Tulipa viikonloppuna menetettyä "neitsyys" sienten kanssa kera 50 suippomadonlakin.
Luin etukäteen että 15-30 kpl on hyvä aloitusdose, joten söin 25kpl. Kävin saunassa ja kuulostelin vaikutuksia, ei mitään. Etsiskelin foorumilta ja netistä että kuinkan kauan vaikutusten alkamiseen pitäisi mennä, kaveri joskus puhui kymmenestä minuutista ja nyt aikaa oli kulunut jo tunti. Pientä surinaa jaloissa tuntui mutta siinä kaikki. Epäilys hiipi mieleen että jos ne kuitenkin oli niitä nurmikirjohelttoja.
No foorumilta luin että paastoaminen ennen nauttimista olisi hyvä ja maitotuotteitakin kannattaisi välttää. Olin syönyt hyvin 2-3 tuntia aiemmin ja juonut reippaasti maitoakin, siinäkö se nyt menikin pieleen. Luin samalla että teenä vaiktukset tulisivat huomattavasti nopeammin, joten laitoin loput kuumaan veteen ja annoin olla 15-20 minuuttia ja sekoittelin vielä huolella. Nakkasin sienet mäkeen ja join "teen", eikun taas odottelemaan, kun vieläkään puolen tunnin kuluttua ei tuntunut yhtään mitään, luovutin.
Jotta lauantai ei nyt ihan pilalle olisi mennyt, kaivelin esiin bongin ja hyvää itsekasvatettua kukkaista. Polttelin pesällisen ja olin laittelemassa bongia pois mietiskellen että on se kyllä ihme että edes kukka ei tunnu nousevan lainkaan. Huomasin samalla että kylläpäs käteni hehkuu kummallisesti. Odottelin siinä kaverin soittoa ja arvelin mennä pitkäkseni ja laittaa musiikkia soimaan.
Silmät suljettuani huomasin että taitaa ne toimia sittenkin, värillisistä pisteistä muodostui rivejä joista pikkuhiljaa alkoi muodostua kuvioita, alkoi naurattaa. Kuviot muuttuivat pikselimäisiksi ja huomasin että sama toistuu myös silmät auki, nauratti lisää. Kertoilin kaverille kuinka en ole muistanutkaan miltä kaleidoskooppi näyttikään, vaaleanpunaisen violettinen äärettömän yksityiskohtaiset kuviot ja näkökentän alapuolella hohti kirkas vaaleanpunainen aurinko. Kuviot muuttuivat rakeammiksi, kuin hama-helmistä rakennetuiksi. fraktaaleja ja ornamenttejä kaikissa sateenkaaren väreissä. Hohtavia sinisiä sieniä ja kirkaan värisiä kukkia, kaikkea en varmasti edes muista.
Vartalon tuntemukset yhdessä pilven kanssa nostivat välillä kuumotuksia, mutta onneksi olin edelleen kaverin kanssa puhelimessa että sai analysoida tuntemuksia jolloin kuumotukset katosivat. Pian kaverin puhekin muuttui "rakeiseksi" ja ikävän kuuloiseksi joten sovittiin että lopetellaan, ajatuksia oli muutenkin hankala pitää kasassa, sovittiin kuitenkin vielä että saan soittaa jos pahat kuumotukset tai muut ahdistukset iskevät. Vielä hetki aiemmin oltiin juteltu tippa linssissä henkeviä, nyt se oli mennyttä, yhtään mitään ei pystynyt nostamaan mielestä, meno pään sisällä oli kuin suoraan tohtori sykeröstä tai liisa ihmemaasta, nauratti kun ajattelin irvi-kissaa hampaineen ja sateenkaarihäntineen.
Alkoi ahdistaa joten päätin lähteä ulos. Ulkona satoi kaatamalla mutta se tuntui mukavalta, valot näyttivät upeilta, yritin keksiä mitä tekisin, ajattelin lähteä kävelemään pimeään metsään ja sitten empiä sitä. Pyörin siinä ympäri pihamaata ja päätin että ehkä on viisaampaa lähteä takaisin sisälle. Laitoin musiikkia soimaan mutta sekin kuulosti ikävän rosoiselta. Kappaleiden välien kestäessä lähes kymmenen sekuntia tajusin että onpas se aika käynyt hitaaksi, kappaleetkin laahaa ahdistavan hitaasti ja kertosäkeet jää luuppaamaan ikuisuudelta tuntuvaksi ajaksi. Nyt en muista mitä siinä vielä puuhailin mutta noin kolmen tunnin jälkeen vaikutusten alkamisesta, vaikutukset alkoi hiljalleen laskea ja ajattelinkin polttaa vielä pesälliset ja lähteä nukkumaan.
Pesällisen jälkeen ja sänkyyn päästyäni huomasin että visuaalit on hienosti taas kirkastuneet ja ihastelin niitä. Mieleeni tuli kaverin puhelu jossa hän sanoi joskus miettineensä aikaa ja ajan hetkeä, aloin pohdiskella sitä. No ajatus tietyski karkasi siitä miettimään äärettömyyttä kuinka äärettömyys on yhtä kuin ei mitään. Tajusin että äärettömyyteen voi katsoa sellaisessa "kristallipallossa" jossa heijastumien peilipinnat tekevät sen että näkymä jatkuu loputtomiin, ja vaikka kuinka kovasti katsoo, siellä ei tule koskaan näkymään mitään. No pääsin viimein takaisin siihen aikaan ja ihastelin kuinka hienoa on tajuta ajan hetki kuinka se kulkee koko ajan ja ikuisesti.
Mieleni alkoi tehdä tupakkaa joten nousin ja katsoin kelloa. Olin pohdiskellut yli kolme tuntia eikä nukuttanut edelleenkään yhtään vaikka kello oli jo yli kuuden sunnuntai aamulla. Pyörin taas ulkona kun yritin päättää haenko autosta vielä yhdet savut vai menenkö vain nukkumaan. Menin nukkumaan ja heräsin virkeänä puoli kymmeneltä. Siitä saakka tähän hetkeen, edelleen hymy herkässä ja mieli kevyt, se oli hyvä trippi ja mukava ensikosketus sieniin, pitääpä ottaa joskus uusiksi, ehkä kuitenkin vähän pienemmällä annoksella.
