Hei vaan kaikki! Tämä on ensimmäinen kerta kun tänne kirjoittelen niin en oikein tiedä mistä sitä aloittelisi... No alotetaampa vaikka sitten tälläisella kokemuskertomuksella.
Olen ollut jo kiinnostunut sienitrippailusta parin vuoden ajan, ja olen ollutkin pelloilla tatteja metsästämässä pariin kertaan (huonoilla saaliilla). No jonkin aika sitten tuli sovittua ystävieni Kissamaken ja Automaation kanssa siitä, että pääsisin osalliseksi heidän kasvattelemastaan sadosta Psilocybe cubensis sieniä (Valtavat kiitokset henkilöille, tässä vielä linkki heidän kasvatuspäiväkirjaansa
https://www.taikasieni.net/smf/index.php?topic=1827.0). Odottavan aika on pitkä. Kun saimme sovittua hyvän hetken ja h-hetki läheni, kasasimme mukavan kaveriporukan, joimme inkivääri- ja sitruunateet ja saunoimme ja valmistauduimme rauhoittumalla Kissamaken kotona. Minä ja toinen ystäväni (hänkin ensikertalainen. tässä linkki hänen kertomukseensa:
https://www.taikasieni.net/smf/index.php?topic=1965.0). Saimme eteemme kupit mihin oltiin annosteltu 2,5 g sieniä. Mutustelimme siinä sienet ja keskutelimme mukavia kaveriporukalla. Vietimme jonkin aikaa olohuoneessa naureskellen ja päätimme siirtyä porukalla makuuhuoneeseen pehmeään kuuntelemaan musiikkia.
Kuuntelimme musiikkia ja isäntämme poltteli hieman kannabista, meno muuttui tämän seurauksena hilpeämmäksi ja aloimme Automaation kanssa leikiskellä kännykästä löytyvällä äänenmuunnin ohjelmalla. Vaikutus alkoi jo trippikumppanissani kasvamaan (siltä minusta vaikutti) ja sama tuntui hieman minussakin. Jotkin äänen vääntelyt laukaisivat hillittömän naurukohtauksen jota ei pystynyt hallitsemaan. Automaatio otti esille strobovalon ja aloimme ihmettelemään välkettä. Kummastelin sitä miten minulle ei tullut minkäänlaisia muita vaikutuksia tai visuaaleja naurun lisäksi.
Lopetimme strobolla leikkimisen ja ihmiset häipyivät keittiöön poistamaan ruuanhimoaan. Jäin itse ihmettelemään makuuhuoneeseen olotilaa, tai oikeastaan sen puutetta. Päässäni vilahti muutama ajatusta, mutta nekin katosivat täysin kun ystäväni saapuivat tarjoamaan minulle ruokaa. Jäin vielä hetkeksi makuuhuoneeseen tunnustelemaan oloja, mutta lopulta luovutin. Mitään vaikutusta ei ollut. Menin Kissamaken ja Automaation puheille ja kerroin tilanteen. Pohdimme olisiko kyse ollut samantapaisesta tilanteesta kuin Kissamakella aikaisemmin: Sienistä uupui teho? Keskustelimme lisää ja päätimme että saisin ottaa vielä lisää, jos se siitä vaikka lähtisi potkimaan.
Aikaa ensimmäisen annoksen ottamisesta jo oli noin pari tuntia ja eteeni kuljetettiin kaksi pienempää annosta, joiden suuruutta minulle ei kerrottu. Myöhemmin selvisi että annokset olivat 1g ja 1,4g. Söin annokset peräkkäin ja nappasin soittimeni ja palasin makuuhuoneeseen. Laitoin soittimesta soimaan levyn, menin sängylle makaamaan ja suljin silmäni. Musiikki oli hieman kaaottista ja melankolista, todella voimakastunteista. linkistä voi kuunnella kappaleen mikä on hyvä esimerkki kyseisen esittäjän musiikista.
http://oxxo-xoox.bandcamp.com/track/n-c-s (Tulen vertaamaan myöhemmin joihinkin kohtiin kappaleesta että saisitte paremman kuvan tunnetiloista ja muusta).
Kuunnellesssani musiikkia kadotin ajantajuni täysin ja annoin musiikin hyväillä korvia ja mieltä. Jossain vaiheessa tajusin että visuaaleja alkoi ilmestymään ja ne olivat yllättävän selviä. Huomasin että matkasin suuressa salissa suurten pylväitten ohitse kaikki oli suurta ja kolkkoa, mutta samalla niin kaunista. Monia muita visuaaleja näkyi. Visuaalien välissä toistui usein sama kuvio: se oli silmä joka oli naisellisia piirteitä ja pupilli oli kissamainen. Silmä oli punahohtoinen (Kuvittele naipuolisen Sauronin silmä luomet ja ripset mukana). Lensin kahden suuren universumin välissä jotka olivat päällekkäin, ja ylemmästä universumista roikkui pitkiä hopealankoja, joiden päissä roikkui vaaleansinisiä ja tummansinisiä kristalleja. Kristallit melkein koskettivat alempaa universumia, mutta jäivät kuitenkin hieman alemman universumin yläpuolelle.
Saavuin jonkin suuren verhon tapaisen luo. Tämä "verho" oli olemattoman ohut ja silkkisen näköinen. Se jatkui äärettömyyteen kummallekkin sivulle ja ylös ja alas. Verho aaltoili olemattomassa tuulessa ja näytti niin rauhaisalta (vrt. kappaleen kohta 04:30). Verhoon alkoi osuilemaan toiselta puolelta jotain ja verhoa vasten alkoi painautumaan kasvoja. Ymmärsin heti että olin saapunut rajalle tämän maailman ja kuolemanjälkeisen maailman rajalle, ja minun ja henkien välissä oli vain ohut verho. Verhoa vasten painautui vanhan naispuolisen henkilön kasvot. Kasvot huusivat suurta tuskaa mutta äänettömästi. Näin kasvoista kaiken, mitä henkilö oli elämänsä aikana kokenut ja tuntenut. Kaikki ne kyyneleet mitä elämän aikana nainen oli valuttanut näkyivät kasvoista kuin joenuomat. Äänetön huuto: niin voimakas ja suuri ja niin täynnä tunteita (vrt. kappaleen kohta 05:25). Kaikki ne tunteet ja se voima oli jotain sanoinkuvaamatonta. En pystynyt pidättämään itseäni ja kyyneleet valuivat kaiken sen suuruuden edessä. Samaan aikaan tunsin myös täysin oman kehoni joka makasi sängyllä. Tunsin kun sieluni olisi jossain kaukana kaikkeuden rajalla ja samaan aikaa keho olisi sängyssä. Sieluni katseli verhoa ja henkiä ja samalla tunsin kuinka makasinkin saman ohuen verhon päällä. Tunsin kuinka kehoni alla olevaa verhoa vasten osui suuria mutta samaan aikaan niin pieniä räjähdyksiä kaikkialle maailmaan. Joka räjähdyksellä tuntui kuin koko maailma olisi tärähtänyt paineesta mutta räjähdykset olivat niin pieniä että ne vain hieman hipaisivat verhoa tämän ja toisen maailman välissä. Verhoa vasten, mitä sieluni katsoi, tuli yhä enemmän kasvoja ja näin kuinka kasvot söivät toisiaan ja murenivat. Tuli hiljaisuus. Levy oli soinut loppuun.
Nousin seisomaan ja avasin vasta sen jälkeen silmät. Hämmästyin totaalisesti kun katselin ympärilleni. Koko makuuhuone ikäänkuin hengitti tai tanssi lempeästi ympärilläni. Päätin palata ystävieni luokse, mutta minulla kesti ainakin kymmenen minuuttia päästä makuuhuoneesta keittiöön, koska kaikki oli niin uutta ja outoa. Saavuin keittiöön ja kaikki muutkin olivat yhtä yllättyneitä kuin minäkin. Istuin lattialla ja kasasin itseni tilaan että ymmärtäisin mitä ympärillä tapahtuu. Nousin penkille ja söin ruokaa. Mielessä liikkui niin paljon kaikkia ajatuksia ja ne tuntuivat niin selviltä. Minulle tuli suunnaton halu kertoa kaikkia ajatuksia. Päädyimme keskustelemaan ruuoan parissa siitä että mielessäni pyöri ylitsepääsemätön ajatus siitä, kuinka ihmiskeho on vain suuri sotakoneisto jota ohjaa äärettömän pieni voima, ihmissielu.
Pidin kädessäni veistä ja haarukkaa. Katselin niitä ja tunnustelin niitä. Ne tuntuivat kylmiltä ja luonnottomilta, mutta joka välissä kun en syönyt pyörittelin niitä ja tuntui kuin minulla olisi ollut täydellinen hallinta näistä metallipaloista. Kun olin syönyt ja keskustellut ihmisten kanssa asioita, huomasin pöydällä omenan. Se oli houkuttelevan vihreä. Otin omenan käteeni ja haistoin sitä ja pyörittelin sitä käsissäni. Ihmettelin omenaa ja aistin kuinka omenasta huokui lempeys ja ystävällisyys. En halunnut syödä omenaa vaan pidin sitä turvassa muilta. Päätimme keittää ystäväni tuomaa suklaa-chili teejuomaa. Odotellessani veden keittymistä katselin ympärilleni ja näin kuinka kaikkialla oli muoviroskia ja erilaisi syötäviä lisäainepommeja. Ainoat elävät ja aidot asiat keittiössä olivat Kissamaken muutama kasvattamaa maustekasvia ja omena jonka kanssa olin solminut ystävyyden. Vesi oli keittynyt ja kastoin teepussin veteen. Samalla kun teepussi upposi veteen mietin kuinka paljon pussissa olevat kasvit ovat kärsineet. Kasvit kasvoivat surkeissa massafarmeissa kaikkien myrkttimien keskellä ja kun aika oli koittanut kasvi revittiin maasta ja kuivattiin ja silvottiin. Ja vielä kaiken sen vääryyden jälkeen mitä me olemme luonnolle tehneet, kasvi on valmis antamaan anteeksi ja vapaaehtoisesti luovuttaa kaiken sen hyvän ja elämänvoiman meidän ylpeiden olentojen hyväksi. Katsoin järkyttyneenä kylmää keittiötä ja näin kuinka kaiken sen muovin alla riehui kaaos. Tunsin suuren omatunnon tuskan ja katumuksen siitä miten ylpeä ja huomaamaton olen ollut. Sanoin ääneen että minua kaduttaa. Ja vaikka kuinka taistelin vastaan, kyyneleet alkoivat valumaan silmistäni. Kuinka saatoin olla niin ylpeä ja huomaamaton? Kuinka sallin tämän tapahtua? Kuinka minä vielä nautin kaikesta tästä saastasta?! Nousin keittiön penkiltä ja menin omenan kanssa wc:seen.
Katsoin itseäni peilistä ja näin sen kuinka luolamieheltä näytin. Miehinen mies katsoo peilistä kuinka kyyneleet valuvat silmiltä ja hän halaa omenaa. Katsoin ympärilleni ja huomasin kuinka kaikki kaakelit muodostivat tiukan ja terävän ruudukon. Sanoin itselleni ääneen että en halua olla tässä ruudukossa. Istuin lattialle ja aloin tutkimaan ystävääni omenaa. Näin että omenan pinnalla oli paljon kolhuja ja jälkiä, mutta kaikista suurin ja näkyvin jälki oli juuri se jälki minkä olin aiemmin huvin vuoksi omenan kylkeen raaputtanut. Kasasin itseni ja palasin ihmisten seuraan. Jatkoimme keskustelua vielä pitkään ja pyörittelin omenaa mukanani ja silittelin sen pintaa. Katsoin omenaa ja se viesti minulle selvästi sitä kuinka se halusi antaa itsensä ravinnokseni. Jouduin keräämään pitkään rohkeutta, mutta lopulta uskaltauduin syömään ystäväni. Tunsin kuinka omenan voima alkoi virtaamaan kehossani. Loppuillan vietimme koneella selaillessa sauhutteluvälineitä ja purkaessa kaikkea mitä illan aikana tuli koettua.
Pitkän stoorin tiiviste: söin todella ison annoksen ensikertalaiseksi ja pääsin kurkkimaan tuonpuoleiseen, sekä käsitin miten täydellinen luonto on, mutta ihminen tuhoaa sen ylpeydessään.
Tuntuu kuin olisin uudelleensyntynyt reissun aikana! Kiitos suunnattoman paljon Kissamake ja Automaatio siitä että se mitä olen pitkään odottanut on tapahtunut. Ja kaiken lisäksi se vielä ylitti kaikki odotukseni. Ensikertaa odotellessa!!
