En jaksa oikolukea eli pahoittelen kaikista äidinkieleen ja kielioppisääntöihin kohdistetuista kaltoinkohteluista.

Toivottavasti kukaan ei pahastu jos laitan tähän oman kokemukseni aiheen äärellä. Eli itsellä oli usean vuoden tauko sienistä, veikkaisin että lähemmäs kymmenen vuotta. Taustaa on kuitenkin moninaisista psykedeeleistä aika pitkältä ajalta sekä systemaattisesta mielen harjoittamisesta. Söin tyhjään vatsaan alkuun 3,7g, jonka jälkeen tunnin päästä 0,5g ja tämän jälkeen tunnin jälkeen 1,5g. Jälkikäteen tuntuu että olisi pitänyt ottaa koko Mckennan suosittelema 5 kerralla. Tuo ottamani annos ei tuntunut kovin pahalta johtuen siitä että vaikutuksen alaisena en pyrkinyt toimimaan normaalimaailmassa eli nousemaan ylös ja tekemään asioita. Tästä johtuen ei avaruudellista hahmotusta tai normaalia loogista ajattelua juuri tarvittu jolloin missään vaiheessa ei tullut sitä "uuh, oon ihan hirveissä sekiksissä" -oloa vaan kaikki oli suht "selkeä" ja "hallittavaa" oloista tarkoittaen että ei tullut olo siitä että ei kykene tekemänä mitään kun ei edes yrittänyt. Laput silmillä sängyllä maatessa luurit päässä olo oli hyvin muuntunut, mutta ei missään nimessä sekava. Pieniä toiminnan vaikeuksia ilmeni lähinnä kun koitti toimia tässä normaalissa kolmiulotteisessa maailmassa ja isomman ulkoisen ärsykemäärän käsittely olisi varmaan ollut melko ylivoimaista. Jostain syystä mieleen ei tunkenut mitenkään erityisesti sisältöjä, visioita, voimakkaita hallusinaatioita tms mutta tämä saattoi johtua siitä että pyrin koko ajan päästämään irti eli vain antaa kaiken tapahtua niinkuin se haluaa, joka mahdollisti että intentionaalinen toiminta oli aika vähäistä ja näin se mitä maailmasta oli tuossa tilassa jäljellä oli aika vaatimatonta ja sitä kykeni tarkastelemaan aika tarkasti. Toki jossain vaiheessa koin suurta rakkautta itseäni ja muita eläviä olentoja kohtaan ja mietin myös elämäntilannettani käydessäni hakemassa ruokaa vatsani täytteeksi. Nämä olivat ihan hyviä ja arvokkaita näkemyksiä henkilökohtaiseen elämänsisältöihin. Aika paljon aikaa meni sopivan musiikin etsimiseen kun olin tälläkertaa päättänyt ettei hiljaisuus toimi. Korvatulpatkin tuottivat lähinnä hillittömän sykkeen tunteen enkä ollut siitä kovin innostunut. Kokeilin Oöphoita, shamaanirummun räimettä ja biosphereä, mutta mikään nyt ei oikein sytyttänyt.

Kanabista en polttanut ja jossain vaiheessa kaipaus tähän suuntaan heräsi, mutta onnistuin sen karistamaan ja olo oli varsinkin reissun jälkeen mukavampi ilman kun helposti loppupuolella alan muuten puuduttamaan itseäni kannaboideilla sen sijaan että laskeutuisin rauhallisesti normaalisti jäsentyneeseen maailmaan integroiden samalla kokemaani.

Lopulta päädyin tekemään johdettuja meditaatioita joissa sisältönä on nimenomaan tuo Ken Wilberin mainostama "Big mind" eli siirtyminen pois samaistumisesta tietoisuuden objekteista itse tietoisuuteen. Aikaisemminkin olen kokenut tilan jossa yksittäiset aistikanavat sulautuvat yhdeksi suureksi mössöksi, jossa ei ole enää sisä- tai ulkopuolta vaan suuri "kenttä" tai "tietoisuus" jossa kaikki tapahtuu. Tämä kokemus on varmaan tunnistettavissa isompia annoksia kokeilleille. Ihan perus ymmärrys tietoisuudesta on että subjekti ei ole mikään tämän kentän tapahtumista ja että kaikki mitä kentässä tapahtuu on vain väliaikaisia muotoja jotka menevät ja tulevat (yksi hyvä perustelu miksi itse ei voi löytyä kokemuksesta, sen pitäisi olla jotain pysyvää), mutta ihmisen ongelma on kuitenkin henkisesäs mielessä jatkuva itsensä sekoittaminen näihin objekteihin. Subjekti hukkaa itsensä objekteihin etsien onnea, tyydytystä tai turvaa, mutta näin tuomitsee itsensä tietämättömyyteen ja kärsimykseen. Aivan kuten Wilber osaa aika selkeästi ilmaista (ajatus sinänsä on universaali ja sisältyy esimerkiksi Buddhan opetuksiin). Joka tapauksessa onnistuin tässä tilassa jossa maailma on hyvin muuttunut ankkuroimaan itseni suoraan tuohon subjektiin, rentoutumaan siihen ja päästmään irti kaikista väliaikaisista muodoista. Tämä oli aika radikaali muutos tietoisuudessa ja jossain vaiheessa (ei peakin aikana vaan loppuolella jo 4 tuntia viimeisestä annoksesta) suurta helpotusta irtipäästämisestä, tunsin autuutta ja onnea joka ei vastannut mitään mitä olin aikaisemmin kokenut vaan joka tuntui nousevan jostain syvemmältä tasolta. Tähän liittyi kuitenkin myös fysiologinen komponentti kun lihakset alkoivat rentoutua ja samalla niistä vapautui vuosikymmeniä kerääntynyttä jännitystä, tämä oli äärimmäisen miellyttävää. Mielihyvä oli jossain vaiheessa niin voimakasta että siihen takertuminen alkoi olla uhka, mutta se rentous ja rauha joka kasvoi tämän välttäessä oli ehdottomasti yrittämisen arvoista. Buddha puhuu joissain kohtia opetuksissa kuinka "dispassion" maailmaa (normaalia todellisuutta) kohtaan on suurin rauha, voi olla että liioittelen, mutta sinä hetkenä ajattelin että olen tämän totuuden äärellä.

Tuo siirtymä todellisuudessa oli niin voimakas että ajattelin taas kerran valaistuneeni. Aikaisemmista kerroista olisi pitänyt oppia että siltä voi tuntua, mutta se menee kuitenkin ohi tai että kannattaa odottaa ainakin seuraavaan aamuun ennen vahvempien johtopäätösten tekoa. Ajattelin että loppuelämäni tulisi olemaan sen prosessin loppuunviemistä jonka olin aloittanut. Kyllähän ne normaalit rakenteet kokemukseen sitten palasivat, mutta kai jokin muuttui. En nyt ole kauheasti ihmisten ilmoilla vielä heilunut, mutta pienikin perspektiivin muutos tuossa ultimaattisessa kulmassa merkitsee helposti suurta muutosta kokemusmaailmassa. Jos ei enää samaistu pelkoon, haluihin, ahdistukseen jne niin silloin ne ovat vain väreilyä maailmassa, epämiellyttäviä ehkä edeleen, mutta ei mitään joka todella uhkaisi tai aiheuttaisi kärsimystä. Kykenin selvinpäin yhä edelleen zoomaamaan tuohon samaan "subjektiin" joka on ääretön avaruus, täysin epäpersoonallinen ja rajaton, mutta kokemus oli luonnollisesti paljon heikompi. Pitäisi harjoittaa aika paljon niin epäilemättä tuosta voisi kammeta maailman paikoiltaan. Jossain vaiheessa irtipäästämistä alkoi tuntua siltä että se "normaali kokemus" (no sama se itse tietoisuuden kenttä on vaikka kaikki sisällöt olisivatkin vinksinvonksin) voisi lakata kokonaan ja sen alla olisi jotain, mutta en kyennyt menemään vielä näin pitkälle. Kohtuuden nimissä vielä mainittakoon että olen kulkenut tähän suuntaan jo edeltävillä samalla prösedyyrillä tehdyillä reissuilla ja kykenen saavuttamaan selvinpäin melko syviä uppoutumisen tiloja jotka muistuttavat aika paljon noita kemiallisia tiloja, mutta ovat luonnollisesti paljon selkeämpiä ja stabiilempia ja täten niistä jää paljon paremmat muistijäljet. Eli ei jos tuota ei tapahdu itselle niin itsessä tai yrityksessä ei ole vikaa.

Inspiraationa toimi tämä video jonka katsoin reissulla ja tunnistin kokemuksen jolloin kykenin zoomaamaan siihen:

Ken Wilber - Ayahuasca Part 1.wmv

Tässä Wilber antaa ohjeet tuohon subjektiin zoomaamiseen, tämä onnistuu kyllä selvinpäinkin ja jos oikeasti haluaa muuttaa kokemuksen rakenteita niin kannattaa opetella etukäteen tekemään tämä:

Ken Wilber - I Am Big Mind

Adyashantin True Medtation -audiolevyllä olevat ohjatut meditaatiot pyrkivät tuohon samantyyppiseen kokemukseen. Se on myös spotifyssä.

Ehkä tästä oli jollekulle apua. Jotenki uskon sen mitä Wilber ja monet muut näiden asioiden kanssa enemmän viettäneet sanovat että nuo tajunnan sisällöt eivät oikein ratkaise mitään. Ne tulevat ja menevät, ovat kivoja tai ei-kivoja ja se on sitten siinä. Noiden rakenteiden ymmärtäminen ja niiden kanssa työskentely on kuitenkin jotain mikä potentiaalisesti voi muuttaa koko touhun, lopullisesti. Ei huumepäissään, vaan jos asiaa tutkii systemaattisesti vuosikymmeniä. Samalla tavalla tunne-elämän psykologinen pyörittely on antoisaa, hyödyllistä ja mielenkiintoista, mutta jos kykenee ymmärtämään että minä en ole tunteeni, että tunteet ovat ohimeneviä, että tunteet nousevat ja laskevat omien lainalaisuuksiensa mukaan eikä niitä kannata edes yrittää hallita (käytöstä kannattaa hallita sen sijaan) niin tästä on valtavasti enemmän hyötyä, joka realisoituu lopulta myös noiden ihan tavallisen tunne-elämän uudenlaiseen avautumiseen jossa ongelmat eräällätavalla rullautuvat auki omalla painollaan.

Saa nyt nähdä oliko tästä kokemuksesta muuta iloa kuin että "tulipas taas koettua hassuja". Aika näyttää. Olo on ihan hyvä, ajatuksia aika vähän ja mieli kirkas. Tuon jälkeen tajusin sitten joitain aika oleellisia asioita oman henkilökohtaisen psyykkeen toiminnasta, jotka olivat varsin hyviä ja oivallisia. Voi hyvin olla mahdollista että vaikka reissulla ei siltä välttämättä tuntuisikaan niin tuollainen harjoite nostaa matskua ylemmäs jolloin se tulee käsiteltäväksi selvinpäin.