Päätin tarttua tilaisuuteen, ja hommasin psilocybe cubensista. En ollut suunnitellut syöväni näinä aikoina sieniä, mutta tarkemmin kun harkitsin asiaa, ajankohta tuntui sopivan mainiosti lomalleni ja pääkopan selkiyttämistä varten. Kulautin  mehun kanssa noin 2 g sieniä kurkustani alas yllättävän kivuttomasti. Matkailuani valvoi paras kaveri, ja pysyttelin koko ajan sisällä. Vihdosta viimein tällä kovimmalla matkallani sain kokea mahtavia visuaaleja ja potentiaalisesti pysyvämpiä positiivisia vaikutuksia kuin edellisillä kerroilla.

Kun vaikutukset alkoivat, tunsin tutun epävarmuuden ja huvittuneisuuden lisäksi ’’sietämättömäksi’’ kuvailemaani tunnetta pääkopassani, vaikka eihän se nyt niin kauheaa ollut loppujen lopuksi. Ehkä jotkin hermoyhteydet aukesivat. Kun nousut olivat kunnolla alkaneet, olin hiukan peloissani ja ahdistunut, koska päässäni alkoi liikkua pääosin nuoruusvuosilta tuttuja huonon itsetunnon saastuttamia ajatuksia. En kuitenkaan panikoinut, vaan otin tuntemukset vastaan melko meditatiivisesti.

Kun nousut olivat jo voiton puolella, tunsin olevani aika hukassa tuttuun tapaan. Jostain kuitenkin tulvi entiseen tapaan jokin lohtu, ja olo alkoi tasoittua, ja lopulta jonkin ajan kuluttua olin onnellinen. Kaikki alkoi sujua, kun olin ottanut suuvettä häiritsevästi pahan hajuiseen hönkääni. Juttelin turhanpäiväisiä asioita kaverini kanssa, ja kun hän mainitsi Pasila-sarjasta tutun lausahduksen ’’Kimi Räikkösen lempi juoma on Vademecum (juuri tätä suuvettä otin), purskahdin kontrolloimattomaan nauruun ja sain hädin tuskin sanottua ’’Kimi Räikkönen, *ttu mikä jätkä’’ .

Sienille tyypillinen hyvän tripin flow oli alkanut, ja tunsin kaiken olevan yhteydessä ja sujuvan aivan nappiin. Ihmettelin asioiden kolmiulotteisuutta; lattialle pudonneen päärynän hedelmälihakönttiä, vesipisaroita, pyyhkeitä… Sieni karismoissani huusin kaverilleni hänen tutkiessa jotain asiaa tai ihmetellen ja etsien jotakin ’’Mitä?! Millään ei ole mitään väliä!! Repesimme nauramaan, kun se tuli suustani jotenkin niin töksähtäen ja hyvän tuulisesti. Kävin hyvin lapselliseksi ja aloin leikkiä ja puhua kuin lapsi, niinpä kaverini sai mahtavan idean: tehdään sille lattialle pudonneelle päärynälle leikkaus! Otin valkoisen suojatakkini päälleni, ja suoritimme tuumori- sekä sydänleikkauksen metallisella leikkauspöydän näköisellä tiskipöydällä. Kaveri kuori ’’nahan’’ pois ja teki viillon, jotta voisin kaivertaa herra Päronille vatsaontelon ja sydämen. Sydän sekä kasvain saatiin poistettua onnistuneesti, ja kasvaimesta muotoiltiin potilaalle uudet aivot. Pahaksi onneksi kuitenkin potilas menehtyi

Kaiken leikkisyyden keskellä tajusin liikkuvani syvissä vesissä. Aloin oivaltaa matkan spiritualistista puolta. Minusta alkoi  tuntua, että maailma on pikkuhiljaa heräämässä johonkin. Tajusin, että jo aidosti henkisesti heränneet ihmiset eivät välttämättä herätä kovin suurta huomiota ja pidä ääntä itsestään, he sallivat tavallaan kaiken olevan niin kuin on, koska kaikki on hyvin ja kaikki on ikään kuin anteeksi annettua. Olen viime kuukausina saanut uudenlaista näkökulmaa taiteeseen. Koen, että melkein kaikki on alkanut olemaan kaunista ja asia vahvistui spiritualististen aatosten lomassa tripatessa, ja juttu liittyy ehkä jotenkin kaiken hyväksymiseen sellaisenaan.

Kun puhuin kuin lapsi matkasessa, muistin, että erään lempibändini (Paavoharjun) jäsen puhuu eräässä Youtube-videossa aivan samalla tavalla kuin itse puhuin, en tiedä olinko alitajuisesti matkinut häntä vai en, mutta kyseinen puhetapa tuntui todella luonnolliselta. Bändin jäsenien (ns. uudelleen syntyneitä kristittyjä) ajatusmaailma on muutenkin hyvin samankaltainen kuin miten asiat ajattelin sienissä ja selvinkin päin ennen ja jälkeen matkan. Aloin tajuamaan kristinuskoa ja muita uskontoja, tai että ainakin melkein kaikkien uskontojen edustajat voivat herätä siihen samaan spiritualistiseen todellisuuteen ja kokemukseen, mitä itse kävin läpi. En kuitenkaan enää ole aivan 100 % varma mitä koin oikeastaan, enkä väitä edellisten kahden henkisiä asioita läpikäyvien kappaleiden olevan jokin totuuden manifesti.

Sitten käsittelen jälkivaikutuksia. Olen kokenut useita kertoja tämän matkan jälkeen jonkinlaisen voiman virtaavan minuun (prana?), joka tuntuu mielialassa, sisussa ja mahdollisesti sama asia tuntuu selkärangassani. Juuri nyt  on menossa vaikeita asioita elämässäni, ei ehkä vaikeimpia, mutta koen saaneeni todella paljon voimaa sietää näitä tuntemuksia. Kokemukseni jälkeen olen tuntenut asiat hiukan epävarmoiksi, koska ennen minulle niin tärkeät neuroosit eivät merkitse enää niin paljoa, koska ’’millään ei ole mitään väliä’’ ja syyllisyydessä omista virheistään ei tarvitse rypeä. Totta kai asioilla on väliä, jotta voi tehdä tiensä elämässä helpommaksi (elämän tekeminen moraalisilla päätöksillä ’’helpommaksi’’ itselle ja samalla muille on minulle henkilökohtainen oikeus ja hyvyys, ei oikea kaikkien oikeus), mutta tietty vakavuus on kadonnut. Uskon oloni tasoittuvan, ja asioiden menevän yhä paremmiksi.