Tässä yksi artikkeli joka saattaa kiinnostaa. Tämä on kopioitu ilman lupaa sivulta:
http://www.funga.fi/kasvattaminen.phpKuvia ei näy tuossa alkuperäisessäkään.
Luonnonsienten pienimuotoinen viljely
Veikko HintikkaSienten viljelyllä voidaan saada samanlaista hyötyä kuin kasvatettaessa vihreitä kasveja. Sienistä saadaan ravintoa, niitä voidaan käyttää koristeena, lääkkeenä ja niillä voidaan värjätä kankaita. Viljelykokeet ovat hyödyllisiä myös tutkittaessa sieniä. Sienten oikukas ilmaantuminen luonnossa on suurelta osin selvittämätön ongelma, ja sitä voidaan myös lähestyä paremmin viljelykokeiden kuin pelkästään luonnossa tehtyjen havaintojen avulla. Laajempimittainen herkkusienen ja siitaken kaupallinen viljely vaatii varmasti onnistuakseen useimmiten tarkkaan säädeltäviä olosuhteita, joiden aikaansaaminen edellyttää huomattavia investointeja ja siitäkin huolimatta epäonnistumisen riskit ovat mahdolliset. Vaikka periaatteessa sienten kasvatus vaatii melko hyvää laboratoriovälineistöä, on kuitenkin harrastajatasolla mahdollista kokeilla sienten kasvatusta kotioloissa ilman mainittavampia laboratoriovälineitä. Internetistä on saatavana ohjeita pienimuotoiseen kasvatukseen ja alalla toimii muun muassa Fungi Perfecti -yritys Amerikassa, joka järjestää myös kursseja sienten viljelyä harrastaville. Suomessa mm. Yrjö Mäkinen, Katri Nevalainen ja Kaisa-Liisa Hongisto ovat julkaisseet talvijuurekkaan viljelyohjeita ja Ari Seppälä ”Sieniviljelijän pieni käsikirja” vihkosen. Seuraavassa selostan lähinnä kotonani käyttämiäni menetelmiä, joita olen kokeillut ajoittain noin 20 vuoden aikana, ja jolla olen saanut puussa kasvavien sienten itiöemiä muodostumaan useimmiten hallitusti, ja joiden avulla otaksuisin myös aloittelijan pääsevän alkuun.
Tässä lähdetään puhdasviljelmistä ja steriloiduista alustoista, sillä itiötä tai itiöemän kappaleita suoraan alustaan esim. lehtikarikkeeseen tai puuainekseen ympättäessä tyydyttäviä tuloksia saadaan harvoin. Tämä johtuu siitä, että kantasienillä kasvuun alkuunpääsy on huomattavasti hitaampaa kuin homeilla ja bakteereilla, jotka tehokkaasti leviävinä ehtivät kilpailussa ensin valtaamaan alustan ja siten estävät kantasienen kasvun. Sen sijaan jos kantasieni saa ensin vallata puukappaleen sisäosia myöten, se pystyy luonnonoloissa säilyttämään kasvualustan itsellään ja mahdollisesti myös muodostamaan itiöemiä pitkänkin ajanjakson kuluessa.
Mitä sieniä kannattaa yrittää kasvattaaPeriaatteessa kaikkia puuaineksella kasvavia sienilajeja voidaan yrittää viljellä, joskin itiöemien syntyminen saattaa olla monilla lajeilla sattumanvaraista. Kokemukseni mukaan helpoimmin muodostavat itiöemiä luonnossakin irrallaan maassa olevilla oksilla kasvavat lajit, kuten esim. okrakääpä, ja sienisukkessiossa ensimmäisinä ilmaantuvat lajit kuten esim. tuhka- ja vyökäävät ja purppura- ja karvanahakat. Koristetarkoituksiin kiitollisimpia ovat käävät, joiden itiöemät säilyvät pitemmän aikaa – pari kuukautta tai kuten esimerkiksi kanto- ja taulakäävät useita vuosiakin, kun taas helttasienten maltoiset itiöemät säilyvät usein korkeintaan parin viikon ajan, joskin itiöemiä voi ilmaantua useiden vuosien aikana. Mykorritsasieniä, joihin kuuluvat tärkeimmät ruokasienemme, ei tässä esitetyllä tavalla voida viljellä muuta kuin rihmastoksi asti.
Puhdasviljelmien aikaansaaminen saattaa tuntua harrastajasta vaikealta, mutta yleensä se ei ole rajoittava tekijä. Käytännössä useimpia sienilajeja pystytään viljelemään keinoalustalla helposti puhdasviljelminä, mutta vaikeutena on itiöemien syntyminen. Vaikka rihmastot voivat kasvaa nopeasti ja tuntuisivat hyvinkin elinvoimaisilta, niin useimmissa tapauksissa itiöemiä ei muodostu. Sienten viljelyssä pyritään aikaansaamaan juuri itiöemiä, sillä niihin kerääntyy ravinteita ja väriaineita, ja lisäksi luonnonalustalla kasvatettaessa sienirihmaston puhdistaminen alustasta on mahdotonta.
Puhdasviljelmätyöskentelyn lähtökohtana on hyvä muistaa, että homeiden itiöt, jotka haittaavat eniten tässä käytettävien sienten viljelmiä, kuolevat käytännössä aina sadassa asteessa ja alle 10 minuutissa, edellyttäen, että lämpötila pääsee tunkeutumaan paksumpien kappaleiden sisään. Useimmat bakteerit tuhoutuvat samoin sadassa asteessa, mutta melko yleisiä ovat bakteerit, jotka sietävät kiehuvan veden lämpötilan, ja kuolevat vasta noin 120 asteen lämmössä, mihin lämpötilaan ei vesipohjaisissa aineissa päästä ilman painekäsittelyä.
Tarvittavat välineet- Koeputkia (esim. 160?16 mm) tai vastaavan tapaisia pieniä lasipulloja. Koska astioita joudutaan kuumentamaan, muoviastiat eivät sovellu. Koeputket ovat halpoja (noin 10 c/kpl), mutta lähetys- ym. kustannukset voivat nostaa hintaa satakertaisiksikin.
- Puuvillavanua.
- Painekattila, johon käytettävät koeputket sopivat pystyasentoon.
- Siirrostusneula, jonka voi valmistaa ohuesta alumiini- tai lasiputkesta tai vastaavasta liittämällä sen toiseen päähän nuppineula nupittomana Plastic Padding- muovisementillä ja taivuttamalla sen kärki loivasti (kuva 1). Puiseen rimaan kiinnitetty neula ei sovellu, koska neulaa joudutaan kuumentamaan liekissä. Plastic Padding muovisementti sen sijaan kestää hetken liekin lämpötilaa.
- Spriilamppu tai myös kynttilä, joka kuitenkin nokeaa.
- Ohuita neuloja, mielellään ohuimpia hyönteisneuloja.
- Spray-pullo, jossa denaturoitua alkoholia.
- Mikroaaltouunin ja painekattilan kuumennuksen (110°) kestäviä, himmeitä muovipusseja, joita myydään rullissa marketeissa.
- Muovipussin sulkijoita esim. kumilenkkejä.
Tarvittavat aineet- Agar-agaria, saadaan apteekeista, käytetään ruoissa hyytelöaineena.
- Mallasuutettta (malt extract), samoin apteekeista, käytetään lääkkeenä (sienten viljelystä on parempi olla puhumatta!)
- Denaturoitua alkoholia.
Puhdasviljelmäalustan valmistusTyöskentely steriloitujen alustojen ja välineiden kanssa on edullisinta suorittaa mahdollisimman vähäpölyisessä ja vedottomassa huoneessa, esimerkiksi WC:ssä. Ennen työskentelyä on hyvä pyyhkiä käytettävät pöytäpinnat spriillä, jonka on ehdottomasti annettava haihtua, ennen kuin aloittaa siirrostukset. Kuitenkin on todettava, että yleensä pölystä tulevat infektoitumisriskit ovat verraten pienet jos käyttää tervettä järkeä ja alustat infektoituvat muista syistä paljon helpommin. Koeputket suljetaan niin tiiviillä vanutulpalla, että siitä putkea riiputettaessa putki ei putoa. Sterilisyyden varmistamiseksi voidaan vanutulpalliset tyhjät putket laittaa hellan leivinuuniin noin 120–150 asteen lämpöön noin 15 minuutiksi, jolloin kaikki bakteerit ovat putkista kuolleet.
Puhdasviljelmien kasvualustana koeputkissa käytetään agaralustaa, jossa on noin 1–2 % mallasuutetta. Otetaan esim. puoli litraa vettä mielellään kaatonokalla varustettuun astiaan, lisätään siihen noin 5 g agaria, ja samoin noin 5 g mallasuutetta. Annetaan hetken veden imeytyä agariin, ja kuumennetaan vesi 100 asteeseen esim. mikroaaltouunissa tai kiehuvassa vesikattilassa, välillä sekoittaen, jolloin agar ja mallasuute liukenevat. Agar on lisättävä kylmään veteen. Mikrossa ja muutenkin agaria kuumennettaessa on välttämätöntä, että sitä jatkuvasti pidetään silmällä, sillä agarliuos kuohahtaa hyvin nopeasti, ja kuumennus lopetettava ja astia on otettava pois heti ensimmäisten kuplien ilmaantuessa.
Alustojen sterilointi painekattilan avulla. Sula agar-mallasuuteliuos kaadetaan varovasti koeputkiin siten, että putki täyttyy noin kolmannekseen tai puoleen tilavuudestaan. Putket laitetaan painekattilaan ± pystyasentoon, vanutulppien päälle laitetaan alumiinifoliota kastumisen estämiseksi ja kattilaan lisätään riittävästi vettä, kuumennetaan käyttöohjeen mukaisesti ja pidetään maksimipaineessa noin 10–15 min, jonka jälkeen kattilan annetaan hitaasti jäähtyä. Mikäli kattilasta paine vähennetään äkillisesti, agar voi alkaa kuohua ja kastaa vanutulpat, jolloin ne menevät käyttökelvottomiksi. Paineen laskettua nollaan kattila avataan ja putket asetetaan viistoon asentoon jäähtymään. Jäähdyttyään putkia voi kuljettaa ja käsitellä paremmin kuin esim. petrimaljoja.
Alustojen sterilointi pelkästään keittämällä. Painekattilakäsittely ei ole ehdottoman välttämätön, sillä pelkkä keittäminen yleensä hävittää kaikki homeet. Tällöin kasvualustaa sisältävät koeputket pannaan lämpökestävään muovipussiin joka laitetaan niin isoon kattilaan, että sen voi sulkea kannella. Pussi sijoitetaan kattilaan pystyasentoon, ja pussin suu suljetaan löyhästi taivuttamalla, niin että paine pääsee siitä ulos mutta vesihöyry ei kuitenkaan kostuta pumpulitulppia. Vettä lisätään kattilaan niin, että se ulottuu noin puoliväliin koeputkia, ja keitetään vettä noin 10–15 minuuttia kansi suljettuna, jonka jälkeen putket sijoitetaan viistoasentoon kuten edellä. Käsittelyn voi toistaa parin päivän jälkeen. Kokemukseni mukaan tavallisesti alustoista tulee tällä tavalla vapaita homeista, mutta ei välttämättä bakteereista, mutta bakteeripesäkkeitä on tavallisesti niin vähän, että niillä ei ole merkitystä.
Sienirihmaston eristys itiöemän mallosta puhdasviljelmäksi. Jokseenkin kaikkien sienten itiöemien sisäosat ovat vapaita muista organismeista, joten jos otamme pienen palan maltoa aseptisesti eli siis steriloiduilla välineillä mihinkään steriloimattomaan koskematta ja laitamme sen koeputken agar-pinnalle, rihmasto on elossa ja muodostaa agarin pinnalle rihmaston. Otetaan hyväkuntoinen sienen itiöemä, halkaistaan ja tarkastetaan, ettei halkaisupinnalla ole hyönteisviotuksia: jos on, se hylätään ja tehdään uudesta itiöemästä uusi halkaisupinta. Varotaan ettei halkaisupintaan kosketa, eikä sille tipu mitään ulkopuolista. Siirrostusneulaa ja siihen liittyvää varsiosaa käytetään hetkisen liekissä, annetaan jäähtyä ilmassa ja leikataan pieni kappale maltoa irti ja siirretään vinopinnalle esim. siten, että otetaan putki vasempaan käteen, otetaan vanutuppo pois parhaiten oikean käden pikkusormen puristukseen siten, että se ei koske pöytään tai muuhun steriloimattomaan esineeseen, käytetään putken suu hetken liekissä, ja laitetaan neulan päässä oleva mallonkappale agarille ja oikeassa kädessä oleva vanutuppo laitetaan paikalleen. Jos kyseessä on kovamaltoinen kääpä, voidaan kuumentaa pientä veistä tai partakoneen terää liekissä, ja sen avulla leikataan steriilisti pieni kappale maltoa irti ja siirrostusneulan avulla viedä se vinopinnalle edellä esitetyllä tavalla.. Mallon laadusta riippuen voidaan neulan ja partakoneenterän sijasta voi käyttää ohutkärkisiä tukevahkoja pinsettejä, jolloin edullisinta on liekityksen jälkeen (tulipaloa varoen) jäähdyttää alkoholissa ja polttaa alkoholi pois, ja sen jälkeen ottaa kappale maltoa.
Itiöistä eristäminen tulee kyseeseen silloin, kun itiöemä on niin pieni tai ohutmaltoinen, että siitä on mahdotonta saada steriilisti kappaletta. Esimerkkeinä pienet kotelosienet, resupinaattiset kääväkkäät, pienet hiipot ja nahikkaat ym. Sienen itiöt ovat irtautuessaan itiölavasta (heltoista, kääpien pilleistä, itiökoteloista) vapaita bakteereista ja homeista. Jos laitamme tällaisen itiöitä levittävän sienen heltanpalan tai pillistökappaleen joksikin aikaa agar-pinnan yläpuolelle siten, että se ei missään vaiheessa kosketa agariin, niin itiöitä putoaa agarin pinnalle, ja myönteisessä tapauksessa ne itävät ja muodostavat rihmaston. Otetaan mahdollisimman puhdas ja terveen näköinen itiöitä tuottavalta näyttävä kappale helttaa tai heltastoa, ohut neula työnnetään sen lävitse siten, että itiöitä muodostava puoli jää nupin puolelle, puhalletaan pois mahdolliset roskat, otetaan varovasti vanutulppa vinopintakoeputken päästä pois, työnnetään neulan terävä pää vanutulppaan siten, että kun neulan päässä olevan itiöemän kappale pujotetaan putkeen ja tulppa työnnetään takaisin putken suulle, jolloin heltan itiöitä tuottava pinta on alaspäin. Pienistäkin muutaman millimetrin kokoisista lakeista saadaan helposti viljelmä laittamalla vastaavalla tavalla koko lakki heltat alaspäin koeputkeen. Ohuista käävistä leikataan kappale siten, että pillit jäävät alapinnalle, ja tällöin koeputkessa pillien tulee olla pystysuorassa asennossa, koska tiedetään, että jos pillien suunta poikkeaa pystysuorasta, pillien sisäpinnalla syntyvät itiöt tukkivat pillit, eikä itiöitä pääse varisemaan ilmaan. Myös muitten sienten kohdalla putket on syytä pitää pystysuorassa, sillä itiöt koeputken sisällä vajoavat käytännössä suoraan alaspäin. Pienet maltoiset sienet kuivuvat koeputken sisällä usein jo muutamassa tunnissa, mutta yleensä itiötuotto on niin runsasta, että tämä aika riittää. Itiöiden itäminen ilmenee harmaana peitteenä muutaman päivän – viikon kuluttua.
Huomautus: spriin ja spriilampun käsittely vaatii erityistä varovaisuutta. Jos pyyhkii työskentelyalustaa spriillä, sen on annettava ehdottomasti kuivua täydellisesti, ennen kuin käsittelee tulta. Samoin jos spriilamppu on täytetty liian täyteen, ylimääräinen sprii voi pursuta lampun lämmetessä ulos, ja aiheuttaa silmänräpäyksessä laajan liekin, joka sytyttää ympärillä olevia tavaroita ja jonka sammutus voi olla hyvin hankalaa. Samoin spriilampun pudotessa pöydältä tai kaatuessa palava sprii voi levitä nopeasti huoneeseen. Missään tapauksessa spray-pullosta ei saa levittää spriitä, jos lähellä on liekki palamassa. Myös vanutulpat ottavat herkästi tulta, ja ne voivat alkaa kyteä ja niiden sammuttaminen on vaikeaa. Helpoimmin sammutus käy alkoholilla joka tunkeutuu tulpan sisään, edellyttäen tietenkin, että kaikki liekit ovat tällöin kokonaan sammutetut. Joten siis tulenkäsittelyssä täytyy olla tosi varovainen.
Sivumennen mainittakoon, että vastaavalla tavalla saadaan helposti sammalista, kortteista ja saniaisista puhdasviljelmiä, kun juuri itiöitä levittävistä itiöpesäkkeistä –itiötähkistä varistetaan itiöitä suoraan koeputken suusta vastaavalla tavalla valmistetulle steriilille kivennäisravinnealustalle.
Eristyksen onnistuminen todetaan rihmaston kasvun alkamisena agarin pinnalla. Kasvu voi alkaa miltei välittömästi parin päivän kuluttua, mutta useimmiten rihmastoa joutuu odottamaan viikon verran. Eristyksen voi katsoa epäonnistuneen, jos noin kolmen viikon kuluttua aloituksesta mitään kasvua ei ole havaittavissa. Käytännössä kuitenkin lähes aina huomaa helposti, onko rihmasto nopeasti kasvava ja itiöitä tuottava homesieni, vai oikea hitaasti kasvava kantasieni. Bakteeri-infektio ilmenee siirrostuskappaleen limautumisena.
Rinnnakkaiseristyksiä on syytä tehdä yleensä useampia, koska usein varotoimista huolimatta eristys voi infektoitua. Myös eristyksen aitous varmistuu, jos eri putkien eristyksistä lähtee 4–5 ulkonäöltään samanlaista rihmastoa.
Puhdasviljemäkoeputkien säilyttäminen. Kun koeputkeen on saatu vinopinnalle puhdasviljelmä, tätä käytetään varsinaisen kasvualustan ymppäyksessä. On hyvä säilyttää useita rinnakkaisviljelmiä ja ymppiä varten edullisinta olisi lisäksi kasvattaa rihmastoa laakealla petrimaljalle, josta siirrostus kasvualustalle käy helpommin ja josta saa paljon enemmän ymppikappaleita kuin koeputkesta, jossa taas viljelmä säilyy varmemmin infektoitumatta. Koeputken agar kuivuu muutaman kuukauden kuluessa, jolloin on siirrostettava uudelleen. Säilytettäessä putkia ilmavasti jääkaapissa ne säilyvät yli puoli vuotta, mutta jos putkia pidetään muovipussissa, vanutulpat homehtuvat helposti.
Kasvualustojen valmistaminenKäytännössä kannattaa yrittää sienten kasvatusta vain puunkappaleilla, sillä karike ja esimerkiksi sahajauho infektoituvat, hajoavat ja kuivuvat helpommin kuin puuaines, silloin kun muovipussit joudutaan avaamaan itiöemien muodostumista varten. Tuoreen terveen puun sisus on vapaata kaikista mikro-organismeista, joten ainoastaan puunkappaleen ulko-osat on tarpeen steriloida. Kun viljeltävän sienen rihmasto on ensin vallannut puukappaleen pinta- ja sisäosat, sinne eivät muut sienet pääse enää kasvamaan, joten ympätty rihmasto voi säilyä puussa ilman muovipussia säilytettynä pitkiäkin aikoja – vuosiakin puukappaleen koosta riippuen – ja tuottaa vuosittain itiöemiä.
Kasvualustana käytetään tuoretta ja virheetöntä (ei väri- eikä lahovikaista) lehtipuuta. Koivu, leppä, haapa, pihlaja ovat hyviä, ja raita on myös varsin hyvä. Yleensä sienilajit näyttävät kasvavan parhaiten samalla puulajilla millä ne esiintyvät luonnossakin, ja ainoa selvempi ero näyttäisi oleva lehtipuiden ja havupuita lahottavien lajien välillä. Olen käyttänyt jokseenkin yksinomaan lehtipuiden puuainesta, koska lajit yleensä kasvavat paljon hitaammin havupuun puuaineksella, ja kokeilut varsinaisilla havupuuta lahottavilla lajeilla ovat jääneet hyvin vähäisiksi. Kuitenkin esim. kantokäävän ja kynsikääpien kohdalla kasvatukset ovat onnistuneet.
Otetaan noin parin metrin pituinen ja 5–15 cm paksu runko, poistetaan oksat ja jäkälät ym. Juuri ennen kun valmistus aloitetaan, arvioidaan, miten pitkä rungon pala sopii käytettävissä olevaan mikroaaltouuniin tai painekeittimeen, yleensä noin 25–30 cm. Pätkän on sovittava pyörimään mikrossa. Rungosta sahataan tämän mittaisia pätkiä, ja sen jälkeen voidaan suihkuttaa ohuelti spriitä leikkauspintoihin ja kaarnalle. Alkoholi haihtuu steriloinnin aikana. On tärkeää, että puuhun ei jää mitään terävään oksantynkää tai puunsälöä, joka voisi puhkaista muovipussin muovin sitä käsiteltäessä. Puu laitetaan muovipussiin, pussin suu taivutetaan höllästi kiinni ja laitetaan painekattilaan tai mikroon. Pussiin olen yleensä lisännyt jonkin verran, noin 10 ml vettä, koska steriloinnin ja kasvatuksen aikana pussista haihtuu vettä ja rihmaston alkuunpääsy on hankalampaa kuivahtaneella puunpinnalla. Puukappale / kappaleet laitetaan pyörivälle levylle siten, että pussin suu on ylöspäin niin että pussissa oleva vesi ei pääse valumaan pois, mutta pussiin kehittyvä höyryn pitää päästä pois, joten pussia ei saa sulkea tiiviisti. Kuumennetaan täydellä teholla ja tarkkaillaan uunin ikkunan läpi puukappaletta niin kauan, että leikkauspinnasta alkaa selvästi tulla kuplia ja ylimääräinen vesi alkaa selvästi kiehua, tavallisesti alle 5 minuuttia. Otetaan pussi / pussit pois mikrosta, jolloin on huomattava, että muovikalvo tulee heikommaksi kuumassa ja repeytyy herkemmin. Suljetaan esimerkiksi kumilenkillä. Täten sterilointiin menee yleensä viitisen minuuttia, ja niin ollen saa melko suuren määrän puita steriloitua suhteellisen lyhyessä ajassa. Lehtipuita käytettäessä mikroon ei jää ainakaan mainittavammin hajujälkiä joka haittaisi ruuanvalmistusta, paitsi ehkä pihlajan kohdalla, mutta havupuiden puuaineksien sisältämästä pihkasta saattaa mikroon jäädä hajuhaittoja. Painekattilaa käytettäessä noudatetaan käyttöohjeita, kattilan pohjalle laitetaan riittävästi vettä ja pidetään maksimipaineessa lyhyehkö aika n. 10 min. Sterilointiin kuluu kuitenkin huomattavasti pitempi aika kuin mikroaaltouunia käytettäessä.
Jos käytettävänä on autoklaavi, johon mahtuu paksumpia ja pitempiä runkoja, voidaan käyttää teurastamoissa käytettäviä isoja vahvempia, lämpöä kestäviä muovipusseja, joita käytetään esim. kinkkujen käsittelyssä.
Pelkkä käsittely kiehuvassa vedessä. Kaikkein yksinkertaisin tapa valmistaa kasvualustoja on seuraava. Puu puhdistetaan roskista ym. samoin kuin edellä, spray-pullon avulla pinta käsitellään denaturoidulla alkoholilla, ja puu yksinkertaisesti upotetaan kiehuvaan veteen niin pitkäksi aikaa, että vesi alkaa uudelleen kiehua, ja laitetaan samoin kiehuvalla vedellä käsiteltyyn muovipussiin muuten edellä kerrotun mukaisesti. Luonnollisesti tämä edellyttää, että puun sisus on vapaa infektioista, kuten se pääsääntöisesti onkin. Olen saanut muutamissa kokeissa pussin sisällön pysymään hyvin vapaana homeinfektioista.
Muovipussissa olevien steriloitujen puiden ymppäys. Kun pussit ovat jäähtyneet, ne ympätään seuraavasti: Valitaan mahdollisimman pölyvapaa paikka esim. WC, ja puhdistetaan pöytä kostealla tai spriihin kastetulla rievulla. Odotetaan niin kauan, että sprii on haihtunut ja sytytetään vasta sen jälkeen spriilamppu. Pidetään siirrostusneulaa hetki liekissä, otetaan vanutulppa pois putken suulta, käytetään putken suu hetken liekissä, sen jälkeen otetaan siirrostusneulalla pala agaria neulan kärkeen, suljetaan putki vanutulpalla käyttämällä hetki liekissä ennen sulkemista, avataan muovipussi agarpalan ollessa jatkuvasti siirrostusneulan päässä ja laitetaan agarpala pussiin niin, että se joutuu puun poikkileikkauspinnalle eikä kaarnalle. Edullisinta olisi, jos ymppi saataisiin molemmille leikkauspinnoille, mutta kun olen käyttänyt ylimääräistä vettä pussissa tämä on vaikeampaa. Pussin sulkemisen jälkeen useimmiten näkee, missä siirrostuskappale on pussissa, ja jos se on jäänyt muovipussin seinälle tms. sitä voidaan pussia avaamatta yrittää keinotella poikkileikkauspinnalle. Jos isompi puunrunko on steriloitu kiehuvassa vedessä yllä esitetyllä tavalla, ymppäys on edullisinta tehdä rihmastosuspensiolla. Ensin kasvatetaan rihmastoa joko vanutupolla suljetussa koeputkessa tai mieluimmin pienessä pullossa noin 1–2 % steriilissä mallasuuteliuoksessa, joka valmistetaan samalla tavalla kuin yllä mallasuuteagarin kohdalla on esitetty, mutta agar jätetään lisäämättä. Kun rihmastoa on syntynyt liuokseen riittävästi, se pilkotaan ravistelemalla ja steriloidun ymppäysneulan avulla mahdollisimman pieniksi osasiksi ja syntyvää suspensiota kaadetaan pusseihin, jolloin sitä joutuu puukappaleen molemmille poikkileikkauspinnoille ja oksankohtiin ja kasvu alkaa samanaikaisesti monesta eri kohdasta. Suljetaan pussi huolellisesti (joutuu olemaan suljettuna useita kuukausia) kumilenkillä tai vastaavalla. Mitään ilmarakoa ei tarvitse jättää, sillä rihmasto kestää suljettuun pussiin kehittyvän hiilidioksikonsentraation. Tärkeätä on merkitä pussin kylkeen ympätty sienilaji, käytetty puulaji ja ymppäysaika.
Ympättyjen puiden käsittely. Pusseja pidetään mieluimmin huoneenlämmössä, jossa rihmaston kasvu on nopeinta, koska esim. ulkovarastossa säilytettäessä kasvu pysähtyy talven ajaksi. Ne tarkastetaan noin viikon parin kuluttua, jolloin useimmiten on näkyvillä sienen rihmastoa. Pussin sisältö saattaa olla jo tässä vaiheessa homehtunut, jolloin se laitetaan suoraan jätteisiin, sillä on mahdollista, että mm. pussin sisällä kasvava musta homepöly ei ole terveellistä. Käytännössä mainittavaa hajua ei pusseista tule sisätiloihin, eikä myöskään itiöitä, joten niitä voi pitää kellaritiloissa. Periaate on, että rihmaston annetaan kasvaa suljetussa pussissa vähintään pari kolme kuukautta, minä aikana rihmasto on näkyvästi vallannut koko puukappaleen ja jonka jälkeen muiden sienet eivät pääse kolonisoimaan puukappaletta, kun ne avataan ja viedään ulkotilaan, jolloin itiöemät alkavat myönteisessä tapauksessa aikanaan muodostua. Pussista haihtuu ajan myötä kosteutta ja jos pussi näyttää kuivahtaneelta, siihen voi lisätä varovasti kiehautettua vettä.
Kasvatuspussien avaaminen ja itiöemienmuodostus ulko-oloissa. Itiöemiä ei muodostu muovipussin sisässä mm. korkean hiilidioksidipitoisuuden johdosta, joten ne täytyy avata. Kun rihmasto on onnistuneissa pusseissa selvästi vallannut täysin puukappaleen, pussi avataan ja viedään oloihin, joissa itiöemien (kääpien, lakkien) muodostuminen on todennäköistä. Puukappaleiden ei saa antaa kuivua liikaa. Parhaat tulokset olen saanut kun olen sijoittanut puut varjoisiin suhteellisen kosteisiin paikkoihin. Myös sopiva kastelu estää kuivumisen. Puun lyhytaikainen muutaman tunnin upotus veteen yleensä on sopiva kastelutapa.
Miten nopeasti ja miten kauan ympätyt puut tuottavat itiöemiä? Yleensä yksivuotiset luonnonoloissa nopeasti uutta puuainesta kolonisoivat lajit muodostavat nopeimmin itiöemiä, kuten esim. karvanahakas, vyökäävät, savukääpä ja okrakääpä. Jos näiden lajien rihmaston kasvattaa talvella huoneenlämmössä pussissa voimakkaaksi, ja avaa pussin maastossa alkukesästä, voi odottaa jo syksyllä itiöemien ilmaantumista. Sen sijaan paksumpiin runkoihin ilmaantuvien lajien kuten kanto- pökkelö- ja taulakäävän kohdalla ilmaantuminen saattaa kestää kauemmin. Esimerkiksi lakkakääpäkasvatus, joka kasvoi pussissa ensin kaksi vuotta, tuotti vasta neljä vuotta myöhemmin itiöemiä. Itiöemien ilmaantuminen riippuu sekä kasvatusolosuhteista että sienilajista. Jos muovipusseja pidetään huoneenlämmössä, rihmasto kasvaa nopeasti, kun taas ulkotiloissa pidettynä rihmaston kasvu on luonnollisesti paljon hitaampaa. Isompien puukappaleiden ymppäyksen onnistumisen toteaminen voi vaatia 2–3 vuoden odotusta, ennen kuin itiöemät alkavat näkyä, mutta sitten saattaa olla mahdollista, että puukappale tuottaa vastaavasti monia vuosia uusia itiöemiä. Täten jos pölliin ei heti ilmaannu itiöemiä, sitä ei pidä heittää liian herkästi pois.
Esimerkkejä viljelmistä: kuvan puukappaleisiin muodostui kolmena peräkkäisenä vuotena okrakäävän itiöemiä, tosin ei kaikkiin, mutta kuitenkin lupaavasti (kuva 2, kuvassa olevat puut käsittivät kaikki ympätyt puut, eli siis ei valittu vain kääpiä muodostaneita puita). Koivunkantosieni (kuva 3) näyttäisi tuottavan itiöemiä ainakin 2–3 vuoden aikana, edellyttäen että eivät pääse kuivina kesinä kuivumaan. Monivuotiset taula- ja kantokäävät säilyvät useita vuosia. Paksumpiin rungonkappaleisiin ympättyjen rihmastojen itiöemänmuodostus saattaa kestää kauemmin, joten jos rihmasto on kunnolla muovipussin sisällä on kolonisoinut puukappaleen, ei puuta kannata heti heittää pois, vaan pitää odottaa seuraavaan kesään. Silkkivyökääpä (kuva 4) on ulkonäöltään kauniin silkinhohtoinen sieni joka usein, joskaan ei aina, muodostaa kauniita yhtenäisiä kääpärivistöjä. Talvijuurekas koivuun lopputalvella ympättynä ja huoneenlämmössä pidettynä voi tuottaa jo alkutalvesta parvekkeella pidettynä itiöemiä. Lakkakääpä (kuva 5) koivun puussa kasvatettuna tuotti parin vuoden kuluttua yksittäisiä itiöemiä. Kantokääpä, taulakääpä ja pökkelökääpä ovat nopeakasvuisina melko helppoja viljeltäviä. Leppänahakka (Stereum subtomentosum) on näyttävän näköinen sieni joka kehittää itiöemiä runsaasti.
Menetelmän mahdollisia käyttömuotoja. Taloudellisesti menetelmä ei vaadi mainittavia investointeja, koska käytettävällä puuaineksella ei ole yleensä muuten kaupallista arvoa, ja ympe itse valmistettuna hyvin halpaa. Mikäli valmiita puhdasviljelmiä olisi saatavana valmiina, harrastajan työ puhdasviljelmien valmistamisessa helpottuisi ratkaisevasti. Värjäystarkoituksiin okrakäävällä on rajoitettua menekkiä. Koristetarkoituksiin silkkivyökääpä on ehkä näyttävin, mutta viljelmät eivät aina tuota hallitusti esteettisesti kauniita sieniasetelmia. Käsitykseni on, että koivunkantosienen ja talvijuurekkaan viljely ruokasieniksi ulkona pidettävissä ympätyissä pinoissa pitäisi olla mahdollista, joskin parasta olisi ensin harrasteluonteisesti kokeilla viljelmien onnistumista pienemmissä puitteissa. Periaatteessa ylläkuvatulla tavalla valmistettujen rihmastollisten puiden avulla voitaisiin tutkia itiöemien syntyedellytyksiä, sillä kun meillä on kymmeniä samassa kasvuvaiheessa olevaa saman sienen viljelmää puukappaleissaan, niin niitä eri tavoin käsittelemällä (kylmäkäsittely, kuivaus / kostutus), eri olosuhteiden vaikutus voidaan todeta paremmin, mitä luonnossa tehdyillä havainnoilla tai kerätyllä materiaalilla on mahdollista. Eri puulajien soveltavuudesta ja eri lajien itiöemien muodostumisessa eri oloissa olisi varmasti vielä paljon kokeiltavaa ei ainoastaan hyötynäkökohtia vaan myös sieniekologisia tarkasteluja silmälläpitäen.
Lopuksi on todettava, että yllä olevat havaintoni itiöemien synnystä ovat enemmänkin tilapäisiä. Varmoja viljelyohjeita varten vaadittaisiin huomattavasti laajempia ja järjestelmällisempiä kokeita. On selvää, että erilaisia vaihtoehtoja on tuhansia ottaen huomioon eri puulajien soveltuvuus kasvualustana eri sienilajeille ja millaisissa olosuhteissa eri lajit muodostavat itiöemiä parhaiten, joten tällä alalla on vielä paljon kokeiltavaa. Sieniä voidaan kasvattaa muillakin tavoilla, yllä esitetty vain yksi mahdollisista. Jokainen löytänee omiin resursseihin ja mahdollisuuksiin sopivat menetelmät kokeilemalla. Kokeilut ja koko sienten viljely vaatii kuitenkin pitkäjännitteisyyttä, sillä itiöemien syntyminen saattaa kestää pitkiäkin aikoja, mutta vastaavasti itiöemien ilmaantumisen seuraamisesta voi olla iloa useiden vuosien ajan, etenkin jos on tarkat muistiinpanot siitä, miten puut on steriloitu, ympätty ja käsitelty aikoinaan.
Hintikka, V. 1997: Eräitä esimerkkejä sienten kasvattamisesta puualustalla. – Sienilehti49: 86–89.
Mäkinen Yrjö, Nevalainen Katri & Hongisto, Kaisa-Liisa 1978: Talvijuurekkaan viljelyohjeet. – Helsingin yliopiston Elintarvikekemian ja -teknologian laitos.
Seppälä, Ari 1997: Sieniviljelijän pieni käsikirja. – Omakustanne, 48 s.
Kuva 1. Siirrostusneula ja koeputki jossa on agar-vinopinta. – Valokuva V. Hintikka.
Kuva 2. Okrakäävällä, Hapalopilus rutilans, ympättyjä puita. – Valokuva V. Hintikka.
Kuva 3. Koivunkatosienellä, Kuehneromyces mutabilis, ympättyjä koivupöllejä. – Valokuva V. Hintikka.
Kuva 4. Silkkivyökääpä, Trametes versicolor, muovipussissa kasvatettu puukappale jota on pidetty vuoden ajan maastossa. – Valokuva V. Hintikka.
Kuva 5. Lakkakääpiä, Ganoderma lucidum, koivupölleissä, kolmen vuoden kuluttua ymppäyksestä. – Valokuva V. Hintikka.
