Tulin kokeilleeksi miltä pikku hiihtolenkki sienissä tuntuu. Annos maltilliset 10 kuivaa silokkia, jotka pureskelin mössöksi ja nielaisin appelsiinimehun siivittämänä. Jonkun tunnin päästä kun sellainen perusrauhallinen unelias olo oli saavuttanut minut, kaivoin sukset esiin ja lähdin ladulle. Näkökyky tuntui tarkentuneen ja auringonpaiste kiusasi. Joissakin kohdin pysähtelin tarkkailemaan viistosti auringon valaisemaa lumihangen tekstuuria, pitsimäisten "pintapilvien" hauskaa liikkumista havaittavissa. Hiihtäminen sinänsä sujui ongelmitta, itse asiassa tuntui siltä että olin jotenkin normaalia tunnottomampi fyysiselle rasitukselle, ylämäissä välillä huomasin sydämen läpättävän ylikierroksilla vaikken tuntenut itseäni hengästyneeksi. Kummallinen epäsymmetria, pakotin itseni hidastamaan vauhtia kun ei tosta pumpun kunnosta aina tiedä. Kaikkiaan hiihdin ehkä 8 km, osin latuja, osin umpihankea. Psilosiini voisi ehkä toimia doping-aineena suorituskykyä ja keskittymistä parantamassa, mutta näkyisi varmaan pissatestissä. 

Liikunta ja psilosybiini sopivat kyllä usein hyvin yhteen, varsinkin pyöräilyyn olen itse saanut paljon uusia vivahteita ihan selvinkin päin sitä harrastellessa, kun on tullut istuttua monet tripit lähes pelkästään pyörän satulassa.

Lienee polkupyöräily modernin psykedeeliskenen lempilapsi muutenkin, kiitos herra Hofmannin legendaarisesta kruisailureissusta. Luulisi, että esimerkiksi tanssiin ja muuhun ruumiillisesti kovin monipuoliseen urheiluun voisi saada hyvinkin mielenkiintoisia elementtejä tällaisella douppauksella.

Pyöräily on kyllä jotain uskomatonta hyvässä psykedeliassa. Sitä tulee tehtyä uskomattomat määrät uusia havaintoja tutuistakin reiteistä. Voi olla myös melko vaarallista varsinkin jos trippi on oikeasti psykedeelinen eikä vain HD kuva päällä. Aaltoilevaa asfalttia saa tosiaan hieman varoa. Muistan tuossa viimekesänä kun pyöräilin paikallista puistoa ympäri kun se oli aivan täynnä hyvin, hyvin juopuneita ihmisiä (oli joku tapahtuma menossa). Se oli samalla pelottavaa, surullista ja naurettavaa. Tuli vähän mieleen Fear and Loathingin liskojen aula paitsi että ihmiset muistuttivat enemmän Hitchhiker's Guiden kuvausta Vogoneista

Liikkuminen muuttaa kyllä ajatustenkin toimintaa todella paljon verrattuna esim sängyllä makaamiseen. Toisille voi olla helpompaa suunnata ajatukset siihen suuntaan mihin haluaa lähtiessä vaikka kävelylle. Energia puuska tulee monesti sienissä mutta en usko että varsinainen suorituskyky kasvaa kummoisesti. Kyllä ne lihakset hyytyy kun raja tulee vastaan.

Tänään söin 12 silokkia appelsiinimehun kanssa, mutten lähtenyt ladulle. Aattelin ettei tosta varmaan kummempaa seuraa mutta seinätapetit heräs henkiin, alkoivat hengittää ja muuttuivat läheltä tarkasteltuna hieman läpinäkyvän oloisiksi. Musisointi vaikutti tekstuureja korostavasti ja värittävästi ollen jotenkin synkassa soittelemani biisin tunnelmien kanssa. Erittäin kiehtovaa, seinien tuijottelu alkaa saada ihan uusia ulottuvuuksia - ennen tapasin tuijotella niitä synkän masentuneena.

Oho, aika mielenkiintoista! Hmm... Mulla on snaaseissa yleensä tosi kevyt olo,painovoiman vaikutus tuntuu rutosti pienemmältä. Liikuntaa en varsinaisesti sienissä ole harrastanut, mutta epämääräinen hyppelehtiminen ja muu vastaava on tosi kivaa.

haulla etsin ni ei löytyny kyllä tuota hiihtodopingia 

Aihe yhdistetty aikaisempaan.

haulla etsin ni ei löytyny kyllä tuota hiihtodopingia 

Ei kannata käyttää foorumin omaa hakua, vaan tehdä esim. näin: http://www.google.com/search?q=site%3Apsilosybiini.info+liikunta

Liikuntaa sienien vaikutuksen alaisena kannattaa joskus myös välttää. Eräällä tripilläni sattui seuraavaa: Nousujen jälkeen vedin lenkkikamppeet niskaan, aurinkolasit päähän ja lähdin lenkkeilemään aiemmin tuntemattomalle lenkkipolulle yksin, sillä en saanut ketään mukaani ja oma oloni oli energinen. Silloin lenkkeilin säännöllisesti muutenkin. Noin 10 min lenkkeiltyäni pidin pienen tauon ja aloin kävelemään. Pian kävelykin loppui, sillä jalkojeni suuret lihakset alkoivat kipeytyä aivan yllättäin ja yllättävän voimakkaasti. Aivan kuin jokin jokin olisi vetänyt sisäreisien lihaksia molemmista päistä niin, että tuntui kuin ne olisivat voineet revetä millä hetkellä hyvänsä. Oli pakko istuutua lähimmälle kivelle, ei eipäs voinutkaan! Joku tulee vastaan. Hymyile, hymyilin. Jalat ovat tulessa ja aivan kuin ne olisivat krampissa. Vilkuilu olan taakse. Ja ahhh sitä autuutta kun pääsin vihdoin ja viimein istahtamaan. Sattui silti aivan helvetisti. Kuumotuksissani vilkuilin kokoajan polun molempiin suuntiin ja toivoin ettei kukaan tulisi kyselemään mitään. Kukaan ei tullut sinä aikana, minkä siinä viitsin istua. Lähdin taas liikkeelle. Juoksemaan ei pystynyt. Jokainen askel oli tuskaa. Aina kun jalka tärähti, tuntui kuin jalan isot lihakset olisivat venyneet ääriasentoonsa. Kipu tuntui niin kauan, kunnes huomasin olevani eksynyt. Yritin hädissäni juoksennella sinne tänne, ja löytää pois metsästä. Ja typeryyksissäni poikkesin polulta suoraan metsään, tietysti. Jossain vaiheessa hätääntynyt eksyneisyyden olo vaihtui hysteeriseen nauruun; olin sienissä eksyksissä metsän keskellä. Aikani naureskeltuani ja pyörittyäni pehmeässä sammalikossa ajattelin, että aivan sama olenko eksynyt vai en. Kipukin oli kaikonnut jaloista. Kaikki oli loppujenlopuksi aivan helvetin hyvin, vaikka olinkin yksin aivan sienissä eksyneenä metsän keskellä. Enkä millään voinut olla ihan hirveän kaukana paikasta, missä on asutusta. Jotenkin ihmeen kaupalla (aikani ympyrää pyörittyäni) löysin kuitenkin pois metsästä (jonkun takapihalle, josta koukkasin tielle) ja pääsin paikkaan mistä olin lähtenytkin liikkeelle. Suunnistusta en ainakaan suosittele tripillä harrastettavaksi liikuntamuodoksi.