Psilosybiini.info
Uudistunut keskustelupalsta osoitteessa https://discourse.psilosybiini.info

Home vakautusvaiheessa, kerta toisensa jälkeen

Poissa Tesserakti

    • Viestejä: 6
    • Karma: 0
    • Profiili
Pitkästä aikaa täällä kyselemässä.

Olen kasvattanut parin kolmen vuoden aikana useamman sadon onnistuneesti HuMy:n ohjeiden mukaan. Pääsääntöisesti aloitan perus rukiinjyvätekniikalla itiöprintistä, ja teen sitten kookos-vermis-kahvi-kipsi -bulkin, edelleen HuMy:a seuraillen. Bulkin pastöroin ämpärissä; kattilatekniikkaa kokeilleena totesin sen liian vaivalloiseksi.

Nyt kuitenkin monta monta kertaa on jäänyt yritykseksi, tai tuottanut vain muutaman gramman (kuivapaino) sadon. Jyvät onnistuvat pääsääntöisesti hyvin ilman suurempia kontaminaatioita. Myös bulkin kolonisaation alkuvaihe sujuu yleensä ongelmitta, vaikkakin kolonisaatio on hitaampaa kuin ennen ongelmien alkua. Sitten joko kolonisaation loppupuolella tai yleensä oikeastaan kolonisaation valmistuttua vakautusvaiheessa iskee home, pääsääntöisesti trichoderma, satunnaisesti jonkinlainen musta home. Silloin harvoin kun yksittäinen kasvualusta pääsee satovaiheeseen asti, se tuottaa yleensä yhden vaisun sadon ja paukahtaa sitten homeeseen.

Olen uusinut lähes koko välineistön, puhdistanut tilan jossa alustoja värkkäilen useaan kertaan huolellisesti sinolilla kaikki pinnat pyyhkien, varioinut tekniikkaa, kokeillut katekerroksella ja ilman, sekä uusinut kaikki kasvualustamateriaalit siltä varalta että ne olisivat päässeet kontaminoitumaan. Ehdin jo innostua kun siirryttyäni monikäyttöisistä kasvualustalaatikoista kertakäyttöisiin yksi erä kolonisoitui, mutta sato jäi vaatimattomaksi, ja seuraava yritys päättyi jälleen homeinvaasioon.

Mistä tämä voi johtua? Mikä neuvoksi? Onko rakennukseen kenties pesiytynyt niin paljon homeitiöitä että haaveet siellä kasvattamisesta on syytä hylätä? Ennen homekierrettä sain samalla tekniikalla loistavia tuloksia niin määrän kuin laadunkin osalta.

Kiitän jo ennalta mahdollisista kommenteista.


Poissa Greatmaster

    • Viestejä: 110
    • Karma: 4
    • Profiili
Itse pääsin toissiaisten kasvualustojen homeongelmista eroon, kun siirryin käyttämään huomattavasti pienempää sekoitussuhdetta kolonisoituneiden jyvien ja bulkin suhteen. Käytän pääsääntöisesti suhdetta 2 osaa jyviä ja 1 osa bulkkia. Kolonisoituminen on toissiaisessa todella nopeaa ja sato kuitenkin mielestäni huomattavasti parempi kuin pelkillä jyvillä ja katteella. Kasvualusta astioina käytän 1-1.5 litran foliovuokia. Pieniä vuokia siksi, että kun kasvualustoja on useampi ja jos hometta ilmenee, niin ei välttämättä homehdu koko kerralla tehty bulkki.

Toissiaistakasvualustaa tehdessä kannattaa kiinnittää huomiota myös bulkin kosteuteen. Eli bulkin pastoroinnin jälkeen massa kannattaa puristaa sopivan kuivaksi todella huolellisesti. Massaa kämmenessä puristettaessa, ei pitäisi pisaraa enemmän vettä irrota. Liiallinen kosteus on aina olosuhde-etu homeille.
Ei ole Jumalaa, joka määräisi hyvän. Voin tehdä pahaa sinulle ja silti se voi olla minulle hyvä. - Ja päinvastoin.


Poissa Tesserakti

    • Viestejä: 6
    • Karma: 0
    • Profiili
Kiitos vastauksesta Greatmaster. Olen jonkin verran suurentanutkin jyvien määrää bulkkiseoksessa, mutta täytynee kokeilla vielä isommalla määrällä. Tämä tosin lisää operaation hintaa huomattavasti, etenkin kun minulla on ollut vaikeuksia rukiinjyvien hankkimisessa viimeaikoina, ja olen joutunut turvautumaan mm. huomattavasti kalliimpiin spelttijyviin. Täytynee silti kokeilla vähintään saadakseni uusittua hupenevan itiöprinttivaraston.

Bulkin kosteuspitoisuus on mielestäni ollut melko hyvin hanskassa tähänkin asti.

Edelleen kuitenkin ihmetyttää, miksi home iskee yleensä vasta varsin myöhäisessä vaiheessa, sekä miksi ongelma ilmenee vasta nyt. Minulla on ehkä kymmenkunta erittäin hyvää kasvatuskertaa samalla tekniikalla takana, eli tekniikka on sinänsä toimiva.


Poissa Greatmaster

    • Viestejä: 110
    • Karma: 4
    • Profiili
Itse käytän kauranjyviä. Niitä saa helposti isompien kauppojen lemmikkitarvikeosastolta linnunruokintaan tarkoitettuna. Toimivat hyvin.

Minulla on ollut samankaltaisia ongelmia homeiden kanssa ja yleensä ne tosiaan iskevät siinä toissiaisen kolonisoitumisen loppuvaiheessa. Miksi? Tekniikka on kyllä pääpiirteittäin hallussa. Ehkä huoneilman homeitiöiden määrä kasvaa viljelykertojen myötä niin ruunsaaksi, että altistuminen kontaminaatioille nousee liian korkeaksi. Olen myös muutamaan otteeseen vaihtanut kasvatustilani ihan eri tiloihin ja silloin viljely on aika pitkään sujunut ilman homeita, kunnes taas ajan myötä niitä on alkanut ilmaantumaan.

Nyt kesällä helteiden aikaan huomasin lämpötilan noustessa kasvatustilassa pitkäaikaisesti yli 30:n asteen, että kolonisoituminen sekä jyväpurkeissa, että toissiaisissa hidastui huomattavasti ja sitä myöten alkoi ilmetä ongelmia pakteerikasvustojen kanssa. Myös homeet lisääntyivät.
Ei ole Jumalaa, joka määräisi hyvän. Voin tehdä pahaa sinulle ja silti se voi olla minulle hyvä. - Ja päinvastoin.