Nautin idyllisenä kevätpäivänä Atlantis-tryffeleitä Amsterdamissa. Lähdin spontaanisti hostellilla tapaamani miehen kanssa puistoon trippailemaan ja kaikki sujui ihan hyvin, mutta tuntui sen verran kummalliselta olla niin merkityksellisellä matkalla ihmisen kanssa johon minulla ei ollut erityisen syvää yhteyttä, että lähdin melko varhaisessa vaiheessa omille teilleni (varmistettuani ensin, että toverini oli myös hyvä olla itsekseen). Trippi ei ollut vielä ehtinyt saavuttaa huippuaan kun törmäsin lammen äärellä muutamaan uuteen ystävääni – mukaanlukien ihastukseni, jonka kanssa kävimme lennokkaita keskusteluja psykedeeleistä ja itsetutkiskelusta. Heidän seurassaan oli myös mies, joka oli niin syvällä omalla sienitripillään, että hän kykeni tovin vain makaamaan nurmikolla kyseenalaistaen kaiken mahdollisen olemassaolon – kehon, rahan, perheen, ystävyyden, hauskanpidon, kulttuurin, todellisuuden ja oman mielenterveytensä. Tunsin välittömästi jonkinlaisen yhteyden häneen ja muiden lähdettyä jäimme kahdestaan katselemaan loputtomalta näyttävää hypnoottista taivasta, jonka pilvet muodostivat uskomattoman kauniita eläviä fraktaalikuvioita. Kun uusi trippikaverini alkoi saada jonkinlaista otetta todellisuuteen ja oma trippini alkoi lähestyä huippuaan, lähdimme tutkimaan maailmaa yhdessä.
Olin varautunut rankkaan trippiin, mutta päädyin uskomattoman euforiselle, filosofiselle ja terapeuttiselle matkalle, jonka aikana mieleni pääsi parantamaan itseään kaikista lempeimmällä ja kauneimmalla mahdollisella tavalla. Suurimman osan ajasta me vain vaelsimme ympäri taikametsäksi muuttunutta valtavaa puistoa ihaillen jokaista puuta, kukkasta, ryteikköä ja lätäkköä kuin näkisimme maailman ensimmäistä kertaa. Luonnon maaginen kauneus tuntui niin valtavan voimauttavalta ja liikuttavalta, että elämäni oli siinä hetkessä täydellistä ja ymmärsin nykyhetkessä elämisen merkityksen selkeämmin kuin koskaan aiemmin.
Oli uskomatonta seikkailla vieraan ihmisen kanssa kun kumpikin oli tilassa, jossa ei ollut sosiaalisia normeja, rajoja, small talkia, sensuuria tai rooleja. Sulauduttiin yhdessä osaksi universumia, jaettiin oivalluksia ja ihmeteltiin muun muassa erinäisiä ihmisyyteen liittyviä outouksia, maailman rajatonta kauneutta sekä kaikkia niitä ihmeellisiä kiehtovia ärsykkeitä, jotka aivot joutuvat normaalisti suodattamaan pysyäkseen toimintakykyisenä. Mikään ei ahdistanut minua, sillä pystyin tarkastelemaan itseäni hämmentävän objektiivisesta perspektiivistä ilman pelkoa, epävarmuutta tai neurooseja ja kykenin myös arvioimaan hyvin tarkasti omat taitoni suhteessa erilaisten tehtävien haastavuuteen (puissa kiipeily oli huiman hauskaa). Olin niin vauhkona kaikista niistä ihmeellisistä virikkeistä ja herkullisista ajatuksista joita mulla oli kiire ahmia, että olin jatkuvasti mielettömässä räjähdysmäisessä flow-tilassa. Kiipeilytelineestä löytyi kokonainen maailma ja ihmisten kasvot näyttivät hyvin hämmentäviltä kun tietyt piirteet ja ilmeet korostuivat liioitellusti.
Vaellettiin yhdessä yöhön asti tutkaillen niin kaupunkia kuin luontoakin ja ennen kuin erosimme, halasimme ja kiitimme toisiamme upeasta yhteisestä seikkailusta. Tuntuu jotenkin hassulta, että kohtasin vieraan ihmisen niin haavoittuvassa tilassa ja jaoimme todella merkityksekkään, hengellisen ja mieltä avartavan kokemuksen, mutta en tule ikinä näkemään millainen hän on "selvin päin".
Puhdas esteettinen nautinto, selkeyden tuoma tyyneys ja yleinen euforia jatkuivat vielä hostellilla. Törmäsin uudestaan ihastukseeni ja kiehtova keskustelu hänen kanssaan sai minut tuntemaan kuin välillämme olisi ollut jonkinlaista intuitiivista telepatiaa (halaaminen tuntui luonnollisesti myös äärimmäisen hyvältä). Koska musiikki tuntui ihanalta kehossa ja olin vapaa itsesensuurin kahleista, tanssin hostellin baarissa riehakkaasti yksin, kunnes joku tyttö liittyi seuraani ja tanssi kanssani Kieszan Hideawayn tahtiin ihailtavan teatraalisesti.
Trippi jätti minulle niin valaistuneen ja selkeän olon, etten ole aikoihin voinut näin hyvin. Yritin sienissä etsiä ahdistukseni alkuperää ja jonkinlaista rikkinäistä kohtaa itsessäni, mutta oivalsin käsittämättömän selkeästi, että minussa ei ole mitään vikaa eikä minun tarvitse pelätä ahdistusta tai takertua ja analysoida puhki jokaista ohimenevää epämiellyttävää tunnetilaa.
