Annos: vähän alle 4g suippumadonlakkeja (vastaa heroic dosagea)
Aiempi kokemus: Muutamia kertoja tullut kokeiltua pienemmillä 15-50 kpl annoksilla. Isoin annos ennen tätä oli 50kpl savujen kanssa päivän aikana kahdessa erässä (20+30). Muista psykedeeleistä kuin kannabis ja/tai sienet ei ole kokemusta.
Hyvin nukuttu yö takana pitkästä aikaa. Kello läheni kahta päivällä ja tyttöystäväni oli lähdössä kaverinsa polttareita viettämään. Kun tiesin tarkan ajankohdan lähdöstä niin soitin vahdilleni koska hän pääsisi tulemaan. Hän sanoi syövänsä ja tulevansa sitten. Vahti soitti ennen kun lähti matkaan, joten aloin popsia sieniä, koska tiesin, että niiden vaikutukseen menee n. tunti suuntaan jos toiseen. Hörpin matkalle sitruunavichyä samalla, mutta tarkoitus ei ollut tehostaa tai nopeuttaa sienten vaikutusta. Minä vain satun pitämään itsepuristetusta sitruunavichystä ja juon sitä muutenkin melkein päivittäin. Voi että kuinka väärässä olinkaan ajan suhteen. N. 20 minuuttia ja alkoi mielentilassa huomata pieniä muutoksia; euforian ja normiolon vaihteluita. Soitin pienessä sekatilassa kaverille n. 30 minuutin jälkeen ottamisesta ja kysyin, että missä hän menee, että en tiedä kykenenkö kohta avaamaan enää oveakaan. Onneksi vahti oli saapunut jo ovelleni.
Hyvin pian näkökentässä oli kaleidoskooppimaisia efektejä. Naurahduksia ei voinut estää. On kuin joku olisi ”kutittanut” aivoja. Tämä on ollut itselleni tuttua myös pienemmillä annoksilla, mutta vaikutukset eivät ole tulleet yhtä nopeasti. Juuri ja juuri ehdin vääntämään vahdilleni jointin kunnes jäin sänkyni huomaan. Itse en polttanut, sillä tahdoin puhtaan sienikokemuksen eikä aiempi kokemukseni isolla sieniannoksella ja pilvellä ollut kehuttava.
Tuntui siltä kuin kaikki ajattelutyylit, tavat, persoona ym. olisivat karisseet pois. Tämä kariseminen tuntui kestävän ikuisuuden. En ollut tietoinen ajasta ja paikkaa en osannut edes miettiä. Ehkä tavallaan tiesin olevani psyykeeni sisällä. Kaverini välillä kysyi tuntemuksiani, mutta totesin tavallani, jota en tarkasti nyt muista, että ei minulta voi kysyä tuollaista. Siellä missä olin ei tuolla kysymyksellä ollut mitään merkitystä. Nyt jälkeenpäin ymmärrän, että sienistä kokematon ei voi tätä ymmärtää, vaikka pienillä tripeillä vahtinikin on aiemmin ollut. Siinä hetkessä en kysymyksen kysymistä ymmärtänyt, enkä varmasti ymmärtäisi uudestaankaan, sillä se paikka missä on on lähtökohtaisesti eri kaiken suhteen. Se on kuin luulisit psyykeesi olevan allas, mutta huomaatkin altaan olevan altaassa. Aluksi turha kysely häiritsi, kun olisin tahtonut vain olla. Sanoinkin asiasta ja sain lopulta olla rauhassa.
Tuijottelin verhojani kuinka niiden kuviot supistelivat ja laajenivat verkkaisaan tahtiin. Tuhannet ajatukset kiitivät mielessäni ja kävin järjelläni keskustelua asioista joista yritin ottaa selvää. Vauhti ajattelussa oli kova ja huomasin kuinka kysymykseni hajosivat toisensa perään. Ihan sama mitä mietin niin ajatteluni väänsi sen lopulta turhaksi. Mittakaavat menivät uusiksi. Tästä tuli lievää ahdistuneisuutta. Nyt ymmärrän, että oli turha taistella vastaan, se paikka minne olin menossa ei ollut älyllisesti selitettävissä. Tuolloin en sitä kuitenkaan ymmärtänyt ja kävin kaiken mahdollisen lävitse kunnes psyykeeni luovutti. Toisaalta en kuitenkaan näe loogista taisteluani turhana, vaan se nimenomainen prosessi tuntui egon murhalta. Tästä vaiheesta minulla oli jonkin verran kokemusta aiemmalta kerralta. Moneen otteeseen ajattelinkin, että ”olen käynyt tämän jo lävitse, näytä minulle jotain muuta, pystyn enempäänkin”. Ja niinhän siinä kävi, se näytti jotain muuta.
Jumala valtasi kroppani. Olin tarkkailijan roolissa, mutta käytöstäni en voinut hallita, sillä se oli täydellistä, eikä se jättänyt varaa muulle. Olin vitsikäs (ainakin omasta mielestäni) ja naureskelin kaikille asioille. En ilkimielisesti, vaan rakastavasti. Huumori ja spontaanius loisti olemuksestani. Näin joka ikisessä asiassa huumoria ja pystyin jatkamaan sen näkemistä loputtomiin. Kun kävelin niin olin äärimmäisen rento. Niin kuin afroamerikkalaiset vanhoissa amerikkalaisissa elokuvissa, mutta potenssiin kymmenen (normaalisti olen aika tönkkö liikkeissäni). Sulauduin ympäristööni ja liikkeilläni keho vastaanotti kaiken täydellisesti. Astuin kaiken tietämisen tilaan. Ehdotin jopa kaverilleni, että jos hänellä on kuolleita tuttavia ja jos hän haluaisi yhteyden heihin, se onnistuisi. Häneltä en saanut kuitenkaan irti halua ottaa yhteyttä, joten se jäi puolitiehen.
Jumala kääntikin tripin kaverini tripiksi. Se kertoi kuinka kyse ei ollut minun tripistä vaan vahtini ja että kaikki tämä on vahtini alitajunnan tuotosta. Ymmärsin että olen osa vahtini illuusiota, samalla tapaa kuin hän on minun alitajuntani tuotosta. On huomattavasti helpompi ymmärtää, että toiset ovat oman alitajunnan tuotosta kuin se, että olet itse jonkun toisen mielikuvitusta. Ykseyden tunne oli merkittävä.
Ymmärsin sen, että ego itselläni oli ja ON sitä varten, että Jumala tahtoo itse unohtaa kaikkeutensa. Siitä todisteena se, että on olemassa fyysinen stabiilintuntuinen maailma. Tämä ns. stabiili maailma viestii rajallisuudesta ja siten symboloi unohtamista, sillä Jumala on rajaton. Tätä ei voi oikein ymmärtää, jollei toisella puolella ole ensin käynyt itse. Uskolla, saatika uskonnoilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, sillä usko koostuu käsitteistä. Ainoastaan kokemuksellisuudella on tämän suhteen merkitystä.
Minä olen Jumala itse. Ymmärsin sen, että kaikki on mahdollista ja mahdotonta ja vielä yhtä aikaa ja ajatta. Ei ole mitään rajoja ja kaikki rajat silti ovat. Tämä maailma minkä silmin näemme ja ajatuksin koemme on rajallisuutta, jonka luomme hetki hetkeltä siksi, että voimme kokea olemassaoloa ”hiljaisuudessa”. Elämä ei lopu kuolemaan, vaan elämä on ikuista.
Kiitollisuuteni yksinkertaisuutta kohtaan kasvoi. Yksinkertaisella tarkoitan ajattelua ja elämää yleensä, sekä kaikkea mahdollista pinnallista. Elämä on putkimaista. Minut valtasi rauha ymmärrettyäni sen, että saan oikeasti elää. Jokainen vastaantulija on kuva itsestäni, mutta minä en muista heitä ja siksi saan kokea elämän. Tämän muistamattomuuden valitsen hetki hetkeltä yhä uudestaan ja uudestaan. Fyysinen maailma on Jumalan muistamattomuus, illuusio.
Tämä Jumala ilmeni mielenkiintoisesti oman asiallisen minäni polariteettina. Se periaatteessa otti täyden potentiaalini käyttöön, johon oma rajallisuuteni kykenee. Rakastavuus toimintana ei luo Jumalaa, sillä huonoinkin psyyken haltuunotto on aina Jumalan haltuunotto ja sillä on oma tarkoituksensa. Kaikki tapahtuu täydellisesti, virheetkin.
Trippi alkoi pikkuhiljaa laskea. Tunsin olevani taas ”oma itseni” ja saavan pelkoni ja egoni valjastettua käyttööni. Kävin vessassa ja katsahdin peiliin, silmässäni oli pilke Jumalasta ja hymyilin, sillä nyt tiesin olevani yksi, vaikka meitä oli monta. Ymmärsin vahtini koettelemuksia ja pitää sanoa, että täytyy olla psyykkisesti vahva, että kykenee katselemaan ja ennen kaikkea kuuntelemaan sitä miten käyttäydyin. Vahtini koki kuitenkin ”Jumalani” hauskaksi ja ei ahdistunut koettelemuksista haitaksi asti. Muutaman kerran kysyinkin, etteihän häntä pelota, mutta näin ei vaikuttanut olevan.
Otin vielä illan päätteeksi savut naamariin ja söin hyvin. Savut rentoutti eritavalla, muttei siitä sen enempää. Otin yöksi melatoniinia ja nukuin hyvin. Tosin taisin ottaa sitä vähän liikaa kun olin seuraavana päivänä normia väsyneempi, vaikka savuillakin on moinen passivoiva vaikutus. Kaikki näytti seuraavana päivänä selkeämmältä ja olin hyvin kiitollinen joka ikisestä asiasta mitä ympärilläni on. Olen vieläkin.
Toinen yö tripin jälkeen; otin melatoniinia taas, että saisin rytmejä korjattua. Kaboom! Olin koko yön tripillä nukahdettuani. Ainoa mikä uupui oli euforia. Melatoniini ei ole vastaavia ennen tehnyt, mutta sienitrippien jälkeen olen usein vielä kokenut yöllisiä jälkivaikutuksia pitkäänkin ottamisen jälkeen. Tällä kertaa kaikki oli vain paljon vahvempaa. Hukkasin tuntemuksia kehostani. Osa ruumiistani tuntui sulautuvan toiseen osaan kuin veteen olisi upottanut vettä. Tämä yö toimi myös katalyyttinä tälle kirjoittamiselle. Ajattelin, että psyykettäni on hyvä purkaa, jotta käsitteleminen ei jää ainoastaan yön ajalle.
Olen hyvin intuitiivinen ja abstraktiin ajatteluun taipuva luonteeltani, joten minua ei sinällään järkytä jälkeenpäin mietittynä tapahtuneet, mutta niiden tapahtuessa kyllä. Kaikille kuitenkin varoituksen sana! Hivuttakaan maltilla sitä annosta ylös. Savuja en suosittele sotkemaan omakokemuksen puolesta muuta kuin jälkimeininkeihin, jos niihinkään. Viihdekäyttö erikseen on ihan ok pienellä määrällä sieniä ja savuja.
Seuraavana onkin sitten tiedossa heroicit pimeässä huoneessa yksikseen, mutta odotellaan nyt pari kuukautta ja katsotaan mitä kaikkea tästä viimeisimmästä vielä irtoaa
