Tämä on ensimmäinen trippistoorini tällä foorumilla, en yleisesti osaa kirjoittaa kovin hyvin kokemuksistani joten siksi on tullut lähinnä luettua muiden kokemuksia. Viimeisin matkani oli kuitenkin poikkeuksellinen niin monella tasolla että koen tarvetta purkaa sitä jotenkin, ehkä tämä on hyvä tapa. Olen siis plus miinus 20- vuotias nainen/tyttö Oulusta ja kokemusta päihteistä alkoholin lisäksi ainoastaan kukasta 15- vuotiaasta ja sienistä 17-vuotiaasta eteenpäin, muut ei ole tähän mennessä kovinkaan kiinnostanut. Trippaillut olen 6-9 kertaa – alan seota laskuissa, koska viimeisen puolen vuoden aikana tullut suhteellisen usein harrastettua tätä – enemmän ja vähemmän pienillä annoksilla. Yleensä olen vain hakenut mukavaa oloa ja tutustellut sieniin. Viimeisin kerta oli kuitenkin erilainen.
Avomieheni oli reissussa ja hänen oli tarkoitus tulla sinä iltana kotiin 22-24 välillä ja halusin trippailla itsekseni vaihteeksi joten otin cubensista muistaakseni suunnilleen 1,5 g klo 16 maissa. Kaikki sujui täysin normaalisti, katselin lempisarjaani Netflixistä ja vaikutukset tulivat kuten kaikilla aiemmillakin kerroilla. Välittömien visuaalien jälkeen minusta tuntui kuin vaikutus olisi alkanut radikaalisti vähenemään ja pohdin millaista olisi ottaa toinen annos. Mittailinkin n. 0,8 g lisää ja tsillailin. Lähdin uuteen nousuun ja olo oli miellyttävä. Uusien visuaalien mentyä taas ohi mittasin itselleni taas jonkun verran, ja uudestaan ja uudestaan. Näin jälkiviisaasti ajateltuna taisin hakea jotain pinnallista ”vautsivau” efektiä, mikä oli aika typerää. En muista edes kuinka monta kertaa tämä toistui mutta lopulta oloni oli jotain sanoinkuvaamatonta. Istuin olohuoneen lattialle virittämäni patjan päällä peittoon kääriytyneenä ja muutuin näkymättömäksi. Kaikki oli muodostunut pelkistä fraktaalikuvioista. Koin päässeeni syvemmälle kuin aiemmin: asiat eivät enää ”tuntuneet kuin” vaan ne ”olivat”. Fiilistelin asioiden muuttumista ja uudenlaista olotilaani siihen asti että huomasin että avomieheni tulisi pian ja koko kämppä oli ihan sekaisin. Päätin olla hänelle mieliksi ja siivota hieman. Väärässä paikassa olevien tavaroiden määrä kuitenkin liikaa ja aloin ahdistua. En tiennyt mistä aloittaa ja seisoin vain keskellä keittiötä katsomassa tiskejä jotka olisi pitänyt laittaa astianpesukoneeseen. Vääntelehdin ja ahdistuin lisää. Vähitellen ajatukset siirtyivät aloittamisen vaikeudesta siihen kuinka huono ihminen olen eikä kukaan rakasta minua. Ajattelin että tätäkö huono trippi on. Se ei tuntunut huonolta vaikka minusta tuntui muuten huonolta. Tavallaan oli huojentavaa kerrankin antaa sellaisen pienen, jatkuvasti takaraivossa takovan olon ”et ole tarpeeksi hyvä” tulla ulos ihan kunnolla ja rypeä siinä jonkun aikaa. Kun avomieheni tuli, oli äärimmäisen hassua kun hän pussaili ja silitti ja nauroi sille kun nauroin hänelle. Maailma muuttui taas paremmaksi.
Olisi kuitenkin pitänyt tietää että aiemmalla holtittomalla sienten napsimisella ei voi saada aikaan mitään hyvää. Mieheni oli väsynyt ja halusi mennä pian nukkumaan ja päätin mennä hänen mukaansa. Aivoni kävivät kuitenkin niin ylikierroksilla vieläkin kesken olevan tripin takia, ettei siitä tullut yhtään mitään. Minua väsytti kovasti, olin ollut jo 8 tuntia sienten vaikutuksen alaisena ja uni olisi ollut jo tervetullutta. Meni kuitenkin 4 asti aamuyöllä ennen kuin se tuli. Loppua kohden ajatukseni muuttuvat todella sekopäisiksi ja itsetuhoisiksi. Analysoin mikä olisi paras tapa tappaa itsensä tai mitäköhän tapahtuisi jos puukottaisin mieheni, miltä ihmisen lämmin veri tuntuisi ympäri sänkyä ja lakanoita jne. Sisäistin sen aamuyön aikana syvällisesti sen ajatuksen, jota hoetaan: sieniä pitää kunnioittaa, niiden kanssa ei pidä pelleillä. Sain kokea pelleilyni seuraukset kovalla tavalla. Se tunne, kun on äärimmäisen väsynyt mutta aivot tuntuvat olevan niin ylikierroksilla että kohta tulee aivovaurio, on kamalimpia asioita joita olen kokenut.
Vaikka tästä tapahtumasta on jo puolitoista kuukautta, tulee vieläkin huono olo kun ajattelen sitä. Mieleen muistuu hyvin elävästi se tunne kun on hyvin, hyvin, hyvin syvällä, mutta haluaisi jo palata. Pää on painava ja olo on fyysisesti vaikea. Toisaalta tästä huonosta kokemuksesta oli myös hyviä seurauksia, opin suhtautumaan kunnioittavammin kyseiseen substanssin ja toisaalta näin, missä raja menee. Opin myös kantapään kautta jälleen kerran set & settingin merkityksen. Tällä kertaa otin liikaa ja huonoon saumaan. Oikeastaan kun ajattelee, olen pelännyt liikaa ”huonoja” trippejä. Tämä kerta antoi minulle eniten ajateltavaa kuin mitkään aiemmat, ja koen kasvaneeni tämän tapauksen jälkeen (ainakin jonkin verran) yli sellaisesta visuaalisten, SIISTIEN juttujen etsimisestä sienten avulla. Ne ovat ihan kivoja kyllä, mutta on niin paljon muitakin mahdollisuuksia eikä pidä ikuisesti jumittua hakemaan sitä ekakerran uutudenviehätyksen kuplivaa huumaa. Sitä ei saa ikinä enää takaisin, joten on joko pakko mennä eteenpäin ja jäädä junnaamaan tällaisiin samanlaisiin kokemuksiin millainen tämä oli. Olen iloinen että tämä kokemus kypsytti minua ehkä ainakin hitusen tässä suhteessa. Nyt ei kuitenkaan vähään aikaan mitään arkikokemuksia psykedeelisempää (ne voi muuten olla melko psykedeelisiä joskus!).
