Söin Atlantiksia 10 grammaa ja oli miellyttävä kokemus, tosin visuaaleja ei ollut juurikaan. Enemmänkin koin olevani kaikkien kanssa yhtä, kaikki joita ajattelin päässäni tiesin itsekseni ja tajusin miten kaikki elämämme asiat ovat vain rooleja joita esitämme ja rooli vaihtuu kokoajan. Olin kuin monta asiaa yhdessä paketissa. Katoin itseäni kuin ulkopuolisina, mutta samaan aikaan olin ne kaikki minuna. Tiesin, että minussa on alkukantaisia rooleja tai elämäntyylejä, sekä kehittyviä rooleja. Pettynyt minä, surullinen minä, iloinen minä, epäonnistuja minä, voittaja minä, vittuilija minä, voimakas minä jne. Kaikki tapahtumat mitä ajattelin tiesin jonkun minun kokemuksiksi (esim. tämän kokemuksen tässä koki rauhallinen minä jne.). Nämä minut kertoivat minulle itsestäni näiden kokemusten kautta, näiden erilaisten minujen kautta. He kertoivat ja sain suuria ahaaelämyksiä ja älynväläyksiä, "juuri näin sen pitääkin olla koska tämä asia on yhteydessä siihen", näiden jälkeen tuli mieli nauhoittaa keskusteluja koska muutenkin toin ne verbaalisesti ulos, mutta "et sä kuitenkaan siitä mitään sitten ymmärrä" -minä päätti olla nauhoittamatta.
Suurin tunne oli se kuin olisin ollut kotona. Ja ymmärsin, että se oli yksi kokemisen taso siinä missä on unimaailma ja tämäkin maailma. Se tuntui niin tutulle. Ihan kuin unessakin muistan muistoja toisista unista, tai tässä ns. normaalitasossa muistat muistoja menneistä tapahtumista, niin myös muistin tuossa asioita entisiltä tripeiltäni ja tiesin niiden olevan aitoja kokemuksia ja ne auttoivat minua ymmärtämään enemmän itsestäni.
Kaikki ihmiskunnan rakenteet ja sosiaaliset normit ym. tuntuivat todella hassuilta. Nauratti se miten me voidaan ajatella, että ollaan erinäisiä toisistamme vaikka kaikki on kokemuksemme sisällä. Ihminen jota katsot on sinun sisälläsi audiovisuaalisena kokemuksena samoin kun on kaikki muutkin. Määrittelemme erinäisyytemme vain siten, että meillä on silmät joiden kautta aistimme asioita ja siten jotenkin kiinnitämme minuutemme kehoomme vaikka sekin on kokemuksemme sisällä. Lopulta kaikki on vain kokemusta, tietoisuutta, sielua, mitä tahansa sanaa tässä haluaa käyttää. Kaikki on sen sisällä ja tämä on vain yksi filtteroitu kokemisen taso siitä kaikesta mitä on ja tulee aina olemaan... Kovin koitin hallita tulevaa ja luoda tulevaisuutta, mutta lopulta tajusin, että se on jo hallinnassani alitajuisella tasolla, eikä minun tarvitse tietoisesti huolehtia siitä liikaa. Kaikki menee niin kuin pitääkin. Olen täällä oppimassa mm. tunteiden kautta sitä mikä olen. Luomassa ja pelaamassa tätä uutta peliä.
Kun aloin palaamaan tripiltä minuun iski suuri pelko ja huomasin toimivani kuin autopilotilla. Huomasin kaikki pelkoni vahvempina ja ymmärsin kuinka turhia ne olivat, kuinka olin antanut niiden hallita siten että en ollut toiminut täysin siten miten olisin voinut. Vähän kuin pelkäisi kaatuvansa ja siksi ei kävelisi koskaan. Ymmärsin, että minun ei tarvitse koittaa miellyttää muita oman itseni kustannuksella, vaan voin olla täysin oma itseni ja antaa sen loistaa. Uskalsin kertoa asioita joista en olisi ennen uskaltanut puhua. Kerroin mm. tutulle naisystävälleni jonka kanssa olemme paljon lähentyneet, että söin juuri sieniä, pelkäsin tuomitsemista, mutta sain hyväksyvän katseen ja ymmärtäviä sanoja, enemmänkin hän oli asiasta vain kiinnostunut.
Lisäilen tähän jotain järkevää jahka muistan jotain asioita vielä tripiltä.
