Vaikka en varmaksi sanoisi, että itse pelkissä aivoissa asustaa mieli/sielu.
Kovin valtaisa merkitys kuitenkin tällä möykyllä pääkallon sisässä tämän mielen/sielun olemassaololle on.

On olennaista ottaa huomioon koko ihmisen hermosto, jota ilman pelkillä aivoilla ei tee mitään. Ja toisaalta - ihmistä ei voi käsittää ilman ympäristöään. Minä olen tämä hermosto. "Sielu" on se, millaisena tämä hermosto tässä ilmentyy ja tapahtuu.

Ihminen toimii systeeminä, ihminen rakentuu soluista jotka myös toimivat systeemeinä ja ovat silti osa isompaa ihmissysteemiä, ja ihminen toimii edelleen osana isompaa systeemiä, jonka käsitämme "ympäristönämme". On vaikea vetää selkeitä rajoja sen suhteen, missä kohtaa "minä" loppuu ja "ympäristö" alkaa - ennemminkin vaikuttaisi siltä, että jotkut havainnot tuntuvat olevan "enemmän tässä" ja toiset taas "enemmän tuolla".

Näitä asioita on vaikea käsittää, koska kielemme pyrkii väkisinkin rajaamaan ilmiöitä erillisiksi. Ei juurikaan ole sanoja, joilla asioiden graduaalista, häilyvää, sumeaa luonnetta on helppo käsittää tai kuvailla. Sillä mennään, ihan hyvä se on.

Subjektiivisuus tuntuu olevan jossain määrin, paradoksaalisesti, oman itsensä synnyttämä illuusio - ei siinä mielessä, että se olisi olematon, vaan siinä merkityksessä, että se luo vaikutelman jonka mukaan se on jotain muuta kuin oikeastaan onkaan - erillistä, irrallista, rajattua.

Evoluutio ei enää tee meitä; me teemme evoluutiota.

Vaan kuinka ollakaan, me olemme osa evoluutiosta, joka tekee itse itseään, käyttäen meitä yhtenä työkaluistaan.

Jos kehitys jatkuu entistä tahtia, ihmisaivojen kapasiteetti ohitetaan kahdessakymmenessä vuodessa. Mitä silloin tapahtuu?

Ihmisen ja koneen yhteensulautuminen on jatkuvaa. Kun koneiden kapasiteetti kasvaa, myös ihmisen kapasiteetti kasvaa. Me olemme jo nyt kyborgeja - teknologiamme on kiinteä osa meitä. ks. mm. http://www.wired.com/wiredscience/2010/03/heidegger-tools/

Suomentelin tässä taas vähän matskua psykedeeliuutisiin:
Tutkimus selittää psykedeelien neurologisia vaikutuksia
http://psykedeeliuutiset.blogspot.com/2011/09/tutkimus-selittaa-psykedeelien.html

Puhutaan haposta, mutta pätee hyvin oletettavasti myös sieniin.


PS. Söin tossa viikko sitten yhen silokin. Se oli eka ikinä ite löytämäni. Vaikutus oli mieto mutta huomattava. Se semmonen ihmeellinen jännä kutitus rintakehän alueella ja outoa hassuutta.

Alussa evoluutio loi meitä. Auttoi meitä selviämään ja karsimaan heikoimmat pois. Ajan myötä meidän aivomme kasvoivat ja aloimme ymmärtää asioita enemmän. Nyt meillä on korkeamman ajattelun taso ja voimme tietoisesti muokata kehityksemme suuntaa. Evoluutiota tapahtuu fyysisellä tasolla, mutta voimme ajattelun voimin kehittää itseämme ja yhteiskuntaamme. Toiset kehittävät yhteiskuntaa kehittämällä teknologiaa yms. Toiset tuhoavat korkeamman ajattelun voimin heikkoja yksilöitä, vain "koska he voivat"

Materialismi tarjoaa varsin mielenkiintoisen näkökulman tietoisuuden luonteeseen.

Teoria ehdottaa, että aivot ovat kvanttimekaaninen tietoverkko, jolla on tietoisuuden mahdollistava rakenne. Tälle on melko mykistävänä argumenttina kehomme jatkuva uusiutuminen. Atomit ovat jatkuvassa kiertokulussa. Hiili tekee ikuisuuksiin jatkuvaa sykliä paikasta toiseen. Kehoissamme voi olla samoja rakennuspalikoita kuin vaikkapa jollain kuuluisalla vuosisatoja sitten kuolleella henkilöllä. Tai esimerkiksi jossain joskus kasvaneen puun edelleen kierrättämiä atomeja. Nämä ovat kuolleiden tähtien perintö universumille.

Tietoisuus ilmenee neuronien toisilleen välittämistä viesteistä. Se on kuin illuusio, joka hälvenee joutuessamme tajuttomiksi tai kuollessamme. Muut rinnakkaiset samankaltaiset prosessit ovat kuitenkin tehneet jokseenkin epätäydellisiä, mutta tunnistettavissa olevia mallinnuksia kyseisestä rakenteesta, joissa se jatkaa olemassaoloaan myös varsinaisen prosessorin lakatessa toimimasta. Kaikki on yksi, yksi on kaikki.

Supernovien väistämätön(?) seuraus oli rakenteiden kehittyminen yhä kompleksisemmaksi lopulta päätyen itsetietoisuuden saavuttamiseen. Eikä meillä ole aavistustakaan siitä mitä on luvassa jatkossa. Voisiko tulevaisuudessa olla mahdollista, että nämä kehittyneet olemukset kehittävät yhä paremman version itsestään? Kuinka kaukana esimerkiksi internet on tälläisestä rakenteesta vai onko siinä fundamentaalisella tasolla jotain liian erilaista. Tietoisuuden kehittymisen estävä puute. Neuroneita on kasvatettu kokeita varten jonkinlaiseen ohjainyksikköön, mikä on yhdistetty robottiajoneuvoon. Nämä neuronit kykenevät ohjailemaan robotin toimintaa vaikka tuskin tietoisia ovatkaan. Ehkä tästä on mahdollista tehdä biomimiikan keinoin jotain suurempaa? Tiedämme myös, että mooren lain mukaan tulevaisuuden mikropiirit ovat huomattavasti tehokkaampia tämänhetkisiin verrattuna. Laskentatehossa voisi piillä aivojen salaisuus ainakin osittain. Onhan aivokuoremme ilmiömäisen tehokas työstämään ajattelutoimintaamme. Aivon eri osien toiminnasta ollaan myös johdettu tietokonearkkitehtuurin mukaisia replikaatioita. Ehkä jäämme odottelemaan nanoteknologian kehittymistä... 

Itselle on suurta iloa tuottanut Antonio Damasion ja Thomas Metzingerin ajatukset aivoista ja tietoisuudesta. Damasio on neurologi, joka on pyrkinyt varsinaisten töidensä ohella luomaan ihmiskunnalle evolutiivisesti selittävän mallin siitä mikä tietoisuus on ja miten se liittyy organismin muihin alueisiin. Kohtuuden nimissä kuitenkin todettakoot että Damasion teorian vahvuudet ovat lähinnä tunnetason ilmiöiden kartoittamisessa, evolutiivisessa selittämisessä ja joidenkin filosofisten vastakkainasettelujen ylittämisessä kuten sielu / ruumis, järki / tunne. Hänen teoksiaan on useita suomennettu ja uusin on aika tuore ja mitä olen sitä äänikirjana kuunnellut niin kokonaisvaltaisin esitys hänen käsityksistään. Suosittelen.

Thomas Metzinger on taas kovan luokan tietoisuusfilosofia, joka on ihan oikeasti sitä tietoisuustieteen kärkeä. Hänen käsityksensä subjektiivisuudesta on henkilökohtaisesti tehnyt suuren vaikutukset maailmankuvaan. Lyhyesti kaveri ajattelee että aivot muodostavat representaation maailmasta aistien välittämästä informaatiosta, jonka sisälle aivot luovat myös mallin jostain subjektista joka on tuossa mallissa. Tämä malli subjektista on se mikä yleensä koemme olevamme eli olemme virtuaalinen hahmo oman keskushermostomme tuottamassa todellisuudessa. Kuvallisesti se toimii näin:



Eli aivomme tuottavat tuollaisen illuusion jota usein filosofiassa kutsutaan naiiviksi realismiksi eli ajatukseksi että maailma on minusta riippumaton rakenne, jossa toimin. Tällä on tietty evolutiivinen tarkoitus. Tämä rakenne ei kuitenkin ole stabiili eli se ei ole jokin substantiaalinen asia vaan prosessi jonka aivot tuottavat aktiivisesti tuohon malliin maailmasta ja tästä seuraa että se voi välillä olla pois, välillä olla heikko ja joissakin tilanteissa olla läpinäkyvä. Usein ihmiset kuitenkin taas tupsahtavat tuohon naiiviin realismiin takaisin, koska se on tietyllä tapaa luonteva tapa olla maailmassa. Erilaisilla harjoituksilla sen vahvuutta voi pikkuhiljaa myös heikentää. Metzingerin pääteos Being No One pyrkii tutkimaan sitä mitä tuo sitten oikeasti tarkoittaa ja mitkä tämän subjektiivisuuden kokemuksen rakenteet ja ominaisuudet ovat.

Tässä on video jossa tuo ajatus esitetän näpsäkästi. Osa argumenteista menee maallikolta ohi eikä niitä ole edes periaatteessa mahdollista ymmärtää vaikka katsoisi tuota kuinka tarkkaan. Jos haluaa paremmin perehtyä niin Ego Tunnel käsittelee laajemmin tietoisuutta ja aivoja. Kirja on suunnattu sivistyneille maallikoille vähän niinkuin Damasionkin teokset eli niitä pystyy lukemaan ihan lukiopohjalta.

Being No One

Kiitos lähiötontulle kirjasuosituksesta! Olen vuosien mittaan lueskellut kirjoja ja kuunnellut/katsellut luentoja mielenfilosofiasta, mutta jostakin syystä Metzinger ei ole tullut näissä vastaan. Hänen ajatuksensa egosta on hyvin samankaltainen kuin minkälaiseen näkemykseen olen itsekin kallellaan. Tosin omat ajatukset minäkuvasta ovat syntyneet identiteettiteorioita ja niiden ongelmia tarkastelemalla, eivät niinkään mielenfilosofian kautta. Tulee olemaan mielenkiintoista lukea mielenfilosofiaa, joka tukee omaa näkemystä identiteetistä.

Eli aivomme tuottavat tuollaisen illuusion jota usein filosofiassa kutsutaan naiiviksi realismiksi eli ajatukseksi että maailma on minusta riippumaton rakenne, jossa toimin.

Tätä haluaisin hieman tarkentaa, koska tekstinpätkästä voi saada käsityksen, että naiivi realismi on ainoa ontologinen kanta (tai että naiivi realismi edes on ensisijaisesti ontologinen kanta), joka olettaa havainnoijasta riippumattoman todellisuuden olemassaolon. Itseasiassa termi "naiivi realismi" yleisimmin tarkoittaa kokijan ja koetun välistä suhdetta, ideana, että aistit ja aistinsisältö antavat suoraviivaisesti oikean kuvan todellisuudesta. Ts. Punaiseksi koettu auto on havaitsijasta riippumattomasti punainen.

Tämä vastakohtana esimerkiksi John Locken esittämälle jaolle primaarisesta ja sekundaarisesta todellisuudesta, jossa primaarisessa, havaitsijasta riippumattomassa todellisuudessa auton maalipinta heijastaa tiettyä valon aallonpituutta, kun taas subjektin havaintoprosessien tulkkaama aistinsisältö on punainen. "Punainen" ei siis tässä näkemyksessä ole objektin todellinen ominaisuus, mutta objektiivinen todellisuus on silti edelleen olemassa, vaikkeikaan suoraviivaisesti aistinsisällön tavoitettavissa.

Itse olen tosiaan myös naiivi realismia vastaan. Neurologiset ja psykologiset tutkimukset todistavat hyvin vahvasti siitä, ettei tietoisuudessa ole kyse mistään ns. "kartesialaisesta teatterista", jossa pikku-ukko homunculus katselee screeniltä aistien tuottamaa raakadataa ja tekee sen pohjalta päätöksiä, vaan kaikki mikä tietoisuuteen tulee, on jo valmiiksi vahvasti prosessoitua informaatiota.

En sanoisi aivoja "tehokkaaksi" kun vertaa nykytietokoneisiin... Siinä vaiheessa kun sä oot laskenut 7*8*13*59 = ? niin tietokone on jo ehtinyt laskea tuhat miljoonaa piin desimaalia. Kyse on enemmänkin siitä että kuinka hyvät algometrit sulla on käytössä, siis että oletko oppinut laskemaan kätevästi. Voihan sitäkin treenata, taito mikä taito.

Jokatapauksessa väitän että aivot työkaluna on nykytietokoneisiin verrattuna aika tehoton. Jo kahden asian pitäminen "työ"muistissa samanaikaisesti voi olla vaikeaa.

Henk. koht. en usko että sielu asuu aivoissa. Aivot on sielulle vain tämän elämän tietopankki + työkalu.

Samalla kun lasket yksinkertaisia päässälaskutehtäviä niin aivosi myös luovat mallin omasta fysiologisesta tilastasi, ympäristön vaarallisuudesta / turvallisuudesta, itsestäsi kokemassa tätä kaikkea, monitoroi useita aisteja, huolehtii verensokerin ja ruoansulatukset säätelystä, luo tietoisen kokemuksen aisti-informaation ja aikaisemman kokemuksen perusteella jne. Se mitä tietokone tekee on lapsellisen yksinkertaista tuohon kaikkeen verrattuna ja aivojen tietoiset prosessit ovat hyvin pieni osa kokonaisprosessoinnista. Se määrä tietoyksikköjä jota aivot / ihminen voivat pitää kerralla mielessä työmuistissaan on totta tosiaan hyvin rajallinen.

Origins Of Us Episode 3 Brains (BBC)
Mielenkiintoista settiä ja ihan viehättävä juontaja mukavalla aksentilla. Ja simpansseja! Jos ei muuten innosta, niin kyllä niitä voi aina katsella