Olin ehtinyt olla pilvessä jo pitkän tovin kun nautin keskisuuren annoksen Cubensista. Tiesin joutuvani käsittelemään meneillään olevia kriisejä ja kohtaamaan vaikeita tunteita, joten odotin matkan alkamista jännityksellä. Heti kun pinnat alkoivat elää ja tila muuttui hilpeällä tavalla kolmiulotteisemmaksi (mittasuhteet näyttivät niin absurdeilta, että mua nauratti kovasti), minut valtasi kuitenkin suunnaton riemu. Kävin makuulle ja keskityin ihastelemaan käsittämättömän visuaaliseksi muuttunutta musiikkia ja kattoa, jonka fraktaaleiksi muodostunut tekstuuri tanssi kauniisti. Tuntui kuin olisin katsonut maailmaa kymmenien kummallisten Photoshop-filttereiden lävitse ja jokainen pinta ja esine väreili ja muutti kokoaan villisti. TV-ohjelmat näyttivät joltain kummalliselta psykedeeliseltä taiteelta, jonka tyylisuunta muuttui kaiken aikaa kubistisesta abstraktiksi. Kieriskelin euforiassa sekä jonkinlaisessa parantavassa universaalissa rakkaudessa ja surffailin mielessäni herkullisissa visuaaleissa, joilla mieleni kuvitti musiikkia.
Pahoinvointi iski kuitenkin voimakkaammin kuin odotin (johtuen ehkä liioitellusta paastoamisesta ennen trippiä) ja vajosin ikuisuudelta tuntuvaksi ajaksi pelottaviin kaleidoskooppimaisiin ajatuksiin, joiden kuvailemiseen en vieläkään ole löytänyt sanoja. Yhteys kehooni tuntui katkeavan kokonaan – en kyennyt arvioimaan millainen ilme kasvoillani oli, unohdanko miten hengitetään jos en keskity siihen tietoisesti tai missä kehoni rajat menevät. Pahoinvointini muuttui jotenkin irralliseksi ja se tuntui sulautuvan ahdistaviin ajatuksiin, jotka pyörivät mielessäni myrskyisästi. Yritin oksentaa, mutta en kyennyt kuollaksenikaan muistamaan kuinka se tapahtuu. Ajantajuni ei pelkästään vääristynyt, vaan musta tuntui kuin aika olisi kokonaan lakannut olemasta. Tuntui absurdilta, että aika olisi jotakin pysyvää ja säännöllistä tai että olin joskus ollut järjissäni.
Samalla kun pahoinvointi alkoi hiljalleen väistyä, tunsin kuinka mieleni pyristeli eroon tarpeesta kontrolloida kaikkea ja kykenin viimein päästämään irti jännityksestä. Palaset loksahtivat mielessäni sulavasti paikalleen ja tuntui kuin olisin ollut viikkokausia intensiivisessä terapiassa. Mieli tuntui kirkkaammalta kuin aikoihin ja olin vapautunut kaikista niistä peloista ja neurooseista, jotka olivat piinanneet minua kuukausien ajan. Vajosin onnellisena jättimäiseltä pilvenhattaralta tuntuvaan sohvaan ja piirtelin vimmatusti, kunnes mua alkoi nukuttaa.
