itse huomasin tänään että takapihani on täynnä noita "sinityvikuupikoita" 

Moi!

Mietin vain, että onkohan Suomesta mahdollista löytää esim. Pohjoisessa-Georgiassa tavattavia sienilajikkeita ja mitä olen kirjallisuuteen perehtynyt, niin eräskin silokkilaji löydettiin vasta 1995 ja äkkiseltään syyksi, miksi Suomessa tavataan niin vähän ja huonosti aktiivisia lajikkeita, väittäisin; että täällä ei yksinkertaisesti ole ammattitaitoisijoita tutkijoita tutkimassa, eikä myöskään kiinnostusta tutkijoilla selvittää mahdollisia muita silokin sukulaisia, joita täällä saattaisi esiintyä. Onko täällä foorumilla joku, kuka on kouluja käynyt, osaa tehdä laboratorio tutkimusta ja on oikeasti kiinnostunut asiasta?

Miksi Suomessa tavataan niin vähän ja huonosti aktiivisia lajikkeita, väittäisin; että täällä ei yksinkertaisesti ole ammattitaitoisijoita tutkijoita tutkimassa, eikä myöskään kiinnostusta tutkijoilla selvittää mahdollisia muita silokin sukulaisia, joita täällä saattaisi esiintyä.

Oon pitkään miettinyt et mitä ihmeen tatteja täällä tontilla kasvaa ja koittanu sienikirjoista tunnistaa ja ainoa mitä saan päähäni on "psilocybe weilii"

• Laitoin latinankielisille nimille suomenkieliset vastineet (ja nimesin P. pelliculosan epävirallisesti kalvomadonlakiksi)
  
• Splittasin ketjusta tietopaketit tietyistä lajeista omiksi aiheikseen ja laitoin linkit aiheisiin
• Poistin listalta Psilocybe strictipesin, sillä muunmuassa Helttasienten ja tattien nimiluettelo lukee sen Psilocybe semilanceatan variantiksi
  
• Poistin listalta oliivikirjoheltan. Stamets mainitsee, että ainoastaan tietyt yksilöt sisältävät psilosybiiniä mainittavissa määrin ja Ohenojan mittauksissa vain yksi kolmesta sisälsi psilosybiiniä (ja hyvin vähän: 0,005%).
• Poistin listalta isokarvaslakin (Gymnopilus junonius), sillä Suomessa tavattavat yksilöt eivät tiettävästi sisällä tryptamiineja
  

Käsittääkseni psilosybiinipitoisuus on näissä "serkuissa" hieman matalampi kuin kellomaisissa "puolilävistetyissä" sukulaispojissa/tytöissä.