Onko aikaa olemassa? Oliko se Einsteinin suhteellisuusteoriassa vai jossain muussa Einsteinin mietelmissä, että
kaikki tapahtuu samaan aikaan? Aikahan perustuu taivaankappaleiden liikkeisiin, vuorokaudessa maapallo pyörähtää
akselinsa ympäri, ja vuodessa maapallo kiertää auringon ympäri. Nykyään on vielä tarkemmat mittarit aikaa varten,
esimerkiksi kuka juoksee nopeimmin satasen matkan ja tätä mitataan jo sekunnin sadasosissa. Mikä on aikaa? Onko
se tapahtuma, jonka muistamme tapahtuneen ja vertaamme sitä tapahtumaan, joka tapahtuu muistamamme tapahtuman
jälkeen? Eli aika perustuu meidän aivojemme kykyyn muistaa, verrata tapahtumia toisiinsa.

Jos aika perustuu vain siihen, että muistamme edelliset tapahtumat, onko sitä olemassa jos emme muistaisi mitään
mistään? Vai onko aika olemassa vain siitä syystä että me kykenemme muistamaan?

Otetaan esimerkki: jos koko maailman liike pysähtyisi totaalisesti, silloinhan voisi kuvitella, että aikakaan ei
kulu. Kaikki on vain pysähtynyttä. Eikö tällöin voisi olettaa, että aika on liikettä, sarja erilaisia tapahtumia?
Sitähän sanotaan, että kun on tylsää, niin aika ei kulu. Kun on tylsää, ei tapahdu paljonkaan liikettä. Kun taas
keksii jotain kivaa tekemistä, aika kuluu kuin siivillä, koska tekee koko ajan jotain.

Onko aika vain harha, jonka aivomme luovat verratessaan tapahtumia toisiinsa? Onko meidän edes mahdollista
mietiskellä ajan olevaisuutta meidän aivojemme tapahtumia ja asioita vertailevan toimintaperiaatteen vuoksi?

Aikaan perustuu myös Kiire, joka on tähän aivojemme luomaan ajankuluun ja yhteiskunnan luomiin paineisiin
perustuva mielentila, joka ei ole todellinen. Jokainen voi olla kiireinen niin halutessaan, ja suurin osa onkin,
tiedostamattaan, että todellisuudessa ei ole kiire mihinkään.

Ajan käsite tai ajan olemattomuus riippuu tietoisuuden luonteesta ja tilasta.

Kun jäljellä on tunti elin aikaa, aika kuluu eri tavalla kuin perinteisestä näkökulmasta.

Olento, jolla olisi käytettävänä vain yksi aisti tuntisi ajan eri perspektiivistä kuin me.

Jos mietitään aikaa ennen alkuräjähdystä jolloin mitään ei ollut olemassa ja jos oletetaan että silloin ei ollut mitään olemassa, ei ollut myöskään aikaakaan koska ajan mittaamiseen vaaditaan mitattava muutokset eivät olleet olemassa. Se mitä mitataan aikana on fyysiset liikkeet/muutokset ympäristössä. Kun ei ole mitään mitä mitata, ei ole aikaakaan. Vähän sama asia jos olisit sisällä junassa ja ulkona olisi pelkkä tyhjä avaruus. Mihin juna liikkuu kun ei ole mitään mitä mitata tilassa missä liikutaan? Milloin ollaan perillä? No, ei varmaan mitään eikä ikinä kun kaikki määreet mihin ajanmittauksen perusteet perustuvat puuttuvat.

Tulevaisuus ja menneisyys ovat olemassa lähinnä abstraktion tasolla ajatuksissa mutta niitä ei ole olemassa missään tosiasiallisessa mielessä. On olemassa ainoastaan nykyhetki mistä ihminen voi muodostaa abstraktisen ajattelun kautta visuaalisen luonnoksen mielessään menneisyydestä ja tulevaisuudesta mutta ne eivät ole sama menneisyys tai tulevaisuus joka oli edes koettu tai on koettavissa.

Shaivilaisuudessa (yksi Hindulaisuuden päälohkoja) on ajatus että Shiva (universumin kaikkeuden antropologinen vertauskuva) pitää kädessään kolmikärkistä atrainta joka kuvastaa mm. menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Atraimessa on kolme piikkiä jotka ovat sama atrain, missä sivummaisimmat piikit yhdistyvät keskipiikkiin ja keskipiikki = muodostaa koko varsinaisen atraimen.

Buddhalaisena koen että mielenkiintoisin kuvaus ajasta & ajattomuudesta on Kalachakra:
https://en.wikipedia.org/wiki/Kalachakra

Erityisesti:

Jñana is a pure radiant mind, devoid of any impurities of habitual tendencies (vasana). It has no form and is devoid of atomic particles and is beyond subject and object. It is free of conceptualizations, and is a self-aware (svasamvedana) natural luminosity which is partless and all-pervasive.[41] Jñana is Buddhahood, the ultimate reality or thusness (tathata).[42] It is the Dharmadhatu, which is the primordially unoriginated beginning (adi) or atemporal source (yoni) of all phenomena.[43] Jñana is also beyond all classifications and transcends samsara and nirvana (though it appears/manifests as both). Since it is non-dual with emptiness, it is empty of inherent existence.[44]