Taustaa:
Olen ollut jo pitkään masentunut ja ahdistunut. Moni tavallinen asia tuntuu ylivoimaiselta hoitaa järjestykseen ja tulevaisuuden suunnittelu stressaa kovasti, ellei ole jopa mahdotonta ajoittain. Hermostun ja suutun helposti pienestäkin ärsykkeestä enkä jaksa hoitaa kaikkia asioitani. Taustalla on käsittelemättömiä traumoja vuosien takaa, jotka ovat aiheuttaneet minulle vaikeuksia itseni ja muiden kanssa.
Aloitin sieniharrastukseni 2017 syksyllä muutaman hyvän kaverini kanssa. Osalla heistä oli valmiiksi kokemusta sienien keräämisestä ja käyttämisestä. Paljon aiheesta lukeneena, lähdin innolla, mutta harkiten mukaan uuden harrastuksen pariin ja sillä tiellä olen edelleen. Minulla on nyt muutamia käyttökertoja (3 kertaa) silokkien kanssa takana, annoskoot ovat olleet 0,7-1,5g. Haluan nyt avautua vähän viimeisimmästä kerrasta, joka tuli taas tarpeeseen. Tämä on 4.kokemukseni. Kerron parhaani mukaan mitä muistan, kun matkailusta on kulunut aikaa jo pari viikkoa. (Ennemminkin viikko, ku tarkistin kalenterin
)
Stoori:
Suunnittelin säästäväni viimeiset silokit (1g kuivattua) kesään, mutta päälle puskeva masennus, pääkipu ja ahdistus kävivät taas lähes sietämättömiksi, joten päätin, että nyt on aika syödä ne, vaikka vähän harmittaakin. Edellisestä kerrasta onkin jo sen verran aikaa, että sienien positiiviset vaikutukset eivät enää tunnu. Hetken vielä arvottuani, söin sienet geelikapseleihin suljettuina ja huuhdoin ne alas vihreän teen saattelemana. Join vielä sitruunamehut päälle ja päätin että lähden suihkuun puhdistautumaan ja valmistautumaan kokemukseen. Pohdiskelin vielä suihkussa motiivejani tämänkertaiselle tripille. Pyrin asennoitumaan positiivisesti tulevaan kokemukseeni ja pyysin sienen jumaluudelta apua vaikeuksieni selättämiseen ja elämänilon löytämiseen. Toivoin voivani kohdata varovasti hankalia muistoja. Ehdin olla suihkussa noin 20 minuuttia, kun ensimmäiset vaikutukset alkoivat tuntua.
klo 19:50 Suihkuhuone ympärilläni alkaa kirkastua. Lattian kaltevuus viemärin ympärillä alkaa korostua ja tuntuu että vajoan lievästi lattiaan. Koen lievää hermostuneisuutta ja mahanpohjasta niinsanotusti sieppaa, muuten olo on ok. kelailen päässäni Pharrel Williamsin Happy -biisiä keventääkseni tunnelmaa ja onnistunkin saamaan pienen virneen huulille. Saatoin jopa naurahtaa hieman
klo 20:00 Suihkuveden lämpö alkaa tuntua ahdistavalta. Sisäinen dialogini ihmettelee miksi istun suihkussa, kun elämäni ilo on muualla. Ymmärrän tämän tarkoittavan puolisoani ja yhteistä perhettämme, joten päätän lopettaa kylpemisen. Puen vaatteet nopeasti päälleni, kuivaan lattian ja alan tekemään lähtöä saunarakennukselta. Jokin tunne kuitenkin pysäyttää minut hetkeksi pukuhuoneen puolella. Siinä kirkkaiden kattolamppujen alla koen hetken syvää rauhaa ja lämmöntunnetta. Suljen silmät ja näen heikkoja visuaaleja jotka koen jotenkin merkityksellisiksi. Jatkan hetken päästä saunan eteiseen ja sammutan kaikki valot. jään taas paikoilleni seisomaan, en koe pimeää mitenkään ahdistavana ja suljen taas silmäni. Näen lisää merkityksellisiä visuaaleja ja tunnen taas valtavaa lämmöntunnetta pääni sisällä. Seison paikallani noin 10min ja kun aukaisen taas silmäni, tajuan etten seiso täydellisessä pimeydessä, vaan näen ympärilleni yllättävän hyvin äärimmäisen heikossa valossa, jota en aikaisemmin edes huomannut. Mietin, että pupillini ovat varmaan laajentuneet, koska näen niin hyvin. menetän hetkellisesti suuntavaiston ja joudun etsimään ovenkahvan käsin tunnustelemalla, huolimatta siitä, että näen ympärilleni.
klo 20:20 Astun helmikuun purevaan pakkasiltaan. Tuntuu mahtavalta hengittää kylmää ilmaa. Keuhkot vaan täyteen, mahtavaa! Niin raikasta! Kävelen asuntoni ovelle ja käyn heittämässä kylpytarvikkeet eteiseen. Käyn vielä viemässä roskat ulos, ja sitten palaan takaisin sisälle. Olo on mitä parhain. Puoliso on juuri syöttämässä vauvaa ja viekin muksun pian nukkumaan.
klo 20:30 Istun sohvalla silmät ummistettuina "mietiskelemässä". Pääkipu vaivaa minua hieman, ja ajatukseni ovat kohdistuneet pään alueen tuntemuksiin. Näen visuaaleja, jotka tulkitsen jonkinlaisena kertomuksena: Näen tumman hahmon kävelemässä näkökenttäni vasemmasta laidasta keskelle; jonkinlainen virtaava valoilmiö liikkuu oikealle ja alas, kuin viemäriin virtaava likavesi -näin ainakin tulkitsen asian. Seuraavassa hetkessä näen vaalean hahmon oikealla alhaalla viittaamassa avokämmenellä, kuin näyttääkseen, että tuonne alas se likavesi saa nyt virrata... samantien tunnen taas, kuinka lämpö täyttää koko pään ja pääkipu on poissa.
klo 20:45 Avaan silmät ja vilkaisen kelloa. Olo on todella miellyttävä ja lämmin. Koko keho tuntuu raskaalta, ja minua alkaa todella väsyttää. Kerron puolisolle meneväni jo nukkumaan, käyn pikaisesti vessassa kusella ja hoipertelen pehkuihin.
klo 20:55 Makaan sängyssä peiton alla ja tunnen kelluvani pimeydessä, kuin meduusa syvällä lämpimässä ja pimeässä meressä. Lämmön tunne on peittää minut kokonaan: Aivan kuin se polttaisi jotain pois minusta. Mielessäni käy ajatus, että olen joskus aikaisemmin lukenut jostain psilosybiinin voivan nostaa kuumeen. En anna ajatuksen kuitenkaan pelottaa. Ehkä niin käy, ehkä ei... ei pieni kuume haittaa, olo on silti rauhallinen ja hyvä. Villisti pyörivä punertava pentagrammi on ainoa selkeä visuaali, jonka näen. Sekin pyörii näkökentässä vain hetken. Tunnistan sen olevan sama kuvio, jonka olen nähnyt kerran selkounessa, enkä kiinnitä siihen mitään negatiivisia mielleyhtymiä. Koen lähinnä mielenkiintoa unien ja visuaalien välisestä yhteydestä. Jollain tavalla koen näkemäni visuaalin sijaitsevan pääni takaosassa: siellähän se visuaalista informaatiota käsittelevä aivojen osa taitaakin sijaita! "Löytööni" tyytyväisenä käännän kylkeä ja jatkan pimeydessä kellumista. Näen vielä muutamia heikkoja visuaaleja: valkoisia valokiehkuroita ja mukavaa vihreää hehkua. Jostain syystä pidän vihreää väriä erittäin "hyvänä" asiana. Ehkä yhdistän värin taas uniini, joissa vihreä on aina merkinnyt jotain hyvää. Huvittavaa. Täysin hereillä ollessani olen unohtanut tämänkin asian, mutta tripin aikana unimuisto pomppaa esiin tunteiden ja visuaalien kautta, ennen kuin edes tajuan muistelevani jotain. Lopetan analyysini ja päästän ajatukset menemään. En osaa sanoa tarkasti kauanko tällä kertaa kelluin ajattelematta, mutta aivan yllättäen, tässä vaiheessa tuntemattomasta syystä, mieleni täyttää suru. Se tulee aaltoina ja nyyhkäisy painaa minut yllättäen todella nopeasti jonnekin vielä syvemmälle pimeään. Ennen kuin ehdin tajuta mitä tapahtuu, ajatus nousee mieleeni kuin tyhjästä: Minut on yritetty joskus tappaa.
Joskus teininä koin ikäviä ja äkisti tajuan, että nyt kokemukset pullahtavat tunteina pintaan, ennen kuin tietoisuuteni ehtii piilottaa ne pois. Vaikea selittää mitä kaikkea tajusin sillä samalla hetkellä, kun näin tapahtui. Ensinnäkin, vaikka tiedän ja muistan tapahtuneet, en silti ole pitkään aikaan, jos koskaan, osannut mieltää tapahtumia henkilökohtaisella tasolla täysin todeksi. Olen sullonut ne jonnekin piiloon, ja nyt aivan yhtäkkiä tajuan tunteiden tasolla sen kaiken tapahtuneeksi minulle. Järkytys ja suru lähtevät purkautumaan hallitsemattoman nyyhkytyksenä ennen kuin edes tajuan mistä se johtuu tai mitä tapahtuu. Tunteet ensin, ajatukset ja tietoisuus vasta perässä. Huhhuh. Itken hallitsemattomasti.
Noin klo 22 Nousen sängystä ylös ja menen tilittämään koko jutun puolisolleni. Olo on sen jälkeen oikein helpottunut ja rauhallinen ja tunnen olevani lähes selvä, vaikka myöhemmin tajuan ettei se pidä paikkaansa.
Katselemme leffaa ja jossain välissä puoliso lähtee nukkumaan. Tässä vaiheessa en seuraa enää aikaa. Nälkäkin alkaa muistuttaa olemassaolostaan. Haen jääkaapista ruokaa, jonka olin tarkoituksella säästänyt syötäväksi, kun trippi on ohi. Alan mättää sapuskaa naamaan, mutten ehdi syödä kuin muutaman palan ranskanperunoita ja pihviä, kun tunnen oloni kylläiseksi. Jostain syystä en haluakaan syödä raskaasti, vaan salaatinlehdet alkavat houkutella enemmän. Pelko epäterveelisistä elämäntavoista kai se vaan ohjailee minua, mietin siinä. Alkaa naurattaa. Olen sittenkin vielä lievästi tripillä. Kuuntelen sisäistä ääntäni ja haen jääkaapista lisää salaattia ja vihanneksia ja mutustelen niitä naama lievässä virneessä. Syötyäni katselen vielä hetken televisiosta tulevaa toimintaelokuvaa ja ajattelen kuinka järjettömiä käyttäytymismalleja monet leffat suoltavat katsojille aina samoilla kaavoilla. Samalla tajuan koko järjettömyyden, kuinka viihde täyttää suuren osan elämästämme. Kaikki se järjettömyys on suoraan pois siitä ajasta, jonka vietämme todellisen elämän parissa. Puistattaa hieman. Leffaa ei ole edes kirjoitettu hyvin. Puistattaa lisää. Suljen töllöttimen ja päätän lähteä nukkumaan. Ihailen hetken nukkuvan lapseni kauneutta ja mietin haikeana tulevaisuutta. Kyyneleet siinä kirpoavat uudelleen silmäkulmiin. Tuntuu kuin olisin taas saanut uuden mahdollisuuden elää ja olla parempi ihminen, ja vaikka tunne olisikin harhaa, olen tyytyväinen. Kello on varmaan jotain puolen yön tuntumilla kun pistän nukkumaan.
Oli kaikin puolin positiivinen ja puhdistava kokemus. Pari aikaisempaa trippiä ovat olleet hieman pelottavia ja ahdistavia, mikä lisääkin uskoani set & settingin tärkeyteen. Tällä kertaa panostin niihin, ajattelin positiivisesti ja olin luottavaisin mielin, enkä lähtenyt revittelemään silokkien määrän suhteen. (Edit: eipä niitä olisi enempää ollutkaan, doh
)
