Hassua, ku mulla kaikkien näiden vuosien ja psykedeelien jälkeen on tullu lähinnä semmosia fiilistelyjä, että intti vois olla just siisti juttu. Jos en siis ois jo käyny sivaria. Voiskohan sivarin peruuttaa näin jälkeenpäin, ja mennä sittenkin inttiin?

Kai siinä jotain semmosta on, että mä koen vapaaehtoisen ulkoisista vapauksista luopumisen määräajaksi voimistavan suhdetta omiin sisäisiin vapauksiin. Samasta syystä esim. Vipassana-meditaatioretriitti tiukkoine sääntöineen oli musta hiton siisti kokemus.

Ei kukaan pakota olemaan intissä. Ite sen valitsee, ja jos kerran valitsee ni miksei sit yrittäis ottaa siitä kaikkea irti - kasvattavana kokemuksena?

Voiskohan sivarin peruuttaa näin jälkeenpäin, ja mennä sittenkin inttiin?

Kysyit varmaankin osittain läpällä, mutta tiedän kertoa, ettei sivarin peruuttaminen onnistu missään vaiheessa: kerran valittuasi siviilipalveluksen, ei inttiin ole enää asiaa. Näin kuulin kertausharjoituksessa korkea-arvoiselta ammattisotilaalta. En tiedä, onko tuo sitten niin järkevää, mutta noin se kuitenkin käsittääkseni menee.

Ei kukaan pakota olemaan intissä. Ite sen valitsee, ja jos kerran valitsee ni miksei sit yrittäis ottaa siitä kaikkea irti - kasvattavana kokemuksena?

Näin. Tällaisilla foorumeilla kulutetaan välistä turhankin paljon energiaa tällaisista asioista vääntämiseen. Täällä löytyy varsinkin inttiä vastaan niin vahvoja mielipiteitä, että kiihkoton keskustelu tuntuu olevan välistä mahdottomuus. Samalla lisäämme maailmankaikkeuden kokonaisentropian määrää ja kuljemme kaikki kohti lämpökuolemaa.

Jos on viettänyt pääosin koko elämänsä lähinnä tietokoneen kanssa seurustellen (ehkä kulunut argumentti, tiedetään) ja ystäväpiirikin on ollut enemmän tai vähemmän homogeenista, niin voi olla tosi rakentava kokemus joutua 12 tuntemattoman jätkän kanssa samaan tupaan. Ja vähintään täytyisi se 6kk jotenkin selvitä. Se voi tehdä "pojasta miehen", kun on pakko oppia ottamaan toisetkin huomioon. Siinä samassa voi  löytää myös sen, että kyllä niitä ystävyyssuhteita internetin ulkopuolellakin voi solmia pienellä rohkeudella. Kunto nousee, ja ehkä saa sitä kautta pysyvän liikuntainnostuksen, kun löytää sen elämänlaatua parantavan vaikutuksen. Voi senkin jälkeen päättää, ettei sitä liipasinta koskaan suostu painamaan.

Zacharias tuossa aikaisemmin kertoi omasta asenteestaan intin ja trippaamisen suhteen. Todella raikkaasti sanottu! Ajattelen vähän samalla tavalla. Intin jälkeen (kohta kymmenen vuotta) ovat asenteet muuttuneet ja näen asiat hieman eri valossa. Silloin nuorena miehenä kysymys oli kunnia-asiasta ja en paljon sitä pidemmälle miettinyt. Edelleen olen käynyt kertausharjoituksissa, ja varmaan käyn myös tulevaisuudessa. Jos tilanne tai mielipide jossain vaiheessa muuttuu, niin tiedän mitä teen. Jotkut taitavat olla hieman sitä mieltä, että psykedeeliharrastus ja varusmiespalvelus eivät voi mahtua saman henkilön maailmankuvaan. Kaikki kunnia sille mielipiteelle, mutta me ollaan yksilöitä kuitenkin ja jokainen kokee asiat omalla tavallaan.

Jos on viettänyt pääosin koko elämänsä lähinnä tietokoneen kanssa seurustellen (ehkä kulunut argumentti, tiedetään) ja ystäväpiirikin on ollut enemmän tai vähemmän homogeenista, niin voi olla tosi rakentava kokemus joutua 12 tuntemattoman jätkän kanssa samaan tupaan. - - - Se voi tehdä "pojasta miehen", kun on pakko oppia ottamaan toisetkin huomioon. Siinä samassa voi  löytää myös sen, että kyllä niitä ystävyyssuhteita internetin ulkopuolellakin voi solmia pienellä rohkeudella.

Ei toi mun mielestä ole argumentti laisinkaan. Kehen tässä viitataan? Tuntuu, että olet luonut mielikuvan inttiä vastustavasta arkkityypistä, mutta esimerkiksi tuntemani sivarit ja totaalit ovat kaikkea muuta kuin tuollaisia. Intissä näki myös paljon vittuilua, sorsimista ja muuta typerää kiusaamista. Kohteena yleensä juuri tuollaiset "nörtit". Että tämänlaisia "miehiä" siellä oli kasvamassa. Ei heistä koko palvelusaikana kyllä sen järkevämpiä tullut, korkeintaan muuttuivat entistä typerimmiksi.

Oliko LadLis tuo itsari sama asia kuin ilmatorjuntaharjoitus? Ainakin minun patterissani oli juuri saman niminen leiri.

Niin, ja vittuilua, sorsimista ja muuta typerää kiusaamista näkee myös esimerkiksi kouluympäristössä. Pojasta mieheksi ei minun maailmassani merkitse toisten alistamista, vaan huomioon ottamista, vastuun kantamista omista teoistaan ja niin edelleen.

Olen täysin samaa mieltä. Armeijaan kuitenkin hyvin usein liitetään tuo mieheksi kasvaminen, mutta todellisuudessa homma toimii siellä loppupeleissä samalla tavalla kuin koulussa tai työelämässäkin. Joskus näkee tämänkaltaisen mystiikan puolustamista henkeen ja vereen. (varmistukseksi: en viittaa sinuun)

Mainitsemasi ominaisuudet luultavasti osuvat moniin armeijaa vastustaviin, mutta yhtälailla myös moniin asepalveluksen suorittaviin. Minun on vaikea ymmärtää tämänkaltaisiin yleistyksiin nojaamisen tarpeellisuutta.

En tarkoittanut sivuuttaa viestisi muuta sanomaa. Tartuin vain jotenkin nyt näihin pointteihin.

Oliko LadLis tuo itsari sama asia kuin ilmatorjuntaharjoitus? Ainakin minun patterissani oli juuri saman niminen leiri.

Kula. Missä sä kävit intin?