Olen rakastunut. Nyt se tapahtui lopullisesti.
Kaiholla odotan seuraavaa pääsylippua Wonderlandiin.

Kuulun siihen koulukuntaan, joka näkee parhaaksi ottaa ensin perusteellisesti selvää teoriasta ja lähteä käytännössä liikkeelle varovaisista annoksista. Kyllä sen tajuntansa pirstaleiksi saa räjäytettyä vielä sitten kokeneenakin. Tykkään siis lähestyä kunnioituksella ja pyrkiä etukäteen vastuullisessa määrin ymmärtämään, minkälainen skaala koettavaa sieniin kätkeytyy.

Kätkeytyy kunnes avautuu.
Uskon kokeneeni jotain, mitä voisi kutsua tähänastisen tieni ensimmäiseksi varsinaiseksi psykedeeliseksi kokemukseksi. Ainakin on varpaat kastettu.
Jokainen Siellä ollut mahdollisesti kykenee kanssaelämään taltioimaani, vaikka nämä elämykset eivät yksinkertaisesti sanoihin kotiudu.

Viime kuukausien parin miedomman kokeilun jälkeen söin elämäni ensimmäistä kertaa tuoretta huurumadonlakkia (Psilocybe cubensis Golden Teacher). Vaikka boostaamisesta oli aiemmin epäonnistuneet kokemukset, päädyin ottamaan lauantain edetessä kolme annosta, jonka myötä ihan uudet ihanuudet kauhistuttavilla mausteilla jatkuivat jopa 17 tuntia. En malttanut keskeyttää, enkä kadu.

Matka lähti kokonaisuudessaan hyvin erilaisille raiteille kuin olin "olettanut". Lähtökohtana oli meditatiivinen itseanalyysi ja hengellinen kontemplaatio, mutta annoin lapsenmielisen innostuksen voittaa vapaana intentiokontrollista. Kristillisyys lienee useimmille lukijoille niin häiritsevä tabu, että pari syvintä ja korkeinta kappaletta karsin tekstistä pois. Tapani mukaan tulin jälleen dokumentoineeksi reaaliaikaisena lokikirjana, jonka jaan tähän muuten alkuperäisessä muodossaan.

Toivottavasti on samaistuttavasti nautittavissa. :)


~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

30.4. 2011
Yksin kotona all-day-long. <3
Paastoa n. 12 h.

1300  10,7 g  (6 kpl)

1350  Havahduin siihen, kuinka tahdon keventyä ja metsä ikkunassa hengitti (aiemmin) + pakahtuminen sosiaalisuuden IHANUUDESTA. Nyt en kirjoittele pidemmin → Trampoliinille aurinkoon! :)

1405  Makaan selälläni trampoliinilla. ULKONA, vähä helmee. :D
Kaikki näyttää ja tuntuu aivan vitun upealta.

Aaaahh ihanat sääret tuntuu jaloissa älyttömän hyvältä, koska ne on rennosti paikallaan. Nyt siis alan olla koko olemuksella samoin.

LOL pelästyin ötökkää

Kirjotan vammasesti, koska en käytä Hetkiäni ilmaisusta stressaamiseen.

[Seuraava on kirjoitettuna koko sivulle piirtämäni spiraalin sisään:]
BOOM-HOLYSHIT-WOAH!
Suljin silmät
Ekaa kertaa:
Wahhah hahhaaaaaahah
ahaaah ha haha

1410  Alkaa vähän sataa → Mut eihän se haittaa! :)

1415  Tulin sittenki poies. :P

WAU, MIKÄ FIILIS!!
Liikuskelen vaan ympäriinsä, nautin tästä Todellisuudesta – tilasta, jonka on Luoja lahjoittanut. Viisauden leikkikenttä: Tässä ja Nyt!
Se on – ei hitto! – ympärilläni, ihoni kosketettavissa, tajuntani halailtavissa ja suudeltavissa: tämä kaikki! Ennen kaikkea ILMA! Miten en ole aiemmin fiilistellyt ILMAA ympärilläni? Olemmeko koko elämämme ilman kohdussa?

Tämä on jopa parempaa kuin lapsuus! Tämä on Lapseus. <3

1425  Koko olemuksellani nauraen kävelin pihan poikki ihaillen ja rakastuen luontoon, elämään, kaikkeen, mitä olen lahjaksi saanut.

…Kunnes kohtasin koivun.
Hitaasti painoin kämmeneni sen puhtaan valkoista rintaa vasten ja tunsin sen Elämän.

Liikutuin äärimmäisen syvästi. Olen NIIN ILOINEN JA ONNELLINEN että todennäköisesti näytän huolestuneelta ja surulliselta. IHANAAKIITOSKIITOSIHANAA

1430  (Aika tuntuu pidemmältä, tai oikeastaan niin sisällyksekkäältä, ettei ymmärrettävissä tavallisina viisi-minuuttisina.)

Itken sisälläni onnesta ja pakahdun. <3
Häpeillen naapuria kävin hiljalleen ja varovasti – itsekin itseäni ihmetellen – lähemmäksi tuota koivua. Ensin minä halasin sitä.
Olen niin syvästi liikuttunut ja täynnä kiitosta ja ylistystä, etten tahtoisi käyttää tätä tunnetilaa dokumentointiin. Mutta:
Kun suljin silmät ja syleilimme, tunsin aidosti saavani tältä luontokappaleelta kaiken kaipaamani läheisyyden. Ymmärrän kyllä tämän ”johtuvan” sienistä, mutta kunpa voisin olla läsnä selittämässä tämän kyyneleideni läpi kaikille kaikkialla.
Painoin korvani koivun runkoa vasten ja kuulin kuinka se kasvaa (itse asiassa yllätyin; luulin kaiken luonnossa olevan jotenkin, miten sen sanoisi, saavuttaneen kollektiivisen ymmärryksen ja varttuneen kaikkien aikakausien mukana – juuri kokemani sai herkistymään lähemmäksi, ymmärtämään meidän kaikkien vielä varttuvan. Ja tämä tuntuu hyvältä.
Tällä hetkellä – näissä hetkissä – kaikki tuntuu hyvältä. :) Ikään kuin kaikki olisi täynnä Tarkoitusta.) ja tunsin syleillessämme, kuinka se hengittää.

1446  Kirjoittaessa olen välillä liikutukseltani ja hämmennykseltäni nostanut katseeni vihkosta ja todennut, että nautin ensimmäistä kertaa (väsymystä lukuunottamatta) kunnon aaltoiluvisuaaleista. Kuuloni on myös (ja lämpöaisti) huomattavasti herkistynyt.

Kuinka ihanaa onkaan istua tässä autonrenkaan päällä aurinkokylvyssä, pienessä alamäessä, ja katsella kuinka 10 m päässä silmieni tasolla kuivat lehdet kopsuttelevat maata tuulen tanssittaessa kohti ...HM?? Villiä Länttä?!?
Ah, varmaan alitajuinen assosiaatio niistä länkkäreissä tuulen kuljettamista risupalleroista.

Ja joo, kyllä mä tiedostan et tod.näk. kirjottelen tätä jo nyt osittain Taikasieniläisille. Miksi tällainen havahtuminen saa mut aina epäilemään aitouttani? Onko todellisesti aitoa muka vain tieto ja kokemus, jonka käärii itseensä?

Ja nyt tuolta tulee kimalaisia. Tämä on jo liikaa. :D
Käärikäämme kauniin päivän ensimmäinen savuke ja NAUTTIKAAMME KYYDISTÄ... <3

(Tällä kertaa tiedostan, että vaikka kuinka tahtoisin jakaa tätä Kokemista kaikkien kanssa, toisten response vetäisi laantuneemmalle tasolle. En siis soittele. Mutta jos joku tulisi käymään, ei näiden vaikutusten kanssa olisi mikään ongelma avoimesti kohdata ihmistä ja kertoa kaikesta.)

1502  Nyt kuules, pistäpä se vihko jo taskuun. :)

1514  Hymyilen: Ihanaa, että minulla on tällaisissa hetkissä joku, jota palvoa.

Savuke.
Pilvet laakson yllä.
Voimallinen Tuuli.

Miksi ihmisiä harmittaa, että tuulee kovaa?
Miksi ihmisiä harmittaa, että sataa?
Tämä kaikki toimii Tarkoitetusti, ohjatusti,
ja tämä kaikki on ihanuutta.


1550  Palasin sisälle.
Ihmettelen jatkuvasti sitä, kuinka kaikki on niin selkeää ja ”tavallista”: ei lainkaan sellaista sumuista/turtaa oloa kuin usein cannasta.
Käyn sohvalle (jes, taas auringon valoa tulvii...), syön, ehkä pian kuuntelen musiikkia.

1610  Kolmen tunnin kuluttua vaikutukset vaikuttaisivat oleellisesti hiipuvan. Melkoisen ainutlaatuista päivää omissa oloissa olisi vielä reilusti jäljellä.

1640  9,7 g  + C-vitamiinia
(Tähän mennessä kuivuneet lukemaan 4,3 g.)

1650  Aivan kuin vaikutukset nousisivat välittömästi. Otin kyllä C-vitamiinin kera, mutta todennäköisempi syy lienee [muuan suomalainen, UG happorokkiyhtye 70-luvulta] (estottomasti lauloin mukana ja kävin jopa tanssahtamassa kokovartalopeilin edessä sitä kummallisennimistä Mad Hatter -veivausta)
ja se, että olen niin syvästi onnellinen, että hyödynsin tilaisuuden, valinnanvapauteni ja tahdonvaltani:
Pissattaa aikas vinhaan.


1700  Aivan ekstaattista: Musiikkiaallokon keskellä suljin silmät, näin/tunsin kaartuvia muotoja, imitoin niitä tanssimalla hyvin hitaasti ja laulamalla KOVAA. :D Mmmhh! <3

Hyi hitto, katsoin juuri peiliin ja pupillit olivat äskeisestä boostista laajenneet niin paljon, että näytin tuon sykähdyttävän hetken aivan eri ihmiseltä. :D
Eivät ole rehellisesti olleet koskaan aiemmin näin valtavat. Pupillit nämä.

Tahdon mennä ulos käärimään toisen savukkeen ja nauttimaannauttimaan.
Nauttimaan maan.
(Aaltoilu-/hengitysvisuaalit alkavat taas)
Sinne siis. →

1750  (mp3-soittimesta repeatilla Simon & Garfunkel – Sound of Silence)

En koskaan varsinaisesti haaveillut visuaaleista.
Tiedostan näkeväni jotain, mikä ”ei ole todellista”, jotain mitä muut eivät ympärilläni nyt näkisi, jotain mikä johtuu syömästäni huumeesta.
Minä itken. Vihko muuttuu, taipuu, kuten sitä ympäröivät sormeni.
Se, mikä saa kauneudellaan ja mahdillaan minut itkemään ja itkemään... Tässä selälläni maatessa, pilvisessä ja viileässä kevään alkuillassa:

Lopulta rohkenin katsomaan pitkään. Tämän Ihmeen alle ja valtaan minä jää.
Se, että tiedostan tämän VALTAMAHDIN tapahtuvan Tässä ja Nyt. Itken ja itken ja itken ja hoen kunnioituksella kuiskaten ”kaunista, kaunista, kaunista, kau

en pysty kir

Nättii, kaunista, kokemuksellista, kiitos jakamisesta. Jotenkin iloinen ja raikas tunnelma välittyi tekstistäsi. Selkeä ja valoisa. Vois mennä kävelylle ulos, auringosta ja ulkomaailmasta on vaikea nauttia sisätiloissa.

Hienoa!
Jumalauta, tippa tuli linssiin lukiessa