. Nämä löydökset kuitenkin ainakin enimmäkseen tapahtuvat nykyään siten, että asiantuntijat valistuneiden arvioiden pohjalta tarkastelevat lajeja tietyn metodiikan mukaisesti, eikä sieniä kannata ihan noin vain mennä maistelemaan.

EDIT: Perskeles, huomasinpas tässä, että aloituspostauksen linkkaukset lajeja käsitteleviin keskusteluaiheisiin olivat rikki. Ne on nyt korjattu.

Mutta tieteellisesti väitetään vieläkin myös että esimerkiksi Sativassa ja Indikassa ei ole merkittävää eroa.

Nyt olet saanut kyllä väärää tietoa. Nykyään tiedetään, että sativa ja indica eroavat toisistaan merkittävästi geneettisellä tasolla.

Eli en kyllä lähtis tuomitsemaan noita potenttiaalisia lajeja vaikka tieteellistä näyttöä ei ole. Ja kun aina jotkut näitä kuitenkin haluaa tutkia, niin olisi hyvä olla edes viitteitä ja suuntauksia. Vaikkei todisteita olisikaan valmiiksi. Ja mielummin lähtisin hakemaan fiiliksiä ja tuntumaa esimerkiksi ekstraktia polttamalla jos meinaisin. Eikä niin että 20 naamariin ja toivotaan parasta...

Joo, eikä kannatakaan. Mykologinen informaatio koskien psilosybiinisieniä on aina levinnyt osittain amatöörien (eli ei akateemisessa piirissä toimivien) asiantuntijoiden toimesta. Aiemmin mainitsemani sinertyminen ja toisaalta madonlakkien muoto-ominaisuudet antaa hyvin viitteitä siitä, onko kyseessä mahdollisesti aktiivinen Psilocybe-laji. Foorumin jäsen Lion's mane sai ihan hiljaittain varmistuksen sille, että hän on löytänyt Suomesta P. medullosaa ja pian tuon jälkeen mm. Ruotsissa yksi kokeneimpia paikallisia kyseisen sienisivun tuntijoita knarkkorven löysi myös kyseistä lajia, kun hän vain tajusi sitä etsiä. Tuo laji löytyykin nykyään esim. tämän sivuston listoilta.

Toisaalta esimerkiksi Erlichin reagenssi olisi hyvä tapa testata mahdollisten indolialkaloidien läsnäoloa kentällä. Sienimateriaalit vain putkiloon ja loraus para-DMAB:tä perään, niin nähdään nopeasti, että johtuuko sienen bruising psilosiinistä. Tuota tavaraa voi tilata tyyliin Amazon.comista. Tämän jälkeen näytteen voisi toimittaa tarkempiin tutkimuksiin esimerkiksi Jan Borovičkalle tai Allan Rockefellerille, jotka ovat erikoistuneet näiden lajien kartoitukseen ja käyttävät tutkimuksissaan moderneja mittalaitteita - ja ovat myös ilmaisseet, että ottavat mielellään näytteitä vastaan. Oma ongelmansa näytteiden saamisessa perille ulkomaille asti on kylläkin osoittautunut olevan siinä, että useiden maiden tullilaitokset suhtautuvat lähetettyihin sieniin päihdekäyttöön suunnattuina huumausaineina, eikä suinkaan tieteellistä arviointia varten toimitettuina näytteinä.

Aloittelija pääsee kuitenkin paljon helpommalla, kun uskoo suosiolla että etenkin alkuvaiheessa etsinnät kannattaa keskittää suippumadonlakkiin. Jos ei onnistu löytämään niitä, ratkaisu ei ole laajentaa etsintöjä medullosaan ja kirjohelttoihin, saati muihin vielä eksoottisempiin sienilajeihin. Pikemminkin ratkaisu on lukea ohjeet uudestaan ja jatkaa sinnikkäästi etsintöjä, tai ryhtyä opiskelemaan sienten kotikasvatusta.

Tätä ei vissiin voi oikein kylliksi toistaa.

Toisaalta jonkun pajulahorusokkaan löytäminen olisi hienoa jo siitäkin syystä, että sientä voisi kenties ympätä puupölkkyihin monien monien muiden lajien tapaan, ja siitä saataisiin taas yksi uusi viljeltävä laji.