Pääni ilmoitti, että kohta haluat kuolla kipuun, ellet pollaasi sä avarra. Siispä oli aika teen, kera myöhään poimittujen, jo kertaalleen pakkaset kestäneen ystävien. 0,9g oli annos pienoinen ja tässä, ajattelin jakaa sen:

Matka alkoi hyvin nopeasti ja silmät kiinni laittaessa ihmettelin, mikäs tämä solukko on, joka lehdeltä näyttää mutta väriään muuttaa vihreästä punaiseen. Tunsin olevani lehden sisällä, eläväni sen ajat syntymästä kuolemaan(joka taisi olla teemana..) ja ennen kuin ehdin ymmärtämään enemmän, menimme jo kirjaimellisesti vuoristoradalla. Ylös, alas, pyörien ja ympäri, näin se matka kävi. Värit olivat upeat ja matkan keskellä näin chekpointin, nauravan Jokerin. Jokeri ikään kuin toivotti hyvää matkaa ja päästi jatkamaan.

https://www.youtube.com/watch?v=BqVzw_pSXW0 Musiikin siivittämänä tuli käytyä pikaisesti useampikin maailmankolkka läpi, parhaimpana paikkana voinen sanoa meren rannan, jossa voikukansiemenenä lentelin, kunnes leijaan törmäsin millä oli paholaisrauskun muodot ja joka nauroi hymyillen, kysyen, oletko varma mihin olet menossa? Kietouduin leijan kanssa yhteen, nauraen ja todeten ”Tää on mahtavaa!!”
Tästä viisastuneena leija vei minut syvemmälle ja syvemmälle, näytti minulle kuoleman monet kasvot ja kysyi, tahdonko jatkaa, totesin, otan kaiken vastaan. Leija hymähti ja vei minut taas lennolle, tällä kertaa auringonlaskuun.

Ehkä lennämme taas joskus, tai ehkä uimme, ehkä syömme.. En tiedä, mutta aika näyttää..

Kysyttävää jäi, mutta vastauksia osittain jo löysin..


Matka oli lyhyt, mutta ytimekäs. Pelkoa ei ollut missään vaiheessa, hyväksyin kaiken ja antauduin kaikelle.

Aika.. käsittämätöntä että tuon kaiken pystyi kokemaan niin lyhyessä ajassa..