Moni viittaa käyttökokemuksissaan ja muualla matkalta saatuihin oivalluksiin, jotka ovat ehkä tuoneet apua jollain tavoin normaaliin elämäänkin. Harvemmat erittelevät ajatuksia sen kummemmin, joten olisi mielenkiintoista kuulla tiivistettynä, millaisia oivalluksia matkoilla on vastaan tullut: erityisesti niitä, jotka ovat auttaneet / olleet järkeviä myöhemminkin ajateltuna, mutta miksei myös niitä vähän höyryisempiä .

Tässä pari omaa:

- jälkikäteen tiivistettynä: Mieli on kaikki :
Siinä hetkessä: vaipuessa hitaasti matkaan, ja sulkiessa viimein silmät, ajatus " en muistanutkaan että täällä on näin avaraa" oman mielen avauduttua suurena valkoisena salina ympärille. ja toisella kertaa mielen pulppuillessa ajatuksia tripin loppumetreillä: " kuinka siistiä, voin tällä mielelläni siirtyä hirmuvauhtia ajatuksesta ja tunnelmasta, paikasta toiseen, ihan vain ajattelemalla"

- oivallus: "Vastakohdat ovat vain saman kolikon kaksi eripuolta" Ajatus syntyi voimakkaalta tripiltä palaillessa, yrittäessä muodostaa kokemuksesta jonkinlaista mielipidettä, ristiriita voimakkaan, henkisen kokemuksen ja " mutta tää oli vain huumesientä, materiaa"-ajatuksen välillä. Päättyen ajatukseen materiasta ja energiasta, kaksi vastakohtaa, silti yksi ja sama, eli ei väliä, ei ristiriitaa: henkistä vaikka materiaalista.

- Etukäteen hermoillun tripin aikana: nojasin ja luotin vahtiini, koska matka jännitti, mutta vahti käänsi selkänsä eikä pystynyt olemaan tukena. Oman itsensä rauhoittelu "kyllä mä pärjään", joka konkretisoitui ottamalla omasta kädestä kiinni  " Ei hätää, minä pidän huolta minusta". Hullu sympatian tunne itseä kohtaan .  Erityisesti tämä on auttanut myös myöhemmin, oman voimallisuuden tuntu, pärjään kyllä.

Mitäs teillä muilla?

Joo, näen sieluni silmin itseni itseäni halailemassa, virne naamalla ja tippa silmässä .

Tuolle toisten ihmisten ajattelulle juuri  mainitsemaasi tapaan taisi olla englannissa joku oma terminsäkin, mutta en nyt kyllä yhtään muista mikä.

Löytyipä , "sonder" http://www.dictionaryofobscuresorrows.com/post/23536922667/sonder

- Aiheutan suuren osan omasta kärsimyksestäni ajattelemalla. Esim. kärsin yksinäisyydestä, jos ajattelen ajatuksia kuten 'voi, kaikilla muilla on ystäviä tai puoliso, minä istun taas surkeana kotona yksin'. Jos lopetan ajattelun -ja siihen minulla on valta- ja keskityn nykyhetkeen, mitään kärsimystä yksinäisyydesetä ei ole. Vain aistimukset.
- Ajattelu on työkalu jota käytän, ei minun identiteettini.
- Se miten koen maailman, ei ole mitään objektiivista vaan subjektiivista. Siksi minulla on pitkälti valta valita millaisen kuvan maailmasta näen. Valitsen sen sillä miten suuntaan huomioni ja miten tulkitsen sen mitä huomaan, mitä siitä ajattelen.
- Mikä tai kuka edes olen? Kerran tripillä koin olevani kaikessa läsnä oleva energia tai tietoisuus, ja pystyin samaistumaan yleensä itsenäni pitämäni muodon sijasta mihin tahansa muuhun elämänmuotoon tai olemaan samaistumatta mihinkään. Ehkä on niin että luulin olevani aalto meressä, mutta olenkin meri, ja aalto on vain yksi minun ilmentymäni, yksi miljoonista. Ja jos en ole aalto, ei tarvitse pelätä aallon kuolemaa.

Olen pääasiassa käyttänyt vuosien aikana itse kasvattamaani kukkaa ja kasvattamiani sieniä. Ensimmäisiä kertoja kukkaa poltettuani tunsin aina jotain yhteläisyyksiä olotilassa lapsuuteen, siihen minkälainen olin lapsena. Uskon että monella on kukasta samanlaisia tuntemuksia. Se oli erikoista ja ihanaa tuntea olevansa taas vähän lapsi. Myöhemmin sama alkoi toistua sienissä. Sienissä aloin tuntea kuinka kova kaipuu minulla on olla lapsi. (Olen 26-vuotias) Sienissä itkin surusta etten ole enää lapsi ja samalla olin niin onnellinen saadessani tuntea olevani taas lapsi sillä hetkellä. Viime kerralla muistan sienissä yksin toistuvasti sanoneeni ääneen itkien: "Mä haluan olla lapsi, mä haluan olla lapsi..." Se äänensävy jolla sen sanoin, se tuli syvältä sydämmestä. Kuinka sen sanoin, se oli kuin lapsen suusta. Tämä lapsuus teema alkoi olla aina mukana sienissä ja myöhemmin kun nautin aina kukan teenä kuohukermassa. Viime aikoina tämä asia on kiteytynyt joksikin isoksi elämän ohjeeksi itselle.

Siis se yhteys sisäiseen lapsenomaisuuteen pitää löytää. Se yhteys minkä oivalsin itse hukanneeni tai katkaisseeni, se on löydettävä. Se lapsenomaisuus, perimmäinen luonteemme ja yhteys sydämmeen jolloin kaiken mitä teemmekin; tekisimme sen sydämmestä ja onnesta. Oivalsin kuinka myös tämä yhteiskunta jossa elämme hakkaa henkisesti sen lapsenomaisuuden pois ihmisistä. Itken tälle asialle. Sisäisen lapsenomaisuuden hukanneesta ihmisestä on tullut ihmisen normi olemus, jota opetamme toisillemme monessa muodossa.

Eilen nautittuani kukka teetä kuohukermassa hunajan kera, oli taas isoja ajatuksia. Jostain tuli mieleen sellainen että voisin kirjoittaa paitaani näin: "Älä kysy ikinä minulta: Miksi teit sen?" Tuota kysymystä hoetaan meille monessa muodossa lapsuudesta aikuiseksi. Mitä tuo kysymys pitää sisällään? Jo lapsuudessa kuulemme tuota aina negatiivisessa merkityksessä. Tuo kysymys pitää sisällään lapsenomaisuuden kitkemisen pois. Aina tuota kysyttäessä on ilmeisesti tehnyt jotain mille ei ole rationaalista selitystä. On ehkä tehnyt jotain jolle ei ole selitystä, jotain jonka on tehnyt lapsenomaisesti ja onnesta. Tuota kysymystä toistetaan meille aikuisenakin ja aina meillä pitäisi olla oma selitys tai perustelu tekemiselle. Tämä kysymys katkaisee yhteyden lapsenomaisuuteen. Aina tätä meiltä kysyttäessä, meillä on muodostunut muistijälki lapsuuteen joka muistuttaa meitä siitä, että kuulimme tämän useinmiten aina kun oli tehnyt jotain mikä ei ole aikuismaista käytöstä. Onnellinen lapsenomainen käytös ilman selityksiä on kuolletettu ihmisistä enempi tai vähempi.

Sellaista.

Tutkimusten mukaan sienet vähentävät aivojen aktiivisuutta tai jotain. Alkuun ajatus saattaa tuntua mahdottomalta, mutta mietin tätä ja tulin siihen tulokseen, että tutkimustulos saattaa hyvinkin pitää paikkaansa. En tunne aivokemiaa juurikaan, mutta aivomme prosessoivat ja filtteröivät aistien välittämää dataa jatkuvasti. Mitäpä jos sienet ottavat näitä filttereitä pois päältä? Esimerkiksi itselläni maailma näyttää hieman huojuvalta ja elävältä. Luulen, että normaalitilassa aivoissa on kokoajan pieni kuvanvakautus päällä, joka eliminoi pienien silmien liikkeiden vaikutuksia, mutta sienissä tämä toiminto ei vain toimi. Myöskin jatkuva arviointi siitä, mikä on todellista, mahdollista tai omaan käsitykseen sopivaa, kytkeytyy pois jne. Jatkuva analysointi ja vertaaminen aiemmin opittuun siitä, mikä on totta tai ei, ei toimi, joka johtaa uusien ideoiden ja tuntemusten syntyyn ja vaikuttaa siihen, miten asiat koetaan.

Kuulostaako mitenkään järkevältä mietinnältä?

Ehkä tärkein oivallus, joka on tullut esiin sekä tripeillä että normaalissa elämässä:

Kärsimys on se että saamme mitä emme halua. Potkut töistä, yllättävä lasku, jalan amputaatio -  sisäinen minämme sanoo että ei, tätä minä en halua, mutta tämä kuitenkinkin tapahtuu. Kun taas haluamme mitä emme saa, jäämme kaipaamaan, olisinpa toiminut toisin, miksi en tehnyt niin, menetetty tyttöystävä, työpaikka, ystävä. Kummankin kärsimyksen lähteen juurelta löytyy yhdistävä tekijä - sisäinen todellisuus siitä miten asioiden tulisi olla ei vastaa ulkoista maailmaa. Tämän ongelman voi ratkaista kahdella tavalla - joko muuttamalla ulkoinen todellisuus vastaamaan sisäistä todellisuutta toiminnan kautta, tai muuttaa sisäinen todellisuus vastaamaan ulkoista todellisuutta hyväksynnän kautta.

Viisautta on tietää kumman polun milloinkin valitsee ja mikä on järkevintä. Mutta miten huojentavaa onkaan, että loppupeleissä meidän kaikkien tarvitsee vain valita kahden asian väliltä.

Mä oon tripillä kaikenlaista juttua miettinyt, mutta varmaan selkeimpänä on se et jos oot suhteellisen terve ja on katto pään päällä, menee elämäs hyvin eikä turhia murehtimisia! Kiitollisuus yksinkertaisiin ja monesti itsestäänselvänä pidettyihin asioihin.