Tämä artikkeli on kopioitu ja muokattu ilman lupaa sivulta:
http://members.multimania.co.uk/freegree/WSOY_koulukanava_sienet/Kyseessä on siis koululaisille suunnattu tietopaketti joka on jo aikaa sitten kadonnut alkuperäiseltä sivultaan.
Jos ei muuta niin ainakin sisältää hieman suomenkielistä sienisanastoa.
SIENETSIENTEN BIOLOGIAMILLAISIA ELIÖITÄ SIENET OVAT?Sienet ovat kasvien ja eläinten ohella yksi eliökunnan päähaaroista. Ne ovat monilta ominaisuuksiltaan enemmän eläinten kuin kasvien kaltaisia. Eläinten perintöaines,
DNA, on läheisempi sienille kuin kasveille. Eläimiin sieniä ei helposti kukaan sekoita, vaikka muutamat limasienilajit pystyvätkin liikkumaan. Kasveista sienet erottuvat selvästi, koska sienillä ei ole lehtivihreää yhteyttämistä varten. Sieniä eivät ole pelkästään kerättävät
ruokasienet, vaan sieniin kuuluvat myös mm.
homeet, hiivat ja käävät.
MITEN SIENET ELÄVÄT?Koska sienillä ei ole lehtivihreää, eivät ne voi tuottaa itse omaa ravintoaan, vaan sienet elävät joko
lahottajina tai
symbioosissa kasvien kanssa.
Lahottajasienet ovat erikoistuneet käyttämään eläviä (loissienet) tai kuolleita (lahottajasienet) kasveja ravintonaan.
Käävät ovat hyvä esimerkki meidän kaikkien tuntemista loissienistä. Jotkut sienet loisivat myös eläimissä aiheuttaen sairauksia, mm
rapurutto on sienitauti. Myös ihmisillä on sieniperäisiä sairauksia esim.
jalkasieni. Kasveilla on lukuisia sienitauteja esim. noki- ja ruostesienet viljoilla, juurikäävät ja tuulenpesäsienet metsäpuilla, perunarutto perunalla.
Kuolleissa puissa tai niiden kannoissa elää monia sienestäjille tuttuja sienilajeja, vaikkapa koivunkantosieni ja mesisieni. Myös monet maassa kasvavat sienet ovat lahottajasieniä. Ruokasienenä näistä lienee tunnetuin varhain keväällä sienestäjän iloksi pinnistävä korvasieni ja erilaiset herkkusienet.
Symbioottiset sienet elävät yhteistyössä kasvien kanssa antamalla kasveille sienirihmaston keräämiä ravinteita ja vettä. Kasvit "maksavat" saamansa avun antamalla sienelle ravinnoksi yhteyttämistuotteita, esimerkiksi sokereita.
Suurin osa metsistä kerättävistä ruokasienistä on symbioottisia sieniä. Suomalaisessa metsässä suurin osa kasvimassasta on puita, ja näin onkin luonnollista, että puut ovat sienten tärkeimpiä symbioottisia seuralaisia. Kokeneet sienestäjät tietävätkin eräiden sienien löytyvän pääsääntöisesti tiettyjen puulajien lähettyviltä. Männynleppärouskun, kuusenleppärouskun ja koivuhaperon nimetkin antavat jo vinkin löytöpaikasta ja symbioosin toisesta osapuolesta. Kaikki tatit ja rouskut ovat puiden ja varpukasvien kanssa symbioosissa eläviä sieniä.
Sienten symbioottisesta suhteesta puiden kanssa on tärkeää huomata myös puille tuleva hyöty. Metsien kasvu ilman sieniä olisi huomattavasti heikompaa kuin mitä se nyt on. Viljellyille puuntaimille ei taimitarhoilla kehity kunnollista
sienijuurta, ja sen vuoksi ne usein kasvavat huonosti heti istutuksen jälkeisinä vuosina. Jos pihapiiriin istutetaan puuntaimi luonnosta, kannattaa siirtotaimen mukaan ottaa runsaasti metsämaata, jolloin kasville hyödyllistä sienirihmastoa tulee mukaan.
SIENTEN ELÄMÄNKIERRON PERUSTIEDOTLuonnossa sienet pysyvät yleensä meiltä näkymättömissä. Vasta loppukesällä nousevat
itiöemät muistuttavat
sienirihmaston olemassaolosta. Sienet, joita poimimme syötäväksi (eli itse asiassa itiöemät), eivät ole kuin pieni osa sienieliöstä. Varsinainen sieni on ohuena, laajalle levittäytyvänä rihmastona maan sisällä tai muussa kasvualustassa. Voimakkaiden lahottajasienten rihmastoa voi nähdä luonnossa lahopuiden rungolla tai maassa metsäkarikkeen sisässä. Sienirihmat ovat yksinään niin pieniä, ettei niitä juuri voi erottaa paljaalla silmällä, mutta hyvällä kasvupaikalla ne kietoutuvat toisiinsa muodostaen jänteitä, jotka voivat olla useita millimetrejä paksuja. Sienien rihmastojänteitä näkyy myös poimittavien sienten jalan tyvellä. Sienirihmasto on yleensä valkoista, mutta se voi olla myös vaaleanharmaata, rusehtavaa tai keltaista.
Se sienen maanpäällinen osa, jota olemme tottuneet kutsumaan sieneksi, on itse asiassa sienen
lisääntymisosa, itiöemä. Itöemää voisi verrata tavallaan muiden kasvien kukkiin, sillä se tuottaa
itiöitä, joiden avulla sienet lisääntyvät ja siirtyvät kasvupaikalta toiseen. Itöt ovat hyvin pieniä n. 0.01 mm läpimitaltaan, joten ne ovat tarpeeksi pieniä kulkemaan tuulen mukana. Koska tuulen mukana sopivalle kasvupaikalle pääseminen on hyvin sattumanvaraista, joutuvat sienet tuottamaan itiöitä valtavia määriä. Itiöitä onkin ilmassa kaikkialla kesäaikaan.
Sienien itioemä on rakenteeltaan hyvin yksinkertainen, sillä sen solut ovat hyvin samanlaisia
solujonoja kuin sienirihmastossakin. Itiöemässä solujonot ovat kietoutuneet toisiinsa jänteiksi, jotka sitten taas suuremmiksi yksiköiksi. Monissa sienissä, esimerkiksi osterivinokkaassa itiöemän voi helposti lohkoa jalan suuntaisiin paloihin, koska pitkittäiset jänteet eroavat toisistaan helposti. Erikoistuneita soluja itiöemästä löytyy lähinnä pintasoluista, jotka antavat itiöemälle tietyn värin, ja itiöitä tuottavista rakenteista.
Sienet luokitellaa ryhmiin niiden itiöitä tuottavien osien perusteella. Kaikki sieniä poimineet tietävät, että yleensä sienen alapinnalta löytyvät
heltat. Toisissa sienissä on kuitenkin helttojen tilalla
pillejä (tatit) tai
piikkejä. Kaikkien näiden rakenteiden perimmäisenä
tarkoituksena on lisätä itiöitä tuottavaa pinta-alaa. Eri sienilajien tuottamat itöt ovat muodoltaan erilaisia. Sienilajien tarkka tunnistaminen perustuu usein mikroskooppitutkimuksiin, joissa tarkastellaan itiöiden rakennetta.
VILJELY SUOMESSAYritteliäät suomalaiset puutarhurit kokeilivat jo 1940 - 50-luvulla herkkusienen kasvatusta, mutta mitkään näistä kasvattamoista eivät jääneet kovin pitkäikäisiksi. Tällä hetkellä maassa on viisi herkkusienien viljelijää, joista yksi,
Mykora, on ainoa tehdasmaisessa mittakaavassa toimiva yritys. Mykoran viikkotuotanto on useita tonneja herkkusientä.
Sieniviljely-yritysten nopea lisääntyminen alkoi Suomessa 1980 - luvulla, kun VTT aloitti
siitakesienen viljelytutkimukset. Alussa kokeiltiin laajasti siitakkeen viljelyä puupölkyissä ulkona, mutta nykyisin kotimainen tuotanto on kasvatettu sisällä viljasta ja purusta tehdyissä "pötiköissä". Siitakesienen kasvatus oli aivan uusi tuotantoala maassamme, ja alussa viljelyodotukset olivat liian optimismisia. Tuotannon ja markkinoinnin saattaminen tasapainoon on erittäin vaikeaa, ja moni viljelijä jätti hankkeensa kesken. Nyt jäljellä on 20 - 30 kasvattajaa. VTT:n mukanaolo siitakesienen rihmaston valmistajana on keskittänyt viljelyä. Kasvatuspötiköitä tekee vain muutama yrittäjä koko maassa. Muut viljelijät kasvattavat ja poimivat sieniä. Siitakesienien viljelijöiden suurimpana ongelmana on edelleenkin sienten markkinointi. Tuoresienet ovat herkkiä kauppatavaroita, joille täytyy löytyä ostaja muutaman päivän sisällä poiminnasta, tai muuten koko kasvatustyö menee hukkaan. Siitaketta on kuitenkin viljelty jo niin pitkään, että sen nimi alkaa olla jo tuttu kulutajille.
Osterivinokas on kaupallisesti viljeltyjen sienien nuorin tulokas Suomessa. Kaupallinen viljely alkoi 1980- luvun loppupuolella. Osterivinokkaan viljely laajeni nopeasti muutaman vuoden aikana 30 - 40 viljelijään. Näistä osa on jo lopettanut, ja muutamia uusia on tullut tilalle. Osterivinokkaan viljelijöillä ongelmat ovat hyvin samantapaisia kuin muillakin, mutta vinokkaanviljelijöillä on ollut selvästi enemmän ongelmia kasvualustassa elävien kilpailijoiden (homeet, bakteerit) kanssa.
HISTORIAASienet ovat muuttaneet ihmisten käyttäytymistä, tapoja ja valtioita enemmän kuin äkkipäätään osaisi aavistaakaan.
PERUNARUTTO - IRLANTIHarvoin ovat muutokset olleet kuitenkaan niin dramaattisia kuin vuosina 1845 - 1847 Irlannissa. Maa oli tiheästi asuttu ja köyhä. Ihmiset elivät omavaraistaloudessa ja tärkein viljelykasvi oli peruna. Kesä 1845 oli lämmin ja kostea, ja syksyllä 1845 koettiin täydellinen katastrofi. Talvisäilytykseen nostettu peruna oli kesän aikana saastunut niin pahoin perunarutosta, että valtaosa perunoista mätäni jo muutaman viikon säilytyksen jälkeen. Perunaruton aiheuttaa perunaruttosieni (
Phytophthora infestans), joka loisii perunan solukossa. Kesällä se leviää kasvustoon ja saattaa tappaa perunan varsia ja lopulta varretkin. Rutto talvehtii mukuloissa, mutta pahoin saastuneet mukulat pilaantuvat.
Kun peruna oli irlantilaisten perusruokaa, seurasi nälänhätä. Ihmisiä kuoli nälkään tai mädäntyneiden perunoiden syöntiin. Siemenperunaa jäi vähän ja nälkä jatkui vielä seuraavinakin vuosina. Epätoivoisessa tilanteessa monet näkivät ainoaksi mahdollisuudeksi paon Amerikkaan, jonne tuli suuri siirtolaistulva Irlannista ja maan väkiluku väheni parilla miljoonalla muutamassa vuodessa.
Perunaruttoa esiintyy myös joka kesä suomalaisilla perunapelloilla. Kotipuutarhoihin valitaan rutonkestäviä lajikkeita ja kasvustot niitetään heti, kun lehdissä näkyy merkkejä perunarutosta. Ammattiviljelijät käyttävät 2 - 4 ruiskutusta kasvinsuojeluaineilla perunaruttoa vastaan.
MIKSI ENGLANTILAISET JUOVAT TEETÄ ?Kun englantilaiset levittivät 1700- lopulla ja 1800 -luvulla brittiläistä imperiumia niin "ettei aurinko siinä milloinkaan laskenut," hallitsivat he myös
Sri Lankaa.
Tuolloin tätä Intian eteläpuolella olevasta saarta nimitettiin
Ceyloniksi. Aluksi saarelle perustettiin kukoistavia kahvintuotantoalueita, mutta 1800 - luvulla kahvipensaat tuhoutuivat, kun
kahviruostesieni levisi alueella. Kahvin tuottaminen kävi mahdottomaksi ja tuotantosuuntaa muutettiin teehen. Ceylon oli pitkään arvostetuimman teen tuotantoalue ja vielä nykyäänkin tee on alueen tärkein viljelykasvi.
OLUT, VIINI JA LEIPÄOlut, viini ja leipä ovat kaikki saman
hiivasienilajin (
Saccharomyces cervisiae) aikaansaamia. Vaikka laji on sama, löytyy löytyy tästä hiivasienilajista useita ominaisuuksiltaa erilaistuneita kantoja.
Viinin, oluen ja leivän teko tunnettiin jo ihmiskunnan historian alussa, ja arvioita prosessin aikaansaajasta oli useita. Viinien valmistuksessa käyminen oli nin tärkeä tapahtuma, että sen aikaansaajaksi katsottiin luonnollisesti jumala: Egyptissä
Osiris, Kreikassa
Dionysos ja Roomassa
Bacchus. Vielä tänä päivänäkään puhdasoppisimmat juutalaiset eivät myönnä käymisen olevan mikrobien työtä, eikä heidän viininvalmistamoissaan täten käytetä eristettyjä hiivakantoja. Näiden juutalaisten viinit käyvät raaka- aineiden joukossa tulleiden
villihiivojen avulla.
Vasta
Louis Pasteur osoitti viime vuosisadalla alkoholin syntyvän hiivan tuottamana hapettomissa olosuhteissa. Tästä keksinnöstä hän nousi ranskalaisten kansallissankariksi, ja viinin salaisuuksien selvittämisestä häntä vieläkin eniten Ranskassa muistetaan. Suomessa Pasteurin nimi liitetään lähinnä maidon kuumennuskäsittelyyn,
pastörointiin, jolla tuhotaan haitallisia mikrobeja tuoremaidosta.
PÖLKKYVILJELMÄSiitake ja
osterivinokas ovat luonnossa kasvaessaan puiden lahottajasieniä. Molempia voidaan kasvattaa puupölkyissä. Siitaketta kasvatetaan pölkyissä myös kaupallisesti, mutta osterivinokkaiden puupölkkykasvatus on harrastelijoiden varassa.
Sienten kasvatuksessa käytetään tuoreita
leppäpölkkyjä. Muutkin lehtipuut käyvät, mutta koivuissa sienet eivät jaksa kasvaa tuohen läpi, eli satoa tulee vain päistä ja ymppäysrei'istä. Kasvatuspölkyiksi käy parhaimmin metrin mittaiset, 5 - 15 cm paksut, suorat pölkyt. Pölkkyjen tulee olla
vastakaadettuja, ettei mikään muu lahottajasieni tai home ole päässyt pesiytymään niihin ennen rihmaston ymppäystä.
Sienten
ymppäystapoja (ymppäys = sienirihmaston istutus kasvualustaan) pölkkyyn on monia. Kaikille tavoille on yhteistä, että puun runkoon tehdään jonkinlaisia koloja, joihin sieniymppi sijoitetaan. Kolot suljetaan muovilla tai vahalla, etteivät kilpailevat mikrobit pääse heikentämään rihmaston kasvua. Runkoon tehtävät kolot voivat olla kiilamaisia, moottorisahalla tehtyjä leikkauksia tai porattuja. Lyhyitä pölkkyjä tai vaikkapa kantoja voi myös ympätä leikkaamalla pölkyn päästä kiekon pois ja kovertamalla päähän kolon, joka täytetään ympillä. Ympin asettamisen jälkeen sahattu kiekko naulataan takaisin.
Parhaat ymppäystulokset on saatu poratuilla rei'illä, joiden syvyys on 2,5 - 4 cm puun paksuuden mukaan. Metrin mittaiseen, läpimitaltaan kymmensenttiseen leppäpölkkyyn porataan 30 kpl 3 cm:n syvyistä reikää 12 mm:n poranterällä. Rihmasto kasvaa puussa nopeasti puun pituussuuntaan, mutta hitaasti poikkipäin. Tämän takia reiät sijoitetaan pölkkyyn niin, että ne kiertävät pölkyn ympäri kahden sentein välein. Pituussuunnassa reiät ovat n. 30 cm:n välein, kuitenkin niin, että pölkkyjen päihin tulevat reiät ovat 10 cm:n päässä pölkyn päästä. Pituussuunassa eri rivien reiät pyritään hajoittamaan toisistaan. 1,5 litraa ymppiä riittää noin 30 pölkyn ymppäykseen riippuen pölkkyjen koosta.
Ymppireiät on helpointa peittää kuumalla
steariinilla, jota kaadetaan reikien päälle esim. lusikalla. Jäähtyessään vaha muodostaa suojaavan kalvon. Jos kuuma steariini tuntuu turvallisuusriskiltä, voi reiät peittää muovinpaloilla ja nitojalla.
Paras leppäpölkkyjen ymppäysaika Suomessa on
alkukeväällä ennen lehtien puhkeamista. Siitakesieni lahottaa ulkona pidettyjä pölkkyjä hitaasti. Keväällä ympätyt pölkyt antavat satoa seuraavana kesänä. Osterivinokas on nopeampi ja siitä voi saada satoa jo samana kesänä. Myöhään syksyllä ympätyt siitakepölkyt eivät ehkä anna satoa vielä seuraavana vuonna.
YMPÄTTYJEN PÖLKKYJEN RIHMASTOKASVATUSSienipölkkyjen kasvatus ulkona on taidetta, jota kokeneetkin kasvattajat opettelevat koko ikänsä. Päämääränä olisi löytää pölkyille olosuhteet, joissa ne pysyisivät
kosteina, mutta eivät pinnaltaan märkinä. Pölkkyjen tulisi myös saada sopivasti
auringonvaloa, ja ilman tulisi vaihtua niiden ympärille. Käytännössä kaikkia näitä ehtoja ei mitenkään voida toteuttaa yhtäaikaa, ja viljelijän on sommiteltava sopivia kompromisseja. Yleensä sieniä tulee ainakin jonkin verran, jos pölkkyjä ei laiteta täysin aurinkoiseen paikkaan, jossa ne kuumenevat ja kuivuvat liikaa. Parafiinilla peitetystä pölkyistä näkee liian kuumuuden hyvin. Jos parafiini sulaa reikien päältä ja valuu, on kasvatuspaikka liian aurinkoinen.
Yksi suositelluimmista tavoista on pinota pölkyt puolivarjoiselle etelärinteelle. Pölkkypinon päähän asetetaan tuki, jota vastaan asetetaan yksi pölkky vaakasuoraan. Tätä pölkkyä vasten asetetaan pystyyn neljä pölkkyä 45 asteen kulmaan, ja näitä vasten jälleen vaakapölkky, jonka päälle neljä pystyyn jne. kunnes pölkyt loppuvat.
Liian avoimilla paikoilla olevien pölkkypinojen päälle asetetaan varjostamaan esimerkiksi mustasta muovista tehtyjä
verkkoja, jotka lämmittävät allaolevia pölkkyjä päästämättä kuitenkaan paljon valoa suoraan pölkyille. Hyvä paikka on kostean lämmin, puolivarjoisa ja jossa satanut vesi kuivuu nopeasti pölkkyjen pinnalta.
Pihapiirissä pölkkyjä voi pitkinä kuivina kausina kastellakin, mutta liian paljon märkinä olleet pölkyt homehtuvat helposti. Asumusten lähellä homeongelmat ovat suurempia kuin metsässä. Rihmaston kasvua pölkyissä voi tutkia sahaamalla muutaman koepölkyn halki. Keväällä ympätyssä pölkyssä rihmasto kasvaa neljässä - viidessä kuukaudessa niin, että se näkyy pölkkyjen päissä vaaleana nukkana. Pölkkyjä ei saisi liikutella rihmastonkasvatuksen aikana. Tarvitaan vain malttia ja päältäkatselua.
Pölkyt jäävät talveksi ulos. Sienirihmasto ei kuole pakkasessa.
SIENIEN POIMINTAVAIHEToisena kesänä siitakerihmasto on lahottanut pölkkyä niin paljon, että se jaksaa tuottaa itiöemiä. Keväällä tehty osterivinokaspölkky voi olla tarpeeksi lahonnut jo syksyllä. Pitkälle lahonnut pölkky on puristettaessa pehmeän tuntuinen ja kevyt. Siitakesienien satovaihe alkaa, kun tarpeeksi pitkälle lahonnut pölkky upotetaan muutamaksi päiväksi veden alle. Pölkky vetää vettä itseensä ja se jaksaa kosteana tuottaa paremmin sieniä. Lisäksi kastuminen saa sienirihmastossa aikaan muutoksen, joka aloittaa itiöemien kasvun. Veden tulisi olla mahdollisimman kylmää. Pölkkyjä upotetaan 1 - 2 vuorokautta. Upotusajan pituus riippu paljon siitä, kuinka suuri on pölkkyjen ja upotusveden välinen lämpötilaero sillä hetkellä, kun pölkyt upotetaan.
Upotusta kannattaa kokeilla ensin muutamalla pölkyllä ja katsoa paljonko ne tuottavat satoa. Jos rihmasto ei ole vielä ehtynyt kasvaa tarpeeksi, tulee sieniä vähän ja loppuerän upotus tulee siirtää myöhemmäksi. Upotuksen jälkeinen sienisato on poimittavissa muutaman viikon sisällä.
Sieniä syntyy parhaimmin
lämpimässä (14 - 20 astetta),
kosteassa ja
valoisassa paikassa. Hyvin tuuletettu kasvihuone on hyvä paikka, jos lämpötila ei nouse liian korkeaksi.
Kertaalleen satoa antanut pölkky voidaan upottaa heti uudelleen, ja kuukauden lepoajan jälkeen vielä kolmannenkin kerran. Sato vähenee kerta kerralta. Kymmenen senttiä paksusta ja metrin mittaisesta pölkystä voi hyvin tulla puoli kiloa sieniä. Paitsi satoja kasvatuksen aikana voi seurata rihmaston leviämisnopeutta (tunnustelemalla, tai sahaamalla pölkkyja poikki) ja painon muutosta.
Lisätietoja ja sienirihmastoja ymppäykseen saa mm. Ari Seppälältä Korpilahdelta, p. 941 - 826543
OLKIALUSTAKASVUALUSTAN VALMISTUS OLJESTAKaikkien muiden viljalajien olki, paitsi kauran, käy kasvualustaksi. Vehnän ja rukiin olki on parasta, mutta ero ohraan on hyvin pieni, tai vaikea havaita. Oljen tulee olla
homeetonta, eikä se saa olla mädäntynyttä. Tavoitteena olisi päästä käyttämään
kuivaa kullankeltaista olkea. Luonnonmukaisesti viljellyn viljan olki on parasta. Jos käytetään normaalista viljelystä tullutta olkea,
PELTOA EI OLE SAANUT KÄSITELLÄ KASVINSUOJELUAINEILLA.
STERILOINTI KEITTÄMÄLLÄOljet silputaan 3- 4 cm pitkäksi silpuksi koneella, joka mielellään myös halkaisee oljen. Ammattiviljelijä käyttävät harvaseulaisia
vasaramyllyjä, mutta harrastelija pärjää puutarhakäyttöön tarkoitetulla
silppurilla. Jos tuttavapiiristä ei löydy silppuria, voi niitä vuokrata konevuokraamoista.
Kilpailevien sienten tai homeiden eliminoiminen käy helpoimmalla
keittämällä oljen suuressa padassa tai vaikkapa 200 litran tynnyrissä. Astia laitetaan puolilleen vettä. Kun vesi kiehuu, silputtu olki laitetaan astiaan. Oljet on näppärintä laittaa tiheästä ( n.10-15 mm) metalliverkosta tehdyllä lieriöllä. Oljet tarvitsevat kiven painoksi, jotta ne jäisivät kokonaan veden alle. Olkia keitetään 45 minuuttia, jonka jälkeen olkiastia nostetaan ylös, ja annetaan veden valua pois. Olkimassan pitää jäähtyä +20 - asteiseksi ennenkun se voidaan ympätä ja pussittaa. Nopeimmin jäähdytyksen saa aikaan kylmällä vedellä. On kuitenkin tärkeää, että olkien annetaan valua tunnin verran, että ne eivät jää liian märiksi.
Kun olki on jäähtynyt kaksikymmenasteiseksi, voidaan se säkittää
muovipusseihin. Ennen säkitystä oljen kosteus pitää tarkistaa, ja sitä pitää tarkkailla koko säkityksen ajan. Oljesta pitäisi tiukasti puristettaessa lähteä muutama pisara vettä. Jos olki on liian kuivaa, kastele. Jos se on liian märän oloista, anna sen valua jonkin aikaa. Säkitettäessä olkea on hyvä tiukata käsin tai kepillä. Pussien läpimitta ei saisi ylittää 40 cm, mutta pituutta voi tehdä tarpeen mukaan. Pusseista ei kannata myöskään tehdä kovin pieniä, sillä silloin ne kuivuvat liian herkästi. Sopiva koko on parinkymmenen litran paikkeilla, jolloin säkkiä vielä jaksaa mukavasti nostella. Säkki suljetaan pyöräyttämällä sitä muutaman kerran ja sitomalla suu tiukasti narulla. Muovisäkki voi olla läpinäkyvää tai mustaa muovia. Läpinäkyvän muovin etuna on kuitenkin se, että rihmaston kasvua voi seurata koko ajan pussin läpi.
Säkityksen yhteydessä kasvualustaan sekoitetaan puhdasviljelty
rihmastoymppi. Mitä enemmän ymppiä käytetään, sen nopeammin ja varmemmin sienet kasvavat. Ammattiviljelijät, jotka hallitsevat oljen käsittelyn ja joilla on steriilit kasvatushuoneet, käyttävät ymppiä 2 - 3% kasvualustan painosta. Harrastelijan kannattaa olla satoaan varmistaakseen runsaskätisempi.
Ymppirihmasto on tavallisesti kasvatettu jonkin
viljan siemeniin. Siemenet hierotaan puhtaiden käsien välissä puhtaaseen astiaan niin, että ne eroavat toisistaan. Jyvät sekoitetaan säkittäessä mahdollisimman tasaisesti kasvualustaan. Kerran avattua rihmastopulloa tai pussia ei voi säilyttää, vaan se on käytettävä heti.
Rihmasto tarvitsee
happea kehittyäkseen, joten muovipussiin pitää tehdä reikiä. Kolmekymmentä isolla naulalla tasaisin välein lyötyä reikää riittää parinkymmenen litran alustalle.
RIHMASTON KASVATUSVAIHERihmaston kasvuvaiheen aikana tärkeintä on kasvualustan lämpötilan seuraaminen. Optimilämpötila säkin sisällä on +25 astetta ja kasvu hidastuu huomattavasti jos lämpötila laskee alle kahdenkymmenen. Rihmoittumishuoneen sopiva lämpötila on 20 - 22 astetta. Olkisäkit
kuumenevat itsestään muutama päivä säkityksen jälkeen. Tuolloin niiden lämpötila saattaa kohota helposti liian korkeaksi.
Yli +30 asteen lämpötila tappaa rihmaston muutamassa tunnisssa. Pussien sisälämpötila ei saisi nousta yli 27 asteen. Lämpötila säkin sisällä on monta astetta pintaa korkeampi. Helpointa on seurata lämpötilaa säkin sisälle työnnetyllä lämpömittarilla. Jos lämpömittaria ei ole, voi säkin kylkeä kokeilla kädellä. Jos säkki tuntuu käteen yhtään lämpimältä, kannataa sitä varmuuden vuoksi jäähdyttää viemällä se viileämpään paikkaan.
Ilmankosteus saisi olla rihmaston kasvatusaikana mahdollisimman suuri. Ulkona olevaa säkkiä voi sumuttaa, ja sisällä lisätä ilmankosteutta.
Rihmaston kasvu kaikkialla kasvualustaan vie 3 - 4 viikkoa ymppimäärästä ja lämpötilasta riippuen. Kun kasvualusta on muuttunut täysin vaaleaksi siirytään satovaiheeseen lämpötilaa ja valaistusta muuttamalla. Satovaiheeseen siirryttäessä voi reikiä hieman isontaa saksilla niin, että niiden läpimitaksi tulee 15 mm. Reikiä suurennetan viimeistään silloin kun reissä näkyy nuppineulan pään näköisiä kyhmyjä,
primordioita, joista sienet kehittyvät.
SATOVAIHEOsterivinokkaan itiöemä vaatii kasvaakseen
valoa. Rihmastonkasvuvaihe voi tapahtua pimeässä, mutta pimeässä ei synny sieniä, vaan korallin näköistä, epämuodostunutta kasvustoa. Sisällä normaali huonevalaistus riittää, mutta valoa tarvitaan vähintään
8 tuntia päivässä. Mitä enemmän valoa on, sen tummempia sienistä tulee. Jos säkkiä kasvatetaan ulkona, ei sen tarvitse saada suoraa auringonvaloa, vaan puolivarjoinen paikka on täysin riittävä.
Osterivinokas vaatii satovaiheessa myös
ilmanvaihtoa, sillä säkki tuottaa
hiilidioksidia ja liian suuri hiilidioksidipitoisuus ilmassa saa aikaan pitkiä, torvimaisia sieniä. Kotikasvattaja, jolla on jossain huoneessa vain muutama säkki, ei tarvitse vaivautua tuuletuksesta, ellei näkyviä ongelmia synny. Ulkona kasvatettaessa hiilidioksidi ei koskaan muodostu ongelmaksi.
Satovaiheen aikana osterivinokkaan optimikasvulämpötila vaihtelee käytettävän rihmastokannan mukaan. Yleisimmin käytetyt lajikkeet tuottavat satoa parhaimmin
+14 - +18 asteen lämpötilassa. Keskikesällä paras paikka näillä lajikkeilla on ulkoilmaa viileämpi sisätila.
Ilmankosteuden säilyttäminen satokauden aikana on kotiviljelijän suurimpia ongelmia. Jos kasvualustat ovat ulkona, kannattaa ne sijoittaa
puolivarjoiseen paikkaan puiden tai pensaiden alle. Kuivina kausina kannattaa kostuttaa alustoja mahdollisuuksien mukaan. Satojen välissä voi kasvatussäkit jopa upottaa vesiastiaan muutamaksi tunniksi. Säkkien ollessa sisällä huoneilman kosteutta voi lisätä sumutuksella tai ilmankostuttimilla. Säkit voi myös peittää väljästi muovilla ja sumuttaa muovin alle. Kun ilma tai kasvualusta on liian kuivaa, tulee sienistä kuivakoita, ja niiden reunat halkeilevat helposti.
SIENISATO JA SEN KÄSITTELYSatona hyvinhoidetusta sienisäkistä tulee ammattihoitajalla 20 - 25 % sieniä säkin painosta. Harrastelijahoitaja pystyy tosin harvoin pitämään olosuhteita näin hyvinä. Osterivinokas katkaistaan siitä, mistä jalan tyvinukka loppuu. Nukkainen tyvi on tosin aivan syötävää, mutta se pitää pilkkoa tavallista pienemmäksi, koska se on lakkia sitkeämpää.
Osterivinokkaat kasvavat ryppäinä sienisäkin rei`istä. Sienet irroitetaan kiertämällä kokonaisena, koko rypäs kerralla. Rypäs poimitaan silloin , kun sen pienimmät sienet alkavat muuttua ruskeiksi ja suurten sienien reuna alkaa ohentua. Sienet pitää poimia viimeistään silloin, kun niiden reunat alkavat vetäytyä rypyille. Osterivinokkaat säilyvät heti viileään vietynä jääkaapissa 14 vrk. Sienien pinnalle ja jalkojen tyviin mahdollisesti kasvava nukka ei ole hometta, vaan itiöpölyä, joka ei millään tavalla vaikuta sienen makuun tai säilyvyyteen.
YHTEENVETO HARRASTELIJAN KASVATUSMAHDOLLISUUKSISTAOsterivinokkaan kasvatus on ehkä helpoin tapa aloittaa sieniviljelyharrastus. Osterivinokas on voimakaskasvuinen sieni, joka antaa anteeksi pienet puutteet kasvatusolosuhteissa. Kun kasvualusta on koko kasvatuksen ajan muovin sisällä, jossa on vain muutamia reikiä, on alusta melko hyvin suojattu haitallisia mikrobeja vastaan.
Pieniä mallipusseja, jotka havainnollistavat hyvin rihmaston kasvua ja antavat muutaman sienenkin, voi tehdä katkomalla olkea saksilla ja lioittamalla sitä vedessä vuorokauden verran. Oljet laitetaan n. 2 - 3 l:n polypropyleenipusseihin (kahisevia pakastepusseja, kestävät kuumuutta). Pussit on helppo steriloida koulun keittiön höyrykaapissa kuumentamalla niitä n. 1.5 h.Ymppäyksen voi tehdä painamalla olkeen koloja puhtaalla sauvalla ja kaatamalla ymppiä koloihin. Jos olkea on vähän, voi ympin sekoittaa pussia ravistelemalla. Rihmastokasvatuksen voi tehdä esim. terraariossa tai tyhjässä akvaariossa, jolloin ilmankosteutta on helppo säätää.
Osterivinokas kuuluu myös Suomessa tavattaviin sieniin, joten sitä voi viljellä ulkona lämpimään vuodenaikaan. Sisällä osterivinokasta viljeltäessä pitää muistaa, että eräät osterivinokaskannat tuottavat erittäin paljon itöitä. Suuret itiömäärät asuinhuoneiden ilmassa saattavat aiheuttaa allergiaongelmia. Nuoret sienet eivät tuota itiöitä, joten ongelmia ei juurikaan tule, jos sienet poimitaan nuorina.
KORVASIENIKORVASIENEN (Gyromitra esculenta) VILJELY HARRASTEPROJEKTINAKorvasieni on yleinen
lahottajasieni, joka on kevään ensimmäisiä ruokasieniä. Korvasieni on myrkyllisyydestään huolimatta arvostettu ja herkullinen ruokasieni. Tutkijat ovat kokeilleet korvasienen viljelyä sisätiloissa, mutta rihmaston kasvunopeus on liian hidas. Kilpailevat
hajottajasienet ja
homeet valtaavat liian helposti intensiivisen korvasieniviljelmän.
Korvasienelle on kuitenkin kehitetty menetelmiä, joilla luonnonsatoa voidaan lisätä ja varmistaa. Ensimmäiset kokeet tehtiin
metsämaan aurauksilla, tai muuten maan pintaa rikkomalla. Vanhastaanhan on tunnettu, että maanpinnan rikkominen innostaa korvasieniä tuottamaan paikalla satoa. Suurimmilllaan sato on toisena vuonna maanpinnan rikkomisesta.
Sadon määrä luonnollisesti kasvaa, jos sienelle annetaan
lisäravintoa. Korvasieni on hajottajasieni, jolle käy ravinnoksi
puuaines eri muodoissa. Monet ovat havainneetkin korvasieniä löytyvän hyvin entisiltä sahaus- tai hakkuupaikoilta. Varmin tapa "ruokkia" korvasienirihmastoa on puuaineksen hautaaminen maahan. Käytännössä viljelmät on helpointa tehdä
purusta,
puunkuorista tai
sanomalehdistä.
Korvasieni on hitaasti kasvavana huono kilpailija, ja siksi viljelmän muodostamisessa on muutama perussääntö, joita noudattamalla sato varmistuu. Maaperän pintaosan humuspitoinen maa on täynnä hajottajasienien rihmastoja. Jos tätä pintamaata sekoitetaan kasvualustaan, on todennäköistä, että jokin nopeammin kasvava sieni valloittaa sen ennen korvasientä.
Korvasieniviljelmän perusidea on lähtöisin vuosien varrella tehdystä havainnosta, kun suuria satoja on ilmaantunut kaivuutöiden jälkeen ja kun sopivaa ravintoa on joutunut maahan. Lisäksi ideaa tukee havainto, jonka mukaan korvasienen rihmasto kasvaa usein muita sienirihmastoja syvemmällä
mineraalimaassa.
Paras viljelypaikka on luonnollisesti sellainen metsä, joka luonnostaankin tuottaa korvasieniä. Viljelmistä on kuitenkin saatu satoa, vaikka paikalla ei olisi ennen nähty korvasieniä. Rihmastoa on itse asiassa todennäköisesti kaikkialla metsissämme. Tuorepohjaisia
kuusimetsiä pidetään kuitenkin parhaimpina paikkoina.
Korvasieniviljelmä tehdään poistamalla metsämaan pintakerros vaikkapa yhden neliömetrin alalta. Pintamaa kerätään omaan kasaansa kaivannon toiselle laidalle. Mineraalimaa on tavallisesti vaaleampaa, ja siinä saattaa näkyä hienoa tai karkeaa hiekkaa, mutta ei lahonneita kasvinjätteitä. Kaivannon toiselle puolelle laitetaan muovinpala, jonka päälle mineraalimaa kasataan. Varmuuden vuoksi mineraalimaata ei kaiveta aivan yhtä laajalta alueelta kuin mistä pintamaa on poistettu.
Pintamaata ei saa tippua yhtään kaivantoon tai mineraalimaan sekaan. Muuten pintamaan sienirihmat valloittavat lisäravinnon ennen korvasientä. Kaivantoon tulisi saada sanomalehtiä tai muuta kasvualustaa ainakin 20 senttiä. Yli 50 cm syvä kaivanto on tehoton, sillä syvällä maassa on hyvin vähän hajotustoimintaan vaadittavaa happea. Kun täyteaineet on laitettu kuoppaan, ne peitetään syvimmältä tulleella mineraalimaalla 10 - 15 cm:n syvyyteen. Kuopan peittämisen jälkeen lyödään lapiolla parikymmentä reikää innostamaan maassa olevan korvasienirihmaston kasvua ja itiöemänmuodostusta.
Korvasieniviljelmät on paras perustaa
keväällä tai
kesällä ennen elokuuta. Satoa tulee harvoin vielä seuraavana vuonna. Useimmat onnistuneet viljelmät aloittavat tuotannon kahden vuoden kuluttua. Satoa saadaan 2 - 4 vuotta. Viljelmiä perustettaessa kannattaa ennemmin kaivaa useita pieniä kuoppia kuin muutama suuri. Metsähallitus on parhaillaan tekemässä kokeita suurimittaisesta korvasieniviljelystä. Kuopat tehdään kaivinkoneilla, ja koemetsiköt ovat jopa hehtaarien suuruisia.
HERKKUSIENIVILJELYHERKKUSIENI ( Agaricus bisporus )HISTORIAHerkkusieni on vanhin länsimaissa kasvatettu sieni. Sen viljely on aloitetu Ranskassa 1700- luvulla, ja Ranska on edelleenkin suurimpia tuottajamaita. Pariisin lähellä asuvat puutarhurit huomasivat, että meloninkasvatusta varten kasattuhin lämpölavoihin kasvoi usein tiettyjä sieniä suurissa määrin. Sienet havaittiin hyvänmakuisiksi, ja pian alettiin tehdä
hevosenlannasta ja
kasvijätteistä kompostikasoja sienien kasvattamista varten. Sienivijely lisääntyi huomattavasti, kun huomattiin tasalämpöisten ja - kosteiden
luolien sopivuus kasvatukseen ja opittiin siirtämään vanhaa herkkusienikompostia "siemeneksi" uuteen kompostiin. Uuden sienisukupolven kasvattaminen vanhasta kompostista oli kuitenkin epävarmaa, koska viljelijä ei koskaan voinut tietää siirsikö hän samalla myös haitallisia homesieniä ja tauteja uuteen kasvustoon. 1900 - luvun alussa kehitettiin ensimmäisen kerran menetelmä, jolla voitiin itiöistä kasvattaa steriileissä olosuhteissa
puhdasviljeltyä sienirihmastoa. Tämä oli valtava harppaus kaupalliselle viljelylle, sillä satomäärien vaihtelut vähenivät murto-osaan entisestään. Lisäksi viljelijä pystyi nyt tietämään etukäteen, minkä näköisiä sieniä komposti tulisi tuottamaan. Sata vuotta sitten herkkusienet olivat normaalisti ruskeita ja niiden pinnalla oli suuria suomuja.
1930 - luvulla opittiin kasvattamaan rihmastoja yhdestä ainoasta
itiöstä. Tällöin pystyttiin ensimmäisen kerran tuottamaan perimältään identtisiä rihmastoja. Rihmastokantojen jalostus kaupallista tuotantoa varten jatkuu edelleen entistä nopeampana. Nykyään kehitellään yhä satoisampia ja kestävämpiä
hybridilajikkeita.
HERKKUSIENTEN KASVATUSPerinteisin herkkusienen kasvualusta valmistetaan
rukiin tai
vehnän oljesta ja
hevosenlannasta. Myös muita kasvinosia ja lantaa voidaan käyttää.
Viljelykierto alkaa oljen ja lannan
kompostoinnilla kasvualustaksi. Lannan ja oljen suhde vaihtelee niiden sisältämän kosteusmäärän ja lannan laadun suhteen. Keskimääräinen ohje voisi olla:
1000 kg hevosenlantaa (kerätty tallista, sisältää olkea),
100 kg kananlantaa,
30 kg kipsiä,
300 - 900 l vettä
Olki - lantaseos kastellaan vedellä muutamana päivänä ennen kompostointia, joka tapahtuu seuraavasti:
Päivä 1 Lanta kasataan löyhäksi kompostiksi, jonka pääty on 180 cm * 180 cm. Kompostikasa on niin pitkä kuin tarvitaan. Kompostikasan pääty ei juuri voi olla tätä isompi, sillä kompostoituminen vaatii happea, jota ei suuremmassa kasassa pääse tarpeeksi komposton sisäosiin.
Päivät 4 ja 7 komposti käännetään
Päivä 9 komposti siirretään kuumennukseen
Kuumennuksessa kompostin lämpötila nostetaan höyryn avulla + 65 asteeseen 6 tunniksi. Tämän jälkeen komposti jäähdytetään + 50 asteeseen puhaltamalla ilmaa sen läpi. Lämpötila pidetään kompostin kypsymisen ajan eli n. viikon tässä.
Kompostin valmistuttua se siirretään
kasvatuslaatikoihin tai
-säkkeihin, samalla siihen sekoitetaan ymppirihmasto, 1 - 3 l / 100 kg kompostia. Kasvatuslaatikoissa on kompostia 15 - 20 cm.
RIHMASTON KASVATUSKompostin lämpötila pidetään +25 asteessa. Ilmankosteus 95% - 100%, tuuletus vähäistä. Rihmasto valloittaa kompostin 10 - 14 vuorokaudessa, minkä jälkeen kompostille annetaan mahdollisesti lisäravintoa (esim.
soijajauhoa) ja se
katetaan ohuella turvekerroksella. Kattamisen biologista vaikutusta ei tarkkaan tiedetä, mutta se lisää huomattavasti herkkusienen satoa.
SATOVAIHELämpötila lasketaan +16 asteeseen 20 päivää kattamisen jälkeen. Ilmastointia tehostetaan. Herkkusieni ei tarvitse valoa kasvaakseen, joten kasvatushuoneessa tarvitaan valaistusta vain poimintaa varten. Sienet kehittyvät ryöppyinä, jotka seuraavat toinen toistaan viikon välein. Kaksi ensimmäistä satoa ovat suurimmat. Normaalisti poimitaan 5 - 7 satoa. Satoa saadaan 10 - 25 kg/ neliö.
Tuorekäyttöön tarkoitetut herkkusienet poimitaan suurillakin kasvattamoilla
käsin. Sienet poimitaan samalla tavoin kuin metsäsienet, eli sienen jalka irroitetaan kiertävällä liikkeellä alustasta, ja jalan multainen tyvi katkaistaan pois. Suomuista mustesientä voidaan kasvattaa kompostialustalla samaan tapaan kuin herkkusientäkin.
HARRASTELIJAN MAHDOLLISUUDET HERKKUSIENEN KASVATUKSESSAHerkkusienen kasvualustan kompostointi on ilman koneita erittän raskasta, eikä liian pieni komposti edes onnistu kunnolla, koska se ei jaksa pitää itseään lämpimänä. Harrastelija voi kuitenkin kasvattaa herkkusieniä, jos hän ostaa valmiiksi kompostoitua kasvualustaa, johon rihmastokin on jo mielellään kasvanut valmiiksi. Tälläinen kasvualusta voidaan säilyttää myyntiä varten kylmässä jonkin aikaa ilman että sato vähenee kohtuuttomasti. Kasvualustan mukana seuraa hoito-ohjeet. Kasvualustoita voi kysyä hyvinhoidetusta puutarhaliikkeistä tai herkkusienten vijelijöiltä.
OSTERIVINOKASOSTERIVINOKAS (Pleurotus osteratus)HISTORIAOsterivinokas on jalojen lehtipuiden yleinen
lahottajasieni kaikkialla Euroopassa. Suomessa sitä löytyy yleisesti Etelä - Suomen jalopuista.
Koivuvinokasta (Pleurotus pulmonaris) kasvaa Lapin tunturikoivikoissakin.
Osterivinokas on ollut haluttu ruokasieni jo pitkään, mutta sen kaupallinen viljely on alkanut Italiassa vasta 1950 - luvulla. Aluksi vinokkaita viljeltiin maahan haudatuissa
puupölkyissä, mutta satokierto oli liian hidasta, ja sienien hinta pysyi korkeana. Vasta kun huomattiin, että osterivinokas tuottaa satoa
olkialustasta alle kuukaudessa, alkoi laajamittainen kaupallinen viljely. Tällä hetkellä osterivinokas kilpailee siitakkeen kanssa toiseksi eniten viljellyn sienen tittelistä.
KASVUALUSTAN VALMISTUS OLJESTAKasvualustan valmistamiseksi on kaksi yleisesti käytettyä menetelmää.
1 STERILOINTI HÖYRYLLÄ TAI VEDELLÄOljet (vehnä, ohra tai ruis) silputaan mieluiten 3- 4 cm pitkäksi silpuksi koneella, joka mielellään myös
halkaisee oljen. Ammattiviljelijä käyttävät harvaseulaisia vasaramyllyjä. Ammattiviljelijät hyöryttävät oljen suurissa (10 -25 kuutiometriä) pyörivissä säiliöissä tai erityisissä kuumentamista varten tehdyissä huoneissa. Kuumennettaessa oljen lämpötilan täytyy nousta vähintään +65 asteeseen kuudeksi tunniksi. Jos lämpötila on korkeampi, voi aikaa vastaavasti lyhentää.
2 FERMENTOINTIFermentoinnisssa olki kuumenee ja samalla
esikompostoituu mikrobien toiminnan seurauksena. Fermentointia varten tarvitaan puhdas, lämmitettävä huone, jossa on betonilattia ja lattiakaivo. Huoneessa silputtuun olkikasaan sekoitetaan kuumaa vettä painon mukaan 1 osa olkea ja 1 - 2 osaa vettä. Kasa muotoillaan niin, että sen pääty on 1.2m korkea ja 1.2m leveä. Valmis kasa peitetään muovilla ettei se kuivuisi liikaa, ja jotta lämpö pysyisi paremmin kasassa. 12 tunnin kuluttua kaadetaan lisää lämmintä vettä kasan päälle. Jos huonelämpötila on n. + 25 ja käytetty vesi yli + 60 asteista, alkaa mikrobitoiminta kuumentamaan kasaa niin, että sen huomaa selvästi lämpiävän seuraavana päivänä. Kasa ei voi olla kovin pieni, sillä silloin se ei kuumene tehokkaasti. Tavoitteena on, että kasan sisälämpötila nousee yli kuudenkymmenen asteen, jolloin kilpailevat mikrobit tuhoutuvat. Kasan pinta jää kuitenkin viileämmäksi, joten kasaa joudutaan kääntämään päivittäin niin, että kylmä ulkokuori vaihtaa paikkaa kuuman sisäosan kanssa. Neljän päivän kuluttua olkimassa levitetään jäähtymään ja säkitetään.
VALMIIN OLKIMASSAN YMPPÄYS JA SÄKITYSKun olki on jäähtynyt kaksikymmenasteiseksi voidaan se säkittää muovipusseihin. Yleisesti käytetty säkki on 60 cm pitkä ja sen halkaisija on 30 cm. Tämänkokoinen säkki painaa n. 15 kg. Säkeissä on halkaisijaltaan 15 mm:n reikiä n. 20 kpl, joista alusta saa tarvitsemansa hapen ja joista itiöemät sitten aikanaan kasvavat. Säkityksen yhteydessä kasvualustaan sekoitetaan puhdasviljelty rihmastoymppi, jota käytetään n. 3 % kasvualustan painosta.
RIHMASTONKASVATUSVAIHERihmastonkasvuvaiheen aikana tärkeintä on kasvualustan lämpötilan seuraaminen. Optimilämpötila on + 25 astetta ja kasvu hidastuu huomattavasti, jos lämpötila laskee alle kahdenkymmenen. Fermentoidut ja höyrykäsitellyt olkisäkit kuumenevat itsestään muutama päivä säkityksen jälkeen. Tuolloin niiden lämpötila kohoaa helposti liian kuumaksi. Pussien sisälämpötila ei saisi nousta yli 27 asteen. Ilmankosteus saisi olla rihmastonkasvatusaikana mahdollisimman suuri.
Rihmaston kasvu kaikkialle kasvualustaan vie 3 - 4 viikkoa ymppimäärästä ja lämpötilasta riippuen. Kun kasvualusta on muuttunut täysin vaaleaksi, ja reikien suulla alkaa näkyä paksuuntunutta rihmastoa, siirytään satovaiheeseen lämpötilaa ja valaistusta muuttamalla.
SATOVAIHEOsterivinokkaan itiöemä vaatii kasvaakseen valoa. Rihmastonkasvuvaihe voi tapahtua pimeässä, mutta pimeässä ei synny sieniä, vaan korallin näköistä, epämuodostunutta kasvustoa. Sisällä normaali huonevalaistus riittää, mutta valoa tarvitaan vähintään 8 tuntia päivässä. Osterivinokas vaatii satovaiheessa myös ilmanvaihtoa, sillä säkki tuottaa hiilidioksidia ja liian suuri hiilidioksidipitoisuus ilmassa saa aikaan pitkiä, torvimaisia sieniä. Ammattikasvattajien kasvatushuoneissa, jotka ovat täynnä kasvualustoja, ilma vaihtuu 3 - 7 kertaa tunnissa. Satovaiheen aikana osterivinokkaan optimikasvulämpötila vaihtelee käytettävän rihmastokannan mukaan. Yleisimmin käytetyt lajikkeet tuottavat satoa parhaimmin + 14 - 18 asteen lämpötilassa.
SIENISATOSatona hyvinhoidetusta sienisäkistä tulee ammattihoitajalla 20 - 25 % sieniä säkin painosta.
Sientenviljelystä lisää internetissä, mm:
Getting Started with Mushroom Cultivation
http://www.mykoweb.com/articles/cultivation.htmlTabletop Mushroom Cultivation
http://www.kitchenculturekit.com/Mushroom/SVAMPODLING
http://www.alternativ.nu/handbok/odling/svampodling.htmlMushWorld
http://www.mushworld.com/...
