Eilen koin elämäni hulluimman matkan reunuskirjohelttojen avulla +20 grammaa viittävaille kuivaa,tai oikeestaan suurin osa siitä oli täysin kuivaa mutta kuitenki kokemus oli positiivisella tavalla niin järkyttävä et mä en oikeen vieläkään ymmärrä sitä kaikkea mitä mun päähän tulvi,ja se vauhti oli niin kova et meinas itku tulla. Se tapa jolla ajatukset kulki oli niin monimutkasta ja vaikeeta käsittää,en pystyny pysymään yhessäkään ajatuksessa sekunnin murto osaakaan. Elämä vilahti silmissä . En tiedä uskallanko mä enään samaan ja tyhmäähän se oli mutta kuitenki kokemus oli mahtava ja avartava,vaikka välillä vähä pelottiki et pää räjähtää niiden ajatusten kanssa mutta kunnossa ollaan ja pää toimii vaikka vähä tyhjä olo onki
Kissat oli hyviä kavereita matkalle,puut ja kasvit tuli tutuksi pihalla pyöriessä ja nokkosen poltotki tuntu jotenki mukavalta vaikka epämukavaa se normaalisti onki
Visuaalinen merkitys oli jotenki peittyny sen päänsisäsen rallin takia vaikka kyllähän niitä oli ja varsinki silmät kiinni oli aikamoista avaruutta monimutkasine kuvioineen
Lopussa simät oli niin solmussa eikä ajatukset kulkenu mitenkään päin,yritin vielä kirjotella tännekki mutta ei siitä tullu yhtään mitään ku en nähny näytöstä mitään muuta ku sumusta valoa,kirjottaminen on oli mahdotonta. Mutta kuienki loppupeleissä mielenkiintonen kokemus,vaikka vähä pelottiki välillä.
