Psilosybiini.info
Uudistunut keskustelupalsta osoitteessa https://discourse.psilosybiini.info

Automatisoitu kasvatustila

Poissa Prometheus

    • Viestejä: 12
    • Karma: 0
    • Profiili
Ensimmäinen kasvatusprojekti alkaa olemaan ohi eli kakkujen ravinteet kulutettu loppuun. Uudet kakut on kuitenkin jo väsätty ja ens kuussa tapahtuu siirto kasvatustilaan. Tämä onkin se ongelma. Tai no, kesä ylipäätään. Kesällä tuppaa olemaan menoa ja meininkiä eikä aina välttämättä muutamaan päivään tai jopa viikkoon ehdi huolehtimaan kullanmuruista. Kasvatustila pitäisi saada ainakin osittain jollain tapaa automatisoitua tuuletuksen ja ilmankostuttamisen suhteen. Olen jo vähän pohdiskellut ja suunnitellut toteutusta, mutta haluaisin mieluusti mielipiteitä. Kasvatustilana toimii ihan tavallinen muovilaatikko johon on porattu joka sivulle paljon reikiä eli ns. shotgun-laatikko. Shotgun-laatikko on korokkeilla toisessa muovilaatikossa jonne ylimääräinen vesi valuu ja jonka voi sen tultua täyteen tyhjätä. Itse shotgun-laatikkoon ajattelin toiseen päätyyn kiinnittää isomman reiän (kuulostipas mahdottomalta) eli ns. räppänän. Laatikon ulkopuolelle räppänän eteen laittaisin pienen pöytätuulettimen, joka räppänän kautta ohjaisi ilmavirran läpi kasvatustilan ja ulos toisen päädyn rei'istä. Ja tämä olisi ajastettu sopivin väliajoin. Tuommonen pöytätuuletin maksaa bauhaussissa n. 5-7e joten ei olisi edes kallis investointi. Ilmankostutin sitten taas tuottikin hieman hankaluuksia, koska oli vaikea löytää sopivaa järkevänhintaista. Lopulta löysin tällaisen sumukoneen, joka on suhteellisen edullinen mutta silti olen epävarma miten se toimisi tämmöisessä käytössä. Elikkä kasvatustilaan eli shotgun-laatikkoon laitettaisiin vesiämpäri tai vastaava jossa on riittävästi vettä muutamaksi päiväksi ja sitten tuo sumukone laitettaisiin ämpäriin ja tapahtuu tällälailla. Ja tämäkin olisi tietty ajastettu sopivin väliajoin. Mitä mieltä? Hyvä idea, huono idea? Toimii, ei toimi?


Poissa Klonkku

    • Viestejä: 1 229
    • Karma: 134
    • Profiili
Yksi ongelma shotgunterraarion ja tuulettimen yhteisvaikutuksessa on se, että kasvatustilan ulkopuoliset bakteeri-itiöt pääsevät sen sisälle tuulettimen ilmavirran mukana ja tuuletin oikein kerää ja pyörittää pölyä ympäriinsä. :-[ Pöytätuulettimet ovat kaiken lisäksi monestikin niin tehokkaita, että niiden olisi järkevämpää olla parin metrin päässä terrasta, jotta ne tuulettaisivat sopivasti. Tällöin ne keräävät myös kakkaa mukaansa monen metrin matkalta..  :(

Tuo "sumukone" vaikuttaa kyllä ihan pätevältä vehkeeltä, mutta voi olla, että se sumuttaa jo liikaakin, ja sumu tiivistyy nesteeksi kakkujen pinnalle, mikä ei ole taas ollenkaan hyvä juttu rihmaston hengittävyyden kannalta. Sumua ehtii kertyä ajastimenkin kanssa melko paljon, sillä useimmilla ajastimilla minimi ajastusväli on 10 minuuttia, kun yksikin minuutti riittäisi vallan mainiosti kerran tai kahdesti päivässä. Toisaalta shotgun-terran reiät voivat päästää sopivasti sumua lävitseen.. :-\

Tärkeintä terran automatisoinnissa on
a) saada terran pohjalle valuva hiilidioksidi pois ja happea tilalle
b) saada ilmankosteus pysymään riittävän korkeana
c) taata rihmastolle edes pieni valonlähde, jotta se osaa kasvattaa itiöemät oikeaan suuntaan.

Noita voi yrittää luoda myös PMP:ssä ja minikasvihuoneen tyyppisissä kasvatustiloissa.

Eri vaihtoehtoja kannattaa kokeilla ja raportoida tuloksista vaikkapa tänne foorumille. Halutessaan voi tehdä kuvallisia rakennusohjeitakin. ^-^
Elämän tarkoitus on tehdä sitä, mitä oikeasti haluaa, mutta satuttamatta toisia.


Poissa fungos

    • Viestejä: 13
    • Karma: 4
    • Profiili
Oon miettiny vähä samanlaista systeemiä, mutta normi ilmankostuttimella, koska siinä voi säätää sitä tehoa. Kostuttimen nokalle vaan tekee reiän kasvatustilaan ja säätää sen minimiteholle. Ilmanvaihdoksi vaan reikiä laatikko täyteen ja tehokas ilmapumppu, jota ajaa täydellä teholla 24/7.

Tein parin vuorokauden mittaisen testin, niin että ajastin kostuttimen neljän tunnin välein 10min minimiteholla ja ilmankosteus pysyi jatkuvasti 95-98%, eikä ylimääräistä vettä kondensoitunut pinnoille juurikaan. Suurin ongelma on se, että riittääkö pelkkä ilmapumppu hapettamaan riittävästi? Olis kyllä kätevä tällänen järjestelmä, koska tohon ilmakostuttimeen mahtuu 7l vettä, joka tarkoittaa, että voisi ainakin viikon helposti jättää omilleen :)


Poissa SoilBreaker

    • Viestejä: 366
    • Karma: 25
    • Profiili
Itsehän käytin sitä akvaarion ilmapumppu vesilasiin metodia. Kierrättää ilmaa sopivasti ja pitää myös kosteutta yllä.
If a law is unjust, a man is not only right to disobey it, he is obligated to do so. - Thomas Jefferson


Poissa fungos

    • Viestejä: 13
    • Karma: 4
    • Profiili
Itsehän käytin sitä akvaarion ilmapumppu vesilasiin metodia. Kierrättää ilmaa sopivasti ja pitää myös kosteutta yllä.

Eli pelkkä ilmapumppu riittää, vai tuuletteletko vielä erikseen lootaa?


Poissa SoilBreaker

    • Viestejä: 366
    • Karma: 25
    • Profiili
Ensimmäisessä kasvatuksessa jaksoin erikseen tuulettaa, sen jälkeen on mennyt tuolla metodilla. Laatikon alareunassa on toki myös aukkoja jotta ilma pääsee kiertämään.
If a law is unjust, a man is not only right to disobey it, he is obligated to do so. - Thomas Jefferson


Poissa Eni

  • Luotettava tunnistaja
    • Viestejä: 632
    • Karma: 133
    • Profiili
Minulla on reiällisessä laatikossa puolen litran pullo ilman korkkia, ilmapumpunletku yläosasta reiästä läpi ja pieni ilmakivi vedessä pullon pohjalla. Muovikelmusta kansi, jonka raosta sumuttelen kerran tai kaksi päivässä, jos olen kotona. Hyvin tuntuu piisaavan. Laatikon reiät peitin microporella.
"aha"
-PsyKhoZ


Poissa Prometheus

    • Viestejä: 12
    • Karma: 0
    • Profiili
Yksi ongelma shotgunterraarion ja tuulettimen yhteisvaikutuksessa on se, että kasvatustilan ulkopuoliset bakteeri-itiöt pääsevät sen sisälle tuulettimen ilmavirran mukana ja tuuletin oikein kerää ja pyörittää pölyä ympäriinsä. :-[ Pöytätuulettimet ovat kaiken lisäksi monestikin niin tehokkaita, että niiden olisi järkevämpää olla parin metrin päässä terrasta, jotta ne tuulettaisivat sopivasti. Tällöin ne keräävät myös kakkaa mukaansa monen metrin matkalta..  :(
Hmm.. auttaisikohan micropore-teippi pitämään ulkopuoliset bakteerit loitolla? Toisaalta, se ei tuohon liikatehoon auta milläänlailla.

Oon miettiny vähä samanlaista systeemiä, mutta normi ilmankostuttimella, koska siinä voi säätää sitä tehoa. Kostuttimen nokalle vaan tekee reiän kasvatustilaan ja säätää sen minimiteholle. Ilmanvaihdoksi vaan reikiä laatikko täyteen ja tehokas ilmapumppu, jota ajaa täydellä teholla 24/7.

Tein parin vuorokauden mittaisen testin, niin että ajastin kostuttimen neljän tunnin välein 10min minimiteholla ja ilmankosteus pysyi jatkuvasti 95-98%, eikä ylimääräistä vettä kondensoitunut pinnoille juurikaan. Suurin ongelma on se, että riittääkö pelkkä ilmapumppu hapettamaan riittävästi? Olis kyllä kätevä tällänen järjestelmä, koska tohon ilmakostuttimeen mahtuu 7l vettä, joka tarkoittaa, että voisi ainakin viikon helposti jättää omilleen :)
Tää kuulostaa hyvältä kombolta. Voitko pistää linkkiä vähän että millaisesta ilmankostuttimesta on kyse? Kuinka tilava kasvatustila on kyseessä?


Vielä sellaista tiedustelisin että millaista alusastiaa käytätte ylijäämäveden talteenotossa? Itse olen tähän saakka tosiaan käyttänyt toista muovilaatikkoa, mutta se on vähän huono vaihtoehto ilmanvaihdon kannalta.


Poissa fungos

    • Viestejä: 13
    • Karma: 4
    • Profiili
Tämmönen ilmankostutin on kyseessä:
http://www.made-in-china.com/showroom/draeaming/product-detailHeZmKPOcQvhX/China-Warm-Cool-Mist-Ultrasonic-Humidifier-CF-2628-.html

Ostin sen joskus paikallisesta romukaupasta. Tossa on näppärä toi nokka ku tekee vaan laatikkoon sen muotoisen reijän ja toinen iso plussa valtavasta vesisäiliöstä. Toi mun loota on varmaan jotain 50-60l, en muista tarkalleen. Laatikon pohjalle vaan paksu kerros lecasoraa. En tiedä sit yhtään miten tää käytännössä toimii ku en oo yhtään sientä vielä kasvattanu, mutta kunhan suunnittelen :D


Poissa Prometheus

    • Viestejä: 12
    • Karma: 0
    • Profiili
No mutta jos testeissä tuo on pitänyt sitä 90-95% kosteutta niin eiköhän sen pitäisi se pitää ihan kasvatustilanteessakin. Varsinkin jos kakkuja on tiiviisti (ei liian tiivisti tietty) muodostamaan mikroilmaston. Tästä tulikin mieleen että eihän tuolla kasvatuslaatikon koolla ole sinänsä merkitystä onko se 20L tai 200L kunhan sinne on vain laitettu riittävä määrä kakkuja tuottamaan hedelmää ja avustamaan kosteuden ylläpitämisessä juuri ns. mikroilmasto. Eli ei liian vähän kakkuja liian isoon kasvatustilaan ja toisin päin. Vai oonko nyt ihan väärässä?

Tuo ilmankostutin alkoi kiinnostaan niin paljon että pakko melkein ettiä semmonen jostain.