Ensipostaukseni olkoon pieni tarina ensikohtaamisesta sienien kanssa.
Olin muutaman vuoden tuntenut suurta mielenkiintoa sieniä ja niiden tajuntaalaajentavia vaikutuksia kohtaan. Surffailin ahkerasti netissä imien tietoa itseeni kuin (noh..) sieni. Kuitenkaan en ollut tullut lähteneeksi niitä etsimään, en ollut vielä valmis, nähkääs. Silloinen elämäni pyöri pitkälti erilaisten päihteiden parissa, enkä tuntenut oloani tarpeeksi tasapainoiseksi lähteäkseni seikkailemaan mieleni uumeniin. Onneksi aurinko paistaa joskus risukasaankin, tulin nimittäin tavanneeksi nykyisen rakkauteni, tuon unelmieni prinssin joka karautti elämääni valkoisella ooppelillaan! Kerroin hänelle mielenkiintoni kohteista joita luonnon helmassa majaili, ja tutustuimme yhdessä asiaan lisää.
Eräänä syysviikonloppuna päätimme pakata itsemme autoon ja suunnata mökille, tarkoituksena rentoutua ja kalastella, istuskella syksyn hämärässä pihanuotiolla ja saunoa sydämiemme kyllyydestä. Jostain syystä ajoimme ns. vanhaa tietä pitkin, jota hyvin harvoin käytämme. Suunnilleen puolessa välissä matkaa piti pysähtyä piipahtamaan puskakusella, joten hurautimme pikkuruisen metsätien varteen ja hipsin heinikkoon. Uteliaisuuttani kurkin ympärilleni, sillä tällaisissa heinikoissahan saattaisi piillä vaikka mitä mielenkiintoista. Oikeassa olin, enkä ollut uskoa silmiäni kun heinätupon keskellä sojotti kaksi sievää silokkia. Hihkaistuani miehelleni löydöstäni aloin nuuskia ympäristöä ja bongailla sieniä sieltä täältä lisää muutaman kappaleen rykelmissä. Miehen lippis kourassa haravoimme heinikkoa antaumuksella, ja pian meillä oli saaliinamme vajaa sata madonlakkia. Ihmeissämme tuuristamme ajoimme mökille innoissamme illasta.
Saatuamme tavarat paikoilleen ja mökin lämpimäksi levitimme sienet pöydälle ja noukimme vähemmäksi toukkia jotka mönkivät ulos jo hiukan kuivahtaneista sienistä. Laitoin kuutisenkymmentä sientä kekoon ja pilkoin ne mieheni keittäessä vettä. Vippasimme sienet termospulloon ja hiukan jäähtyneen veden perään. Annoimme keitoksemme muhia puolisen tuntia välillä ravistellen, kunnes siivilän avulla kaadoimme molemmille kupillisen kuumaa. Jännittyneinä hörpimme teemme ja läksimme tupakalle. Porisimme niitä näitä, ja aloimme lukemaan sarjakuvia. Noin puolen tunnin kuluttua aloin miettiä että kauanko me olemme tässä oikein istuneet, ja naurahdin, jolloin mieheni vilkaisi minua ja aloimme kikattaa kuin koulutytöt välitunnilla. Tupakalla kerroin oloni käyneen melkolailla kummalliseksi, jalat olivat kumia ja pää vanua. Mieheni hekotteli selitykselleni joten arvelin hänenkin huomanneen vaikutuksen alkaneen. Minua alkoi sisällä hiukan heikottaa ja vatsani muljahteli ikävästi joten heittäydyin sohvalle ja mieheni sängylle.
Hekotimme hervottomina radion luontoillalle kunnen mieheni mainitsi taulun kehysten vääntelehtivän. Niitä kehyksiä tuijottaessani huomasin komeron oven hengittävän, ja niitä ihmetellessä heikotus unohtui. Päätimme lähteä pihalle vähän seikkailemaan ja tupakoimaan, mutta huomattuani pupillini peilistä piti niitä jäädä kummastelemaan. Mies hiukan säikkyi suurta peiliä, mutta kurkisti lopulta itsekin naamatauluaan, ja hilpeältähän se näyttikin. Pihalla katseltavaa, ihmeteltävää, tutkittavaa ja äimisteltävää riitti liiankin kanssa, hirveällä vauhdilla viipotimme milloin taloa ympäri, milloin katsomaan jännää lehteä kasvissa, milloin metsän bailaavia puita, milloin toinen toi näytille pikkukiveä.. Jossain vaiheessa nauroimme että pitäisiköhän tässä vähän rauhoittua kun emme toisiltamme suunvuoroa saaneet.
Istahdimme nurtsille käärimään tupakat, ja huomasin miten uskomattoman hienon väriskaalan piha eteemme taikoi. Nurmen keltaisten lehtien täplittämä vihreys, puunrungon ruskea parkki, taivaan huikaiseva sinisyys, kiven vivahteikas harmaus.. Olin äimistynyt! Yritin selittää miehelleni ruohon vihreydestä enkä saanut häntä aivan ymmärtämään mitä ajoin takaa.
Siirryimme sisälle ja keinahtelin radiossa soivan musiikin tahdissa ja katselin tulen loimotusta kamiinassa. Olin rauhallinen, sinut itseni kanssa, pimeys ympärilläni kietoi minut takkatulen loimun kanssa omaan pieneen universumiini joka lakkasi olemasta loimotuksen ulkopuolella. Välillä katselin sängyllä raukeana makailevaa miestäni, rakkaus tulvahti ylitseni hänen hymyillessään minulle. Poltin tupakan toisensa perään katsellen kuin hypnoosissa savun kiemurrellessa ympärilläni. Koin suurta rauhaa sisimmässäni, en ollut koskaan aiemmin tuntenut mitään sellaista. Olin ekstaasissa, taivaassa, mieleni oli täysin puhdas kaikesta siitä roskasta ja negatiivisuudesta millä olin sen aiemmin täyttänyt, oli vain puhas tyyneys, rauha ja ilo.
Menin hetkeksi pihalle katselemaan tähtiä, sillä ilta oli jo pimennyt, ja mitä näinkään nostaessani katseeni ylös! Miljoonat tähdet tuikkivat minulle kilpaa, en edes muistanut niitä olevan niin paljon. Metsässä, katulamppujen ja mainosvalojen puuttuessa yötaivas on aivan uskomaton. Kun tarpeeksi katsoin tarkasti näin kuin tähtisumuja tähtirykelmien ympärillä, se oli kaunista, niin kaunista että herkistyin lähes kyyneliin. Pian aloin kuitenkin palella joten siirryin sisätiloihin rakkauteni viereen torkkumaan. Siihen nukahdin ja heräsin aamuauringon säteisiin hymyssä suin, levänneenä ja iloisena. Keitimme kahvia ja kertoilimme huomaamiamme asioita edellisillalta, nauroimme hassutteluillemme ja puimme sitä miten voikaan ymmärtää itsestäänselvät asiat uudelleen.
Kokemus oli hieno, ei liian voimakas ensikertalaisille. Aivan kaikkia pikku yksityiskohtia en alkanut selostamaan, luulen että tarinasta saa melko pitkälle hyvän kuvan tapahtumien kulusta. Tuosta illasta lähtikin käyntiin eräs elämäni hienoimmista syksyistä, olemme mieheni kanssa jatkaneet seikkailuja syksyn ja talven mittaan, ja tiedämme mitä kautta ajamme mökkeilemään ensi syksynäkin
