Näkyikö mitään kiintoisia visuaaleja silmät suljettuina, mulla ainakin oli vastaavalla dosella melkoisen pelottavanoloinen fraktaalien peittämä sykkivä 3D-käytävä. Abstrakti ajattelu oli jotenkin poissa kuvioista, yritin kelata jotain juttua ja huomasin etteivät aivot vaan prosessoi niinkuin normaalisti. Tunne-elämä ja aistiärsykkeet taas toimivat jotenkin ylikierroksilla. En osaa kuvitella millainen trippi olisi ollut parisuhdejuttuna, ehkä sosiaalinen ulottuvuus olisi vaan tuonut lisää stressitekijöitä. Mitenkäs poikakaverisi kommentoi omaa reissuaan?

Tärkeä aihe! On hienoa että myös huonot tripit otetaan puheeksi. Tässä oma kokemukseni/tarinani:

http://psykedeelikokemus.blogspot.com/

Kokemuksia psykedeeleistä - otteita trippipäiväkirjasta

Jokainen Internet-sukupolven nuori, joka nykyaikana etsii hengellistä tietoa internetistä, ei voi olla törmäämättä niin sanottuihin psykedeeleihin. Näin kävi myös itselleni. "LSD - enlightment in a pocket", "DMT - the spirit molecule", ja niin edelleen.

Vaikka luin muun muassa Aldous Huxleyn, Terence McKennan, Ram Dassin, Robert Anton Wilsonin ja lukemattomien muiden kokeneiden ”pyskonauttien” kokemuksista; vaikka katselin lukemattomia aihetta käsitteleviä dokumentteja ja luentoja – silti mikään tietomäärä ei kyennyt korvaamaan omakohtaista kokemusta. Kaikista noista kirjoista ja vidoista päällimmäisenä välittyi jokin valtava mystinen potentiaali. Minun täytyi saada tietää miltä se tuntui.

Erityisen tarkkaavaisesti luin Albert Hofmannin (LSD:n ”löytäjä”) kirjan LSD - My problem child, jossa psykedeeleistä pyrittiin antamaan mahdollisimman realistinen ja tieteellinen kuva kaiken vääristelevän informaation vastapainoksi.

Kaiken kaikkiaan mielikuvani psykedeeleistä muodostui erittäin positiiviseksi. Jopa yli 2 miljoonaa Yhdysvaltalaista oli kokeillut LSD:tä 1960-luvulla laillisesti, joten kyseessä voinut olla mikään aidosti vaarallinen huumausaine. Sen inspiroimana oli syntynyt kokonaan uudenlaista taidetta ja tiedettä. Monet arvostetut tiedemiehet tai menestyneet liikemiehet olivat maininneet saaneensa ratkaisevan sysäyksensä nimenomaan psykedeelikokemuksistaan.

Jopa oman aikamme hengellinen profeetta Eckhart Tolle mainitsi Oprah-showssa vieraillessaan kokeilleensa joskus LSD:tä ja kertonut kokemuksen muistuttavan todellista kokemusta korkeammasta tietoisuudesta - joskin kertoi tuon kokemuksen "hyökkäävän" päälle turhan rajusti ja olevan toisinaan suorastaan väkivaltainen. Monet olivat kehuneet psilosybiinisienten olevan pehmeämpi ja luonnollisempi tapa kokea psykedeelejä, joten olihan minunkin sitä saatava. Tilasin itiöt, perehdyin mykologiaan ja niin päädyin kasvattamaan saunassa akvaariolampun alla ikiomia psilosybiini sieniäni.

Ensimmäiset 4 trippiä olivat melko lieviä ja melko positiivisia
kokemuksia. Viisiasteisella taulukolla mitattuna pääsin kai tasolle
2-3. Seinät alkoivat "elää" ja hengittää. Taivasta katsellessani näin
sen muodostuvan geometrisistä kuvioista. Kaikki arkielämän tavanomaiset esineet vaikuttivat yhtäkkiä loputtoman mielenkiintoisilta. Pieninkin yksityiskohta jonkun arkisen esineen pinnalla tuntui pitävän sisällään kokonaisen maailmankaikkeuden. Saatoin esimerkiksi jäädä tarkkailemaan aivan tavallista muovipussia suuresti haltioituneena. Olemuksen valtasi kauan sitten unohdettu lapsenomainen leikkimielisyys ja uteliaisuus. Tunsin olevani kotona maailmankaikkeudessa. Kaikki oli tuttua, turvallista ja rakastavaa.

Hieman vahvemmalla annostuksella myös kokemus syveni ja muuttui vaativammaksi. Kokemus ei ollut enää aivan niin miellyttävä kuin pienimmillä annostuksilla. Huomasin kuinka mieleen alkoi tulla ajatuksia, aivan kuin joku olisi syöttänyt niitä päähäni. Annostuksen kasvaessa menetin kykyni hallita omaa ajatteluani. Ajatuksia tunki päähäni ilman minkäänlaista suodatusta. Psykedeelit suorastaan pakottavat ajattelemaan.

Kokemus muistutti hyvin intensiivistä keskittymistä – kuin intensiivistä elokuvakokemusta. Monesti ravistelin itseni reaalimaailman ja kysyin itseltäni "kuka näitä ajatuksia oikein ajattelee", kunnes taas uppouduin omiin ajatuksiini. Ajatukset tulivat mieleeni eräänlaisina kuvina. Uppoutuessani oman mieleni syövereihin löysin aivan uusia tajunnan tasoja, joista en aiemmin ollut tiennyt yhtään mitään. Mitä suurempi annostus, sen vaikeampaa oman ajattelun hallitsemisesta tuli. Trippi oli todellakin kuin eräänlainen matka. Psykedeelien nauttiminen on kuin lentokoneen kyytiin istahtamista. Kun lentokone irtoaa maasta, ei poispääsyn mahdollisuutta ole ennen kuin matka on ohi. Matka on aina pakko käydä läpi riippumatta siitä, kuinka miellyttävä tai epämiellyttävä kokemus siitä seuraa.

Ihmettelin tätä hieman, sillä olin kuullut psilosybiiniä käytettävän
myös meditaation apuvälineenä. Jos meditaation tarkoituksena on
tyhjentää mieli, niin siinä psilosybiini ei ainakaan minua auttanut.
Mieli hiljeni ja rauha palasi vasta kun sienten vaikutus oli lakannut.
Psykedeelit sen sijaan tuntuivat vain lisäävän mielen kohinaa.

4 ensimmäistä trippiä menivät kuitenkin kokonaisuudessaan hyvin leppoisissa ja antoisissa tunnelmissa. Kunnes kaikessa viisaudessani päätin tuplata annokseni ja kokeilla miltä kaikista korkein ”viitostason trippi” tuntuisi. Ohessa ote "matkapäiväkirjastani".

--

Nautinta-aika: klo 21.45. Suurin koskaan nautittu annoskoko aiheuttaa
lievää ennakkoahdistusta. Pelot osoittautuvat oikeiksi kun sienet
alkavat vaikuttaa. Yleensä sienten vaikutus hiipii ylle hiljalleen.
Tällä kertaa sienet tuntuvat vaikuttavan nopeammin, jo noin 20
minuutissa. Olisikohan pitänyt syödä jotain ensin? Nyt otin sienet
tyhjään vatsaan.

Aivan kuin huoneen valaistus himmenisi. Samalla huoneen ilmapiiri
alkaa tuntua painostavalta ja pahaenteiseltä. Ahdistus alkaa nousta.
Pelko ruokkii ahdistusta, mikä edelleen ravitsee pelkoa. Alan aavistella huonoa trippiä. Yritän pitää mielen kasassa ja kääntää tripin positiiviseksi, mutta se tuntuu jo mahdottomalta. Tunnen syöksyväni kiihtyvällä vauhdilla kohti
tuntematonta enkä mahda sille enää mitään.

Kävelen olohuoneeseen ja istahdan sohvalle. Istun kyyryasennossa,
koska olo alkaa olla jo todella outo ja sekava. Ahdistaa ja tahtoisin
tripin olevan jo ohi, vaikka tiedän ettei se ole kunnolla vielä edes
alkanut. Alan menettää todellisuuden tajuni. Meinaan jatkuvasti
pudota omiin sekaviin ajatuksiini. Kaikki ympärillä on sekavaa ja
kaaottista. En saa pidettyä tajuntaani kasassa. Tietoisuus hajoilee ja
vain suurin ponnistuksin pystyn tiedostamaan oman tilani, kunnes
kadotan sen taas uudestaan. Kävelen keittiöön ja käyn istumaan tuolille.
Keittiön värikäs matto alkaa ilkamoida väriloistossaan. Hahmotan
ympäristöäni vain noin metrin joka suuntaan. Kaikki muu on vierasta,
tuntematonta ja pelottavaa. Huomaan vähän väliä vilkuilevani olkani
yli epäluuloisena. Tiedostan ulkoisen olemukseni ja käyttäytymiseni
muistuttavan skitsofreenikon käytöstä. Jos skitsofrenia on yhtään
tämänkaltaista, täytyy sen olla kaamein olemassa oleva sairaus.

Siirryn takaisin sohvalle. Tunnen kuinka jokaiseen hetkeen on
mahdollista jäädä jumiin ikuisiksi ajoiksi - kuin ikuiseen luuppiin. Pelkään
sekoavani. Pian pelko muuttuu todeksi. Tajuan sekoavani ihan oikeasti!
Juuri tällä hetkellä! Sekoan juuri nyt - juuri tässä hetkessä!
Hulluuden ovi avautuu edessäni mustana, syvänä spiraalina. Näen synkän
kuilun suoraan edessäni. Putoan hulluuteen. Yhtäkkiä tiedän, etten
pääse enää ikinä pois. Kaikki oli suunniteltu vain tätä tarkoitusta
varten. Kaikki - koko lapsuuteni, nuoruuteni, koko elämäni oli rakennettu
juuri tätä tätä hetkeä varten. Koko maailmankaikkeus - kaikki mitä
koskaan oli tapahtunut - oli suunniteltu minua ja tätä kokemusta
silmällä pitäen. Koskaan ei ole ollut olemassa ketään muuta kuin minä.
Minä olen kaikkeus, tietoisuus - ainoa olemassa oleva asia. Ja nyt olen luhistumassa itseni sisään – ikuiseen vankilaan - pääsemättä koskaan enää ulos.

Tiedän tämän olevan totuus. Ei ole olemassa muuta kuin tietoisuus. Kaikki on tietoisuutta ja tietoisuus on ikuista – kuolematonta. Nyt kun sain tietää totuuden todellisuudesta, tiedän yhtäkkiä, etten kestäkään totuutta. Se olikin ansa! Yhtäkkiä tajuan, että kaikki laitoksiin suljetut mielisairaat olivatkin todellisuudessa ainoita ihmisiä, jotka todella ymmärsivät todellisuutta. Samalla tiedostan mielisairauden olevan myös oma kohtaloni. Jään ikuisiksi ajoiksi
hulluuteen. Olen varma että hulluus jää päälle vaikka sienten vaikutus
loppuisikin. Olen lopullisesti menettänyt järkeni. Olen nähnyt
totuuden ja totuus on aiheuttanut minulle trauman, josta en voi enää
koskaan toipua.

Taistelen selväjärkisyyteni puolesta, mutta tiedän häviäväni
taistelun. Äkkiä oivallan hulluuden loputtoman pimeyden ja syvyyden.
Koen sen voimakkaampana, todellisempana ja ahdistavampana kuin
koskaan. Ymmärrän, kuinka lohduton sairaus mielisairaus on. Alan voida
fyysisesti pahoin. Muutun kalpeaksi. Heikottaa. Tunnen kuinka veri
pakenee päästäni. Putoan polvilleni ja meinaan vaipua tajuttomuuteen.
Olen psykoosissa. Sanoin kuvailematon tuska, hätä ja paniikki valtaa
mieleni. Pysyn kuitenkin ulkoisesti rauhallisena. En huuda vain siksi,
koska tiedän sen olevan täysin hyödytöntä. Tunnen kuinka kylmä hiki
kihoaa otsalleni. Suu kuivuu. Alan haista kitkerältä hieltä. Tiedän
jääneeni ikuiseen hulluuteen, ikuiseen pimeyteen. Etsin totuutta,
mutta menetin prosessissa järkeni. Kaikki se, minkä luulin olevan
totta, paljastuikin harhaksi. Olen pudonnut pois omasta
todellisuudestani johonkin toiseen todellisuuteen, enkä pääse enää
takaisin.

Pimeimmällä hetkellä pieni toivonkipinä viriää. Ehkä tämä tila
kuitenkin on vain ohimenevää – minähän otin psykedeelejä. Mutta miten se voisi olla? Miten voisin näin murskaavan kokemuksen jälkeen koskaan enää palata
arkitodellisuuteen? Eihän todellisuutta edes ole! Mikään
todellisuudessa ei ole totta. Kaikki on harhaa. Aivan kaikki! Tiedän
tämän kaiken nyt täysin varmasti. Olen sen itse nähnyt ja itse
kokenut. Se mikä on todellisuutta, on jotain sellaista, jota aivoni
eivät pysty käsittelemään. Minä en kestä todellisuutta! Kukaan ei
kestä todellisuutta! Todellisuus ajaa ihmisen mielisairauteen.
Tietoisuus tuntuu musertavalta rangaistukselta. Olemme kaikki
ikuisessa luupissa, eikä tuo luuppi lopu edes kuolemaan. Emme pääse
ikinä pois. Olemme ikuisesti jumissa. En olisi tahtonut tietää tätä.
Miksi olin liian utelias? Miksi lähdin leikkimään näin vakavilla
asioilla? Jokaisesta hetkestä tuntuu lähtevän erillinen polku joka
imee minua suuntaansa. Ja minä yritän epätoivoisesti pysyä tässä
hetkessä ja ylläpitää ajankulua. Kerta kerran jälkeen tunnen vajoavani
hulluuden ja epätoivon ajattomaan pimeyteen. Tiedostan oivaltaneeni
kaiken mielettömyyden niin perinpohjaisella tavalla, etten voi enää
koskaan toipua siitä. Olen vakuuttunut, että kaikki nämä vuodet
minulla oli taustalla piilevä mielisairaus jonka tämä sienikokeilu nyt
laukaisi.

Hiljalleen sienten vaikutus alkaa haihtua ja tunnen palaavani
entiselleni. Yhtäkkiä tunnistan taas käteni. Ne näyttävät apinan käsiltä, mutta olen silti onnellinen että pystyn taas näkemään ne. Suuri armon tunne valtaa
mieleni. Ehkä kaikki sittenkin palaa vielä normaaliksi? Juuri kun
uskon pahimman olevan takana, katson tietokoneen kuvaruutuun ja näen
sen keskellä pitkän punaisen viivan valkealla pohjalla. En näe mitään muuta - en
ainoatakaan kirjainta, vaikka kuvaruudun pitäisi olla aivan normaalilla nettisivulla. Huolimatta siitä kuinka kovasti pinnistäisin, näen aina vain pelkän valkoisen taustan, jonka yli menee pitkä punainen poikkiviiva. Trippi on siis yhä päällä.

Mutta sitten aivan yhtäkkiä sienet päästävät minut kursitusotteestaan
ja alan palailla hiljalleen takaisin reaalimaailmaan. Jossain
vaiheessa palaan omaan huoneeseeni ja minut valtaa suuri
kiitollisuuden tunne siitä, että sain vielä palata takaisin - ettei
minusta tullutkaan hullua. Viherkasvit ympärilläni loistavat
vihreyttään ja tunnen olevani elossa.

---

Jälkipyykki:

Tietoisuus sielun ajattomasta ja ikuisesta olemassaolosta oli niin läpitunkevan vahva ja voimakas, ettei harjaantumaton mieleni ollut sellaiseen alkuunkaan valmis. Tietoisuus todellisuuden takana olevasta suuremmasta todellisuudesta oli niin aito, voimakas ja todellinen, että voin ilman mitään epäröintiä asettaa sen voimakkaimmaksi koskaan kokemakseni kokemukseksi. Kokemus oli kirjaimellisesti sanottuna sanoin kuvailematon ja antaa pohdiskelun aihetta koko loppuelämäksi.

Kokemukseni negatiivisuuden koen sen sijaan johtuvan vain henkisestä harjaantumattomuudestani. Vaikka peruskokemus tietoisuuden ajattomuudesta on varmasti täysin aito ja todellinen, värittyi se oman mieleni pelkojen johdosta helvetilliseksi kärsimykseksi. En silti lainkaan epäile, etteikö maailmankaikkeus pohjimmiltaan perustu sanoin kuvailemattomaan iloon, armoon, rauhaan ja rakkauteen.

Pahimpien pelkojen kohtaaminen ja työstäminen on tärkeä osa hengellistä kasvua. Siinä mielessä voin sanoa psykedeelien toimivan erinomaisesti. En näe kuinka ihminen voisi mitenkään muuten kokea niin valtavaa kauhua ja niin hysteeristä pelkoa niinkin turvallisesti, kuin se psykedeelien kanssa on mahdollista.

Psykedeelit antavat kokemuksen, jota ihminen ei tule koskaan unohtamaan. Mutta jos päätätä kokeilla – kokeile ensin pienillä annoksilla. En usko että kukaan voi koskaan painottaa liikavarovaisuutta näiden aineiden käytön suhteen. Psykedeelit voivat myös ihan oikeasti johtaa mielenterveyden järkkymiseen, eikä se ole mikään leikin asia.

On olemassa myös paljon parempia ja turvallisempia tapoja herätä tiedostamattomuuden unesta ja ottaa selvää todellisuuden todellisesta luonteesta. Tässä kaksi erinomaista blogimuotoon rakennettua kirjaa - laillisia ja taatusti turvallisia tajunnanlaajentajia. Molemmat kirjat ovat ladattavissa ilmaiseksi:

http://resurssipohjainentalous.blogspot.com/

http://yhdenlaki.wordpress.com/

Lopuksi vielä: Psykedeelit eivät sovi viihdekäyttöön. Niitä ei missään tapauksessa saa antaa ihmiselle salaa tai hänen tietämättään. Jos päätät kokeilla, hakeudu tuttuun ja turvalliseen ympäristöön tuttujen ja turvallisten ihmisten pariin ja aloita ensin pienillä määrillä! Ota myös huomioon lainsäädäntö. Suomen lainsäädännössä psykedeelit on luokiteltu laittomiksi huumausaineiksi.

Hyvää ja turvallista matkaa!

Molemmat kertomukset olivat erittäin hyviä kuvauksia vaikeista matkoista ja pystyin samaistumaan niihin. Kiitoksia teille jakamisesta. Tuossa tilassa on käytännössä mahdotonta tehdä mitään rationaalisia päätöksiä, mutta kannattaa yrittää vaihtaa ympäristöä joko kokonaan tai edes valaistuksen ja äänen/hiljaisuuden avulla. Jotenkin. Neljän seinän sisällä tripillä tuntuu olevan erityisen suuri riski valua tuohon suuntaan verrattuna siihen, että olisi jossain luonnonhelmassa kaukana arkisista asioista. Yksin tripatessa vastaohjauksien tekeminen muodostuu erityisen hankalaksi, eikä annoskoostakaan pysty kovin hyvin päättelemään tripin kulkua.

Omat piinallisimmat hetkeni olen viettänyt ystäväni kanssa kahdestaan mökillä keskellä talvea. 5g cubensista kummallekin ja seuraukset eivät olleet ihan sitä mitä odotettiin. Jossain vaiheessa mm. tajusimme ettemme kykene enää sytyttämään takkaa. Lisäksi ikkunat olivat jostain syystä jääneet auki, eikä kummallakaan ollut mitään ymmärrystä siitä miksi kylmyys tuntuu jatkuvasti kasvavan. Ikuisuuksilta tuntuvia hiljaisia hetkiä mielen todellisuuksissa luuppaamista. Jossain etäällä haukkui yhdessä vaiheessa koira. Tuntui, että se läheni jatkuvasti ja oli lopulta nuuskimassa jo mökin kuistilla. Tämä oli tietenkin mielikuvituksen tuotetta. Huhhuh, melko karmaisevaa edes muistella noita tilanteita. Tuvan pöydällä ollut veitsi, jota käytettiin sienten pilkkomiseen alkoi vaivaamaan minua lopulta niin paljon, että se oli pakko piilottaa jonnekin keittiön laatikon uumeniin. Luuppasin mielessäni nurkkapöydällä olleen lehden otsikkoa "Misseys oli kova koulu" loputtomia kertoja. En kyennyt ymmärtämään otsikon viestiä, mutta se tuntui ilkkuvan minulle. Monet asiat tuntuivat uhkaavilta. Aika ja fyysinen todellisuus menettivät lopulta merkityksensä. Olin vain minä ja maailmankaikkeus. Enkä itsekään ollut enää tässä muodossa, missä tällä hetkellä tiedostan itseni. Olin vain jonkinlainen tietoisuus, entiteetti. Oli matkassa tietysti iloisiakin osuuksia, mutta enimmäkseen noita vaikeita. Tästä on jo parisen vuotta aikaa ja kirjoitan näitä asioita ulkomuistista. Muistakaahan set&setting ja pitäkää mielessä että mihin olette oikeastaan ryhtymässä. Näin vältytään monelta harmilta.

Helkkarin paljon kiitoksia jakamisesta tripperella ja Matwa! Todella paljon samankaltaisia tiloja kokeneena pystyin samaistumaan molempiin. Kiitos vielä. (Nyt herui karmaa!)

Itse olen kokenut elämäni pelottavimmat ja toisaalta myös kauneimmat/parhaimmat kokemukset trippaillessani. Psykedeelit todellakin voivat yllättää. Suhtauduin varovasti psykedeeleihin ensikokemukseni jälkeen. Aloin rakentamaan peloilleni pohjaa trippi tripiltä kasvattaen/laskien annosta kerta kerran jälkeen riippuen siitä, miltä tuntui. Nyt, vuosien jälkeen olen uskaltanut ottaa jo isompia annoksia ja tuntuu, että vaikka äärettömän pelon synnyttäneitä matkoja ei ole ollut kuin yksi, olen onnistunut tehtävässäni. Tiedän, että maailman pelottavin asia on oma mieleni. Ja psykedeelikokemuksien avulla olen pikkuhiljaa totuttanut itseni pelolle ja järjettömyydelle (jotka ovat joissain tapauksissa sama asia). Maailma ja ihmis"järki" kaikenkaikkiaan on usein aivan täysin järjetön ja monesti huudan mielessäni "MIKSI, VITTU MIKSI NÄIN ON?!?!?!?" jos mietin jotain (esimerkkinä vaikkapa asepalvelus).

Huonon tripin alkaessa paras mahdollinen suhtautuminen siihen, on vain päästää irti todellisuudesta ja katsoa mielenkiinnolla sitä, minne kokemus voi viedä. Tämä mielihalu on asetettava päähän jo ennen kokemusta. Halu tuntea pelottava, järjetön, loputon kaikkeus, jota ei voi kuvailla tai käsittää. Tätä pidän erittäin tärkeänä virittäytymisenä. "Let it go with the flow."

Asennoidunkin psykedeeleihin tietyllä kunnioituksella, en ehkä niinkään ainetta kohtaan, vaan nimenomaan omaa mieltäni kohtaan. Mieli on tajuttoman herkkä järjestelmä, jota jokainen kokemamme hetki muuttaa, ja sen vuoksi näin psykonauttina on vääjäämätöntä, että psykedeelit muovaavat mieltämme aivan saatanasti.

Mietin, että mahtaako huonoista tripeistä lukeminen "valmistaa" tulevan varalle? Että muistaa muidenkin selvinneen? Vai onko niin, että synkimmällä hetkellä ei voi hakea tajunnastaan mitään mikä lohduttaa ja auttaa eteenpäin..

Uskoisin, että valmistautuminen on mahdollista, mutta helpompaa pelkojensa kohtaamisen jälkeen, koska se pelko on luultavasti kamalinta mitä olet koskaan kokenut, mutta älä huoli, se kasvattaa pirusti.


Edit: Jollain oudolla psykomasokistisella tavalla joskus yritänkin saada itseni pelottaviin tiloihin ihan vain kasvattaekseni itseäni (mm. pelottavaa musiikkia, pelottavia ajatuksia jne.). Kannabis tuottaa näitä ahdistuksen kaltasia tiloja suht useinkin ja joskus se on kummallisella tavalla mukavaa. Kun yhtäkkiä huomaakin olevansa aIvAn ViTuN sEkAiSiN ja järjettömyys pelottaa. Pelko on kyllä yksi mielenkiintoisimmista, ellei mielnkiintoisin tutkimuskohteista itsetutkiskelun saralla!

Mä tarkoituksellisesti yksinkertaistan:
Ei ole hyviä eikä huonoja trippejä.
On vain trippejä.

Tämä ajatus on vahvistunut mulle vuosien ja kokemusten saatossa.

--
  Varmaan noihin kuumotuksiin vaikuttaa melkolailla kaverin olemus ja paljonko luottamusta tunnet häntä kohtaan. No onhan muakin pelätty pariin otteeseen, pilailin kerran yhden LSD-pöllyssä olevan kaverin kustannuksella ja uskottelin olevani noita ja muuttavani kohta hänet koiraksi jahka löydän ensin taikasauvani.
--

Yo brother.. respect ya friends  !

Mä tarkoituksellisesti yksinkertaistan:
Ei ole hyviä eikä huonoja trippejä.
On vain trippejä.

Tämä ajatus on vahvistunut mulle vuosien ja kokemusten saatossa.

Mikä on tarkoituksesi ja onko se yleistettävissä?

Huonosta tripistä puhuminen tuntuu olevan melko harvinainen ilmiö ottaen huomioon psilosiinin vaikutusten arvaamattomuuden. Aika usein kuulee tuon Matwan mainitseman tulkinnan eri versioina: Ei trippi sinällään huono ollut, mutta vika olikin kokijassa tai sitten sattui huono set&setting tms. Omien kokemusten perusteella yksi syy tähän voisi olla siinä, että on hyvin vaikea myöntää omien valintojen (otan ainetta x tässä tilanteessa) johtaneen ei-toivottuun lopputulokseen (huono matka).

Yksi asia mitä kovasti kaipaan vanhalta taikasienifoorumilta on taikasienten negatiivisia vaikutuksia (claridad, psykoottiset oireet, pelkotilat, hppd jne.) ruotivat aiheet. Tämä foorumihan on melko nuori, ja kehittyy koko ajan, mutta kriittisen tarkastelun nimissä toivoisi todellakin myös kolikon toista puolta käsitteleviä aiheita. On hyvin ymmärrettävää, että positiivisista kokemuksista on helpompi kertoa. Negatiiviset piilotetaan pöytälaatikkoon ja toivotaan ajan parantavan haavat. Niin varmasti usein käykin, eikä kaikista peikoista haluta välttämättä tänne avautua. Toivoisi silti tällaisia viestiketjuja enemmän. Kiitos tripperella_ rohkeudestasi keskustelunavauksen suhteen!

Hyviä tekstejä!
Itse en ole kovin huonoille tripeille koskaan joutunut, johtunee kunnioituksen tuomasta varovaisuudesta annoksien suhteen, sekä käyttö kertojen vähäisyydestä..

Tuli mielenkiintoisia ajatuksia tuosta Matwan kertomasta huonosta tripistään...
Eräs edes mennyt ihminen kertoi mulle tarinan (totena tietenkin.. Jokainen päättäköön itse meneekö uskomusten piikkiin.. 

Nuoressa iässä tää tarina teki aikamoisen vaikutuksen (lukuisine yksityis kohtineen ja vakavan mies äänen kertomana. Itse en kykene teille välittämään sitä tunnelmaa minkä itse sain kokea! )

"Muuan Pappi oli riidellyt vaimonsa kanssa ja lähtenyt autollaan sopimatta riitaa töihin. Matkalla hän joutui onnettomuuteen eikä häntä saatu enää elvytettyä, ruumis siirrettiin odottamaan hautausta.
Päiviä myöhemmin pappi kuitenkin "palasi kuolleista" kertoen tarinaansa.

Hänelle oli ilmestynyt "enkeli" kuolemansa jälkeen ja näyttänyt hänelle "helvetin".
Kadotukseen joutuneet ihmiset söivät itseään ja kaikkialla kuului ikuinen itku ja valitus, syvä kärsimys.. (tietoisuus?)
Enkeli viittasi helvettiin sanoen; tänne kuuluisit, koska et antanut vaimollesi anteeksi.
Enkeli antoi hänelle kuitenkin toisen mahdollisuuden valita tiensä ja vaikuttaa sielunsa määrän päähän."

Jostain syytä tämä pulpahti mieleeni.
Kuulumatta mihinkään uskonto kuntaan tajunnan laajentaminen varmasti herättää ihmisille suuria oivalluksia ja kysymyksia maailmankaikkeudesta. (varsinki nää huonot matkat, luulen.)

Matwan kuvaama olotila kuullosti siltä, että jos sellainen ruumiin pois menon jälkeen jäisi osakseen tekisi asioita varmasti toisin, jos saisi uudelleen valita.

Jos jollekkin tuottaa ongelmia pappien ja enkeleiden siivittämä stoori niin koittakaa nähdä jutun punainenlanka.

Olen samaa mieltä kuitenkin kuin edelliset, että nää "huonot tripit" ovat kuitenkin hyviä, lopuksi - tarkoitettu koettaviksi..
Klisee loppu imellykseksi vielä;D

-Se mikä ei tapa vahvistaa.