Ymmärrystä toistuvaan haastavaan tilaan tripeillä

[EnimmäkseenKarhu]

Heippa, yritän tässä hahmottaa haastavammilla tripeillä toistuvasti koettua tilannetta tai olotilaa ja olisi kiva kuulla onko muilla ollut vastaavia.

Taustaksi, olen ottanut "urani" aikana vuodesta 2014 alkaen noin 13 sessiota P. Cubensiksilla, keskimäärin kuivattuna 4-5 grammaa, enimmillään 7 gramman annoksia. Valtaosa näistä viimeisen parin vuoden aikana. Kaikki sessioni olen ottanut yksin sängyssä silmälaput silmillä ja jokin "terapiasoittolista" (tyyliin https://psychedelic.support/resources/psychedelic-assisted-psychotherapy-music/) kuulokkeissa. Aloitin varovasti ja hyvin valmistautuen ja kokemukset olivat aina antoisia. Hyvien sessioiden jatkuessa hieman ylpistyin ja jätin henkisen ja fyysisen valmistautumisen vähemmälle ja lähdin runsaisiinkin annoksiin suht. koht. takki auki. Kuluvan vuoden aikana tripit ovat selvästi vaikeutuneet tai eivät ainakaan ole olleet pelkkää juhlaa, alkuvuodesta tuli ensimmäinen rehellisesti paha trippi, joka oli elämäni henkisesti vaikeimpia kokemuksia, koska en vain osannut päästää irti itseään ruokkivasta ajatussilmukasta, jossa kuvittelin kaiken mahdollisen pahan tapahtuvan ja mahdollisesti jo tapahtuneen. Näihin haasteisiin ovat varmasti vaikuttaneet viimeaikaiset ikävät asiat henkilökohtaisessa elämässä ja yleinen maailmantilanne (korona jne). Tästä oppineena olen taas valmistautunut paremmin ja seuraavilla parilla trippillä onnistunut pääsemään irti vastaavista "pahoista tiloista" yksinkertaisesti hengittämällä syvään.

En ole enää ajautunut näihin ajatussilmukoihin, mutta niistä erillinen toistuva haastava tilanne tai tila >=5g tripeillä on vaikeampi kuvata. Menen ikään kuin jonkin rajan yli tilaan, jossa mitkään olettamani säännöt tai lainalaisuudet eivät enää päde. Tavallaan mikään ei ole muuttunut, mutta olo muuttuu äärimmäisen tukalaksi ja "tiedän" että mikään valmistautumiseni tai keinoni selviytyä vaikeista tilanteesta (hengitä syvään, luota prosessiin, älä pistä vastaan..) ei tule tässä tilassa tai tällä puolella toimimaan ja "kaikki on menetetty", olen jollain aivan toisella tasolla tai ulottuvuudessa johon minulla ei ole asiaa. Olo on silmänräpäyksessä aivan orpo ja toivoton. Tätä on vaikea kuvailla, kun ei ole siinä tilassa. Jotenkin säännöt ja viitekehys muuttuu täysin vaikka mitään ilmiselvää "pahaa" ei koe tai näe ja se tuntuu *todella* pahalta. Viimeisimmällä tripillä pääsin tästä "pahasta tilasta" kyllä syvään hengittämällä suht. nopeasti pois vaikka alkuun se ei tuntunut auttavan lainkaan juuri tuon "täällä ei nämä säännöt enää päde"-tunteen vuoksi (oma havainto tähän mennessä: syvään hengittäminen auttaa aina vaikka miltä tuntuisi).

Olen yrittänyt etsiä netistä vastaavia kokemuksia, mutta ei ole tullut vastaan. Asia ei onneksi ole jäänyt vaivaamaan, mutta kiinnostaisi kuulla, että onko muilla ollut vastaavaa ja miten olette niitä navigoineet? Tavallaan jäi jopa mietityttämään että "pakeninko" tuosta pahasta tilasta turhan nopeasti ja jätinkö jotain syvempää, ehkä antoisaa tutkimatta pakenemalla siitä epämukavuustilasta? Toisaalta se epämukavuuden aste on jotain sanoinkuvaamatonta ja loppumatka oli oikein mukava, joten ei kyllä sinänsä haittaa.

Terveisin K (enimmäkseen).

[ruoja]

Ellei sulla luontainen toleranssi ole normaalia jäsympi tjs. niin nuo annokset kuulostaa aika isoilta jos 5g on tyypillinen annos. Tosin kukapa noihin on mitään sanomaan sinällään kun kaikilla toimii kaikki erillai, mutta etäisesti vastaavassa tilanteessa olleena pidempi tauko ja annosten pienentäminen teki tehtävänsä itselleni. Ja samalla tuli huomattua kuinka pienemmällä annoksellakin pääsee oikeinkin jykeville reissuille kun puitteet on kunnossa. Eihän tämäkään päde varmasti kaikkiin mutta mulle (ja monelle muulle) sienissä on itsessään eräänlainen anti-abuse mekanismi. Kovin tiheään jos reissailee, ja varsinkin isommilla annoksilla, niin tahtoo tulla karttakeppiä kynsille ennemmin tai myöhemmin. Ja se karttakeppi voi ilmentyä hyvin monelaisissa muodoissa

Ja yleisesti tuollainen 5g on kyllä sen sortin haipakkaa monella että voi vaatia kuukausien, jopa vuosien sulattelua. Se todellisuuden ja minuuden totaalinen pirstaloituminen jykevillä reissuilla tekee kyllä jotain taikoja mutta hankala siihen on monesti tolkkua saada että niinku mitäs tästä nyt pitäs ottaa opiksi Paljon riippuu myös siitä mitä reissuilta hakee. Haluaako pohtia jotain omia juttuja hyvin erilaisessa tajunnan tilassa ja ehkä löytää siten jotain vaihtoehtoisia näkemyksiä miten asioita voi käsitellä ja lähestyä (toimii mulla parhaiten keskisuurilla annoksilla). Vai haluaako sukeltaa syvälle oman mielen syövereihin ja ihmetellä mitä sieltä löytyy (isommat annokset).

Mutta joo. Meikän vinkki ois ennemminki käyttökerrat / annos -akselin säätö vs. että yrittää jotenkin hallita tai navigoida sitä kokemusta paremmin. Isompi reissu sillon tällön joskus välillä kun on taivaankappaleet ja perskarvat suotuisassa asemassa Kyllä tuossa navigoinnissakin varmasti kehittyy mikäli tavote on tutkia sitä omaa psyykettä ja katsoa minne asti pääsee. Siinä lienee hyötyä esim. meditointikokemuksesta.

[EnimmäkseenKarhu]

Kiitoksia hyvistä ajatuksista. Tuo on kyllä hyvä pointti, että olen lähes aina hieman kapeakatseisesti ottanut isoja annoksia enkä ole juurikaan tutustunut  miedommilla annoksilla matkailuun.

Ehkä tässä on taustalla sitä, että olen aina halunnut kokea sellaista "klassista" egon hajoamista tai katoamista, joiden kuvaksia usein lukee vahvempien käyttökokemusten raporteissa. Syystä tai toisesta en ole tällaista oikein kuin ehkä vilahdukselta päässyt kokemaan isoimmillakaan annoksilla ja nyt varmaan alkaa jokin sisäinen rajoitin pistämään vastaan, kun yrittää liikaa..

Mietin myös, että luultavasti nämä vaikeat kokemukset ovat ainakin osittain myös liittyneet juuri siihen orastavaan egon häviämiseen ja sen aiheuttamaan pelkoon ja epämukavuuteen vaikkei sitä varsinaisesti tietoisesti pelkää.

Olen pitänyt sessioiden välillä 2-3kk taukoa, mikä on tuntunut ihan riittävältä. Elämäntilanne on vähän sellainen, että tilaisuuksia olla omassa rauhassa matkan ja palautumisen vaatiman ajan on aika vähän, joten senkin takia on ehkä painottunut noihin isompiin määriin "että ottaa kaiken irti kun on mahdollista", mutta ehkä sitä pitää ajatella niin päin että aina niitä tilaisuuksia jostain tulee ja kokeilla ensi kerralla hieman miedompaa annosta ja katsoa mitä se antaa.

Viime kerroilla on kuitenkin ollut tarkoituksena hakea uusia näkökulmia ja ajatuksia aika arkisiin henkisen puolen haasteisiin, mihin mainitsemasi keskisuuret annokset voisivat tosiaan olla parempi vaihtoehto. Täytyy se vielä mainita, että tuo viimeisin sessio haasteistaan huolimatta antoi uutta näkökulmaa juuri siihen ongelmaan, jota halusin käsitellä, joten mitenkään hukkaan se ei mennyt.

[avaruuskalkkuna]

Kokemuksesi on jossain määrin tuttuja itselleni, myös juurikin isommilla annoksilla. Egokuolemaan liitttyvät asiat tulevat varmaan hyvin lähelle sitä syytä, mikä aiheuttaa kokemuksesi. Itse olen havainnut seuraavanlaisia näkökulmia siihen, mikä synnyttää epämukavuutta:

a) Olen erittäin käsitteellinen ihminen ja yritän käsitteellistää aina kaiken, minkä koen. Käsitteet kuitenkin aina vääristävät ja yksipuolistavat asioita ja ilmiöitä. Kun menen voimakkaasti käsitteellisen ajattelun toiselle puolen ison annoksen saattelemana niin, että yritän edelleen käsitteellistää kokemaani, tunnen oloni *hyvin* voimakkaasti ei-tervetulleeksi. Tuolla toisella puolella käsitteellinen logiikka ei toimi, tuo tila on tietynlainen paradoksi, kuten erilaiset piirretyt mahdottomat esineet; kun tilaa toisella puolen yrittää käsitteellistää, on sama kuin yrittäisi tehdä mahdotonta esinettä konkreettisesti tässä todellisuudessa. <-- Tuo tajunnan tila on rajattu ihmisen arkikokemuksen ulkopuolelle, eikä sitä ole tarkoitettu selitettäväksi tässä todellisuudessa.

b) Jos olet sitoutunut tietynlaisiin käsitejärjestelmiin/ dogmeihin tai maailmankuvaan (kuten itse olen jossain määrin omanlaiseeni kristinuskoon) ja haluat pitää tuosta kiinni matkallasi, tuntee olonsa jälleen hyvin ei-tervetulleeksi.

c) Käsitteet, logiikka ja maailmankuvasi sitoutuvat luonnollisesti hyvin voimakkaasti egoosi, eli kokemukseesi siitä kuva olet ja miksi olet. Itse olen kokenut, että voimat tuolla toisella puolella näkevät, että egoni aiheuttaa häiriötä siellä, jonka vuoksi siitä halutaan eroon tajunnan tietyllä tasolla. Tämä taas aiheuttaa voimakkaan painokkaan tunteen siitä, että jotain yritetään viedä minulta, joka ei tunnu hyvältä, mutta isoilla annoksilla nuo egoa hajottavat voimat ovat niin suuria, että niitä on jo todella paljon vaikeampi vastustaa kuin esim. pienillä annoksilla.


Tässä omia kokemuksiani ja jälleen käsitteellisiä tulkintoja kokemuksistani. Nämä kokemukset ovat auttaneet minua ytodella paljon siinä, etten ole alkanut samaistamaan käsitteellisiä tulkintoja ja käsitejärjestelmiä totuuden kanssa, joka on auttanut minua menemään syvemmälle hengellisessä elämässä ihan selvinpäin. Yleisesti sanoisin kuitenkin, että 2-3 kuukauden välein isoja annoksia on jo todella tiheä tahti, jota sitä kehotan kyllä miettimään; ehkä olet oikeasti mennyt toistuvien isojen annoksien myötä tasoille, joista ei enää ole hyötyä sinulle ja siten sinulla ei ole asiaa sinne vielä. Tällöin ratkaisu olisi, että ota harvemmin. Itselle on tullut kokemus siitä, että kerran vuodessa olisi parempi tahti (jotenkin vuodenkiertokin vihjaa siihen suuntaan, kun miettii että psilosienet kasvaa vain syksysin;)).

Toivottavasti näistä näkökulmista on apua kokemusten työstämisessä.

[EnimmäkseenKarhu]

Iso kiitos myös avaruuskalkkunalle ajatuksistasi. Tunnistan havainnoistasi yhtäläisyyksiä omiin kokemuksiini ja näistä on varmasti apua niiden jatkopureskeluun.

Yhteisön viesti tuntuu selvästi olevan, että oma tahti/annostus on turhan kova, joten täytyy pyrkiä ottamaan toistaiseksi iisimmin. Täytyy myöntää, että vaikka sieniin ei fyysistä eikä mielestäni ainakaan tavanomaisempiin nautintoa tuottaviin päihteisiin verrattavaa henkistä riippuvuutta tule, tuntuu ajatus selvästi harvemmasta tahdista hieman haikealta. Tähän astiset kokemukset ovat olleet kokonaisuutena erittäin positiivisia, antaneet paljon ja lisänneet arjen jaksamista. Tätä kirjoittaessa kyllä tunnistan riskin, että toistuvista tripeistä voisi tulla jonkinlainen apukeino jaksaa "tylsempää" arkea pätkittäin eteenpäin odottaen aina seuraavaa trippiä. Tämä ei tietenkään kuulosta yhtään tavoiteltavalta tai kestävältä tilanteelta.

En usko että em. riski on omalla kohdalla kovinkaan todennäköinen, koska asiat ovat tarkemmin ajatellen erittäin hyvin. Tätä sienetkin usein yrittävät viestittää ja sitä kautta yleinen jaksaminen yleensä paranee, kun sitä tuppaa muuten turhan helposti arjen keskellä unohtamaan, että kaikki on suhteellisesti aika pirun hyvin. Kiitos kuitenkin, että nostitte tämän esille ja autoitte havaitsemaan, että hieman epäterveellisellä polulla ollaan ja on syytä tarkastaa omia käyttötottumuksia.