Aloitusviesti oli niin vakuuttava mainospuhe, että päätin kokeilla. Se oli ihan hiton tylsää, joskin siinä vaiheessa kun kello soi, hämmästyin, miten nopeasti aika loppujen lopuksi meni. Edellisestä meditaatiokerrasta oli aikaa ainakin puoli vuotta, enkä ole koskaan aiemmin jaksanut meditoida säännöllisesti. Nyt kuitenkin päätin, että jatkan näitä päivittäisiä kymmenen minuutin kokeiluja ainakin seuraavan kahden viikon ajan ja katson miten se vaikuttaa viime aikoina hivenen raskaaksi käyneeseen trippailuun ja muuhunkin elämänlaatuun.

Koeta lievittää tylsyyttä ajattelemalla tai paremmin, kokemalla että jokainen hengitys on erilainen. Aika ei mene nopeasti tai hitaasti koska aikaa ei ole olemassa. On olemassa vain ikuinen tämä hetki. Kun pääset ensimmäisen kymmenlaskun ohi unohda laskeminen ja keskity siihen että vain yksi sisään hengitys ja uloshengitys tapahtuu kerrallaan. Tunne viileä ilma sieraimissasi. Anna hengityksen tapahtua mahdollisimman luonnollisesti. Älä pakota mitään. Anna ajatusten harhailla ja keskity jatkuvasti läsnä olevaan ajatukseen taikka tuntemukseen. Pyri kuitenkin tarkoituksellisesti myös ajatuksettomuuteen/tyhjyyteen keskittämällä silloin tällöin ja mahdollisimman pitkiksi aikaväleiksi mielesi hengitykseen. Mutta muista: ei pakotusta. Anna mielesi vaeltaa kuin tuuli tasangolla. Tämä ei johda lopullisesti siihen että mielesi olisi tyhjä, vaan ajatuksia tulee kyllä lisää mutta näin vältät 'juuttumisen' yhteen ajatukseen ja mielesi on aina raikas kuin kirkkain vuoristopuronen. Tämä on zazen.

Nimenomaan noin. Ei pyri saamaan mitään tapahtumaan, ei pyri saattamaan mitään olevaa pois. Hyvä jos kykenee ottamaan uteliaan asenteen harjoitukseen eli tutkimaan sanattomasti sitä mitä tapahtuu jos pyrkii olemaan kontrolloimatta kokemusta vaan antaa sen hetken tehdä mitä se haluaa. Tämä johtaa ennen pitkään rentoutumiseen ja mielen rauhoittumiseen, ei välttämättä heti, mutta pikkuhiljaa.

Läsnäolo ei ole hankalaa ja olemme kaikki koko ajan läsnä. Mitään ylimääräistä energiaa ei tarvitse meditaation aikana lisätä tuohon tietoisuuden kokemiseen, kunhan lepää siinä mikä on. Alussa se tarkoittaa että ajatus sinkoilee sinne tänne, mutta rakkaudellisesti huomioi sen ja siirtää huomion takaisin hengitykseen. Tuossa on hyvä mahdollisuus opetella lempeyttä itseä kohtaan joka taitona on hyvin keskeinen tässä elämässä. Samalla voi oppia myös siitä ei-lempeästä, miten se nousee, miltä se tuntuu ja miten se laskee.

Minusta harjoituksen tekeminen ei ole juuri koskaan ollut tylsää. Se on tylsää siinä mielessä että ärsyketaso on alhainen, mutta ei siinä mielessä että se olisi jotenkin pitkästyttävää. Nyt on mahdollisuus opetella kerrankin pienille sävyille, joka on sekin hieno taito elämässä. Ei aina voi vääntää ärsykkeitä isommalle vaan jos kykenee avautumaan pienille sävyille, tuulenvireelle, luonnon väreille, oman ruumiin tuntemuksille niin rakentaa aistinautintonsakin kestävämmälle pohjalle kuin pyrkiessä aina voimakkaampiin ja voimakkaampiin kokemuksiin.

Kun aikansa kököttää niin oma kokemus alkaa osoittamaan siihen että se on pitkällä jänteellä oikeastaan parhainta mitä itsen ja lähimmäisten hyvinvoinnin puolesta voi tehdä. Tässä on kyse kuitenkin itseen ja todellisuuteen tutustumisesta, joka viimekädessä tarkoittaa myös vihan, ahneuden ja omien harhojensa kohtaamista ja pikkuhiljaista ylittämistä. Kyse on siis elämästä, ei mistään korkealentoisesta sfäärien tavoittelusta. Sinä, sinun kehosi, tietoisuus, todellisuus joka osin tuntuu tottelevan tahtoa ja tahtomuksia ja osin tuntuu menevän ihan miten itse parhaaksi näkee. Meditaatio on todellisuuteen tutustumista ja siihen mielekkäämmän asenteen opettelemista siten ettei enää tuottaisi kärsimystä itselle ja muille.

Onhan se todellisuus koko ajan läsnä noin muutenkin, mutta kun puuhastelemme sisältöjen kanssa siinä niin sitä ei huomaa, todellisuus on se missä kaikki tapahtuu ja kaiken tausta. Meditaatio on se hetki jolloin voi ihmetellä että mistä tässä kaikessa sitten viimekädessä onkaan kysymys, ei järjen diskursiivisella tasolla vaan suorassa kokemuksessa. Myöhemmin mielen aktiviteettien alkaessa vähentyä voi päästä käsiksi koko ajan läsnäoleviin mielen rakenteisiin joihin on hankala päästä muuten. Voi luopua ajattelusta, voi luopua pakonomaisesta tarpeesta kontrolloida ja jossain vaiheessa voi luopua pakonomaisesta tarpeesta luoda kokijaa ja keskipistettä, minää joka juoksentelee kivojen tuntemuksien perässä ja taistelee ikäviä vastaan. Tämä onnistuu vain aika hankalasti vaikka kaupassa käydessä kun pitää hallita monimutkaista aistimaailmaa ja koittaa käytöstellä siinä jotenkin tarkoituksenmukaisesti. Alas istuessa asiat ovat vain aika paljon helpompia. Myöhemmin voi saman asenteen siirtää kaikkeen toimintaan ja jos meditaatio jää vain tyynylle niin se ei ehkä ole tarpeeksi voimakas harjoitus muuttamaan koko elämää.

Meditaatio on varmin tapa muuttaa kokemuksen rakenteita pysyvästi. Psykedeelien vaikutus näyttäisi olevan enemmän satunnaisempaa, jotkut hyötyvät hyvin merkittävästi, toiselle saattaa aiheutua jopa vahinkoa tai tulos on neutraali. Sitä tarvitsee vain tehdä eikä sitä opi hetkessä. Touhua on turha pitää ekojen kokemuksien vuoksi pelkkänä rentoutumisena joka vähän laskee stressiä ja auttaa arjessa, se on sitäkin, mutta systemaattisesti kultivoituna se on paljon enemmän. Se on myös taito siinä missä muukin, aluksi on täysin aloittelija ja sitten vähän parempi, myöhemmin se aika jonka on touhuun laittanut tuottaa hedelmää jota ei olisi ekoina kertoina ikinä olevan mahdollista. Valitettavasti omistautuminen ja pitkäjännitteisyys eivät ole niitä sanoja jotka kovin hyvin kuvaavat nykyihmisen asennetta tekemisiinsä.

Jos on kokemusta syvemmistä meditatiivisista tiloista niin olo ilman "egoa" on jo vähän tutumpaa eikä niin ihmeellistä jos psykedeelit tuottavan samankaltaista kokemusta. On jo tottunut siihen että kokemuksen keskus voi mennä ja tulla ja että kontrollia voi lieventää. Tällöin osaa myös päästää irti kokemukselle voimakkaammin eikä diskursiivinen mieli pyri rationalisoimaan kokemaansa. Voi rentoutua. Suosittelen tähän tuota Adyashantin metodia, jossa nimenomaan pyritään päästämään irti kontrollista.

Jokaiselle meistä varmaan kehittyy lukuisten kokeiluitten ja opetusten jälkeen se oma ja persoonallinen tapa meditoida. Tuo yllämainittu tapa oli minun vakioni vuosia. Viimeaikoina olen myös kokeillut (miellyttävin tuloksin) liikunnalisempaa joogaa, mantran lausuntaa ja erilaisia palleahengitystekniikoita (hapesta voi päästä pilveen  )

Nyt kun on tämä intternetti niin minun mielestäni sitä myös kannattaa ihan surutta käyttää hyväksi. Enää ei tarvitse ravata pitkin Aasian viidakkoja ohjeiden löytämiseen vaan ne voi ihan googletella ja saada korkeatasoista opetusta, jos nyt ei henkilökohtaisesti opettajakontaktissa niin kuitenkin siten että ohjeista voi merkittävästi hyötyä.

Spotifyssä on Adyashantin "True meditation" niminen äänikirja jossa on varsin hyvät ohjeet meditaatioon ja muutama ohjattu. Itseäni Adyashantin ohjeistus auttoi päästmään irti turhasta jännityksestä meditaatiossa, pyrkimyksestä kokea tai tuottaa jotain, kontrolloida. Jos tuon tyyppiseen harjoitukseen tuo keskittymisen hengitykseen niin ollaan jo aika hedelmällisillä vesillä. Samaisessa palvelussa on myös Shinzen Youngin Science of Enlightnenment, jossa mies kertoo teoriaa, mutta mukana on samalla myös ohjettuja meditaatioita jotka oman kokemuksen mukaan ovat varsin mainioita. Samat löytyy luonnollisesti myös torrentteina suhteellisen helposti.

Täällä on myös ohjettuja meditaatioita ja klikkailemalla saa monipuolista ohjeistusta ja tukea ongelmakohtiin jos sellaista kaipaa:

http://www.audiodharma.org/series/1/talk/1835/

Olen viimeaikoina alkanut taas meditoimaan enemmän. Suuri ongelma mulla on ollut selän kanssa. Jos istun selkäsuorana missä asennossa tahansa niin jossain välissä alkaa selkää jomottomaan liikaa. Jos sitten taas nojaan mukavasti tai olen makuuasennossa, nukahdan noin viidessä minuutissa  . Nyt olen tosin alkanut käymään salilla ja lisännyt järkevää liikuntaa muutenkin reippaasti ja selkä alkaa jaksamaan istumista.

Noita selän kaaria on hankala saada oikein, jos on tottunut istumaan selkänojallisilla tuoleilla. Ne löytyvät pikkuhiljaa. Perusasia on kuitenkin hankkia jokin kunnon väline jolla istua. Maassa istuminen ilman koroketta on vasta tosi joogien hommaa ja siihen ei suurin osa taivu koskaan. Alle kannattaa varata esimerkiksi moninkerroin taiteltu huopa joka on noin 8cm korkea, jolloin perse on korkeammalla polvet. Interwebistä voi myös ostaa meditaatiotyynyn, mutta ne ovat helposti aika tyyriitä. Yhtään ketään en suosittele istumaan ilman mitään alustaa.

Ongelma on ensisijaisesti lonkkien liikkuvuus, joka on läntisellä elämäntavalla yleensä aika vaatimaton. Tämän vuoksi selän alinta kaarta ei saa tarpeeksi eteen ja selän jäädessä notkolle lihakset joutuvat pitelemään koko yläkehon painoa, mikä rasittaa niitä melkoisesti. Tyynyn lisäksi voi kokeilla meditaatiojakkaraa joita kutsutaan slangitermillä "senza", joka on länkkärille usein paras vaihtoehto ja joita kokeneemmat meditoijat näyttävät usein käyttävän. Myös tuolilla istuminen ilman nojaamista taaksepäin on hyvä kunhan asennen kerran löytää. Kokolootus ei yleensä länkkäriltä onnistu, koska lonkat ovat luutuneet lapsuudessa eri tavalla kuin ihmisillä jotka ovat istuskelleet lattioilla. Siihen pakottautuminen taas tuo helposti painetta polviin jotka on aika helppo rikkoa tällä tavoin kun paine tulee luonnottomasti sivusuuntaan. Jos tuohon asentoon haluaa vääntäytyä niin nimenomaan lonkkiin kohdistuvat venytykset ovat se avain. Youtubesta kannattaa etsiä ohjeita. Itse istuin kauan burmalaisessa asennossa jota kannattaa kokeilla. Se ei vaadi kummoista akrobatiaa.

Se asennon etsiminen ottaa aikansa. Kun aikansa kököttää niin oppii rentouttamaan selkälihaksensa. Selkäranka on kuitenkin rakennettu siten että se kykenee kannattamaan painoa ilman että yksikään lihas jännittyy tai joutuu tekemään työtä. Kokeneet joogit luolissa voivat kuolla tähän asentoon ja ruumis säilyttää asennon. Tuonne on vaan yleensä aika paljon matkaa ihmisillä kun lihakset ovat jännittyneet epätasaisesti eikä luonnollisesta kulmasta ole tietoakaan. Levoton mieli jännittää lihaksia ja innostuu lisää vielä kipeästä selästä ja rentous hukkuu aika nopeasti. Se hyvä asento löytyy suurimmalta osin ihan tiedostamatta, mutta voi auttaa jos pyytää kaveria katsomaan asentoa vaikka meditaatiota aloittaessa ja 20min myöhemmin.

Kun on tarpeeksi istunut niin se kipu ei oikeastaan niin paljoa haittaa. Se mikä hermopäätteistä lähtee ei itseasiassa ole kivulias tuntemus, vaan mieli lisää siihen vastustusta jolloin se muuttuu normaaliksi kivuksi. Jos kokee että oma keskittymiskyky on hyvä niin voi kokeilla mennä suoraan kipuun, katsoa mistä se alkaa, minkä muotoinen se on, onko se paikallaan, muuttuuko se ja mikä siitä oikeastaan tekee epämukavan, mistä sitä oikeastaan edes tietää että se on jotekin epämukava? Tällä tavoin voi oppia melkoisesti elämästä.

Mulla on selkäongelmat johtunut pitkälti surkastuneesta lihaksistosta mikä alkaa olla paremmassa kunnossa. Itselleni miellyttävin asento on puolilotus ja jokin tyyny tai vastaava takamuksen alla. Selkä ei enää häiritse samalla tavalla kuin ennen (mantrojen kanssa ei ollenkaan) ja jos se rupeaa jomottomaan niin niitä tunteita on tosiaan mielenkiintoista seurata. Muutenkin kaikkea itsessään tapahtuvaa on mielenkiintoista katsella. Jos tulee tylsää, niin rupeaa seuraamaan sitä tylsyyden tunnetta mikä onkin sitten aika ihmeellistä.

Haluaisiko joku kertoa mantroista enemmän, joskus yrittäny jotain hymistä mutta alkaa naurattaa vaan

Joku viisaampi saa kertoa enemmän mutta voin kertoa miten itse käytän niitä. Sillä mitä mantraa käyttää ei ole väliä eikä myöskään sillä mitä se tarkoittaa vaikkapa alkuperäiskielellä. Tärkeintä on että se tuntuu oikealta. Sekään ei haittaa jos välillä alkaa naurattamaan. Meditointi ei ole vakava asia.

Oma mantrani on se yleisin eli Om. En ennen päässyt jyvälle mantroista ollenkaan vaan minusta oli jotenkin väkinäistä pitää jotain ääntä meditoidessa. Sitten tässä pikkuhiljaa on kaikki äänet alkanut kiehtomaan enemmän ja enemmän ja annoin mantroille uuden mahdollisuuden. Kun ääntä kuuntelee sellaisenaan kuin se on ilman liittämättä sitä mihinkään se vie lempeästi mukanaan ja tuntuu siltä kuin ei olisi mitään muuta olemassakaan kuin se ääni (sillä hetkellä ei olekkaan). Itselleni auttoi kovasti kun löysi sopivan tavan päästää sitä ääntä ulos. Päästän ilmaa hitaasti ulos ja hymisen mantran ulos niin venytetysti kuin mahdollista. Pidän äänen sellaisella taajuudella että se resonoi läpi koko kehon. Kuvittelen että kun päästän ääntä ulos samalla rinnassani alkaa tippumaan paino alas mikä painaa kaiken ilman ulos painovoiman avulla ja kun ilma on loppu päästän painon ylös kuin jousen vetämänä ja vedän samalla nenän kautta ilmaa sisään ja aloitan alusta. Vaivattomasti ja automaattisesti.

Tämä on siis vain se miten minä käytän mantraa. Muita tapoja ja tyylejä on hyvin paljon ja sitä pitää vain löytää se oma juttu. Jos ei millään tunnu luontevalta niin kannattaa jättää mantrat rauhaan joksikin aikaa. Pakottamalla ei tule kumminkaan mistään mitään.

Kertokaa muut ihmeessä lisää mitä tiedätte ja jakakaa omia tyylejänne jos siltä tuntuu.

Hienoja asioita olette kirjoittaneet. Hienoa. Suoraselkäisyyttä havaittavissa!

---