Koin elämäni toisen varsinaisen psilosybiinisienitripin. Kokonaisuudessaan se oli hyvin positiivinen. En oppinut monimutkaisia viisauksia, tai huomannut suurta korjattavaa itsessäni, mutta matka pikemminkin opetti asioita kaiken yhteydestä, tästä hetkestä ja huumorista. Jälkeenpäin olen huomannut stressaavani vähemmän ja tunnistan paremmin tilaisuudet valita paremmin ajatukseni. Matkaan lähdin 1,2 grammalla psilocybe cubensis transkei sieniä.
Minulla on ollut jo pitkään jonkinmoinen palo saada koettua psykedeelinen trippi. Edellinen kunnollinen kokemus tapahtui vuonna 2010 syksyllä, ja sen jälkeen olen kokenut vähemmän järisyttäviä matkoja kuten LSA-matkan, LSD-matkan sekä ’’karkkimaisen’’ positiivisen 4-aco-dmt matkan. LSA- ja LSD-tripit olivat hyvin neutraaleja, eivätkä ne opettaneet minulle paljoakaan. Tietysti opin, että psykedeelinen kokemus voi olla sisällöltään melkein mitä vain.
Sienimatkalleni otin mukaan lähes selvän trippivahdin, tai pikemmin trippiseuraa ja tsemppaajan näin lievän annoksen ollessa kyseessä. Set oli ehkä paremmassa kunnossa kuin koskaan, koska olen kohentanut eri elämän osa-alueita, ja se todennäköisesti heijastui trippiin. Settingiksi valitsin samaisen metsän, jossa olin saman kaverin kanssa melkein 3 vuotta sitten kokemassa kummia. Liikuimme kuitenkin polkupyörillä myös toiseen paikkaan.
Trippi:
Huuhdottuani sienet alas kaljalla vaikutukset alkoivat noin 15 minuutissa. Lähestyin sienien vaikutuksia meditatiivisesti valmiina ottamaan vastaan kaiken. Nousut olivat hyvin pitkät ja ikään kuin portaan muotoiset. Kun sienet olivat kohtalaisen tuntuvasti nousseet lievän tripin tasolle ja mitään ei tapahtunut pitkään aikaan, kuvittelin saavani vajarit. Vaikutukset kuitenkin nousivat vielä voimakkaasti verrattuna em. tasanteeseen. Nielin tatit kohtalaisen suurina kappaleina, mikä saattoi vaikuttaa imeytymiseen.
Alun oivalluksia tripillä oli vertaus, jonka mukaan trippaajat ovat kuin lapsia. Jos lapsen tai trippaajan hyvinvointia uhkaa jokin asia, tai jokin asia saa hänet pelkäämään, pitää vanhempien tai trippivahtien huolehtia vähäpätöisimmiltäkin tuntuvista tarpeista. Minun kohdallani sellainen oli polttavan kuuma aurinko
(piti vaihtaa paikkaa trippaajan ehdoilla).
Tunnelma oli hieman vittuuntunut, koska kuvittelin saavani vajarit. Sienten noustua tulin kuitenkin melko iloiseksi. Kun lähdimme polkupyörillä toiseen metsään, alkoi reissumiestä kuitenkin hiukan pelottamaan, koska silloin tällöin näkyi lähiön ihmisiä. Asetuimme istuskelemaan paikalliseen lintutorniin, jossa mielialani vaihteli puolen minuutin välein lievästä ahdistuksesta lievään mielihyvään. Olin hiukan hukassa, ja etsin kai itseäni kaiken tuntuessa niin irralliselta ja tyhjältä.
Tässä vaiheessa päässäni avautui onneksi pari lukkoa, joista tuli samanlainen tunne kuin nousuissa. Tulin hyvin iloiseksi huomatessani rakkauden tulvivan kehooni ja tunsin olevani ehkä enemmän kuin koskaan oma itseni. Juttelin ’’vahdilleni’’ eläväisesti, iloisesti ja nopealla järjen juoksulla ollen tyytyväinen aivan kaikkeen (aloin toimimaan flowlla varmaankin alitajunnan vapaan pulppuamisen ansiosta, intuitio kurkisti pelkojen pöheiköstä). Näin luonnossa aivan mahtavia asioita, kuten tuomenkehrääjäkoiden rouskuttamia kummituspuita, ihmeellisiä sieniä ja aivojen visuaalista hahmotuskykyä hämmentävää kortekosteikkoa. Tunsin kaiken olevan yhtä, ja kaiken olevan ikään kuin hyväksyttyä ja tuomitsematonta. Heitin kaverin kanssa aivan loistavaa läppää (tai ainakin nauroimme paljon), onneksi hän oli samalla aaltopituudella.
Lähdin tripille, jotta kohtaisin rehellisesti asioita, joista en pidä ja pidän itsessäni, mutta sienet ikään kuin paiskasi kämmenen selkääni ja huusi chill b*tch! Ei asiat ole niin vakavia, olenhan jo ottanut asiakseni parantaa elämänlaatuani. Ajattelin silti ennen matkaa, että aina löytyy piilotettuja asioita ja parannettavaa, ja niin varmasti onkin. Nyt ei vain ollut aika selvitellä verkkoja, vaan oppia nauttimaan saaliista.
Opin omien motiivien aitoutta. Oman pään sisällä yritän kontrolloida ajatuksiani liikaa, ja välillä jokin vintiömäinen ja pelon inspiroima osa minusta siellä saattaa huutaa jonkin lauseen, jota en oikeasti tarkoita. Sitten kiirehdin stressi päällä korjailemaan asiaa takertuen siihen ajatellen ei, eihän se näin ole. Tajusin, että ei minun tarvitse selittää itselleni kokoajan mitä mieltä olen, ja vaikka jokin ajatukseni olisikin pohjimmiltaan paha, se kuvastaa vain todellisuutta ja tie todelliseen menestykseen ei ole asioiden pakenemisessa. Positiivista ajattelua voi harjoittaa joko väärin tai oikein: vaikeat asiat voi joko tukahduttaa maton alle ajattelemalla vain aurinkoa ja perhosia, tai ne voi kohdata tietäen, että kaikki asiat selviävät generoiden uutta voimaa, kun asiat ovat voitokkaasti käsitelty.
