Kokeilin viime viikonloppuna elämäni ensimmäisen kerran cubensiksia ystäväni kanssa. Kokemus oli uusi siinäkin mielessä että sain ensi kosketuksen psykedeeleihin. Muistot kyseisestä viikonlopusta kuuluvat elämäni parhaimpiin, näin ja koin jotain mitä ei voi sanoin kuvailla. Meillä oli 4g cubensis sieniä joita napsimme sellaisenaan, itse nautin niistä lähemmäs 2 grammaa illan aikana.
Lähdin extempore reissulle toiselle paikkakunnalle ystäväni luo. Olimme aiemmin puhuneet mielenkiinnostani sieniä kohtaan, kokeilunhalustani ja peloistani. Minulla on huonoja kokemuksia päihteistä, enkä halunnut toistaa samoja virheitä uudestaan. Tilanne sienten kanssa oli erilainen, halusin todella kokeilla niitä mutta ennen kaikkea turvallisessa seurassa (naisihmisenä tämä on mielestäni vain loogista). Set & setting oli mitä mainioin, tunsin olevani turvassa, ystäväni oli koko ajan läsnä. Olen tuntenut kyseisen mieshenkilön vuosia ja luotan häneen täysin. Seurana hän muutenkin oli oikea ensi kokeilulleni, ainutlaatuinen.
Istuimme iltaa hänen luonaan ja napsimme sieniä kuunnellen musiikkia. Tunnelma oli avoin, nauroimme ja juttelimme. En edes säikähtänyt ensimmäisiä visuaaleja, ne tuntuivat heti lämpimiltä ja kutsuvilta. Musiikki sai uusia ulottuvuuksia ja kaikki ympärillä oli kuin yhtä isoa lämmintä syliä. Tunsin itseni vapaaksi ja näin koko maailman eri tavalla. Tunsin pettymystä siitä, miksi en ollut huomannut sen kauneutta jo aiemmin. Olen aina tuntenut luonnon herkkyyden ja julmuuden, sen syvyyden, mutta en tällä tavalla.
Lähdimme ulos, sillä ystäväni halusi näyttää minulle jotakin. Ulkona oli pimeää ja pujahdimme pienen matkan jälkeen metsään johtavalle polulle. Näky oli uskomaton. Pimeässä metsässä ainut valonlähde oli kuun heijastamat ”valoseinämät” jotka nousivat maasta kohti taivasta. Valo väreili ja kietoi meidät ympärilleen. Jatkoimme matkaa kohti edessä nousevaa mäkeä. Jokainen kivi loisti omaa valoaan ja puut kurottautuivat meitä kohti kävellessämme niiden ohi. Huomasin kyyneleiden valuvan oikealle poskelleni. Huomautin tästä ystävälleni, hän pyyhkäisi vasenta silmäänsä. Itkimme yhdessä, minä oikealla ja ystäväni vasemmalla silmällään
Joka askeleella odotin mitä mäen päällä meitä odottaa, olin innoissani, halusin nähdä kaiken! Näky ylhäällä oli uskomaton, eteemme avautui öinen näkymä kaupungista valoineen, ympärillämme metsä hengitti ja kuu loisti meille valoaan. Kaupungin valot aloittivat oman liikehdintänsä, aivan kuin sen keskellä olisi liikkunut iso tulimato kiemurrellen. Puiden latvat kaartuivat korostamaan näkymää ja hymyilin niille. En voinut lakata hymyilemästä, minulla oli niin hyvä olla. Istuimme penkeille (sinne oli joku jättänyt penkkejä, kuin tarkoituksesta) nauttimaan olutta ja tupakoimaan. Kaikkialle minne katsoin jumitin ihailemaan näkymiä. Kuu taivaalla muutti muotoaan ja heijasti meidät valokeilaansa. Pilvet muodostivat uskomattomia kuvioita tanssien taivaalla tähtien lomassa. Yritin selostaa ystävälleni mitä näen, tuntui etten pysty tarpeeksi hyvin edes kuvailemaan näkemääni. Hän ymmärsi, sillä näki kaiken samalla tavalla. Keskustelimme visuaaleista ja todellakin koimme koko ajan kaiken samalla tavalla. Se oli kaunista. Kaikki kokemani oli jotakin niin ainutlaatuista, etten koskaan unohda näkemääni, sillä sitä todellakaan ei voi kuvailla, se pitää kokea.
Palasimme luontoreissun jälkeen takaisin ystäväni luo. Kylmästä huolimatta en olisi millään malttanut lähteä pois mäeltä. Nautimme loput sienen muruset mitä oli jäljellä. Käperryimme sohvalle, hän otti minua kädestä kiinni ja nautin olostani. Naureskelimme väreilevää peittoa sängyllä, se liikkui musiikin tahdissa ja kohoili ylöspäin. Vielä seuraavana päivänä sain nauttia visuaaleista pieninä annoksina. Huomasin hymyileväni koko ajan.
Ensi kokemukseni oli täydellinen. Kunnioitan sitä, ennen kaikkea kunnioitan sieniä ja ystävääni joka avasi silmäni. Kiitos sinulle
