"Käsi ylös virheen merkiks!!! Ootteko koskaan ottanu pikkasen perjantai-kaljoja ja sit ennen nukkumaanmenoa päättäny ottaa sellasen 20g kuivia kubensiksia nukkumatiks?
No, mä olen tässä yön paukutellu naapureiden ovia ja huutanu että soittakaa apua, ei enää ikinä, vittu mä melkein kuolin!
Eli jos nettiin tulee videoita pieni-munasesta miehestä joka huutaa lähiössä "antakaa mulle vettä, mä kuolen, soittakaa apua, laittakaa mut nukkumaan" niin laittakaa linkit tähän alle.
Jos ny jostain pitäs jäädä historiankirjoihin ni tästä 🤦
Mä meen nukkumaan. Avaimet voi vähinäänin, pudottaa postiluukusta.
Kanssamykologit voi heittää yksityisviestiä."Kirjoitin noin facebookkiin lauantai-aamuna 6:30. Illalla meni 10 olutta, sienet tuli nautittua joskus yhden jälkeen yöllä lemontekkinä.
Laitan alle epämääräisen aikajanan tapahtumista. Pakko todeta, vielä tänäänkin on ollut hieman epätodellinen olo. Ääni kadoksissa huutamisesta.
Herätys oli shokkimainen, jostain sfääreistä repästiin ylös peiton alta. Pää oli täynnä painetta ja kuumotusta, tuntui siltä että lämpö tai verenpaine vie pian hengen. Sain raivattua tieni suihkun alle ja viilennettyä itseäni. En tiedä kuinka kauan siinä makasin, huonovointisuudesta päätellen matka oli vasta alussansa.
Kroppa viileni, tämän jälkeen ryntäsin alasti rappukäytävään, huusin siellä jotain epämääräistä. "vittu mä melkein kuolin", "ei ikinä enää, ei ikinä enään", "soittakaa apua". Itkinkö, oksensinko, en tiedä. Paukutin välillä naapureiden ovia, "soittakaa apua, vittu mä kuolen". En tiedä kuinka kauan tätä jatkui, välillä paine ja kuumuus päässä nousi sietämättömäksi ja oli taas pakko rynnätä suihkun alle.
Suihkussa ajatus ajoittain selvisi, kuume ja paine laski. Tässä vaiheessa näkökyky oli aikalailla hyödytön, en tiedä mistä ulottuvuudesta katsoin ja mihinkin. Jossain alitajunnassa oli mielikuva suihkun hanasta että tossa suunnassa on kylmää, ei se siltä aina tuntunut. Kuulen vieläkin mielessäni huutoni, "Vettä! Kylmää! Soittakaa apua!", "ettekö te vittu tajua että mä kuolen".
Kävin rappukäytävässä vielä uudestaan, ehkä kahdesti, huusin ja paukitin ovia. Paluu suihkuun oli aina pakollinen. Tässä vaiheessa olin varma että räkä ja vesi mitä minusta tippuu oli jostain aivoverenvuodosta peräisin.
Tunne kuolemasta varmistui, en tiedä menetinkö tajuntani useampaan kertaan, annoin periksi, en pääsisi tästä mielen labyrintista koskaan pois. Jostain tuli vielä ajatus, pakko päästä pihalle, jos tuuperrun tähän suihkuun ei minua kukaan koskaan löydä, ulkona joku saattaisi soittaa apua. Pää räjähtää, pääsen hissiin, painan hälyytysnappia. joku nainen siellä vastaa. "Soittakaa apua, vittu mä kuolen!". En tainnut puhua selvästi, 112, 911 en saanut näitä numeroita suustani. Naisääni sanoi soittavansa apua, menin talon eteen makaamaan ja odottamaan. En tiedä kauanko siinä olin, apua ei tullut. Pikkuhiljaa tajusin, että jos en vielä ole kuollut niin ei kai sitten? Valuin takaisin kotiini, ovi oli raollaan. Paine päässä alkoi taas kasvamaan, pakastepussi pään päälle ja sänkyyn makaamaan, pahin oli ohi.
Mielen shakkia.Aiemmin suihkussa ollessani kaikki piuhat olivat solmussa, ajatteleminen nosti lämpöä ja verenpainetta. Yritin järkeillä ja ajatella juuri päinvastoin, halusin paineen laskevan. Niin, mutta sekin oli ajattelua, hullu kierre joka katkesi vain jääkylmällä vedellä. Päinvastoin tekeminen ei siis auttanut, yritin kääntää perspektiiviä, miettiä, muistella, liikuttaa kehoni osia, kokeilla ja etsiä mitä tahansa mikä helpottaisivat pääni painetta. Ajatuksissa oli että olen niin monen mielen "sipulikerroksen" alla että mitään mitä teen ei toistu oikeassa elämässä lähellekkään niinkuin pitäisi.
Jossain näistä sipulikerroksista sain vahvan tunteen siitä että esihoitajat olisivat paikalla, nyt piti vain keksiä miten voin heidän kanssaan kommunikoida. Huusin täysillä, "vettä ja kylmää", "vettä ja kylmää", ajattelin että tarpeeksi kovaa huutamalla viesti menee perille. Viitoin kehollani ja yritin puhua esihoitajille, "minä haluan nukkua, sitä ennen kaikki pois, vettä ja kylmää". Tein nukkumiselkeitä, näytin vatsaani, yritin oksentaa, osoitin vesihanaa kylmän suuntaan, viitoin suihkua ylöspäin. Viesti ei mennyt perille, kuuma nousi, "lopettakaa, te tapattu mut, ei noin". Pää taas kylmän vesisuihkun alle ja uusi yritys.
Tämä oli ajoittain jopa hauskaa ja huvittavaa, paitsi että panoksena oli oma elämä. "Jos sä et tätä ratkase sä kuolet, sä teet kuolemaa", ja tämä ajattelu taas nosti painetta.
Jossain vaiheessa "esihoitajat" olivat kutsuneet mun läheiset paikalle, pystyin aistimaan läsnäolon. Nyt pää ei tuntunut räjähtävän, oli aikaa miettiä ja muistella. Etsin kylmiä muistoja menneisyydestä, lunta, vettä. Tiesin ja tunsin että näillä asioilla saan viestini näiden kaikkien tajunnankerrosten läpi, se toimikin jonkin aikaa. Näiden asioiden miettiminen taas nosti lämpöä, ne muistot piti tuntea, ei miettiä. En tiedä monesko lämpökohtaus puski jo läpi, mutta viitoin jossain vaiheessa että en enää jaksa, ihan sama, mä kuolen nyt. Taisin "nukahtaa", musta tuli ajatus, kuljin aivoissa tai jossain eetterissä.
Mikä meni pieleen?Set&setting, hyvä fiilis, pienet kaljat pohjillakaan ei ollut mitään uutta. Olen aiemmin ottanut 10g trippejä, osa todella "karmeita" kokemuksia. Olin varautunut siihen että henkisesti voi tapahtua mitä tahansa, mutta en siihen että fyysisen pahoinvoinnin lisäksi tulee muita oireita. Pehmeän peiton alle hautautuminen oli suuri virhe, yölämpötila tuskin putosi asunnossa alle 25-asteen, lämpöhalvaus, nestehukka, myrkytysoireet.
Jaan tarinani, en halua että samoja virheitä muut toistavat.
Ja juu, tiedetään, se trippivahti ois aika hyvä juttu, jotain jarruja pitäis varata ja ties vaikka mitä
Suurin pettymys tässä nyt taisi olla se, että olisin ensimmäistä kertaa eläessäni ihan oikeasti tarvinnut ulkopuolista apua. Eikö kukaan naapureista edes soittanut poliiisille?
