Kerron sinulle ja sille toiselle lukijalle subjektiivisen kokemukseni koulutuksesta. Seitsemännellä oppiasteella vietin välituntini pääasiassa kotona pelaamassa videopelejä tai nettiä selaten. Kahdeksannella luokalla aloin myöhästelemään paljon enkä onnistunut keskittymään tunnilla. Yhdeksäntenä koulutusvuotenani monena koulupäivänä jätin tulematta tai jos tulin, niin lähdin ennen puoltapäivää. Olin jo käynyt ensimmäisen luokan kaksi kertaa enkä halunnut viettää enää yhtäkään vuotta laitoskoulussa. Harmikseni ilman läsnäoloani en olisi saanut käsiini hyväksyttyä peruskoulun päättötodistusta, jonka tarvitsin vapautuakseni. Ennen päättötodistusta opettajien painostamana lähetin hakemukseni eri toisen asteen kouluihin. Kesällä harrastin alkoholia ja hengailua keskustassa yömyöhään. Sosiaalihuolto kiinnostui tekemisistäni ja jouduin laitoskotiin. Sain paikan Sipoon Enterin datanomi linjalta. Kouluun oli matkaa kahden bussimatkan ja yhden junamatkan verran, mutta suostuin opiskelemaan vielä kolme vuotta, en halunnut päätyä äitini tavoin sossupummiksi. Ilmoittauduin myös lukion kursseille ja kävin ensimmäisen kuukauden ahkerasti koulussa. Mieli ja matka alkoivat tuntua raskailta, minut sijoitettiin Paasikiven nuorisokylään, en viihtynyt uudessa kodissani ja aloin taas pyörimään Helsingin keskustassa, aloin polttamaan pilveä ja käytin alkoholia runsaasti, lopetin koulun ja ajattelin, että jatkan opiskelemista, kun elämäntilanteeni näyttää selkeämmältä. Hatkattuani aikani, sain uuden sijoituspaikan Nuorisokoti mainingista, sain myös uuden koulupaikan Vantaan Variasta, opettaja imarteli minua älykkääksi ja suostuin koulupaikkaan. Tehtävät tuntuivat puuduttavilta, katsoin laskuja ja tiesin osaavani ne tarvittaessa, halusin oppia jotain uutta enkä kerrata jotain, minkä jo tiesin. Myöhemmin vaihdoin Vantaan Varian kymppiluokalle, sama tunne nousi pinnalle jälleen, en oppinut mitään uutta, jatkoin silti opiskelua, koska tähtäsin lukioon. Elämä keskustassa veti minua puoleensa, aloin viettämään aikaani taas keskustassa. Lopetin tulevaisuuden miettimisen ja aloin paeta todellisuutta alkoholilla. Vasta myöhemmin täysi-ikäisenä kiinnostuin taas oppimista, aloitin tietämisen tutkimisen ensin itsestäni, itseni kautta tutustuin psykologiaan ja filosofiaan, psykologian ja filosofian kautta löysin eri tieteen lajit, joita olenkin viime aikoina yrittänyt ymmärtää. Olen oppinut elämäni aikana paljon asioita, joita koulutusjärjestelmä ei koskaan olisi pystynyt minulle opettamaan. Olen kiitollinen peruskoulutuksestani, vuoteni peruskoulussa ovat helpottaneet paljon oppimista, en kuitenkaan usko, että on olemassa mitään tietoa jota emme olisi kykeneviä saavuttamaan ilman nykyistä koulutusjärjestelmäämme.
Nyky-yhteiskunnassa koulutus on tärkeä sosiaalinen voimavara, koulutuksen avulla saavutetaan korkeampi asema yhteiskunnassa ja sukujuhlien kahvittelupöydässä, yksin nurkassa Proustin kirjallisuutta lukeva mies on käynyt vain kansankoulun, miehelle ei anneta samanlaista arvoa, kuin yliopistosta valmistuneelle pukumiehelle. Mark Twainia lainatakseni, ''I have never let my schooling interfere with my education''.
Valtion tarjoama laitoskoulutus on tärkeä ja yleissivistävä systeemi, mutta en pidä järjestäytynyttä opetusta merkittävimpänä ymmärtämisen ja tiedon hankkimisen apuvälineenä. Nykyisellä koulutusjärjestelmällä oppilaita tankataan täyteen informaatiolla yhdekän vuoden ajan, tankkauksen jälkeen lähiympäristö painostaa oppilasta jatkamaan toisen asteen koulutukseen, osa toisen asteen koulutuksen käyneistä oppilaista jatkavat yliopistoon, yliopiston jälkeen oppilaat jatkavat tutkimista tai siirtyvät työelämän pariin. Työelämän aikana moni kokee niin kutsutun burn outin, henkiset voimavarat palavat loppuun. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisema tilastoraportti vuodelta 2010 osoittaa alkoholin suurimmaksi haittakustannukseksi sosiaalihuollossa, jopa yli 200miljoonaa euroa vuodessa käytetään alkoholista koituneisiin ongelmiin. Moni pakenee todellisuutta alkoholin avulla. Nykyinen koulutusjärjestelmä on monien syrjäytymisten ja masennustapausten lähtökohtana. Nykyinen koulutusjärjestelmä opettaa meidät stressaamaan pienestä pitäen. Yhteiskunnan toiminnan kannalta stressinsietokyky on välttämätöntä, koulutusjärjestelmämme onnistuu hyvin stressin siedätyshoidossa, stressistä on muodostunut normi.
Ratkaisu ongelmiin vaatisi peruskoulun pakollisten oppiaineiden karsimista ja valinnaisten oppiaineiden lisäämistä. Matematiikka toimisi yhtenä pakollisista oppiaineista, sillä matematiikka pitää sisällään loogisen ajattelun perustan ja siksi on erityisen tärkeää oppimisen tasapainon ylläpitämiseksi. Henkilökohtaiseen kokemukseen, tiedon ymmärtämiseen tai luovuuteen perustuvat oppiaineet oppilas saisi itse valita. Informaatiotulvasta palautumiseen pitäisi antaa enemmän aikaa viikottaista tuntimäärää vähentämällä ja taukoja lisäämällä. Toisen ja korkeamman asteen koulutuksessa oppiaineisiin syvennyttäisiin entisestään ja tuntimäärä kasvaisi. Syrjäytyminen, masennus ja alkoholismi vähentyisivät, jonka vaikutuksena valtio säästäisi rahaa. Suomen koulutusjärjestelmää pidetään yhtenä maailman parhaista, koska perusopetus on kustannettu verovaroista, kaikilla on oikeus siihen ja jatkokoulutus tapahtuu maksuttomasti, parannettavaa on silti paljon. Englannissa sijaitseva Summerhillin koulu tunnetaan vapaamielisen kasvatuksen symbolina, Summerhillissä lapsia ei kasvateta, vaan heidän annetaan kasvaa. Vapaudestaan huolimatta koululla on tiettyjä sääntöjä, muiden oppilaiden ylenpaattinen kiusaaminen on kiellettyä. Summerhillissä lapset saavat päättää monista yhteisistä asioista. Jos Summerhillin kaltaisia kouluja olisi useampia, se saattaisi johtaa yhteiskuntakriittisempään aikakauteen joka olisi vaarallista valtaeliitille. Nykyinen koulutusjärjestelmämme on toimiva, mutta parannettavaa on vielä paljon
