Kirjoittaja Aihe: Todellisuuden luonteen muuttuminen ja sen luoma ahdistus  (Luettu 8196 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Singularity

  • Viestejä: 104
    • Profiili
Hei,

En mielestäni löytänyt aiheeseen liittyvää jo olemassaolevaa ketjua enkä totta puhuakseni ole itse edes varma mitä nyt olen sanomassa. Kaipaan varmaan hieman tukea muilta mahdollisilta käyttäjiltä joilla olisi ehkä saman tyyppisiä kokemuksia.

Eli vaikka elämä on viimeisimmän trippini jälkeen palannut lähes normaaleihin uomiinsa, olen tässä noin 1-2 kertaa kuussa saanut jonkin sortin, lyhyen 2-5 sek, ahdistuskohtauksen. Niitä seuraava hämmennys ja epämielyttävä olotila kestävät pidempään, ehkä tunnin tai pari. Melko lievänä, lähinnä se, että jään pohtimaan niitä ja niiden luomaa epävarmuutta. Viimeisin tapahtui kun katselin aivokuvantamiskuvia. Tujotin niitä värjättyjä kuvia aivoista jossa oli merkinnät "etuaivolohko" "pikkuaivot" jne. ja yhtäkkiä koko oleminen alkoi pusertua mieleeni tai... Olemassa olo pieneni, kävi ahtaaksi. Olen vain möykky massaa kallossani. Olen aivot. Todella ahdistava ajatus. On vain pienet aivot jonka sisään koko maailmani on ahdettu. Ahdistava ja tukala tila.

Ahdistus meni pikkuhiljaa ohi, suljin silmät ja koitin tyhjentää mieleni. Silloin päähäni tuli ajatus siitä, että mitään tietoisuutta/sielua ei ole. Olemme hienorakenteinen kone joka nyt sattuu sivutuotteena tuottamaan näennäisen tietoisuuden. Kaikki puhe ja kokemukset Jumalasta, yksedeystä jne. ovat sivutuotteen illuusio. Olemme kuin auton pakokaasu, välttämätön paha kunnes keksitään parempi versio. Tämä oli itselleni siinä hetkessä -todella- ahdistava ajatus. Ei ole mitään muuta.

Muutama viikko sitten ajattelin aloittaa päiväni aina tervehtimällä itseäni peilistä, sanomalla jotain positiivista jne. Heti ensimmäisenä aamuna kun katsoin peilikuvaani silmiin minua alkoi pelottaa. Peilikuvani ei ollut minä. Koitin kerätä rohkeutta ja katsoa itseäni "lempeästi", ei auttanut oli pakko kääntyä pois. Vessassa hampaita pestessä piti välttää peiliin katsomista. En oikein tiedä mitä pelkäsin, mielestäni peilistä katsoi vieras. Ja ne silmät, mukamas minun silmät, oudon kylmät ja uhkaavat? Ei kuulosta mielestäni kovin terveeltä...

Olen miettinyt mikä siinä ahdistaa, jos olenkin vain aivot eikä mitään muuta ole. Mitä jos olenkin vain kuvitelmaa ja kaikki harhaa? Miksi ahdistua? Ainakin yksi syy on kontrollin menettämisen pelko. Pelkään, että sekoa, alan tappamaan ihmisiä hymyssä suin "Ei teitä ole edes olemassa!". Enkö luota siihen, että hallitsen itse itseäni? En tahdo pahaa kellekkään joten eikö se riitä? Tarvitsenko jotain ulkopuolista pitämään itseni kontrollissa? Taidan pelätä vapautta. Toisaalta tämä kuulostaa nyt melko järkevältä sillä olen ollut ja edelleen olen melkoinen kontrollifriikki.

Jotenkin vain aina kun näitä fiiliksiä tulee, ne tulevat väkisin päälle. Jotenkin todellisuuden olemus, se mihin on aina viime kädessä voinut luottaa ja nojata, on nyt kadonnut. En edes tiedä onko sitä. Tätäkin kun kirjoitan niin missä minä olen? Olenko tässä? Vai jossain koneessa, kiinni letkuissa? Ajatus siitä, että elän harhaa on todella ahdistava! Aivan kuin minun pitäisi tehdä jotain -todella- tärkeää ja minua huijataan näpertämään jotain merkityksetöntän paskaa. Nyt huomaan, että taustalla on myös vihaa... Tekisi mieli ottaa sieniä "korjatakseni" tilanne mutta viime tilaisuudesta kieltäydyin kun ei tuntunut hyvältä, välillä ajatus sienistä jopa pelottaa. Mitä jos joudun taas johonkin limboon? Osa minusta sanoo, että tee se, kohtaa pelkosi ja katso sitä silmiin. Osa haluaa olla hengissä ja... pitää kynsin hampain kiinni todellisuudesta? Jokin todella iso maailmankuvan muutos tässä taitaa olla menossa, toivottavasti!, mutta prosessi tuntuu välillä todella ahdistavalta.

Onko muilla samantyyppisiä kokemuksia? Onko kenelläkään mahdollisia neuvoja?
"If you want to find the secrets of the Universe, think in terms of energy, frequency and vibration." -Nikola Tesla

Poissa pietari

  • Viestejä: 36
    • Profiili
Vs: Todellisuuden luonteen muuttuminen ja sen luoma ahdistus
« Vastaus #1 : Maaliskuu 20, 2013, 21:49 »
Taidat tekstissäsi vastata itse kysymykseesi: kontrollista hellittäminen. Mikä tarkoittaa suurempaa luottamusta itseen ja todellisuuteen. Tätä voi avittaa vaikka rukoilemalla. Ja meditoimalla, tekemällä sopivia rituaaleja jne..

Sitä ihmiskuvaa, jossa kaikki palautetaan neuroverkoston emergentiksi heijastukseksi, en ottaisi niin totisesti. Kivan näppärää teknofilosofiaa joo, mutta että sitä pitäis jonain maailmankuvan perustana pitää, ei helvetissä. Koko "diskurssi" (tai foucault'laisesti sitä vois ehkä paremminkin sanoa 'dispositiiviksi', se filosofia kuitenkin kytkeytyy valtavaan rihmastoon erilaisia diskursseja, käytäntöjä ja teknologioita) tuntuisi nousevan kontrollifriikistä suhteesta itseen ja ympäristöön. Tuloksena on katuvalot pururadalla, jotka auttaa kyllä näkemään mihin astuu, mutta samalla saa pelkäämään metsän pimeyttä. Ja jos ei aina näe mihin astuu, oppii sen tuntemaan, eikä enää edes tarvitse nähdä.

Poissa Silo-P

  • Luotettava tunnistaja
  • Viestejä: 450
    • Profiili
Vs: Todellisuuden luonteen muuttuminen ja sen luoma ahdistus
« Vastaus #2 : Maaliskuu 20, 2013, 22:03 »
Olemme hienorakenteinen kone joka nyt sattuu sivutuotteena tuottamaan näennäisen tietoisuuden.
Tätäkin kun kirjoitan niin missä minä olen? Olenko tässä? Vai jossain koneessa, kiinni letkuissa?
Samankaltaisia tuntemuksia olen itsekkin joskus kokenut... Tosin varmastikkin varsin pienemmässä mittakaavassa.
Lähinnä vain visiointiasteella.

Taidat tekstissäsi vastata itse kysymykseesi: kontrollista hellittäminen. Mikä tarkoittaa suurempaa luottamusta itseen ja todellisuuteen. Tätä voi avittaa vaikka rukoilemalla. Ja meditoimalla, tekemällä sopivia rituaaleja jne..
Asiallinen vastaus :)
''Nauti siitä mistä eniten sä pidät!''

Poissa Maratti

  • Viestejä: 11
    • Profiili
Vs: Todellisuuden luonteen muuttuminen ja sen luoma ahdistus
« Vastaus #3 : Maaliskuu 20, 2013, 23:47 »
Ahdistuksesi mielikuvasta aivojen ahtaasta vankeudesta on ihan ymmärrettävää. Itsekin ajautuisin varmasti samaisiin tunteeseen, ellen tietäisi hermostoni kantautuvan myös ulos kallosta ja antaen aivoilleni mahdollisuuden sekä aistia, että vaikuttaa ympäristöön. Omaa "ahtauttaan" aivot eivät voi havaita, elleivät ne näköhavaintojen kautta lähde sellaista mielikuvaa itselleen luomaan. Pääkallo on oikeasti se mukavin paikka missä aivosi voisivat majailla.

Olen sitten myös samaa mieltä, että ihminen on vain hienorakenteinen kone, mutta pidän erityisesti tästä ajatuksesta. Koneemme alatipäivittyvä käyttöliittymä on rakentunut meihin ympäristöstämme. Ympäristöstä johon on jäänyt muistiin runsaasti tietoa, kokemusta, sekä tunteita muiden hienorakenteisten koneiden taipaleista.

Itselleni oma minäni (tämä käyttöliittymä) on eräällä tapaa merkki yhteydestä maailmaan ja muihin ihmisiin tai ehkä enemmän sen tärkeydestä. Tai jos vertaan omaa tilannettani susilapsiin, http://fi.wikipedia.org/wiki/Villilapsi. Joidenka minä on rakentunut hyvin alkeelliseksi primitiivisessä ympäristössä (jossa on toki myös tuhansia sukupolvia kulkeutunutta informaatiota, mutta enemmän geenien kuin kulttuurin kuljettamana). Koen olevani rakentunut lukemattomista määristä jo aiemmin elettyjä tapahtumia, vaikken niitä kannakaan mukanani siinä samassa muodossa, missä ne on joku joskus kokenut.



ja susilapset jos mikä on todiste, ettei ihminen ole yksin vielä montaakaan askelta edellä muista planeettamme eläimistä. Mutta yhteisönä olemme oppineet välittämään tunteita, havaintoja ja oivalluksia toisillemme, tallentamaan niitä myös ympäristöömme. Niiden pohjalta rakentamaan lisää käsitteitä ja sanoja, joidenka kautta ymmärtää taas enemmän ympäröivästä maailmasta sekä itsestämme.
...



hetkinen... Vastasko tää nyt taas mihinkään :D
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 21, 2013, 00:15 kirjoittanut Klonkku »

Poissa Ystävällinen Apina

  • Viestejä: 50
    • Profiili
Vs: Todellisuuden luonteen muuttuminen ja sen luoma ahdistus
« Vastaus #4 : Maaliskuu 20, 2013, 23:49 »
Mutta eikö olekin toisaalta hienoa että sulle tulee tollaisia ajatuksia? Itse olen aina tykännyt todellisuuden luonteen mietiskelemisestä ehkä olen vaan outo sillä tavalla  ;)
Jos ahdistaa suosittelen omien kokemusten perusteella jättämään sienet toistaiseksi ja keskittymään ennemminkin niitten edellisten matkojen täydelliseen sisäistämiseen, mietiskelemiseen ja elämiseen vaan. Mun mielestä toi vaikuttaa vähän tollaselta flashback kokemuksen tapaselta ilmiöltä joka menee kyllä ohi aikanaan tai niitä oppii käsittelemään.
 Kyllä kaikkia varmaan ahdistaa välillä ja sienet nyt vaan on niin vahva kokemus että sehän voi saada melkein kenen tahansa pään pyörälle.
Itteä tänään ahdisti kun kuulin läheisen sairastumisesta. Pelko ja ahdistuminenkin on vaan ihmisen tunteita ja koska me omataan kaikki ihmiskehot täällä näin niin joudutaan me (tai saadaan) kokea tunteiden koko kirjo tän ihmeellisen matkamme aikana.

Sitten tuosta tuskasi existentiaalisesta luonteesta... Totta kai kuvitelma siitä että olet vain aivot pääsi sisällä voi saada kenet vaan klaustrofobiseksi. Sienet on nyt raottanut sulle ihmeellistä todellisuutta mitä et voi koskaan edes kuvitella. Tarvitset kuule oppaan. Siis "gurun" (toivottavasti tuo sana ei saa sua hylkäämään tätä neuvoa, tiedän että se on saastunut sana mutta tykkään käyttää sitä silti).
 Joku joka on nähnyt jo sua ennen tän illuusion läpi mitä me kutsutaan "todellisuudeksi" ja "minäksi" voi ehkä auttaa sua näkemään tän asian selvemmin. Mä en ole mikään guru mutta olen paljosta velkaa eräällä Mooji nimiselle. En tiedä puhuuko se sun kieltäs vai tarviitko jonkun muun. Kenties et tarvi ketään ja voit ratkaista tän palapelin ihan omillas. Suosittelen ainakin pistämään ton Mooji:n hakuun Youtubeen näin ensi alkuun jos kiinnostaa. Sanotaan että kun oppilas on valmis niin opettaja ilmaantuu. Mun mielestä sä kuulostat ihan valmiilta  :D
Toivottavasti en herättänyt pelkkää närää postauksellani  :)

Poissa Klonkku

  • Viestejä: 1 376
    • Profiili
Vs: Todellisuuden luonteen muuttuminen ja sen luoma ahdistus
« Vastaus #5 : Maaliskuu 21, 2013, 00:04 »
Hyvin tuttuja ajatuksia ja tuntemuksia Singularity. Tänne on tullutkin jo monia aivan loistavia ja ihania vastauksia aiheeseen liittyen. Hienoa! Näitä on ilo ja kunnia lukea. ^-^

Joskus on outoa ja pelottavaa ajatella, että tuo löllerö tuolla pään sisällä "ohjailee" meitä, mutta silti se tekee sen aivan täysin sillä tavalla kuin me itse haluamme, kehon rajoitusten puitteissa tietysti. Mielemme ohjaa kehoa, mutta on otettava huomioon, että täällä on muitakin mielenkiintoisia mieliä ja kehoja, joiden kanssa tulee elää harmoniassa. ^-^ Tietoisuus, jonka aistimme lähinnä aistiemme avulla mielessämme, mahdollisesti jatkuu vaikka keho lakkaa olemasta (en mene sanomaan tätä faktaksi, tämä on vain hatara olettamus, mutta tästä on mielestäni jopa jonkinasteisia todisteita). Tosin tällöin asitit mitätöityvät ja jäljelle jää mahdollisesti vain mieli. Jos näin on, on kaikki mahdollista! Mieli on yksinään niin voimakas työkalu, että se pystyy mihin vain. Siksi mielen voimaa ja mieltä tulisi harjoittaa mahdollisimman usein vaikkapa pietarin mainitsemilla tavoilla.

Omaan mieleensä on helppo jäädä loukkuun. Peilistä voi nähdä joko itsensä, tai oman kehonsa. Itsensä näkeminen ensimmäisiä kertoja on ujo ja jopa pelottava kokemus, mutta silti se olet sinä. Kehosi on osa sinua. Se on osaksi isääsi ja osaksi äitiäsi, jotka ovat taas symbioosi omia isejä ja äitejään jne jne. Kehosi kanssa olet elänyt jo kauan, ja tulet elämään luultavasti vielä kauemmin. Se on jatkuvassa muutoksessa, mutta siihen kaikkeen on vain totuttava. On hyväksyttävä koko itsensä sellaisena kuin se on. Kukaan muu ei ole sinä ja siksipä juuri sinä olet siihen tehtävään TÄYDELLINEN olento, elämän monimuotoisuus on kiehtovaa, eikö? :)

Olen huomannut, että ajatusten ja pohdinnan kohdistaminen johonkin muuhun kuin itseensä auttaa kovasti mielensä syövereistä pois pääsemiseen. Mieti vaikkapa yksittäisen pienen kasvin elämää. Mieti sitä, mistä kaikkeus on voinut syntyä. Mieti pienuuttasi. Mieti ihan vitun kaikkea sitä, mitä on sinun mielesi ulkopuolella. Huolesikin alkavat tuntua kaiken tuon keskellä hyvin pieniltä. Vaikka loppujenlopuksi emme voi todistaa kuin oman mielemme olemassaolon, on hyvin ilmeistä, että täällä on paljon paljon muutakin. Evoluutio jatkaa kaikkeudessa vääjäämättä kehitystään niissä puitteissa kuin vain voi. Voi toki olla, että mieli/sielu on vain jonkinlainen välivaihe ihmisen evoluutiossa, mutta aivan hyvin voi olla, että sielumaailma on joku aivan oma rinnakkaistodellisuutensa. Sillä ei ole nyt varsinaisesti edes merkitystä tässä elämässä. On nautittava tästä mitä meillä on tässä ja nyt, sitä ei tule unohtaa. ^-^

Luottamus kaiken olemassaoloon ja halu elää kaiken tämän kauneuden ja ihmeellisyyden keskellä on etsittävä maailmasta itsestään. Tämä kaikki mitä koet ja näet elämäsi aikana, on vain pieni osa aivan helvetin suurta ihmettä.

Sienien avulla et saa korjattua mitään tilanteita. Sienet tarjoavat vain jonkinlaisia ratkaisumalleja ja toimivat vain tukena omille ajatuksillesi. Ne voivat olla apuväline, mutta ne eivät ole ratkaisu. Joskus ne voivat jopa sekoittaa pakkaa.

Vielä lopuksi tahdon sanoa, että on hyödyllistä tulla tietoiseksi kaikesta tuosta mitä olet ajatellut. Olen itse kokenut hyväksi tavaksi pitää oman näkökulmani kaikkiin asioihin puolueettomana "tutkijan näkökulmana". Helpottaa monia kokemuksiakin kun tutkii niitä ja niiden luonnetta kuin olisi sen asian tutkija, ja mielestäni jokainen meistä on joka tapauksessa itsensä ja kokemustensa tutkija. 8)
Elämän tarkoitus on tehdä sitä, mitä oikeasti haluaa, mutta satuttamatta toisia.

Poissa Singularity

  • Viestejä: 104
    • Profiili
Vs: Todellisuuden luonteen muuttuminen ja sen luoma ahdistus
« Vastaus #6 : Maaliskuu 21, 2013, 10:47 »
Ensinnäkin kiitos kaikille tuesta ja vastauksista! Huomasin, että jo pelkästään asiasta kirjoittaminen helpotti ja vielä mukavampaa on saada tukea. Jälleen tajuaa sen, että on niitä muitakin, samanlaisia olentoja, elämässä omia elämiään  :D

Siis kyllähän olen aina rakastanut filosofisia ja eksistentiaalisia pohdintoja. Niin kauan kuin muistan. Mutta eivät ne ikinä ole ahdistusta tai pelkoa saaneet aikaan. Vähän kuin teininä katsoi sotaelokuvia ja fiilisteli miten siistiä olis olla sodassa. Ja nyt on kuin olisi veteraanina palannut sodasta, kaikki se kunnia ja kuvitelmat tms. on pyyhitty pois ja jäljellä on vain pahoja muistoja. Ja toki kaikkia silloin tällöin ahdistaa erinäiset asiat mutta jotenkin minulle tämä on niin uutta sillä koskaan ei ole olemassaolo ja todellisuus, siis se maailma millä seison! tuntunut näin epävarmalta. Olen useaan otteeseen miettinyt, että tältäkö Descartesilta tuntui kun hän pohti olemassaoloa.

Juttelin eilen illalla puolisoni kanssa ja se auttoi myös huomattavasti, tuntuu vahvasti siltä, että sienet ovat jälleen näyttäneet minulle osa-alueen jota en ole halunnut/kyennyt kohtaamaan. Samaa keskustelua on käyty tälläkin foorumeilla useasti mm. pahojen trippien ketjussa. Eli totta, tulta päin, omaan tahtiin ja rauhallisesti. Meditaatio ja muut voisivat olla kyllä avuksi. Eikä tuo Guru ehdotus kaukaa ole haettu, itsellänikin on ollut ja edelleen on mm. Anthony de Mello ja Alan Watts.

Jotenkin vain tämä muutos ennen niin varmassa ja selkeässä olemisessa on vähintäänkin häiritsevää. Olen mielestäni suhtautunut suht. huolettomasti maailmaan ja osannut katsoa asioita objektiivisesti. Mutta esim. kokemus kun makasin sängyllä ja tajusin, että ilma jota hengitän on atomeja! Vedän joka hengityksellä keuhkoni täyteen kiinteää tavaraa! Koko huoneilma on atomeja, "tilaa" ei ole missään! Hengitykseni ahdistui ja tuntui oikeasti siltä, että tukehdun "happeen" jota hengitän. Onneksi tila meni suht. nopeasti ohi ja jäljelle jäi vain lievä ahdistus. En ole ikinä kokenut tälläisiä tunteita ja suorastaan ihmetellyt miten joku voi tuollaista kokea.

Eli kaikki se elämän "taika" ja riemu johon olen ennen uskonut ja välillä jopa kokenut mm. tripeillä. Olemassaolo, elämän ja olemisen syvyys, ovat nyt kadonneet. En pystykkään enää luottamaan ja nojaamaan niihin.

Haluan nyt kuitenkin sanoa, että en siis kärsi jatkuvasti mistään ahdistuksesta ja masennuksesta. Yleisesti ottaen elämästä on tullut yksinkertaisempaa ja selkeämpää, samalla myös nautinnollisempaa. Elämästä nauttiminen on saanut uusia piirteitä ja mutoja. Klonkun ehdotus muista elämänmuodoista mm. kasvien ihailu on yksi niistä. Niin ja näin talviaikaan -tähtitaivas-!! Ai, että kuinka olen noita kauniita jalokiviä tuijotellut ja vain ihaillut. Eli toisaalta elämänlaatu on kohentunut mutta nyt tämä uusi käänne vällillä nostaa päätään ja luultavasti tulee nostamaan niin kauan kunnes käsittelen sen.

Vielä kerran kiitos kun jaksoitte vastata ja on todella upeaa ja rohkaisevaa tietää , että on paikka josta voi saada apua tällaisissa asioissa. Ihan minne tahansa ei voi mennä kertomaan jälkitrippi ahdistuksista saatikaan saada sen jälkeen tukea.

ps. kiitos Klonkku uutislinkistä, juuri tuollaiseen minä uskoin, ja perhana haluan uskoa vieläkin! Ahdistuksen iskiessä vain sitä putoaa syvään kuoppaan.
"If you want to find the secrets of the Universe, think in terms of energy, frequency and vibration." -Nikola Tesla

Poissa Sieniherra

  • Viestejä: 50
    • Profiili
Vs: Todellisuuden luonteen muuttuminen ja sen luoma ahdistus
« Vastaus #7 : Maaliskuu 21, 2013, 10:58 »
itselläni hyvin samanlaisia tunteita/ajatuksia, mutta pikku hiljaa olen saanut rakennettua "väliä" näihin tunteisiin ja ajatuksiin.

Sadhguru. Tällä "gurulla" oli minulle paljon tarjottavaa, mihin pystyin helposti samaistumaan. Oli kyseessä Kosminen ahdistus tai ero/kuolema tai surua.Tuntuu että pakko laittaa muutama pätkä. Uskoisin jos ootte vastaanottavaisella asenteella tänään liikenteessä, saattaisi jokaiselle olla jotain napattavaa. Shanti.

Siinä ahdistukseta jotain Meditation for anxiety and stress relief

Ja tässä yksi minulle inspiroivasta luennosta. Suosittelen lämpimästä Why is Breaking Up a Relationship So Painful?

Poissa Hattivattitatti

  • Viestejä: 98
    • Profiili
Vs: Todellisuuden luonteen muuttuminen ja sen luoma ahdistus
« Vastaus #8 : Maaliskuu 21, 2013, 18:16 »
Mulla siis on skitsofrenia. Kaikki johtuu siitä, että mä vedin kerran kolme kappaletta bromoja ja näin helvetit ja taivaat ja Jumalan kaikki näkevän silmänkin sun muuta. Mulla oli vielä krampitkin sellaiset, että kun mä olin helvetissä, niin tuntu, että mun sielu olisi rutistettavana ja kun taas vuorostaan taivaassa, niin euforia.

Mulla myös tuli äänet päähän sen tripin aikana ja siitä on nyt kaksi vuotta enkä ole päässyt niistä eroon edes lääkkeillä. Ei mulla nyt ole niin pahat äänet kuin jonkin aikaa sitten kun ne olivat 120 db huutamassa jatkuvasti. Nyt enemmänkin kuulen tinnitusta kun makoilen.

Tää siis on hieman ahdistavaa, koska mulle se oli vähän kuin hengellinen herääminen siihen, että on olemassa jotain suurempaa, mutta yhteiskunta on mitä on ja täällä ei hengellisiä heräämisiä katsota hyvällä.

Mulla siis on ihme keloja päässä jotka eivät vastaa todellisuutta ja näin ollen psykoosi/skitsofrenia. Ei ole mitään hirveän paranoideja keloja kuitenkaan.

Mulla oikeastaan alkoi olla oireita jo aikaisemmin. Esimerkiksi kauppojen valot tuntuivat pistävän päätä pörrälle ja samoin pankissa asioiminen ja sen sellaiset. Sitten mä dokasin aika rutkasti ja rupesin kuulemaan ääniä päässä. Mun krapulatkin muuttuivat muutaman päivän mittaisiksi. Mä myös rupesin laskemaan sattumia mitä koin tapahtuvan elämäni varrella liittyen eri asioihin. Nythän mä olen jo aika kusessa, koska mä näin ton Jumalan kaikki näkevän silmän ja sitten kun noi Illuminati-fanaatikot on toitottanut sitä, että se on kaikkialla, niin mä näen kaikkialla Jumalan (Brahman) vaikutuksen ihmisiin.

Vähän siis kinkkinen tilanne itselläni, koska ei mua sinänsä skitsofrenia haittaa, mutta kun tää yhteiskunta on mitä on, niin tekee vaikeaksi elämän.

Muse - Uprising

Mulle esimerkiksi ton biisin sanat tarkoittaa sitä, että täytyisi avata se kolmas silmä ja nähdä se todellisuus missä Brahman oikeasti vaikuttaa ihmisiin. Mä olen kelaillut miksi ihmiset bommaavat sädekehiä tagiensa päälle. Patsaat, kirkot, temppelit ja moskeijat ja kaikkea muutakin. Avatar -elokuvakin jotain hindulaisuuden jumalia vastaan käyvää teknologian riemuvoittoa ja sen sellaista.

Samaan aikaan kun tuli Laaman henki mainokset, niin mä olin valaistumassa kohti bodhisattvaa tai jotain sellaista. Mulla on elämä aika absurdia tällä hetkellä.

Tää on mulle jo niin loputonta, että mä en tripiltä pääse pois, mutta toisaalta ei se mua haittakaan. Mulla oli tripissä jostain uudesta tajunnantasosta ja ehkä tää nyt on sitä. Joku kruunuchakra auki tai sitten yhtä huuhaata, mutta näillä mennään. En mä näistä toitota kenellekään ja mulle ihan sama mitä muut uskoo, mutta skitsofrenia joo!

Jos siis haluaa aloittaa kelailemaan outoksia, niin ensimmäisenä mulle tulee se sienien harmoninen ja hyvä tunne. Onko se viesti jostain suuremmasta vai illuusio?

Mehän ollaan vaan vesipisaroita joessa joka on Brahman. Egojemme kautta vaan suljemme silmämme näkemästä todellisuutta, mutta tää nyt on skitsofreniaa!

Kelatkaa maailmaa missä Illuminati-fanaatikot olisivatkin heränneet siihen, että Jumalan (Brahman) vaikutus on kaikkialla...

Fortune 500 Company Logos 2011 Illuminati or Freemason or Coincidence?

Brahman.

Voi tietenkin ottaa sen toisen pillerin ja pitää tätä vaan skitsofreniana, mutta mulle tää on, että on kolmas silmä auki aika sepposen selällään.

En tiiä auttoiko tää teksti yhtään, mutta kun oli todellisuuden luonteen muuttumisesta, niin...

Poissa Relatiivi

  • Viestejä: 41
    • Profiili
Vs: Todellisuuden luonteen muuttuminen ja sen luoma ahdistus
« Vastaus #9 : Maaliskuu 21, 2013, 18:39 »
Tämä saattaa ehkä olla kaukaa haettua. Liittyykö ahdistukseesi pakokauhun tunne tai pelko siitä? Itse sain välillä näitä jopa selvinpäin ja olin täysin ymmälläni, mistä ne johtuvat, kun ei koskaan aikasemmin ollut tällaisia. Olin vähällä jättää sienet kokonaan, kunnes tajusin niiden aiheuttajan..Kannabis. Ainakin uskon, että kannabis aiheutti ahdistuksen omalla kohdallani, sillä vähensin käyttöä ja ahdistuskohtauksetkin hävisivät. Et maininnut käytätkö kyseistä päihdettä, mutta something to think about anyway...

Poissa Ystävällinen Apina

  • Viestejä: 50
    • Profiili
Vs: Todellisuuden luonteen muuttuminen ja sen luoma ahdistus
« Vastaus #10 : Maaliskuu 21, 2013, 22:52 »
Ensinnäkin kiitos kaikille tuesta ja vastauksista! Huomasin, että jo pelkästään asiasta kirjoittaminen helpotti ja vielä mukavampaa on saada tukea. Jälleen tajuaa sen, että on niitä muitakin, samanlaisia olentoja, elämässä omia elämiään  :D
Alan Watts on mullekin tuttu. Ensimmäinen joka sai mut kiinnostumaan idän filosofiasta. Hieno mies  :)

Voimia vaan ja jaksamista. On se elämä vaan ihmeellistä. Mihin kaikkeen tässä vuoristoradassa joutuukaan. Jos auttaa yhtään voin sanoa että tuut pääsemään yli tästä. 100% varmasti.

Poissa pietari

  • Viestejä: 36
    • Profiili
Vs: Todellisuuden luonteen muuttuminen ja sen luoma ahdistus
« Vastaus #11 : Maaliskuu 23, 2013, 00:55 »
Mutta esim. kokemus kun makasin sängyllä ja tajusin, että ilma jota hengitän on atomeja! Vedän joka hengityksellä keuhkoni täyteen kiinteää tavaraa! Koko huoneilma on atomeja, "tilaa" ei ole missään! Hengitykseni ahdistui ja tuntui oikeasti siltä, että tukehdun "happeen" jota hengitän. Onneksi tila meni suht. nopeasti ohi ja jäljelle jäi vain lievä ahdistus.

Tämmöset kokemukset voi hyvin kääntää ajan kanssa positiivisiksi. Yllä oleva on esimerkiksi hyvä esimerkki visualisoinnin voimasta ja teknisesti samaa mekanismia hyödyntäen voi saada aikaan suotuisiakin vaikutuksia.

Se lukion kemian atomikäsitys, jonka mukaan atomit koostuvat biljardipalloista, ei muuten ole kovin totta. Ei atomit ole kiinteää tavaraa. Eikä nykyisen teoreettisen fysiikan perusteella ainetta voida pitää minään minkä ihmismieli voisi käsittää, saati sitten konkreettisena käsin kosketeltavana aineena. Arkijärjen vinkkelistä todella hämärän matematiikan avulla sen mittakaavan aineen käyttäytymistä voidaan ennustaa jossain määrin, mutta olisi epärehellistä väittää, että se olisi jotenkin ymmärrettävää siinä mielessä missä sanaa 'ymmärrys' yleensä käytetään. Näin kehtaan väittää vähän popularisoitua luonnontiedettä (joka ei siis ole tiedettä ensinkään) lukeneena.

ps. huomenna (23.3) olisi tarjolla ilmainen meditaatioon keskittyvä nettikurssi. Tietoa kurssista löytyy Ligmincha ry:n sivuilta. Kyseessä olevan perinteen meditaatiossa on suuressa roolissa äärettömän tilan kokeminen.

Poissa Singularity

  • Viestejä: 104
    • Profiili
Vs: Todellisuuden luonteen muuttuminen ja sen luoma ahdistus
« Vastaus #12 : Maaliskuu 23, 2013, 18:10 »
Tämmöset kokemukset voi hyvin kääntää ajan kanssa positiivisiksi. Yllä oleva on esimerkiksi hyvä esimerkki visualisoinnin voimasta ja teknisesti samaa mekanismia hyödyntäen voi saada aikaan suotuisiakin vaikutuksia.

Se lukion kemian atomikäsitys, jonka mukaan atomit koostuvat biljardipalloista, ei muuten ole kovin totta. Ei atomit ole kiinteää tavaraa. Eikä nykyisen teoreettisen fysiikan perusteella ainetta voida pitää minään minkä ihmismieli voisi käsittää, saati sitten konkreettisena käsin kosketeltavana aineena. Arkijärjen vinkkelistä todella hämärän matematiikan avulla sen mittakaavan aineen käyttäytymistä voidaan ennustaa jossain määrin, mutta olisi epärehellistä väittää, että se olisi jotenkin ymmärrettävää siinä mielessä missä sanaa 'ymmärrys' yleensä käytetään. Näin kehtaan väittää vähän popularisoitua luonnontiedettä (joka ei siis ole tiedettä ensinkään) lukeneena.

Totta! Kiitos muistutuksesta, olin jo päässyt unohtamaan miten meidän mielensisältö luo meille todellisuutta. On siis totta, että materiaa ei oikein osata edes selittää, oliko juuri Bohr joka puhui, että kaikki on vain todennäköisyyksiä jota Einstein ei voinut sulattaa sanoen: Jumala ei heitä noppaa.

Mutta pointti siis juuri tuo: Uskon tietyllä hetkellä, että atomit ovat "biljardipalloja" ja luulen tukehtuvani niihin. Tai uskon olevani vain aivot päässäni ja maailma ahdistaa. Todellisuus on sitä miksi sen luot. Tämän olen vain päässyt unohtamaan. Samasta syystä olen pyrkinyt vähentämään väkivallan ja muun mieltäahdistavan katsomista. Samoin "roska" kuten kaiken maailman nettisivujen selailu ja turhat uutiset(uutiset ylipäätään?) ovat jääneet. Ne vain täyttävät mieleni tavaralla, joka ennemmin tai myöhemmin kyllä tulee takaisin kummittelemaan.

Ennen olisin sanonut, että on todella naiivia täyttää elämä "vain" ilolla, rakkaudella ja hyvillä asioilla. Aivan kuin se olisi totuuden kieltämistä. Mutta mitä minä koostun kärsimyksen tietämisestä ja ajattelemisesta? Jos saan tilaisuuden vaikuttaa, vaikutan rakkaudesta käsin. Muuten on turha täyttää ajatuksiaan ja mieltään kärsimyksellä, draamalla, pelolla ja väkivallalla. Tämä vain piti päästä sanomaan =)

EDIT:
Tämä saattaa ehkä olla kaukaa haettua. Liittyykö ahdistukseesi pakokauhun tunne tai pelko siitä? Itse sain välillä näitä jopa selvinpäin ja olin täysin ymmälläni, mistä ne johtuvat, kun ei koskaan aikasemmin ollut tällaisia. Olin vähällä jättää sienet kokonaan, kunnes tajusin niiden aiheuttajan..Kannabis. Ainakin uskon, että kannabis aiheutti ahdistuksen omalla kohdallani, sillä vähensin käyttöä ja ahdistuskohtauksetkin hävisivät. Et maininnut käytätkö kyseistä päihdettä, mutta something to think about anyway...
Olen elämäni aikana polttanut ehkä 8 kertaa, en usko niiden vaikuttaneen mitenkään asiaan. Kiitos kuitenkin hyvästä huomiosta.
"If you want to find the secrets of the Universe, think in terms of energy, frequency and vibration." -Nikola Tesla

Poissa Nyäpikkä

  • Viestejä: 380
    • Profiili
Vs: Todellisuuden luonteen muuttuminen ja sen luoma ahdistus
« Vastaus #13 : Huhtikuu 04, 2013, 01:11 »
Mulla oli taannoin hauska kokemus kannabistodellisuudesta kun pössyttelyn jälkeen istahdin juttelemaan kaverin kanssa keittiön pöydän ääreen niin sivusilmällä nähty keittiö oli muuttunyt yhtäkkiä jonkinlaiseksi uimahallin aulaksi, olin jossain Yrjönkadun uimahallin 2. kerrosta vastaavassa tilassa ja keittiössä yhtäaikaa. Tietty kun kääntyi katsomaan "altaan" puolelle niin se muuttui tylsäksi keittiöksi. Sitten kun menin kuselle vessaan ja käänsin vesihanan auki niin loriseva vesi puhui minulle ihan "selvää" espanjaa. Kaikkeen tähän pystyi suhtautumaan huumorilla, mutta kaveri kertoi jutun jostain espanjattaresta, joka oli flipannut tuohon vesihanan kuunteluun pöllyissä ja juossut ulos ulvoen että paholainen viettelee häntä vesihanassa. Perhe oli sitten tilannut hätiin paikallisesta katolisesta seurakunnasta manaajan, joka ei kuitenkaan tainnut osata hommiaan vaan neiti oli päätynyt lataamolle ja lääkitykseen. No ei toi vesihanavitsi musta ollut läheskään niin päräyttävä juttu kun yksissä bileissä pöllyissä mankasta kuuntelemani Bob Dylanin biisi, jossa artisti rupesi jossain vaiheessa laulelemaan meistä läsnäolevista, bileistämme ja siitä, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan... siinä meinasi ihan tosissaan tulla paskat housuun silkasta kauhusta.  :D

Poissa Singularity

  • Viestejä: 104
    • Profiili
Vs: Todellisuuden luonteen muuttuminen ja sen luoma ahdistus
« Vastaus #14 : Kesäkuu 04, 2013, 12:00 »
Aurinkoista kesää kaikille!

Ajattelin hieman päivitellä tänne omia fiiliksiä sillä asiat ovat hieman muuttuneet eivätkä välttämättä ollenkaan parempaan suuntaan. Päädyin sitten lopulta kokeilemaan "pientä" annosta (3g) cubensista, saadakseni hieman taikaa jälleen elämään. Siis todella huono idea näin jälkikäteen mutta silloin tuntui jotenkin ok ratkaisulta. Maaliskuun lopulla satsi naamaan, sitä ennen henkiset ja fyysiset puhdistautumiset jne. Tosin huomasin jo suihkussa, että mieli veti ihan villinä. Kaiken maailman kauhukuvat, pelot ja muut pyrki väkisin pintaan. Hieman hirvitti, että onko tässä tilassa nyt fiksua vetää yhtään mitään.

Nauttimisesta kesti varmaan 40 minuuttia ennekuin tapahtui yhtään mitään. Ajattelin jo etteivät toimi kunnes humahdin trippiin. Noh pelkojahan sieltä pukkas mutta kun kaiken maailman möröt ja muut tulivat naamalle, kaikeksi yllätykseksi, lähes kyllästyneenä, "taioin" tai "loihdin" ne pois valoon. Yllätyin siitä, että mitkään demoninaamat tai muut eivät herättääneet minussa mitään pelkoa. Kunnes yhtäkkiä mieleeni tuli ajatus, että tuleekohan se sama pelko joka kaiken tämän aiheutti paikalle? Ja aivan kuin kadulla tunnistat yhtäkkiä ohikulkevan ihmisen tutuksesi, niin tämä "pelko" oli jo ohittamassa minua kun se jysähti koko voimalla päälle. Ihan kuin kehoni olisi upotettu sementtiin.

Siinä sitten pikku paniikki, sydän lyö 200 mutta käsiäni heiluttaen, energeettisesti poistin tuon pelon kehostani. (Kuulostaa todella sekopäältä niille jotka eivät energioihin usko tai ole niitä kokeneet) Anyway, pelko ja fyysinen pahaolo katosivat! Silloin tajusin, että ahaa, tällä tripillä nyt sitten käsitellään pelkoja. Useaan kertaan minua ohjattiin uskaltamaan kohtaamaan se kauhu ja pelko, se yksinäisyys ja mustuus jonka olin kokenut. Vähän kuin jääkylmään järveen pitäisi mennä. Pikkusen kerrallaan uskalsin ja ei, en pysty. Äkkiä pois. Ja uudestaan "Menä vaan, mene, mene" Vähän pidemmälle ja... ei, ei pysty. Ja taas pois. Pois menolla tarkoitan sitä, että poikkeuksellisesti trippasin päivällä, täydessä valossa joten aina kun avasin silmäni olin sohvalla, lämpimässä auringon valossa ja kaikki hyvin. Pelot katosivat. Eli minulla oli ns. safety-net. Aikani siinä kokeilin ja rimpuilin kunnes tulin siihen tulokseen, että ei, en yksinkertaisesti uskalla ja pysty kohtaamaan tätä pelkoa nykyisessä tilassani. Ehkä joskus myöhemmin kun kasvan ja kehityn voin sen kohdata mutta nyt ei vaan pysty. Mieli vauhkoontui ja yritti selittää, että ei tätä tähän voi jättää! Mistä tiedät mikä on todellista? Pakko tuo pelko on kohdata! Mutta ei, en pysty ja sen myöntäminen tuntui hyvältä. Ei tarvitse jos ei uskalla.

Loppu hyvin kaikki hyvin, paitsi... Kaksi viikkoa myöhemmin katsoimme puolisoni kanssa Bruce Leen elämästä kertovan "Dragon" elokuvan. Yksi juoni tarinassa on Leen isän kohtaamattomat pelot "Demoni" joka siirtyy pojille. Bruce kohtaa tämän demonin muutamia kertoja eikä saa sitä voitettua kunnes "Demoni" uhkaa siirtyä Leen omalle pojalle. Vasta tällöin hän uskaltaa kohdata sukunsa Demonin ja voittaa sen. Melko symbolista. Noh elokuvan jälkeen menin nukkumaan ja mietiskelin, että hetkinen Bruce Lee kuoli melko pian tämän episodin jälkeen. Mitä jos se ei voittanutkaan Demonia? Hänen poikansa Brandon Lee myös kuoli nuorena, Demoni jatkoi töitään! Ja sitten jysähti. Paniikkikohtaus. Selvinpäin. Mitä vittua!!! Huone pyörii silmissä, sydän hakkaa, en saa henkeä, sekoan, mitä vittua mä olen tehnyt mielelleni, en koskaan palaa normaaliksi! Sen sijaan, että mieli yrittäisi olla mukana ja rauhoittaa tilanteen se vaan heittää lisää löylyä! Mitä ikinä koitin ajatella, mieli käänsi sen kohti paniikkikohtausta ja sekoamista. Kaikki paniikkikohtauksen koneneet tietävät, muille voin vain sanoa, että harvinasen vittumainen tapahtuma. Koko yönä en saanut unta ja puolison piti valvoa kanssani, sen verran koko tilanne pelotti.

Seuraavana aamuna olin tietysti ihan romuna. Koko ajan pelkäsin milloin se iskee uudestaan, miksi se iski, mikä on vialla, olenko mielisairas jne. jne. Oloni helpottui kuin juttelin puhelimitse erään puolisoni ystävän kanssa ja autoimme toisiamme kohtaamaan tätä pelkoa ja poistamaan sitä. Kuitenkin päivän mittaa kohtauksen pelko kummitteli mielessä ja välillä se ikään kuin meinasi alkaa. Tappajahain musiikki kuvaa sitä hyvin. Ensin tulee vain tiidi... Tiidi ti... ja kiihtyy kiihty kunnes kohtaus iskee. Noita alku tiidi muistutuksia tuli useita mutta eivät onneksi jatkuneet pidemmälle. Noh kuten paniikkikohtauksissa aina rupesin pelkämään kaikkia muita paikkoja paitsi kotia. Junassa kulkeminen oli aika tuskaa ja siellä eräs kohtaus tuli todella lähelle laukeamista. Pikkuhiljaa oireet kuitenkin katosivat ja viikon päästä olin melkein unohtanut koko episodin.

Kaksi viikkoa kohtauksesta olimme elokuvissa katsomassa Tom Cruisen Oblivion elokuvaa. Elokuvan loppupuolella kamera teki nykyään melko yleisen zoomiin, jossa kamera ikään kuin vetäytyy kohteesta (kohti katsojaa) mutta samalla zoomaa kohteeseen. Ajattelin, että juuri noin minulla käy aina kun trippi alkaa... ja pam. Täysi paniikkikohtaus päälle leffateatterissa. Vittu mä olen vieläkin tripillä!! Etkä ole, saatana! Katso ympärilles! Panikoivaa pälyilyä pimeässä, että onhan täällä muitakin, olen elokuvissa, kaikki hyvin. Sydän taas hakkaa 200, en osaa enää hengittää, se pitää tehdä manuaalisti ja meinaan tukehtua. Jos panikkikohtaus itsessään on yksi v-mäisimpiä asioita mitä voi kokea niin elokuvateatterissa se on potenssiin 2. Sinnittelin elokuvan loppuun mutta sen jälkeen olin niin hajalla, että meinasi itku tulla. Mikään ei auttanut. Esimerkki egon toiminnasta: Olethan sä ennenkin näistä selvinnyt, kaikki menee hyvin, relax. Ei mene, tällä kertaa sä et enää palaa normaaliks, sä sekoat nyt lopullisesti." Joku täällä kirjoitti, että hänen asioitaan aina "ylikelaava" kaveri joutui lopulta suljetulle. Noh mähän olen -just- sellanen ylikelaaja ja asiat läpi, halki ja puhki pohtiva. "Ja nyt sä sitten sekoat omiin ajatuksiis..."

Noh, sen jälkeen ei täydellista paniikkikohtausta ole onneksi tullut, ainakaan niin voimakasta. Mitä nyt kävin yliopiston pääsykokeissa kokeilemassa. Ensimmäisen tunnin aikana tilasta ei saa poistua kukaan. Pieni klaustrofobia iski, josta en ole ennen koskaan kärsinyt, joka johti, yllätys yllätys, paniikkikohtaukseen. En pystynyt keskittymään mihinkään ja hyvä etten juossut salista pois. Heti kun sai poistua, tyhjä paperi palautukseen ja ulos. Että tällästä! Koitin erään kohtauksen aikana olla samaistumatta kehooni, ovat nimittäin ainakin minulla todella fyysisiä. Noh tilanne oli vähän sama kuin joku löisi nyrkillä namaan ja sanoisi, että älä samaistu kehoosi. Nykyisin pahimpia paniikin ruokkijoita ovat ajatukset ja tilanteet siitä, että tämä ei ole totta. Esim. katsoin Repomen elokuvan jonka lopussa paljastuu SPOILER: että päähenkilö olikin kytketty neuraaliverkkoon ja eli omassa päässään. Aivan helvettiä mielelleni tällä hetkellä. Juttelin näistä asioista muutaman ystäväni kanssa ja eräs hetti vitsinä, että emme ole tässä. Koko kropan läpi meni kouraisu. Ei kovin paljoa naurattanut siinä tilanteessa.

Ahtaat ja pienet tilat ahdistaa, heti jos en voi päästä milloin vain pois alan kuumotella, kuten junassa. Käsittelemättömiä pelkojahan nämä on. Aluksi elämä tuntui helvetiltä ja olin ihan rikki siitä miten olen mieleni ja elämäni nyt pilannut, nykyisin on jo valoisampi olo. Tietyissä tilanteissa tosiaan kuumottelen mutta muuten sen kanssa pystyy jo elämään. Pieni osa jo ehkä uskaltaa sanoa, että tää on parasta mitä mulle on tapahtunut. Kun ensin kirosin sienet alimpaan helvettiin, joudun jälleen perumaan sanani ja toteamaan, että sienet vain näyttävät meille asioita. Me itse reagoimme niihin, kukin tavallaan. Itselleni tämä on ollut juuri sellainen pysäyttävä tekijä, kuin onnettomuuten olisi joutunut. Ja täytyy myöntää, että katson elämää nykyisin eri tavalla.

Hauska huomio oli tripilläni se, että otin sieniä saadakseni taikaa elämään. Kun trippi oli minun puolestani ohi jo tunnissa(!), jouduin kuitenkin "kärsimään" vaikutuksia vielä 7 tuntia, koko ajan toivoen, että voisin vain olla ihan tavallisesti. Miten kaipasin sitä, että on vain, rakkaiden kanssa. Miten ihanalta ja suloiselta "tavallinen" elämä yhtäkkiä tuntui. Silloin päätin, että ei enää mitään mieleen vaikuttavia. Noh, luultavasti nuokin sanat syön mutta idea tuli selväksi! Elämä on ihanaa ja nautittavaa kaikessa harmaudessaan ja tavallisuudessaankin. Ota se sellaisena kun se tulee. Nyt "kärsin" paniikkikohtauksista, otan elämän sellaisena kuin se tulee. Hyväksyn ja antaudun.

Myös tuo ajatus siitä, että elän kuvitelmaa helpotti kun "tajusin", että hetkinen niinhän elämä onkin kuvitelmaan, kuten tripilläni koin (kaikki on vain minun päässäni) mutta olen sekoittanut Jumalan, kaikkeuden, ja minut tässä ajassa ja hetkessä elävän ihmisen. Me olemme kaikki yhtä ja yksi, isommassa kaavassa mutta pienemmässä kaavassa olen minä, joka kirjoittaa tässä nyt. Kauhu ja paniikki syntyy siitä, että minä kokee kaikkeuden harhan ja luulee sen olevan yksilön luoma. Eli nyt tajusin syvemmällä tasolla mistä hindulaisuus ilmeisesti puhuu ja monet muut (esim. Ihmeiden oppikurssi)

Kiitos kun sain vuodattaa taas ajatuksia ja fiiliksiä, aina yhtä terapeuttista kun kirjoittaa asiat ylös. Jostain syystä olen vain kokenut, että minun pitäisi selittää miksi olen "kadonnut" foorumeilta enkä ole ollut aktiivinen. Tässä syy  :)
"If you want to find the secrets of the Universe, think in terms of energy, frequency and vibration." -Nikola Tesla