Sienet ovat kiinnostaneet minua kunnolla noin 1,5 vuotta ja viime syksynäkin etsin silokkeja melko ahkerasti ystäväni kanssa huonolla menestyksellä. Olimme suunnitelleet ystäväni kanssa yhteistä ensikokeilua jo pitkän aikaa ja viime viikonloppuna tilaisuus vihdoin koitti ystävieni Kissamaken ja Automaation kasvatusten ansiosta (Tässä lisää heidän kasvatuksistaan, ai kun ovatkaan kauniita: https://www.taikasieni.net/smf/index.php?topic=1827.0) Trippikaverini on jo kirjoittanut tänne omista kokemuksistaan ja päätin itsekin kirjoittaa, sillä mielestäni on mielenkiintoista miten eri tavalla sienet lähtivätkään potkimaan. Ystäväni kokemukset: https://www.taikasieni.net/smf/index.php?topic=1953.0

Olimme siis ystäväni kanssa Kissamaken kotona ja vietimme aikaa muutaman tunnin normaalisti odotellessamme Automaation ja toisen kaverin saapumista. Lämmitimme saunan ja joimme inkivääri-sitruunateetä ja nautimme saunomisesta. Saunomisen aikana kaveriporukka saatiin kasaan ja kello läheni kuutta, jolloin ajattelimme viimeistään syödä sienet. Aamupalaa vastaavasta ateriastani oli kulunut 6 tuntia. Minulle ja ystävälleni mitattiin kuppiin 2,5g sieniä. Siirryimme keittiöön ja napostelimme sienet pelkiltään, itse pidin niiden pähkinäisen makeasta mausta. Herkuttelun jälkeen siirryimme olohuoneeseen makoilemaan sohville ja muut pelailivat guitar hero:a ja kännykkäpelejä.

En ajatellut sitä, että olin syönyt sieniä, vaan seurasin kun muut pelasivat pelejään (pystyin seuraamaan kolmea eri ruutua, joten ajatukset olivat aivan muualla ). Olohuoneessa vietimme puolisen tuntia, jonka aikana aloin tuntemaan iloa, ehkä sienien vaikutuksesta, ehkä muuten vain. Siirryimme makuuhuoneeseen kuuntelemaan musiikkia. Istuskelimme hetken aikaa sängyllä, kunnes ilon tunne alkoi kasvamaan koko ajan vain suuremmaksi, jonka seurauksena tuntui etten voisi lopettaa hymyilyä ja melkein jokainen asia nauratti. Automaation äänenmuuntimen takia nauru alkoi tulvimaan suustani. Kissamake käynnisti iltansa kannabiksella ja aloin seuraamaan hänen touhujaan ja ihmettelemään hänen "mullistavia" ideoitaan.

Automaatio otti sinisen strobovalon esiin ja huoneesta sammutettiin kaikki muut valot. Ilman sieniäkin strobo olisi varmasti ollut erittäin psykedeelinen. Maailma tuntui aivan nykivältä ja liikkuminen oli erittäin outoa. Menin makaamaan lattialle ja katsoin strobon välkkeitä katossa. Suljin silmäni ja hetken kuluttua näin sini-punaisesta ruudukosta muodostuvan pyöreän muotoisen käytävän. En seurannut visuaalia kauaa kun tuli jo muuta tekemistä. Halusin poistua välkkyvästä huoneesta ja kävelin pois. Ihmettelin sitä, kuinka sulavalta kävely tuntui ja sitä, kuinka pehmeästi näin. Strobon aiheuttama nykivä maailma muuttui pehmeäksi. Siirryimme keittiöön, mutta trippikaverini jäi makuuhuoneeseen ihmettelemään. Halusin itsekin palata makuuhuoneeseen päin omaan rauhaan.

Menin pienen ikkunan luokse, jossa sälekaihtimet olivat kiinni. Näin oman heijastukseni ikkunasta, mutta en tunnistanut itseäni niistä. "Kuka minä olen, mikä on roolini maailmassa?", ajattelin. Avasin sälekaihtimet saadakseni vastauksen kysymykseeni. Näin kaukaisuudessa katuvaloja ja rakennuksia ja katselin niitä, samalla pohtien asioita. Ajattelin arkipäiväistä elämääni ja päivien aikana kohtaamiani ihmisiä. Tunsin kuinka merkittävä jokainen ihminen on, vaikka en tuntisikaan heitä kovin hyvin. Ajattelin ystäviäni ja tajusin, kuinka suuri merkitys heillä on. Tunsin jokaisen ajattelemani ihmisten ystävyyden ja lempeyden samaan aikaan ja lämmin tunne levisi kehooni. Mietin muita asioita hetken aikaa ja sitten tunsin suurta surua, ja myös iloa, siitä miten hyvin kaikki loppujen lopuksi toimii maailmassa. Ihmettelin etenkin luonnon luomaa suloista järjestystä. En kuitenkaan pystynyt ajattelemaan asioita syvemmin, koska ajatukseni jumittuivat aina tiettyyn aiheeseen, enkä päässyt jatkamaan eteenpäin. Suljin kaihtimet ja näin taas kasvoni, jotka olivat edelleen hieman epäselvät. "Minun täytyy selvittää tämä myöhemmin", päätin mielessäni ja aloin matkaamaan keittiötä kohti.

Kissamake tuli vastaani puoliksi syöty banaani kädessään. En hahmottanut tilannetta, tarjosiko hän minulle sitä banaania? Ojensin käteni ja kysyin "pitääkö mun ottaa tää?" ja otin banaanin, söin sen ja aloin kuljettamaan kuoria roskakoriin. Kävely tuntui entistä pehmeämmältä. Saavuin roskakorin eteen ja yhtäkiä takaani suhahtaa pieni banaaninpalanen ja se iskeytyy voimakkaasti maahan. Ihmettelin hetken aikaa, mitä juuri tapahtui, ja tajusin sienien aiheuttaneen erittäin hämmentävän ajatusharhan. Oli aika laittaa banaaninkuoret roskakoriin. Kunnioitin banaania suuresti ja laskin sen hiljaa ja varovaisesti roskakoriin, jossa se saisi levätä rauhassa.

Halusin olla ystävieni kanssa ja kertoa tapahtuneista asioista, mutta päähäni oli juurtunut ajatus, etten tarvitsisi kommunikointia, joten pysyin vain hiljaa. Trippikaverini oli tässä välissä kertonut, ettei tuntenut vaikutuksia ja hänelle annettiin tilanteen pohdiskelun jälkeen toinen annos sieniä, jonka jälkeen hän meni makuuhuoneeseen kuuntelemaan musiikkia. Kului jonkin aikaa ja minun vaikutukseni eivät enää olleet niin suuren, vaikka tykkäsinkin tutkia ja ihmetellä kaikkea. Ystäväni tuli seuraamme ja kertoi innoissaan kokemastaan. Kuuntelin erittäin mielelläni ja oli todella mielenkiintoista seurata hänen tekemisiään. Teimme vihdoin ruokaa ja nautimme olostamme. Alkoi olemaan jo myöhä ja Automaatio ja hänen mukanaan tullut kaveri lähtivät pois. Pikkuhiljaa sain juurtuneen ajatuksen pois päästäni ja aloin taas keskustelemaan ystävieni kanssa, joka tuntui erittäin vapauttavalta. Näin trippi oli ohi.

Mielestäni sain erittäin turvallisen ja pehmeän laskeutumisen sienien maailmaan. Eniten kokemuksessa pidin siitä, että sain tuntea surua, jota en pitkään aikaan ole tuntenut niin voimakkaasti. Ehkä tulevaisuudessa pääsen taas astumaan tähän tunnetäyteiseen maailmaan selvittämään ratkaisemattomaksi jääneitä kysymyksiäni, mutta turhaan ei tule kiirehtiä. Odotan seuraavaa kertaani avoimin mielin!