Psilosybiini.info
Uudistunut keskustelupalsta osoitteessa https://discourse.psilosybiini.info

Matkalla Hollannissa

Poissa clupus

    • Viestejä: 5
    • Karma: 0
    • Profiili
Hieman taustaa alkuun. Olen käynyt Hollannissa pari kertaa maistelemassa tryffeleitä ja loppuvuodesta kävin siellä myös kokeilemassa Ayahuascaa (mikä oli hyvin merkittävä kokemus mutta ei siitä tässä nyt enempää). Nyt sitten helmikuussa kävin taas Hollannissa ajatuksena viettää rauhallinen viikonloppu tryffeleiden parissa. Tällä kertaa menin Leideniin jota voin lämpimästi suositella. Schipolin kentältä juna menee sinne 15-20 minuutissa, majoitus on luonnollisesti Amsterdamia halvempaa ja turisteja ei näy. Saavuin paikalle perjantai iltana, heitin kamat hotelliin ja käppäilin läheiseen & kaupungin ainoaan Smartshopiin. Siellä tuli heitettyä läppää mukavan myyjän kanssa jonka kanssa tuli keskusteltua minkä tyyppisiä asiakkaita siellä käy & miten paikalliset suhtautuvat psykedeeleihin. Ostin sieltä jo ennalta päättämäni tryffeliannoksen eli 22 gramman High Hawaiian boksin ja syömässä käynnin jälkeen palasin hotellin chillailemaan & nukkumaan. Aamulla heräsin tyypilliseen tapaan hyvin aikaisin ja jonkin aikaa katselin videoita & luin kunnes puoli kymmeneltä avasin boksin ja söin tryffelit tyhjään vatsaani tumman suklaan kera. Laitoin youtubesta meditointimusiikkia soimaan ja aloin odottamaan.

Huoneessa oli suhteelliseen viileää ja vaikka normaalisti en palele helposti niin aika pian alaruumiini alkoi vapisemaan & palelemaan. Vaihdoin pitkähihaisen paidan päälle ja menin peiton alle. Suljin silmäni ja aloin pian näkemään kuvioita. Kuvioiden & tunteiden intensiteetti yllätti minut sillä tämä ei muistuttanut lainkaan aiempia tryffelikokemuksiani vaan oli samantyyppinen Ayahuasca kokemuksen kanssa. Muistinkin kuinka Ayahuasca oppaani oli kertonut että hän kokeili tryffeleitä vasta Ayahuasca kokeilujen jälkeen ja yllättyi niiden vahvuudesta. Aivan kuin DMT kokeilu avaisi jonkun portin ja muuttaisi sienikokemukset erilaiseksi sen jälkeen. Siltä se tosiaan vaikutti ja ensireaktioni ei ollut erityisen ihastunut koska olin kuvitellut kokevani huomattavasti rauhallisempaa menoa. No, kokemusta vastaan oli tietysti turha taistella joten antauduin sille nopeasti mutta avasin silmäni kun vuoristorata tuntui vaan kasvattavan vauhtia. Kehossani alkoi tuntua samankaltaisia Purge-tunteita kuin Ayassa joten siirryin vessan puolelle. Välillä istuin meditoimassa vessan lattialla, välillä makasin siinä, välillä pidin päätäni vessanpöntössä. Oksennusta ei missään vaiheessa tullut mutta kaikkea muuta kyllä tuli. Vessan pyyhe esimerkiksi alkoi elämään & virtaamaan ja sitä tuli ihasteltua. Käteni alkoivat hohtamaan sinistä valoa ja kun painelin kämmeniäni lattiaan siitä jäi sininen hehkuva jälki. Näin paljon kirjaimia & sanoja joita oli vaikea lukea. Lisäksi abstrakteja symboleja joista muistan selvästi vain sellaisen suipon kuvion jonka jotenkin ymmärsin symbolisoivan sientä sekä yksinäisen silmän. Vessanpöntössä näkyi kaikenlaista outoa, esimerkiksi katselin silmät suurina suurta putousta joka johti jonnekin univesrumiin. Tunsin miten mielellä oli uskomattoman vahva vaikutus koko kehoon. Se pystyi esimerkiksi säätämään jonkin kehonosan kuumuutta & kylmyyttä hetkessä.

Pään sisällä kävin paljon eri teemoja läpi, tässä muutamia mitä vielä muistan:

- Vastauksena kysymykseen "kuka sinä olet?" sain "Minä olen sinä, sinä olet minä. Muista se" - ymmärsin tämän ykseytenä. Olemme kaikki samassa ykseyden meressä.
- Meissä on aina sekä hyvä että paha. Kannamme molempia ja meistä riippuu kumpaa kanavoimme esiin.
- Ykseys & autuus & kaikkien todellinen koti - sen mahtavan euforisen tunteen kokeminen.
- On vain tämä hetki. Aikaa ei ole.
- Mikä on todellinen nimesi? Vastauksen näin vessan pöntössä tekstinä mutten enää muista sitä.
- Kaikella on tarkoitus. (tämä tuli yllätyksenä koska henk kohtaisesti olen aina ollut eri mieltä)
- On olemassa meitä suurempi voima.
- Pahuus tuli teemana pari kertaa esille. Pääkalloja alkoi näkymään aina kun ajatukset kääntyivät tähän. En sinänsä pyrkinyt vastustamaan näitä ajatuksia mutta yritin ohjailla hyvällä menestyksellä ajatukset muihin aiheisiin.
. Yhdessä vaiheessa tuntui että aika hidastui & pysähtyi kokonaan. Tosin kuulin edelleen toisesta huoneesta tulevan musiikin mutta olin jotenkin vakuuttunut että aika oli täysin pysähtynyt. Tässä tilassa tuli sitten kommunikoitua usean läheisen & ystävän kanssa ajatuksen tasolla. Kerrottua heille kuinka tärkeitä he ovat.
- Olin ennakkoon yrittänyt hieman miettiä mitä haluaisin käydä läpi ja yksi sellainen oli että halusin yrittää nähdä mitä eräät läheiseni tekevät juuri nyt. Halusin että saisin tietää jotain mitä en voisi millään itse tietää. Muistan kuinka minulle sanottiin jotain tähän tyyliin "vai halusit saada todistuksen? tässä saat!" ja sitten minua vietiin ympäri avaruutta. Näin jonkin ihmeellisen tapahtuman siellä josta ei valitettavasti jäänyt muistikuvaa.
- Tunsin kuinka vahvasti kaikki me haluamme tulla hyväksytyksi & rakastetuksi ja tunnemme tästä asiasta suurta pelkoa. Kuulin kuinka olin aina paennut itseäni tämän pelon johdosta.
- Jossain vaiheessa muistan tuskailleeni "mutta miten minä muistan tämän kaiken, unohdan kuitenkin" ja sain siihen jonkin hyvän vastauksen jonka - unohdin.

Noin neljän tunnin matkan jälkeen kehoni ohjaus palautui kutakuinkin normaaliksi ja menin sänkyyn lepäilemään. Pääsin vielä mahtavaan seesteiseen tilaan & yhteyteen kaikkeuden kanssa. Jonkun ajan päästä lähdin ulos auringonvaloon ja kävelin katuja ilman päämäärää kevyellä askeleella. Seuraavana päivänä alkoi sitten pitkähkö paluumatka kotiin. Yritin muistella kaikkea kokemaani mutta joudun myöntämään että siitä valtavasta tajunnanvirrasta muistamme vain ripauksellisen. Näin jälkikäteen tuli mieleen että ehkä paras tapa yrittää dokumentoida trippiä olisi nauhuri joka olisi vieressä koko matkan ajan ja johon voisi mumista kaikki mitä mieleen tulee. Se on sitten eria asia vähentäisikö sellainen jatkuva kommentoiminen kokemusta - voi hyvinkin olla.


Poissa clupus

    • Viestejä: 5
    • Karma: 0
    • Profiili
Kävin nyt viikonloppuna jälleen Hollannissa joten kirjoitan toisen raportin siitä. Päädyin taas Leideniin jonne saavuin perjantai iltana. Ehdin vielä ennen smarshopin sulkeutumista (avautuu lauantaina vasta klo 13) vierailla siellä ja ostin 15 gramman Dragon's dynamite boksin. Olin alunperin ajatellut nauttivani sen tällä kertaa ulkoilmassa ja olin katsastanut Leidenin puistotarjontaa. Puistot olivat vain kovin pieniä joten suuntasin katseeni vähän kauemmaksi ja löysin Meijendelin kansallispuiston jossa on metsää, rantoja ja hiekkadyynejä ja jonne on vajaan puolen tunnin bussimatka. Pakkasin rantaviltin ja vettä mukaan ja hyppäsin aamulla bussiin. Tosin ensimmäinen bussi käännytti minut pois koska en muistanut että bussissa voi käyttää vain matkakorttia. Sen hankittuani hyppäsin seuraavaan bussin ja saavuin Kievietin bussipysäkille josta jatkoin kävelemällä kansallispuistoon. Sää oli kaunis vaikka aamu ei ollut vielä mitenkäänn erityisen lämmin. Saavuttuani kello oli vasta vähän yhdeksän jälkeen mutta suhteellisen paljon näkyi jo pyöräilijöitä ja lenkkeilijöitä. En jaksanut perehtyä karttaan sen tarkemmin vaan vaeltelin poluilla kääntyillen minne vain jalkani halusivat mennä. Päästyäni hieman syvemmälle puistoon levitin viltin maahan ja kaivoin boksin esiin. Söin sen tumman suklaan kanssa, hieman salassa kun kaikenlaisia koirien ulkoiluttajia pukkasi esiin. Sitten taas reppu selkään ja poluille vaeltamaan. Jonkun ajan päästä aloin tuntea vaikutuksen ja aloin etsiä vähän syrjäisempää paikkaa johon voisin pysähtyä. Löysinkin täydellisen paikan pienen sivupolun katveesta jonne levitin vilttini ja istuuduin. Yläpuolella oli kaunis oksisto jonka välistä pilkotti sininen taivas. Alku oli hyvin rauhallinen. Maailman värit syvenivät hyvin kauniiksi. Katselin pilviä jotka alkoivat muotoutua fraktaaleiksi ja muiksi muodoiksi joihin pystyin vaikuttamaan. Kuvittelin jo että tämä on nyt sellainen rauhallinen sienikokemus jota olin jossain määrin toivonutkin edellisen kerran intensiivisen menon jälkeen. Katselin viereistä puuta jonka suuri oksa alkoi hitaasti liukua minua kohti. Aurinko vaikutti pilkistävän juuri oikeasta kohdasta oksien välistä ja tuntui hymyilevän minulle.

Tilanne kuitenkin pian muuttui ja aloin nähdä tutun tyyppisiä kuvioita ja symboleita kaikkialla. Tämä oli se portti jonka DMT oli avannut. Testasin menoa silmät kiinni (jolloin päädyin seinien väliin jotka alkoivat hitaasti puristaa minua) mutta avasin silmät haluten vähemmän intensiivisen kokemuksen. Tällä kertaa universumi oli kuitenkin päättänyt antaa minulle "kaikkien aikojen kokemuksen" aukinaisista silmistä huolimatta. Älä vastusta. Antaudu. Tämä kaikui mielessäni eikä se pätenyt vain tähän mitä oli juuri nyt käynnissä vaan koko elämään ylipäätään. Ymmärsin kuinka jännittynyt olin kaiken aikaa ja kuinka viisasta olisi rentoutua, antautua virran vietäväksi ja luottaa täysin siihen. Sitten mieleeni tuli ego joka janoaa todisteita. Jotain jota rationaalinen mieli pystyy ymmärtämään. Sielu ei kaipaa sellaista, sielu tietää. Aivan kun tunnistaisi jonkun tietyn laulun, melodian, rytmin. Vaikka koko ympäristö vilisi symboleja ja fyysisesti tunsin raajoissa vapinaa ja tietynlaista sykettä vatsassa, rinnassa ja suussa niin valtaisan syvä rauha valtasi minut. Ajattelin kohtaloa. Oliko tosiaan niin että kaikilla meillä on sellainen. Sain vastauksen että se kaikki selviäisi myöhemmin. Värit punainen, keltainen ja vihreä esiintyivät jossain muodossa minulle vahvasti ja sain käsityksen että tämä tietty väriyhdistelmä symboloisi jotain. Oivalsin että tulin tänne "olemaan", en saamaan vastauksia. Tämä oleminen tuntui paljon tärkeämmältä ja olennaisemmalta kuin kysymys-vastaus sarjat joita mielemme niin kovasti kaipaa. Kaikki kysymykset ja vastaukset tuntuivat sulavan pois.

Jokapuolella maassa ja kasvillisuudessa näin isoja, selväpiirteisiä kirjaimia. Kaikissa aiemmissa pyskedeelisissä kokemuksissa olen nähnyt kirjaimia mutta ne olivat aina olleet hyvin hyvin pieniä ja vaikeaselkoisia. Nyt näin selviä aakkoskirjaimia joka puolelle. Vaikka en pystynyt lukemaan viestiä olin aistivani siinä jonkinlaisen uskonnollisen teeman. Puun kuoressa näkyi symbolimainen hahmo. Välillä vihreä, välillä sininen. Tuli mieleen jokin intialainen jumala. Välillä sama kuvio näkyi lukemattomina kopioina ympäri maanpintaa. Kelasin omaa elämääni ja läheisiäni. Ihmisiä jotka ovat olleet elämässäni ja lähteneet siitä. Näin maassa kyynellammikon kyyneleistä joita en ole pystynyt vuodattamaan. Tunsin tietyn rytmin joka sai kehoni pyörimään.

Me. Me. Me. Tämän "kuulin" monta kertaa. Ymmärsin että kaikki mitä näin ja koin, se yliluonnolinen näkymä edessänikin, ei ollut minusta erillistä vaan olin osa sitä. Olin kaikkeus. Ja sitten tosiaan olin kaikkeus. Olin kaikki hyvä & paha. Suunnatessani huomioon pahaan suuni & kieleni kostui, pahalla tuntui olevan oma symbolismi joka oli jotain kosteaa, märkää. Tietynlainen syke ja humina voimistui aina pahaa lähestyessä ja tunsin kuumuutta. En mennyt syvälle pahan sisimpään mutta hyväksyin sen olemasaolon itsessäni joka rauhoitti. Käännyin hyvän puoleen jolloin tyyneys ja valo saapuivat. Koko maailma eli näiden mukaan. Kun tarkastelin pahuutta, tai olin pahuus, ympäristöstäni katosivat värit, kaikki muuttui harmaaksi & mustavalkeaksi. Lämpötila laski ja sää muuttui epävakaaksi, alkoi tuulla. Näin ja tunsin kärpäsiä lentelevän ympärilläni ja ryömivän päälläni vaikka samaan aikaan tiesin että niitä ei ollut olemassa siinä fyyisessä maailmassa jossa kehoni istui. Äänimaailmakin ei ollut tästä maailmasta vaan kuulin ihmisten ja eläinten ääniä ympäriltäni joka suunnasta. Rasahduksia. Hyvyyteen kääntyessä värit palasivat, hyvin voimakkaina. Sää tyyntyi heti ja valo ympäröi minut. Tunsin fyysisen lämmön.

Jossain vaiheessa koin olevani valaistunut. Siinä samassa "tilassa" kuin Buddha ja muut vastaavat. Olin täynnä ymmärrystä, myötätuntoa ja hyväksymistä. Katselin ihmisluonnetta, sen haasteita ja iloja. Ymmärsin että olin se kaikkeus, täällä ihmiskehossa, tekemässä oman osuuteni, parhaani mukaan. Tyyneys ja rauha oli jotain sanoinkuvamatonta. Aika tuntui pysähtyneen.  Muistan kun oli aika lähteä siitä universaalin sielun virrasta kuinka haikeasti sen tein. Pakkasin kamani ja kävelin vähän unenomaisesti polkuja pitkin puistosta ulos. Katselin näkemiäni ihmisiä vähän eri silmällä. Tuomitsematta, arvostelematta. Mietin miten pitkään tämä rauha kestäisi. Mietin myös kuinka nopeasti mieleni alkaisi hajoittamaan kokemaani. Vähättelemään sitä. Ylpeilemään siitä. Lupasin yrittää olla tarkkaavainen asian suhteen ja hyväksymällä että mielen luonteeseen kuuluu tuo kaikki. Oli aika taas palata tämän olemassaolon kuvioihin mukaan.


Poissa hsudak

    • Viestejä: 35
    • Karma: 0
  • Metsä ja luonto lähellä sydäntä
    • Profiili
Tutulta kuulostaa. Olen myös ollut Ayahuasca-seremonioissa eteläisessä Hollannissa. Näiden jälkeen sienikokemukset ovat olleet vastaavasti hyvin syvällisiä, haastavia ja niin sanotusti muistuttavia.
Me ihmiset kuitenkin olemme hyviä unohtamaan mitä todella olemme ja koemme. Vaikuttaa siltä että elämässä uppodumme ego-mieleen ja sen luomiin illuusioihin. Se on kuitenkin ilmeisesti luonnollista ja tarpeellista tällä hetkellä. Saamme näissä kokemuksissa muistutuksia, että voimme pistäytyä illuusion toisella puolella ja toisaalta kunnioittaa sitä, mitä arjessa käymme läpi mm. pelkojen ja rajoitusten kanssa.

Kiitos jakamisesta!


Poissa clupus

    • Viestejä: 5
    • Karma: 0
    • Profiili
Kiitos kommentista. Sellaiselta kierteeltähän tämä tuntuu. Löydät etsimäsi jonka jälkeen se hitaasti valuu sormiesi välistä ja löydät sen myöhemmin uudestaan. Ehkä perinteisillä jooga & meditaatio lähestymistavoilla päästään pysyvän löytämiseen tilaan - tai sitten sisäistetään tuon kierteen ikuinen jatkuminen todella vahvasti. Elämä on mielekiintoista.


Poissa clupus

    • Viestejä: 5
    • Karma: 0
    • Profiili
Pääsiäisen aikaan tuli taas käytyä heittämässä Hollannin reissu. Ehkä jossain vaiheessa pitäisi vaihtaa kaupunkia vaihtelun vuoksi sillä päädyin jälleen Leideniin. Toisaalta nämä reissut on sellaisia joissa ei nähtävyyksiä katsella joten samapa tuo. Tuttuun tapaan saavuin kaupunkiin perjantaina illalla mutta kuitenkin niin että kerkesin hyvin käydä smartshopissa joka sulkee ovensa klo 21. Ostin samaisen "dragon's dynamite" boksin jonka olin nauttinut viime reissulla. Tällä kertaa majoituin hotellin sijasta airbnb kämpässä jossa oli mukavasti tilaa ja sisustus hyvin seesteinen. Laitoin boksin jääkaappiin ja tilasin nälkäisenä ruokaa thaimaalaisesta ravintolasta jonka polkupyörälähetti toimitti ovelle. Lauantaina heräsin seitsemän maissa. Asunnossa oli kylmä koska en ollut saanut suljettua korkeaa kattoikkunaa. Sitten piti tehdä päätös lähtisinkö taas kansallispuistoon vai jäisinkö asunnolle. Laiskuus voitti - uskottelin että koska oli sään puolesta tulossa mahtava päivä olisi puisto tupaten täynnä ihmisiä ja olisi haasteellista löytää sopivaa nurkkausta viltilleni. Siispä kello kahdeksan maissa vedin tryffelit tummasuklaan kera suuhuni. Levitin viltin asunnon pehmeän maton päälle ja aloin meditoida siinä. Kylmyydestä johtuen laitoin fleecen päälle mutta sekään ei auttanut joten vetäydyin pian sänkyyn peiton alle. Kuulokkeista kuului satunnaistoistolla erityyppistä meditointi/balladi/psykedeelimusiikkia. Matka alkoi hiljalleen.

Ensimmäinen teema jonka muistan oli se kuinka himo, houkutus ohjaa meitä niin vahvasti muotojen maailmassa. Sensijaan tulisi ottaa lähestymistavaksi omistautuminen & palveleminen. Sain kuulla olevani pelinappula joka ei tiedä pelin sääntöjä saati näe lautaa. Nappulan pelaajalla on kaikki tieto ja häneen pitää luottaa. Tulkitsin tämän tarkoittavan ego-minän ja yli-minän välistä suhdetta. Koko kuvan ymmärtäminen on mahdotonta koska emme näe muotojen taakse. Älä samaistu muotoosi, rooleihisi, tarinaansi - olet paljon enemmän, olet yksi. Koin vahvasti kuinka kaikkeus ilmaisee itseänsä lukemattomin eri tavoin ja muodoin. Tuntui leikkisältä että olemme ykseys joka on heittäytynyt alas muotojen maailmaan, löytääkseen itsensä, uskomaan itensä olemassaoloon.

Tunsin elämän, olemassaolon, ilmaisun riemun. Huomasin että tällä kertaa sillä ei ollut merkitystä pidinkö silmiä kiinni vai eb. Esitys jatkui molemmissa muodoissa. Ikkunan yksivärinen varjostin tuli
esityksen pääasialliseksi valkokankaaksi. Siihen muodostui eri värisiä kuvioita, symboleja ja paljon kirjaimia ja näkymä vaihteli muutaman sekunnin välein. Musiikki sopi täydellisesti teemoihin mitä milloinkin oli. Useinhan näissä on se käsitys että musiikki ohjaa esitystä mutta tällä kertaa tuntui että esitys ohjasi musiikkia. Tunsin taas fyysisen "sykkeen", värähtelyn tietyissä kohdissa korostamassa sanomaa. Painottaen sillä tavoin tiettyjä asioita kuten kovin yksinkertaiselta kuulostava "OLET!" joka kiteytti kaiken. Aika pysähtyi välillä kokonaan.

Palasin hetkeksi kokemaan lapsuuden yksinäisyyden, joukkoon kuuluvuuden kaipuun. Asian jota en lainkaan ole ajatellut & muistanut aikuisiällä. Sylelin tätä yksinäistä poikaa ja näin miten se lapsuuden tunne on jättänyt jälkensä tässä inkarnaatiossa. Yksi teema mikä tuli oli universaali äitiys. Elämän synnytys. Tarkastelin myös omaa äitiä joka on tavoitellut samaa ykseyttä eri poluin. Tarkastelin myös muita läheisiäni, nähden miten voisin toimia ystävällisemmin ja lempeämmin kaikkia heitä kohtaan. Kuinka harvoin sanon arvostavani toista, välittäväni hänestä, vaikka niin teenkin. Kuinka hyvää toiselle tekee kuulla tämä. Vanhemmuuden teema oli myös läsnä. Mitä kaikkia kompastuskiviä vanhemmuudessa on. Mitä kertoa lapselle muodon tuolla puolen olevista asioista. Milloin? Tuleeko hän joskus myöhemmin kokemaan tämän saman?

Koin järkyttävän vahvan "hyväksynnän" & ilon ilmaisun sille muodolle mikä nyt olen. Hetken aikaa tarkastelin "pahaa", sen merkitystä kaikkeuden kokonaisuutena. Katselin sitä taas täysin neutraalista halaumatta kuitenkaan mennä syvälle siihen. Pahuutta esitettiin kovin erikoisella symboliikalla jossa oli väreinä punaista, mustaa ja harmaan sävyjä. Silittelin sängyn kaiteen puupintaa ja ihmettelin kuinka ihmeellistä on olla tässä muotojen maailmassa. Kokea kosketuksen tunne ja kaikki muut aistihavainnot. "Ram Ram Ram" - näin kuvia eri opettajista, ykseyden ilmentäjistä joista osan tunnistin lukemistani kirjoista. Tuttuun tapaan koin myös sen uskomattoman rauhan, kotiin saapumisen tunteen. Kaiken hyväksyvä, rakastava, ykses.

Tällä matkalla muistikuvia tripistä jäi jotenkin normaalia vähemmän käteen. Välillä olin täysin irrallaan nykyminästä. En omannut esimerkiksi nimeä tai sukupuolta. Jossain vaiheessa esitystä totesin "mutta unohdan tämän kaiken" ja sain vastaukseksi että verho ei ole koskaan kokonaan kiinni vaan aina hieman raollaan. Koska tripin aikana ei ollut lainkaan normaaleja ajatuksia, egon pönötyksiä, ei arvostelua, ei tuomitsemista koin ahtaana palata takaisin muotojen maailmaan. Matkan päätyttyä loikoilin sängyssä vielä pitkään nauttien rauhasta ja ilosta sisälläni. Sitten kävin ulkona heittämässä mahtavassa aurinkoisessa säässä pienen kävelylenkin jossa katselin muita ihmisiä viettämässä aikaa kanaalien viereisillä nurmikoilla. Seuraavana päivänä oli aika aloittaa taas kotimatka tietäen että Hollantiin tulee palattua taas syksyllä.