Päivä oli mitä mahtavin, olin harmonisessa tilassa itseni ja kaikkeuden kanssa muutenkin. Ei jännittänyt eikä pelottanut, hymyssä suin mietin tulevaa matkaa.
Punnitsin matkalippuni, sen arvo oli 3 grammaa. Näytin lippuni konduktöörille ja hän toivotti hymyillen hyvää matkaa ...

Menin sängylle makaamaan ja laitoin musiikkia soimaan, minuutit vieri ja musiikki alkoi pikkuhiljaa kuulostaa erilaiselta, en silti ollut varma oliko matka alkamassa joten menin suihkuun. Vähän hymyilytti, hihittelin ja mietiskelin. Katsoin itseäni peilistä muttei näkynyt vielä mitään, jatkoin katselemista lavuaariin ja seinäkaakeleihin, outo olo alkoi puskea pintaan. Katsoin peiliin uudestaan ja yhtäkkiä. KUKA SE SIELTÄ KURKISTAA?! Sydän jätti lyönnin välistä ja pomppasin samantien vasemmalle säikähtäen irvistävää naamaa. No minähän se kuitenkin olin, pupillit oli vallannut koko iirikset ja hymy oli korvissa, en näyttänyt itseltäni. Rauhotuin kuitenkin ja hihitellen koskettelin naamaani. Suihku oli ohi, siirryin suihkutilasta pois ja puin vaatteet ylle, jäin tuijottelemaan peiliin ja hämmästelemään naamaani.

Olo ei ollut iloinen, ei vihainen, eikä surullinen. Todella hämmentynyt, yritin etsimällä etsiä musiikkia mutta kaikki kuulosti epämiellyttävältä. Menin käärimään sätkän, kädet tärisee. Sytytin sen tuijotellen ikkunasta ulos kunnes yläkerran asukas paiskaa ikkunan kiinni, hätääntyneenä lähen juoksentelemaan sätkän kanssa ympäri kämppää varmana että hän tulee valittamaan... Aloin panikoida, mitä tapahtuu, minne menen, mitä olen tekemässä, yritin imeä puoliksi sammunutta sätkää hätääntyneenä kunnes päädyin heittämään sen vessanpönttöön. Sänky, sinne on nyt päästävä, heitin peitot helvettiin ja makasin yrittäen vieläkin etsiä hyvää musiikkia. Miks tää kaikki kuulostaa niin hirveeltä, mietiskelin. Alkaa tärisyttää, itku alkaa tulla silmiin, mitä tapahtuu?! Avasin taikasienen, sanoin chattiin että nyt taitaa tulla paha trippi ja muistelin aihetta Mitä teette, kun trippi menee huonoon suuntaan? Luin ja luin uudestaan ja uudestaan nämä kohdat: - Huono olosi on ohimenevää ja kaikki palautuu normaaliksi muutaman tunnin kuluessa, - Trippisi loppuu kyllä, se ei ole jäänyt päälle vaikka siltä saattaisikin tuntua. Se nyt ei auttanut yhtään, jokainen henkäys tuntui ikuisuudelta, aikaa ei ollut olemassa, oli vain Nyt, ja se Nyt oli todella hämmentävä Nyt. Minuus alkoi kadota, Voi Pojat! Se todellakin alkaa kadota! Kuka minä olen, mitä tapahtuu?! Aloin melkein mantran omaisesti hokemaan: Valo Rakkaus, miksen tunne mitään?! Valo Rakkaus, miksen tunne mitään?! Pari tuntia sitten olin vielä rakastava olento, nyt se ei merkannut yhtään mitään... Panikoiden itkusilmissä täristen en ressukka tiennyt enää mitä tehdä, nappasin puhelimen käteen ja mietin jos soittaisin jollekkin. Kenelle voisin soittaa, oon nyt niin yksin... Aloin kuitenkin kirjottamaan viestiä kaverilleni, olin ihan varma että hän on vihainen minulle jostain syystä, alkaa kumminkin huutamaan puhelimessa... Rohkaisin itseni ja laitoin viestin: Mul on paha trippi meneillää oikeesti, voinko soittaa. Meni alle minuutti ja sain piipin, soitin takaisin ja sanoin: moi, mä en tiiä oikeesti nyt mitä vittua tapahtuu.

 Kuinka ihanalta se tuntuikaan kuulla tuttu ääni, ja kuinka ihanalta se varsinkin tuntui että oli joku jolle voi ennenkaikkea soittaa! Hän hoiti homman hyvin eikä antanut minun friikkailla, puhui arkipäivisistä asioista, vaikkei mun jutuista välillä varmaan saanut selvää kun puhuin ajattomuudesta ja ikuisuudestä tässä hetkessä. Kyselin jatkuvasti, eikai tää oo jääny päälle, kai tää lopuu joskus?!
 "Onks sulla kynää? Ota kynää ja paperia" Kuului ääni puhelimessa. Täh? Kynää, joo on kynä, mitä nyt. "Kirjota siihen paperille, Kaikki on hyvin, Kaikki on mallillaan, ja olo vaan paranee entisestään T:***** (Sensuroitu nimi). Kirjota siihen loppuun vielä, Mä luotan suhun *****. Kai sä luotat muhun?" Luotan, vastasin.
 Aloin hymyilemään jo vähän. Puhuin hänen kanssaan 23 minuuttia 22 sekuntia.
Jostain ilmestyi Chattiin Internet Shamaani nimeltä Klonkku (<3), joka kertoi lähettävänsä positiivista energiaa minulle. Ja voi että, aikamoiset energiapommit lähettikin mokoma! Tunsin yhteyden häneen jollain todella läheisellä tavalla. Hän linkkasi myös biisin, voi kuinka hyvältä tämä tuntuikaan. Kuuntelin sen about 4 kertaa putkeen Vibrasphere - Breathing Place
Aloin tuntea taas rakkautta kaikkea kohtaan. Voi kuinka ikävä minulla sinua olikaan vaikka irrotin itseni sinusta vain tunniksi! <3 Kuinka hyvältä se tuntuu rakastaa! Kuinka hyvältä tuntuu olla olemassa ja kokemassa minuutta.
 Katsoin paperia ja sanoin ääneen: Mä luotan suhun *****, Mä luotan suhun... Suljin silmäni ja otin muutaman syvän syvän henkäyksen musiikin tahtiin, ja annoin kaiken mennä. Kaaduin selälleni sängylle. Olin taas vapaa... Minä, ennenkaikkea olin taas minä. Käpertyen peittoon, halailin sitä ja tuntui kuin olisin ollut luolassa, tuntui myös kuin joku olisi ollut kiinni selässäni halaten minua makuullaan, lämpö, läheisyys, rakkaus, kaikki on, kaikki tulee aina olemaan.. Nyt
Hymyilyttää, itku alkaa tulla silmiin onnesta ja ikävästä, kuinka synkän vaiheen meidän perhe on käynyt läpi ja silti ollaan kasassa. Nuorimpana mun on vaan pakko jaksaa, oon vahva, olen minä.

Välillä pitää kadottaa minuus löytääkseen sen uudestaan, nähdäkseen sen uudella tavalla, nähdäkseen kuinka hyvä on olla Minä...
 Rakastan sua, rakastan mua, rakastan kaikkea. Pitäkää hauska loppuelämä että on jotain takaisin viemistä <3 Kiitos teille kaikille

Näin mä nään, näin mä koen...
Ja ennenkaikkea, näin mä tunnen <3

Tämä oli taas mahtava ja samaistuttava pätkä! Ja hyvä on biisi, varmasti vaikutuksista selvittäessä ( ) tuo "pyhiä" tuntemuksia. Kiitos.

Hieno kuvaus, kiitos jakamisesta!

Itseä rupesi lukiessa hymyilyttämään, tiedän niin tuon tunteen kun se minkä piti olla -NIIN- jees ja hyvää, rupeekin kääntymään ihan vituiks. Ja just toi paniikki  mahtavaa, että sulla oli tukijoukot, tiedän itsekin miten tärkeitä ne ovat. Suosittelenkin jokaiselle, että aina olisi joku varalla, jolle voi ihan varmasti soittaa. Tosin sienissä voikin tuntua että ei haluakkaan kyseiselle henkilölle puhua, you never know. Sama tuon musiikin kanssa, itse rakastan mm. gregoriaanista kuoromusiikkia mutta sienissä se kuulosti todella ahdistavalta.

Toi on todella jännä juttu tuo looppaaminen tai ajantajun katoaminen. Kyllä nämä meidän aivot on jänniä laitteita. Joskus tosiaan pitää kadottaa, ennekuin osaa arvostaa tai voi löytää uudestaan. Hienoa, että loppujen lopuksi jäi hyvä olo ja fiilis!

Ja vielä lopuksi pisteet Klonkulle, you never cease to amaze me. Hyvin kuvaava tuo Internet Shamaani