Psilosybiini.info
Uudistunut keskustelupalsta osoitteessa https://discourse.psilosybiini.info

Pohdinnat/ideat/tajuamiset/valaistuminen sienien ansiosta

Poissa Klonkku

    • Viestejä: 1 229
    • Karma: 134
    • Profiili
Useimmiten, poikkeuksetta itselläni kaikilla tripeillä (ja pajareissa sekä nykyään jonkinlaisessa transsendentaalisessa tilassa selvinpäin) tulee pohdittua jotain "suuria" asioita päässänsä. Ajattelinkin, että näitä asioita olisi kiva koota yhteen. Ei tarvitse rueta kirjoittamaan trippistooria jos ei halua, pienikin ajatus riittää. Ne voi olla typeriäkin juttuja IRL, mutta sienissä ne ovat SUURIA.

Aloitan itse:

Ajateltiin yhdellä tripillä tuossa, että vittukun on jano. Tajuttiin, että luntahan voi sulattaa suussaan ja juoda! WOW!

Kirjoitin trippistoorin paratiisista.

Useat viisaat ihmiset (suuret ajattelijat, filosofit jne. joita itse arvostan, ja joista olen lukenut) ovat olleet joko erakkoja, tai pyörineet "pienissä piireissä", kun taas ne ihmiset, joilla on aivan älyttömästi kavereita joiden kanssa hengailee (ts. kaikkien kaverit) ovat huomioni mukaan tyhmempiä kuin yksinäisemmät ihmiset. Ts. Mitä enemmän kavereita jollakin on, sitä tyhmempi hän on. Tunnen useita poikkeuksiakin, jotka ovat tosin viettäneet pitkiä ajanjaksoja yksinkin.. Ehkäpä se menee niin, että mitä enemmän ihminen käyttää energiaansa muiden kanssa vuorovaikuttamiseen, sitä vähemmän hän keskittyy itsensä henkiseen kehittämiseen.

Jatkakaa. Ajatus on vapaa.
Elämän tarkoitus on tehdä sitä, mitä oikeasti haluaa, mutta satuttamatta toisia.


Poissa Sebedeuksen poika

    • Viestejä: 84
    • Karma: 10
    • Profiili
Ajateltiin yhdellä tripillä tuossa, että vittukun on jano. Tajuttiin, että luntahan voi sulattaa suussaan ja juoda! WOW!

Nää on hyviä. Kerran valittelin tripillä kun oli kylmä, kunnes tajusin, että voin pukea lisää vaatteita päälleni. Sweet. Myös nälän karkoittaminen syömällä tuntui joskus melkoiselta oivallukselta.

Useat viisaat ihmiset (suuret ajattelijat, filosofit jne. joita itse arvostan, ja joista olen lukenut) ovat olleet joko erakkoja, tai pyörineet "pienissä piireissä", kun taas ne ihmiset, joilla on aivan älyttömästi kavereita joiden kanssa hengailee (ts. kaikkien kaverit) ovat huomioni mukaan tyhmempiä kuin yksinäisemmät ihmiset. Ts. Mitä enemmän kavereita jollakin on, sitä tyhmempi hän on. Tunnen useita poikkeuksiakin, jotka ovat tosin viettäneet pitkiä ajanjaksoja yksinkin.. Ehkäpä se menee niin, että mitä enemmän ihminen käyttää energiaansa muiden kanssa vuorovaikuttamiseen, sitä vähemmän hän keskittyy itsensä henkiseen kehittämiseen.

Tää on aika hauska pointti. Itse olen maantieteellisistä ynnä muista erinäisistä syistä johtuen eristäytynyt aika tehokkaasti sosiaalisesta elämästä, ja ajoittain aina märehdin, että mitä oikein missaankaan, kunnes kerran yht äkkiä tajusin kuinka paljon eristäytyminen on antanut aikaa ajatella asioita ja heijastella tuntemuksia. Elämäni on muuttunut sen seurauksena melkoisen merkittävästi. Jos olisin edelleen juossut kaiket päivät pitkin pieliä kaikenmaailman kavereiden kanssa, niin älyllinen ilakointi olisi varmasti pysynyt aika suppealla tasolla. En rinnasta itseäni suuriin ajattelijoihin ja filosofeihin, mutta olen silti onnellinen, että olen antanut itselleni tilaa ja aikaa olla yksin ajatusteni kanssa.


Yleisesti ottaen noita pienensuuria oivalluksia tulee usein aika liukuhihnalta tripillä. Kerran kirjoitin junalipun täyteen "vitun hyviä juttuja" ja vannoin laittavani sen jääkaapin oveen muistuttamaan minua arkenakin näistä suurista ajatuksista. Seuraavana aamuna lappu enimmäkseen nolotti. Tosin keskelle lippua suurin kirjaimin rustattu teksti "KAIKKI ON OK" lämmittää edelleen.


Poissa Klonkku

    • Viestejä: 1 229
    • Karma: 134
    • Profiili
Tää on aika hauska pointti. Itse olen maantieteellisistä ynnä muista erinäisistä syistä johtuen eristäytynyt aika tehokkaasti sosiaalisesta elämästä, ja ajoittain aina märehdin, että mitä oikein missaankaan, kunnes kerran yht äkkiä tajusin kuinka paljon eristäytyminen on antanut aikaa ajatella asioita ja heijastella tuntemuksia. Elämäni on muuttunut sen seurauksena melkoisen merkittävästi. Jos olisin edelleen juossut kaiket päivät pitkin pieliä kaikenmaailman kavereiden kanssa, niin älyllinen ilakointi olisi varmasti pysynyt aika suppealla tasolla. En rinnasta itseäni suuriin ajattelijoihin ja filosofeihin, mutta olen silti onnellinen, että olen antanut itselleni tilaa ja aikaa olla yksin ajatusteni kanssa.
Thäts wadaim taakking abaut. Alleviivasin kohdat jotka yhdistävät meitä. Kiitos.
Elämän tarkoitus on tehdä sitä, mitä oikeasti haluaa, mutta satuttamatta toisia.


Poissa Hypnagogic

    • Viestejä: 250
    • Karma: 14
    • Profiili
Voi, tämä on mainio ketju.

Kylläpä tulee samaistuttua kuvailemaanne. Yksinäisten Yhteisö. :) Kopioin pari otsikonmukaista otetta pitkähköstä matkakertomuksestani, joka on kirjoitettu tripin aikana:

"Tämä ON KÄÄNTEENTEKEVÄÄ.
Saada ymmärtää ja kokea elämänkaikkeudessa todella olevan näin uskomattomahtava potentia todelliseen hyvään oloon ja Onnellisuuteen."

"Tuntuu, että vaikutus on (tod.näk. "oikean maailman" kanssa kommunikoinnin vuoksi) selkeästi laskenut puheluja aiemmasta."

"Ai niin, teetä juodessa suuhun tuli pala sientä, jota pureskellessa heräsin miettimään, onko se elossa. Totesin sen pian olevan elossa osana minua, ja niin olevan hyvää, luonnollista ja tarkoituksenmukaista."

"Merkittävintä on, että nyt Tiedän. Minulla on jälleen motivaatio jatkaa, kysellä, kaivata, ihmetellä, rakastaa, viehättyä, kärsiä, odottaa,
Minulla on jälleen motivaatio jatkaa tätä kokemusten ja kohtaamisten kokoelmaa, jota olen tottunut kutsumaan elämäksi."

"Jatkossa yhtä paljon tai enemmän kerralla ja ihmiskontaktit katki ensimmäisiksi tunneiksi.
Yksin.
Parempi."


Kaksi syvimmin ihailemaani henkilöä vetäytyivät säännöllisesti yksinäisyyteen. Heistä toisesta:

"Sitten Muumipeikko nousi tuolille ja sanoi:
- Minä kohotan nyt maljan Nuuskamuikkusen kunniaksi, joka tänä yönä vaeltaa kohti etelää, yksin, mutta varmasti yhtä onnellisena kuin mekin. Toivokaamme hänelle hyvää teltanpaikkaa ja kevyttä sydäntä!"
Taikurin Hattu, s. 132

"Nuuskamuikkunen pujahteli takapihojen sivu, hän ryömi varjoon ja oli aivan hiljaa, hän ei huolinut jutella kenenkään kanssa."
Muumilaakson Marraskuu, s. 11-12

Alkoi jälleen itkettää. <3

Huomioikaamme myös ihana näkökulma:
"Ihan äkkiarvaamatta Nuuskamuikkusen tuli ikävä perhettä. Nekin olivat toisinaan vaivalloisia. Ne tahtoivat rupatella. Ne olivat kaikkialla. Mutta niiden seurassa saattoi olla yksikseenkin."
Muumilaakson Marraskuu, s. 78
Mitä ikinä tahdot Tämän Hetken olevan.  ~


Poissa Avalon

    • Viestejä: 350
    • Karma: 28
    • Profiili
Minä ainakin olen rehellisesti ulkoistanut älylliset pohdinnat sosiaaliselle seurapiirilleni. Ei tartte itse olla niin fiksu, kun kapasiteetti on jaettu  ;).
Psykoosi se siellä vain surisee.


Poissa Klonkku

    • Viestejä: 1 229
    • Karma: 134
    • Profiili
Mutta Avalon, jos yrität pohtia jotain elämää suurempia kysymyksiä (mitkä eivät välttämättä jälkeenpäin olekaan elämää suurempia kysymyksiä, mutta silloin ne ovat), tulet huomaamaan, että aivokapasiteettisi nousee sienissä, joskin kierolla tavalla, mutta nousee kumminkin, ja taivaisiin asti. Olet varmasti huomannut/tajunnut jotain, mitä ei ehkä ole tullut ajatelleksi normaalisti. ;)

Allekirjoitukseni on mm. tajuttu sienissä, ja siitä lähtien olen pyrkinyt elämään sen mukaan. :)
Kirjoitin siitä jo pidemmän stoorin.
Elämän tarkoitus on tehdä sitä, mitä oikeasti haluaa, mutta satuttamatta toisia.


Poissa Avalon

    • Viestejä: 350
    • Karma: 28
    • Profiili
Voihan se aivokapasiteetti laajeta sienissä, vaikka koko sosiaalisen verkoston kesken. Mutta joo, vähän huumorimielellä toin tämän näkökulman asiaan.  ;)
Psykoosi se siellä vain surisee.


Poissa Ilviselmä

  • ihmekös tuo
    • Viestejä: 461
    • Karma: 48
    • Profiili
Ehkäpä se menee niin, että mitä enemmän ihminen käyttää energiaansa muiden kanssa vuorovaikuttamiseen, sitä vähemmän hän keskittyy itsensä henkiseen kehittämiseen.
Suurena vuorovaikutuksen rakastajana tekee mieli väittää vastaan. Muiden kanssa vuorovaikuttaminenkin on sisäistä toimintaa, ja mahdollistaa hieman toisenlaisen itsereflektion kuin yksinään oleminen. Yksin tai yhdessä, kyse lienee siltikin jossain määrin "itsen" ja "toiseuden" suhteesta, myös yksin toteutetussa kontemplaatiossa. Ja lopulta - tuo itsen ja toisen välinen rajakin vaikuttaa hyvin häilyvältä, kuten edempänä kirjoitan.

Allekirjoitukseni on mm. tajuttu sienissä, ja siitä lähtien olen pyrkinyt elämään sen mukaan. :)
No mutta - allekirjoituksesihan on aika keskeisiä lähtökohtia tosi monissa ihmiskulttuureissa, ja kirjattu esimerkiksi jenkkien perustuslakiin yhtenä keskeisimmistä teemoista. Sosiaalisen ajattelun avulla olisit varmaankin päätynyt sen äärelle ilman sieniäkin (uskallan jopa ounastella, että olet kuullut siitä ennen sieniäkin).

Toisaalta sitten - psykedeelien keskeinen vaikutustapahan on ikään kuin moukaroida oivallukset sisään suoran kokemuksen kautta. Eli ne eivät monesti synny niinkään älyllisestä pohdiskelusta, vaan enemmänkin tuntuu siltä, että maailma "antaa" ne vastaukset suoraan, ja sitten ne tulee puettua sanalliseen muotoon. Tää on ihan kullanarvoista, ja psykedeelisessä tilassa sitä on monesti emotionaalisesti niin herkkä ja haavoittuvainen, että oivallukset kärventyvät todella syvälle sisään. Minusta sekä sosiaalinen älykkyys että psykedeelinen älykkyys ovat korvaamattomia, ja tukevat toisiaan.

Mä en sillai osaa niin hyvin eritellä psykedeelien vaikutuksia toisistaan, mutta yks keskeisimmistä psykedeelisistä oivalluksista (ja elämyksistä - suorista kokemuksista, "felt presence of immediate experience" niinku Terence-setä sanoo!) on musta erillisyyden harhan tajuaminen. Irrallisuuden verho raottuu, ja alta paljastuu kaiken kattava, itseorganisoituva prosessi - maailman järjestäytyminen itsekseen, ja käy ilmeiseksi ettei maailma ole niinkään kausaalislineaarinen (jossa yksi asia synnyttää toisen) vaan emergentti (jossa kaikki ilmiöt luovat yhdessä toisensa). Tämä tarkoittaa sitä, ettei ole erillisiä syitä ja seurauksia, vaikka kaikki on kaiken syy ja seuraus. Lineaariselle, reduktionistiselle kielelliselle ajattelullemme tämä on jossain määrin käsittämätöntä, koska olemme niin tottuneet ajattelemaan maailmaa yksinkertaisena matkana "tästä tohon".

Yksilöllisyyteni on hermostoprosessieni, aistielimistöni ja kulttuuristen ohjelmalistauksieni tuottama illuusio. Psykedeelisessä tilassa tämä käy monesti ilmeiseksi. Kyseinen illuusio on kyllä käytännöllinen, sillä se on yksi biologian moninaisista tavoista navigoida tässä maailmassa ja muovata sitä. Kun organismit eriyttävät itsensä ympäristöstään, se lisää noiden organismien mahdollisuuksia käsitellä maailmaa ja selviytyä siinä. Se on evolutiivisesti ymmärrettävä strategia. Harha tässä viittaa siihen, että erilliseen minuuteen kytkeytyy vaikutelma omasta autonomisuudesta. Tämä tarkoittaa sitä, että minä kuvittelen tekeväni ympäristöstäni riippumattomia valintoja. Rajattomuuden tilassa tajuan, että jakamaton itseorganisoitumisprosessi tapahtuu. Minä en oikeasti valitse mitään - vain surffaan. Tästä ei kuitenkaan seuraa vastuuttomuutta, koska vastuu tarkoittaa sitä että minä kannan kaikki seuraukset, joita tämän keho-organismin toiminnasta seuraa.


No joo, yksi aika olennainen nimenomaan sieniin liittynyt elämysoivallus: Viime keväänä söin aika tujun annoksen tatteja, ja löysin itseinhon. Tunsin valtavaa vastenmielisyyttä kaikkea tekemääni kohtaan, itseyttäni kohtaan, maailmaa kohtaan. Se kaikki tuntu ihan hiton liialta. Halusin oksentaa sen pois, mutta en voinut koska oksennettavana oli ihan kaikki. Se tuntui musertavalta, voimat vievältä, kammottavalta. Halusin lakata olemasta. Nyt heti. En kuolla, vaan lakata olemasta. Haihtua kokonaisuudessaan, viedä historiani mukanani. Piina. Piina.

ettei ole mitään pakopaikkaa, pakko hyväksyä pakko pakko pakko pakko päästää vaan irti ja antaa sen tuhota mut pakko

Ja sitten se meni ohi. Ja mä olin vahva, loputtoman vahva. Mä olin uudelleensyntynyt. Mä tajusin kestäväni mitä tahansa. Mä tajusin itseinhon olevan voimavara, lannoitetta ehdottomalle rakkaudelle. Mä tajusin, että jos mä voin vihata itseäni täysin ehdottomasti, nähdä kaiken vastenmielisyyden sisälläni ja katsoa sitä ja hyväksyä sen ja antaa olla - kukaan ei voi vahingoittaa mua. Kukaan ei voi kuin ravita ja kasvattaa mua. Mä voin hyväksyä kaiken mitä kenellään on ikinä sanottavana tai koettavana musta. Ja sen seurauksena tajusin myös, että mä voin antaa kaiken anteeksi kaikille muille. Mun kuvottavuuteni rajattomuus kattaa kaiken maailmankaikkeudessa. Mä olen ollut totaalinen inho, ja nähnyt sen lävitse.

Toi on säilynyt yhtenä, todella vaikuttavana perspektiivinä. Kyllähän mä yhäkin tuomitsen itseäni, ja välillä vaivun itseinhoon enkä nää sen läpi. Ja kuitenkin, nään. Kuitenkin mä aina syvällä sisällä tiedän, että kaikki on hyvin, koska mun on sallittua tuntea mitä tahansa.

Osittain tähän pohjautuen syntyi.


Poissa Matias

  • Luotettava tunnistaja
    • Viestejä: 691
    • Karma: 149
    • Profiili
Lainaus käyttäjältä: Klonkku
Elämän tarkoitus on tehdä sitä, mitä oikeasti haluaa, mutta satuttamatta toisia.

[smg id=739]


Poissa Klonkku

    • Viestejä: 1 229
    • Karma: 134
    • Profiili
Lainaus käyttäjältä: Klonkku
Elämän tarkoitus on tehdä sitä, mitä oikeasti haluaa, mutta satuttamatta toisia.
En oo seitsämännentoista ikävuoteni jälkeen oikein uskonut tosissani mihinkään, enkä sen kummemmin oo tutkiskellut uskontojakaan, edes lukion aikana, vaan tutkinut ihmisten yleisiä käsityksiä vuorovaikuttamisesta ja ylipäätänsä yhteiskunnasta empiirisesti ja luonut omat käsitykseni maailmasta. Allekirjoittamaani väitettä en valitettavasti osaa löytää nyky-yhteiskunnan sisärattaista etenkään ruohonjuuritasolta katsottuna perjantai-iltaisin pubien edustalta nyrkkien heiluessa tai vähän "hienommista piireistä" muiden, vähempiarvoisten hyväksikäytöstä. Voi olla, että olin jollain tavalla nähnyt allekirjoitukseni jossain ja on se varmaan ollut jossain joskus esillä, mutta en ainakaan koskaan ollut sisäistänyt sitä ennen "valaistumistani".

Sisäistin allekirjoittamani väitteen sisällön aivan eri kautta kuin uskontojen tai itsetutkiskelun kautta:
Meillä on usein sellainen kahden-neljän tyypin mietiskelyrinki jossain vaiheessa trippiä pystyssä. Aloimme miettimään maailmaa ja sen monimuotoisuutta ihan vaan ilman mitään päämäärää aivan aikojen alusta, tyhjyydestä saakka (mistä tyhjyys tuli? jne.. Siinä meni jonkin aikaa..). Jossain vaiheessa juttua, kun olimme jo melkein nykyajassa menossa, aloimme miettimään, mikä vittu tässä meni väärin kun ihminenhän näköjään tuhoaa pian itsensä. Jos kaikki ihmiset olisivat tajunneet, ja tajuaisivat tosissaan väitteen sisällön, ja sen noudattamatta jättämisen vaarallisuuden, meillä olisi kaikki resurssit oonnellisuuteen ja ihmiskunnan kehittämiseen tieteellisin tavoin. Ihminen ei saavuta väkivallalla ja moraalittomilla teoilla mitään (, paitsi arvostetun paikan nyky-yhteiskunnan sisärattaissa, pelättynä koneena, mikä on kai hyödyksi). Oli ilmiselvää, että otin lauseen omakseni ja poltin sen hehkuvalla raudalla syvälle rintaani. Hienointa tässä oli se, että tajusimme perinpohjaisesti sen itse, emmekä lukeneet sitä vain jostain ja ottaneet omaksemme. Siitä alkoi matkani sisäiseen hippeyteen. :)

Hieno teksti Ilviselmä! Osaan samaistua joihinkin kohtiin. Ja biisi...nam! Hienoa! ^-^
Elämän tarkoitus on tehdä sitä, mitä oikeasti haluaa, mutta satuttamatta toisia.


Poissa Ilviselmä

  • ihmekös tuo
    • Viestejä: 461
    • Karma: 48
    • Profiili
Klonkku, pystyn asettumaan aallolle jota kuvaat. Olkoonkin, että oman eloonjääntinsä äärirajoilla oleminen ei musta oo mitenkään nykyajan erikoisuus vaan evolutiivinen välttämättömyys historian kuluessa - kaikki lajit uhmaavat omaa eloonjäämistään.

Hienoissa periaatteissa on loputtomasti sovellettavaa - oon loputtoman monta kertaa oivaltanut syvällisiä lähtökohtia, ja kuitenkin se jälkeen huomannut kykeneväni toimimaan myös rajusti niitä vastaan. Silti näen niiden arvon ohjastajina. Ymmärrän myös niiden rikkomisen arvon, ja väkivallan merkityksen luonnossa jonka osa olemme.

Maailmaa ja ihmistä pohdiskeltaessa tulee helposti, musta liiaksikin, keskityttyä siihen mikä on pielessä. Helposti jää huomaamatta se, mikä on hyvin. Se tuntuu musta tarpeelliselta vastavoimalta.


Söin tänään silokkeja. Tunnen kiitollisuutta ja syvää vastuuntuntoa siitä mitä mulla on, ja tuntuu hiljaisesti pakahduttavalta voida jakaa tätä maailmaa ihmisten kanssa.

Kirjoitin pienesti.


Poissa Love Speaks

    • Viestejä: 83
    • Karma: 7
    • Profiili
Tuli tarve jakaa omia tunemuksia aiheesta:

(Poltin jointin tätä lukiessani joten pahoittelen jos tekstissä on asia- tai ajatusvirheitä)

Itse olen kokenut muutaman kerran erittäin hienoja kokemuksia joko sienten tai kannabiksen vaikutuksessa.

Olenkin ollut iloinen kun olen vaikutuksen alaisena mietiskellyt eri asioita ja löytänyt niistä jotakin uutta, jonkun syvemmän totuuden. Se tuntuu hienolta ja mieluisimmat trippi- tai polttelukokemukset ovatkin sisältäneet tälläisiä syvällisiä mietiskelyhetkiä koska asioiden oivaltaminen tuntuu niin hyvältä.

Kuitenkin olen kokenut että sienet ja kannabis aiheuttaa muutenkin tajuttoman hyvää oloa ajoittain. Selvinpäin yritän kuunnella tunteitani ja ottaa ne huomioon vaikka en aina toimisikaan tunteen mukaan.

Tästä on tullut mulle kova pähkinä purtavaksi. Koska sienet & kannabikset ovat aiheuttaneet hyvää oloa niin en vaikutuksen alaisena en osaa aina sanoa onko tunne aito vai aineen aiheuttamaa.

Mutta kuitenkin olen kokenut muutaman kerran suuria oivalluksia joiden todella koen parantaneen elämänlaatuani, ja joiden aitoutta en kyseistä vaikka ne ovatkin isoja asioita ja olen ne oivaltanut vaikutuksen alaisena. Yritän tässä kuvailla niitä:

Kerran kaverini kanssa poltimme kunnon savut ja jossain vaiheessa iltaa keitimme kannabiskaakaota johon tuli 2g kukkaa. Eli 2g kahdelle hengelle.

Jossain vaiheessa kaakaon vaikutuksessa uppouduin johonkin syvään tajunnan tilaan jota voisi kutsua melkein meditoinniksi. Ilta oli hyvin aito ja erittäin positiivisesti sävyttynyt. Kun menin nukkumaan en saanut unta vaan valvoin ja olin vain ja annoin ajatusteni virrata..

Yhtäkkiä nän pääni sisällä sellaisen rakennelman joka koostui monista samanlaisista samankokoisista kappaleista jotka olivat geometrisesti kaunnita, esim kolmioita. kolmiot 'zoomaantuivat' ulospäin kunnes pääni täytti yksi violetinvärinen pallo. Tämä pallo kutistui ja huomasin että se on toisen geometrisesti kauniin kuvion pienenpieni osa. (esim. neliö) tämä taas 'zoomaantui' ulospäin kunnes huomasin että neliön kaikilla sivuilla oli vieressä toinen samanlainen kuvio. "Ulostarkennuksen" kasvaessa huomasin että neliöt muodostivat pienen osan pyramidia.. ja pyramidin zoomaantuessa ulos tuli aina uusi kuvio.

KUNNES kuvioiden lopussa oli vain yksi kuvio. Pallo joka zoomaantui kaukaisuuteen, mustuuden keskelle. Lopulta ei näkynyt kuin pimeyttä.

Pimeyden keseklle ilmestyi yhtäkkiä pieni vaaleampi raita, kuin horisontti. Ja yht'äkkiä KIRKAS valo välähti keskelle ruutua ja alkoi kasvamaan ja täytti koko pääni / tajuntani / näkökenttäni täydellisellä puhtaalla valolla. Ja kaikki oli vain valoa. Ja lopulta valo pieneni pieneksi intensiiviseksi pisteeksi.

Tässä vaihessa koin suurta täydellistä rakkautta joka täytti minut kokonaan. Samassa tajusin olevani niin suuresti rakastettu että itseasiassa olenkin osa sitä 'toista' tai 'valoa'. Kokiessani täydellisen rakkauden tajusin että sellaista ON olemassa koska itse olen sen kokenut. Samassa ymmärsin että NIIN Ovat kaikki muutkin ihmiset kykeneviä kokemaan täydellisen rakkauden. Ja koska täydellisessä rakkaudessa ei ole 'toista' on vain ON.

ELI jokaiselle ihmiselle on mahdollista kokea täydellinen Rakkaus jossa ei ole toista joten kaikissa loppujen lopuksi asuukin valo.

TAJUSIN ETTÄ KAIKKI ON YHTÄ. MINÄ OLEN KAIKKI JA KAIKKI ON MINÄ.


...tästä valopisteestä joka oli tätä edelläkuvaamaani 'kaikkeutta' alkoi mudodstumaan kiinteä pieni piste joka olikin osa yhden yksinkertaisen geometrisen pienestä nurkasta olevasta osasta.

.. kuvio rakentui uudelleen... kaikki päättyi valoon... ja kaikki alkoi valosta... ja ympyrässä - ei - ole - alkua eikä - loppua - tyyppisesti. Kaikki todella on yhtä... wooooow kaunista.

Lopetan kuvauksen koska en usko pääseväni tämän lähemmäksi todenmukaista kuvausta siitä mitä koin. Koin sen sellaisena jota jotkut kutsuisivat "Hengeliinen herätys" tjsp.

Kokemuksen kautta olen löytänyt Jumalan johon uskon ja olenkin tutkinut mm. raamattua ja spiritualisitisa asiaa käsitteleviä kirjoja.

Ehkä kirjoitan jossain vaihessa toisen tälläisen oivaltamisen. Se tuntui mahtavalta täysivaltaiselta kokemukselta joka vaikuttaa arkipäivääni joka hetki, nytkin.

Paukku tekee levottomaksi ei jaksa näpyttää. kiitos. loppu.


Poissa Love Speaks

    • Viestejä: 83
    • Karma: 7
    • Profiili
Ja lopulta - tuo itsen ja toisen välinen rajakin vaikuttaa hyvin häilyvältä, kuten edempänä kirjoitan.


Eli ne eivät monesti synny niinkään älyllisestä pohdiskelusta, vaan enemmänkin tuntuu siltä, että maailma "antaa" ne vastaukset suoraan, ja sitten ne tulee puettua sanalliseen muotoon.

 Minusta sekä sosiaalinen älykkyys että psykedeelinen älykkyys ovat korvaamattomia, ja tukevat toisiaan.

Mä tajusin, että jos mä voin vihata itseäni täysin ehdottomasti, nähdä kaiken vastenmielisyyden sisälläni ja katsoa sitä ja hyväksyä sen ja antaa olla - kukaan ei voi vahingoittaa mua.

 Mä voin hyväksyä kaiken mitä kenellään on ikinä sanottavana tai koettavana musta. Ja sen seurauksena tajusin myös, että mä voin antaa kaiken anteeksi kaikille muille.



Leikkasin ja liimasin sun tekstistä tähän muutaman kohdan joissa tunnistin itseni. Osaat hyvin pukea sanoiksi sen mitä tarkotat, hienoa..

Ja kokemuksesi on myös kaunis, kiitos, kiitos sen jakamisesta :)

Tuo maailma antaa ajtaukset olim ulle todellinen ahaa elämys, tajusin että niinhän se asia on..


Poissa Sebedeuksen poika

    • Viestejä: 84
    • Karma: 10
    • Profiili
Love Speaks, hienon osuvasti kuvailtu ykseyden rakennelma / sen tunteminen. Itse sisäistin samaisen (yleisesti uskomuksia ja luomakuntaa piinaavan) läpän joskus selvinpäin - joskin pitkällisen pohdinnan jälkeen, mikä oli saanut kipinän sienikokemuksesta. Yksi vaikuttavimpia hetkiä elämässäni. Sienet (ja miksei kannabiskin) ovat demonstroineet kouriintuntuvasti mikä ero on asioiden järkeilemisellä/tajuamisella verrattuna asioiden sisäistämiseen/tuntemiseen.

Koska sienet & kannabikset ovat aiheuttaneet hyvää oloa niin en vaikutuksen alaisena en osaa aina sanoa onko tunne aito vai aineen aiheuttamaa.

Onko sillä lopulta merkitystä? Voiko tuollaista erottelua tehdä mielekkäästi? Onko esimerkiksi liikunnan jälkeinen hyvänolontunne aitoa vai vain "pelkkä" kemiallinen reaktio?


Poissa Nyäpikkä

    • Viestejä: 367
    • Karma: 17
    • Profiili
 :D Eheheh.. kosminen valaistuminen alkaa olla kutittelemassa chakroja kun alat epäillä tajuntakemikaaliesi kaaliisi välittämää suttuista sotkukuvaa selvin päin. Tai sinnepäin. Seuraavaksi alat epäillä onko tuntija sinä itse vai joku muu... ja kun lopulta tajuat olevasi tyhjyyttä kuten maailmankin ymmärrät takertumisen turhuuden.