Koitan jotakin vastata puhtaasti omien kokemuksieni pohjalta.
Usein just kuulee sanottavan, että psykedeelisen kokemuksen aikana - tai oikeastaan jo hyvissä ajoin ennen sitä, pitäis pyrkiä päästämään irti ja hyväksyä tilanne sellaisenaan kuin sen kokee, niinkuin itsekin sanoit. Ohjeistetaan päästämään irti sellaisesta käsitteestä kuin "ego". Noh, egon voi mieltää varmasti monellakin tapaa, mutta mulle tää egosta irti päästäminen on alkanut kokemuksien karttuessa tarkoittamaan vain sitä, että pyrin olemaan takertumatta mihinkään uskomuksiin, tai ns. ennalta määrättyihin kaavoihin. Pyrin olemaan uskomatta mihinkään, mutta samalla hyväksymään ajatuksen, että jokin asia saattaa ollakin tietynlainen. Eli koitan olla tuomitsematta MITÄÄN minkä koen, näen, tunnen, opin, luen jne. hyväksi tai pahaksi.
Mun kokemuksien perusteella psykedeelien vaikutuksen alaisena ei kannata alkaa lokeroimaan asioita hyväksi tai huonoksi ja alkaa kelailemaan, että "ei tää näin voi mennä, tää ei ole hyvä juttu" tai "voiko näin ajatella? voinkohan tehdä näin? onkohan tämä nyt hyvä? ajatteleeko kukaan asiaa näin? mitäköhän joku muu olis mieltä tästä?". Enkä nyt tarkota mitään sellaista, että onko OK varastaa toiselta tai tappaa ensimmäinen kadulla vastaan tuleva, vaan lähinnä erilaisia käsitteitä ja ajatusmalleja. Esim. onko tässä meidän yhteiskunnassa ja kulttuurissa olevat asiat, tai toimintamallit todellakin miltä ne näyttää. Siis pyrkiä päästämään irti ajatusmalleista jotka meidän kulttuuri on tuominnut joko hyväksyttäväksi, tai ei-hyväksyttäväksi ja nähdä ne omin silmin sellaisena kuin ne itse kokee. Matkan aikana usein "tajuaa" kaikkea huikeaa ja abstraktia, kun ajatuksia alkaa virtaamaan alitajunnasta (tai mistä ikinä virtaakaan), mutta jos alkaa tuomitsemaan näitä ajatuksia hyväksi tai pahaksi, voi kokemus äkkiä kääntyä ahdistavaksi, kun ei tiedä miten suhtautua näihin ajatuksiin. Ite sanoisin näin: älä suhtaudu mitenkään. Kun kokemuksen kovin myllerrys, eli "peak" on mennyt ja alkaa palailemaan takaisin normi tajuntaan, sillon on aikaa alkaa kelailemaan niitä ajatuksia, joita matkan varrella mieleen juolahti, ja jatkaa kelailua aamulla ja niin kauan kuin kelailtavaa riittää. Itellä on ollu monta trippiä, joista ei ole jäänyt oikeastaan mitään kelattavaa. En oo oivaltanut matkan aikana mitään uutta. Sitten taas on ollu matkoja, joita on tullu kelailtua auki kuukausi kaupalla, kun on tajunnut esim. omasta elämästä tiettyjä asioita
Tottakai voi olla vaikeaa päästää irti tästä asioiden tuomitsemisesta, kun ajatus loopit jyllää ja mieli tuntuu aina palaavan yhteen ja samaan ajatukseen uudestaan ja uudestaan, tai kun nuppi on niin sfääreissä jossain jupiterin kiertoradalla ja pelottaa niin perkeleesti. Varmasti kaikki tällä palstalla hilluvat ovat kuulleet ns. "huonoista matkoista", eli "bad trip". Ite oon vasta kaksi kertaa mennyt läpi negatiivisesti sävytetyn kokemuksen ja niidenkin syy on ollut just se: sävytin ne itse negatiivisesti. En pystyny päästämään kunnolla irti omasta tuomitsevaisuudestani ja sillon alko tuntua pahalta. Tuossa n. viikko takaperin maatessani sängyllä ekan happo kokemuksen alla tilanne lipsahti aika ahdistavaksi, kun aloin vertailemaan hapon vaikutuksia sienten vaikutuksiin. Mietin, että tää happo tuntuu nyt tältä ja tältä ja sienet tuntu toisenlaiselta ja mitä enemmän vertailin niitä toisiinsa, sitä enemmän aloin tuomita hapon vaikutuksia. En tajunnu ottaa huomioon, että sienet oli mulle vähän tutumpia, kun olin niitä jo muutaman kerran syönyt, mutta kokeilin nyt happoa vasta ekaa kertaa. Jos olisin vaan keskittyny siihen kokemukseen ja jättänyt vertailun ja tuomitsemisen myöhemmälle, olis varmaan ollut ihan erilainen meininki. Noh, loppujen lopuks sain tilanteen rauhottumaan, kun tajusin nauraa itselleni ajatellen, että "ompas helvetin intensiivistä vaan maata hiljaa omalla sängyllään" ja onnistuin lopulta jättämään vaikutusten tuomitsemisen, vaikka musta tuntui fyysisestikin... noh, kuvaavamman sanan puutteessa pahalta. Tärisin ja lihakset tuntui tosi kireältä, mutta onnistuin lopulta havainnoimaan tuntemuksia neutraalisti lokeroimatta niitä negatiivisiin ja positiivisiin. Tuolla reissulla minuuden murentuminen, eli jonkinlainen "ego death" tuntui jostain syystä kans helvetin pahalta. Yleensä se on ollut mulle se kaikkein mielenkiintoisin kokemus, kun ei yhtäkkiä enää tunnistakaan ajatuksiaan omikseen ja joutuu tavallaan uudestaan kasaamaan itsensä ympäri kosmosta levinneistä minuuden hiukkasista. Nyt se tuntui masentavalta ja pelottavalta. Riittää taas mietittävää...
Mutta lyhyesti: päästä irti muiden luomista ajatuksista. Päästä irti uskomuksista ja asioiden lokeroimisesta. Älä mene mihinkään muottiin, vaan muovaa itse itsestäsi itsesi näköinen veistos ja katso elämää omin puolueettomin silmin ja koe se omin aistein. Vaikkei se aina helppoa olekaan
Ja edelleen, nää on kaikki vaan mun kokemuksien perusteelta kirjoitettu, älä USKO niitä.
Totuus on vain mielipide kysymys.
