Sienet sitruunamehuun imeytymään klo 12:30. Sienten nauttiminen klo 13 maissa (ateriasta aikaa kolme tuntia). Tämän jälkeen suuntasin kaverini kanssa kaupungin pururadalle jonne olimme suunnitellet mennä jo aiemmin, ja kaveri siis ihan "selvistäpäin". Koitimme katsoa jotain minne voisi pistää peitteen ja jonne istua ja joka ei olisi hirveä julkinen paikka.

Noin klo 13:30 jälkeen alkoi tuntua: pientä huimausta, kuin aivoissa tapahtuisi jotain, hermostuneisuutta, ja yhdessä vaiheessa kunnon nousuissa tuumasi rueta ahdistamaan ihan kunnolla, mutta kaverin ja oman suunnanvaihdoksen ansiosta positiivisempaan suuntaan trippi lähti käyntiin ihan mallikkaasti. Siinä samassa tunsin kuinka pieni olen, tunsin kuinka takkini roikkuu minussa kiinni, olen aivan riutuneen oloinen, huvittaa ja sanon siitä kaverille. Mäntyihin ilmestyy pastellin sävyjä ja en voi olla ihailematta niiden kauneutta, välillä aurinko paistaa puiden lomasta ja kirkastaa värit aivan omaan loistoonsa. Kun katson kauemmaksi huomaan että jotkut männyt muodostavat kuin "uhrauspaikan" kauempana olevalle auringon paisteessa kylpevälle paikalle. Tuijotan metsää ja puut ovat kauniisti limittäin asettuneesti, en voi olla herkistymättä kun koen sitä yhtenäisyyden tunnetta metsään, kaveri vielä selostaa sitä samaa vieressä. Kylmä tuntuu kylmemmältä kuin se on, liman jäämät nenässä tuntuu konkreettisemmalta ja ikävältä, huvittaa.

Lähdemme kävelemään kauemmaksi ja välillä en voi olla mainitsematta kaverille värien loistosta ja kauneudesta. Seisomme hetken paikoillamme paikassa jossa on avarampaa. Huomaan maassa erottuvan selvästi kuvioissa olevia kauniita värejä. Hetken siinä seisoskeltuamme luon katseeni ylös taivaalle ja huomaan siellä sikiön muotoisen pilven joka hajoaa heti sen jälkeen kun olimme huomanneet sen (vielä syntymätön lapsi).

Ajan ja paikan taju heittää ihan häränpyllyä, jotkut kulkemamme matkat tuntuvat loputtomilta ja edessä näkyvä tie tai polku todella pitkältä. Ulottuvuutta on enemmän, se on jotain ei sanoin kuvaittavissa, kuin aina olisi joku päämäärä jossakin joka kutsuu vain minua luokseen, kuin olisi taikametsässä joka on vain sinua varten. Jossain vaiheessa mulla tulee avopuolisoa ikävä, ymmärrän kuinka tärkeä hän mulle on! Tunnen itseni lapseksi. Kävelemme pururataa ja huomaan kuinka purupolku jalkojemme alla muodostaa kauniin oranssin "patternin" eli muodostelman.

Suuntaamme laavulle ja tunnen "laskujen" alkaneen ja tilan normalisoituneen. Olemme jonkin aikaa siinä laavulla ja olo tuntuu jo varsin "normaalilta" mutta jokseenkin leviottomalta ja ajattelen joitakin asioita hieman sekavin tuntein, välillä tuumaa iskeä todellisuus päin näköä, tämä on nyt tässä, kaikki mun ongelmat ja kaikki, tämä on todellisuutta ja ei se vaihe mikä mulla oli päällänsä eroa siitä mitenkään. Kaverini katsoo kelloa ja se on noin 15:30. Painun kotiin ja päätän syödä mutta klo 17 maissa ei oikein ruoka tuumaa upota Menen sohvalle pitkäkseni ja iskee ahdistus joka kuitenkin menee varsin pian ohi, olo aaltoilee lievästi masentuneesta hyvään oloon, väsyttää mutta ei nukuta.

Kaikenkaikkiaan ihan ok trippi. Tunsin olevani lapsi ja tajusin kuinka tärkeä puoliso mulle on!

Ja nyt tuntuis olo jo pikkuhiljaa jo olo tasaantuneen. Jospa tuo ruokakin jo rupeis uppoomaan, juotu kyllä on.

Golden Teacher n. 2,2g. Nuo nousut ja laskut ei tosiaan olleet mitenkään kivoja.

Jäi mainitsematta vielä että tunsin itseni välillä ihan metrin mittaiseksi ja jalat olivat tyyliin puoli metriä pitkät Yhdessä vaiheessa satuin katsomaan taakseni ja juuri pururadan päästä nousi pieni joutsenaura joka lensi hieman ohitsemme, vilkuttelin niille ja mulle tuli haikea olo koska muuttavat kauaksi pois lämpimään.

Aiemmin huomasin kaverin pyörän istuintangosta heijastuvan jtn keltaista, mutta en tiedä mistä se keltainen tuli, se vain vei huomioni.

Ps. mulla on kyllä välillä pientä ahdistusta joten olisiko tuo syypäänä noihin ikäviin ahdistuneisiin tiloihin varsinkin nousuissa ja laskuissa..

2,2 grammaa on ehkä hieman iso annos ensimmäiselle kerralle, varsinkin, jos sattuu olemaan herkkä.
Joskus yksikin gramma voi olla tosi iso annos, jos mieli on sellaisilla taajuuksilla. Herkän mielen kanssa ei kannata lähteä uhkarohkeasti leikkimään, vaan antaa ymmärrystä ja lempeyttä sille sekä kunnioittaa omia rajojaan.