Pienenä maatessani sängyllä musiikkia kuunnellessa jokusen kerran "tunsin" tai tiedostin jonkinlaisen sielujen maailman johon musiikki minua johdatti, paikka missä oli täydellinen harmonia ja sielu olisi vapaa kaikista kahleistaan. Olin unohtanut koko asian pitkäksi aikaa kunnes ensimmäisiä kertoja matkaillessani taasen tiedostin kyseisen paikan. Kerran jopa kirosin kehoani joka ei päästänyt mieltäni/sieluani vapaaksi fyysisistä kahleista.

Jotenkin lapsena kaikki päräytti ihan massiivesti suuremmalla tavalla kuin nykyään. Tuntuu, että katson maailmaa jonkinlaisen sumuverhon takaa verrattuna lapsuusaikoihin jolloin kaikki oli jotenkin erilaista. Ensi kertaa kun kokeilin sieniä, saavutin taas tuon taianomaisen lapsuuden tunteen joka oli ollut minulta kadoksissa niin turhan monta vuotta. Tripeillä tuo tunne aina toistuu, mutta ei koskaan jää pysyväksi.

Tää kokemus ei tapahtunu lapsena mutta...

Taisin olla 15 vuotias kun koin elämäni ensimmäisen "psykedeelisen kokemuksen", ilman päihteitä. Itse matka kesti n. vuoden!
(Uskoakseni kyse ei ollut mistään psykoosista tai muusta mielensairaudesta, koska koin muutoksen tajunnassa pelkästään positiivisena eikä se haitanut normaalia elämää.)
Jos kokemusta pitäisi kuvailla niin nämä osuvat hyvin lähelle:
 

pikkulapsena saattoi kokea lähes taianomaisen tunteen vaikka talvella mäkeä pulkalla laskiessa tai vaikkapa luonnon ihmeitä tarkkaillessa.

musiikkia kuunnellessa jokusen kerran "tunsin" tai tiedostin jonkinlaisen sielujen maailman johon musiikki minua johdatti, paikka missä oli täydellinen harmonia ja sielu olisi vapaa kaikista kahleistaan.

Ehkä se oli vapautuminen mielen luomista lokeroista tai DMT & endorfiini rushi aivoissa, joku uskonnollinen ihminen saattaisi kuvata tunnetta jumalan kosketukseksi.

Muistan elävästi vielä 6 vuoden jälkeenkin sen nousun jonka koin kun tämä "trippi" alkoi.  Aluksi minut valtasi huojentava vapautumisen tunne ja siitä seurannut onnen ja tyytyväisyyden aalto. Yht'äkkiä myös maailma näytti muuttuneen värikkäämmäksi ja kauniinmaksi, elävämmäksi. Saatoin ihmetellä kukkien värejä, vesipisaroiden tanssia ikkunassa tai basson hypnotisoivaa huminaa pimeässä huoneessa, kuin olisin ollut omassa universumissani jonka ihmeitä muut eivät huomanneet tai ehtineet katsomaan. Tuon vuoden aikana ei ollut maisemaa, valon heijastusta tai oikeastaan yhtään mitään, mitä en olisi pitänyt kauniina tai ihmeellisenä.

Ironisesti tämä epätavallisen euforinen olo valtasi minut kesken mikropizzan valmistuksen.

Ajan mittaan ihmettely ja euforia hiipuivat ja nyt kun yritän keskittyä ja saavuttaa saman tunteen tuntuu kuin minun ja sen tunteen välillä olisi muuri tai mäki, jonka yli en aivan pääse. Satunnaisesti pääsen "toiselle puolelle" ja ihmettely valtaa minut taas spontaanisti, mutta tätä käy harmillisen harvoin.

Hiukan samanlaisen ihmettelyn tunteen koin kun kokeilin ensimmäisen kerran kannabista. Tosin ihmeellisen ja kauneuden tunne koskivat pikemminkin kehoani ja suuntautuivat sisäänpäin. Tunne oli myös enemmän utuinen ja savuinen, lähes unimainen. Itse haen psykedeeleiltä juuri tätä ympäröivän maailman kauneuden ja uutuuden tunnetta.

Pienillä lapsillahan on paljon enemmän "yhteyksiä" aivoissa käytössä kuin aikuisilla. Pikkuhiljaa merkittävä osa yhteyksistä poistuu käytöstä jotta ihminen pystyisi keskittymään yhteen asiaan kerrallaan paremmin tms. miten se meni? Psykedeelit aktivoivat näitä yhteyksiä uudestaan, tietääkseni.