joo elikkkäs kertomus on suhteellisen pitkä, mutta olen iloinen jos edes jaksat vilkaista
Olin 4 helmikuuta alkaen hollannissa puolitoista viikkoa ystävän luona johon olen tutustunut pelien kautta ja skypetelty kovasti ja todettiin että pitää päästä lähtemään hollannissa käymään.
Reissu meni ihan normi meinigeissä pilveä pössyteltiin ja pelailtiin ja käytiin pyöräilemässä nähtävyyksiä kunnes hän kerran kysyi minulta että haluaisinko testata sieniä, että hän ja hänen pari kaveriansa ovat miettineet jo kauan että haluisivat koittaa mutta ei ole vaan tullut testattua. No sanoin oitis että mikäs siinä, itteänikin ovat sienet kiinnostaneet ja sinä päivänä kävimme sitten kaupassa ja ostimme 2 paketillista psilocybe mexicana nimisiä tryffeleitä.
No sovimme syövämme sienet seuraavana päivänä noin kolmen aikoihin, meitä siis oli tässä neljä tyyppiä minä, connor, ward ja sybren.
Söimme kevyen aamupalan noin yhdeksän maissa, muutaman vaalean leivän kanan ja mehun kanssa jonka jälkeen katselimme yhtä sarjaa ja chillasimme. Sitten kello iski kolme ja sybren oli tuonut paketillisen lisää tryffeleitä joten yhteensä meillä oli 45grammaa itse tavaraa.
Jaoimme tryffelit tasan ja pienimme niitä veitsellä jonka jälkeen teimme niistä teetä, jonka annoimme hautua noin 15min.
Tämän jälkeen sai hörppiä teetänsä omaan tahtiin ja itse pidin tryffeleiden pähkinämäisestä mausta ja päädyin ottamaan aina lusikallisen tryffeleitä pureskelin ne mössöksi ja huuhtelin alas teellä.
Olin ensimmäinen joka sai kuppinsa tyhjäksi, muilla oli tosi paljon vaikeuksia maun suhteen.
Siinä sitten istahdin sohvalle ja totesin että ei kai tässä auta kuin venailla ja katsoa mitä tapahtuu, hetken päästä aloin voimaan erittäin huonosti ja vatsaani väänsi joten totesin että parempi mennä makuulle.
Maatessa olo koheni huomattavasti ja heitin peiton päälleni kun olin hieman viluinen.
Noin 20min sienten syömisen jälkeen huomasin kuinka valkoinen rapattu katto alkaa aaltoilemaan ja elämään omaa elämäänsä ja en voi muutakuin hymyillä ja ihastella sitä ja kun katselen ympärilleni huomaan kuinka ikkunoissa olevat köynnösverhot alkavat heilua omia aikojaan ja tässä vaiheessa sybren sanoo että hänkin alkaa tuntemaan vaikutukset ja nauramme asialle.
Päätän makoilla vielä hetken ja ihastella katon aaltomaista liikettä ja havahdun hetken päästä kun sybren nousee seisomaan ja sanoo, että olo on tosi hassu, kuin olisi puoli metriä lyhyempi tai painettu kasaan.
Päätän itsekkin testata ja totean saman asian, alamme räkättämään asialle ja tallustelemme kuin pingviinit ympäri kämppää.
Tässä vaiheessa ward laittaa musiikkia soimaan, en tunnista kappaletta mutta jotain hyvin loungemaista ja soljuvaa, jonka tahdissa ihailen kaikkia esineitä jotka näyttävä kuin olisivat 3,5D.
Ainoa miinus tällä hetkellä on että ihan pirunmoinen vilu jatkuvasti vaikka vedän kokoajan enemmän vaatteita päälle joka johti siihen että päädyin patterin eteen seisomaan.
Yhtäkkiä ajattelin patterin olevan paras ystäväni koska se antaa lämpöä ja rakkautta vaatimatta koskaan mitään takaisin. No patteriin nojatessani aloin katselemaan ulos ja huomasin kuinka uskomattoman kauniilta kaikki näyttää, ilma oli keväinen noin 7 astetta lämmintä, ei lunta ja nurmikko vihreenä.
Pällistelen silmät pyöreinä ulos ja unohdan kokonaan ajan kulun, tässä välissä kun ihastelen ulos, katua pitkin kävelee ihastuttavan näköinen suurinpiirtein minun ikäinen neitonen ja näyttää että hän kävelee suoraan minua päin vaikka hän kulkeekin kohti kerrostalon sisäänkäyntiä, joka on seinän toisella puolella vieressäni.
Hän katsoo minua hiukan sivusilmällä kokoajan ja heilutan hänelle, hän naurahtaa, luultavasti hönön näköiselle sieniukolle jolla on liikaa vaatteita päällä ja töllistelee maailmaa kuin ensi kertaa, ja moikkaa takaisin ja samalla lävitseni kulkee valtava lämmön aalto joka katoaa kun huomaan että tyttö jota ihastelin on kulkenut sisäänkäynnistä sisälle ja tajuan etten näe häntä enään ikinä.
Olo tuli niin haikeaksi, että melkein pillahdin itkuun mutta sitten muistin, että oma rakkaani odottaa kotosuomessa ja samalla iski valtava koti-ikävän tunne.
Siinä vähän aikaa seisoskeltuani huomaan muidenkin hakeutuvan, kenties patterin lämpöön kenties katselemaan samaa ihastuttavaa maailmaa mihin minäkin jumitin, ja alamme juttelemaan siitä kuinka yksinkertaisetkin asiat tuntuvat todella hienoilta ja kaikki neljä pällistelemme ulos rivissä, naamat ikkunassa ja nauramme maailmalle ja ihmisille jotka kulkevat ohitsemme.
Erityisesti juttelemme miehestä jonka näemme istuvan tietokoneen ääressä ja alamme keskustelemaan siitä mitä hän miettii ja minkälainen elämä hänellä on.
Jossakin vaiheessa huomaamme että ilta alkaa hämärtyä ja alkaa olemaan pimeä, ja huomaan puun joka on ihan ikkunan vieressä kuin ensimmäistä kertaa ja katsahdan sen oksistoon ja ihastelen kuinka sen oksisto piirtää harmaalle taivaalle mitä erikoisempia kuvioita ja ihastelen kuin oksat käyvät yhä intensiivisemmiksi ja alkavat liikkua ja kiertyillä toistensa ympärille kuinka ne kuristavat puuta ja hapuilevat taivasta kuin yrittäen tukehduttaa sen vähäisenkin valon mitä taivaalla on mustilla oksillaan.
Kun havahdun ihailustani, muut istuskelevat jo sohvalla ja juttelevat ja siinä samassa tajuan kuinka helvetin kuuma minulla on.
Riisun äkkiä ylimääräiset kerrokset päältäni ja istahdan muiden joukkoon, keskustelemme turhanpäiväisitä asioista kuten siitä miten englannin puhuminen tuntuu niin luonnolliselta asialta, että ihan kuin olisi aina puhunut äidinkielenään enkkua.
Siinä vaiheessa tajusin että ei helvetti, en muista miten suomea puhutaan. Pieni paniikin poikanen iski ja kerroin asiasta kavereilleni ja yritin muistella suomalaisia sanoja, mutta en muistanutsitten yhtään. Kaverini rauhoittelivat minua ja sanoivat että "sitten kun lakkaat yrittämästä muistaa niin muistat, ei kukaan voi unohtaa äidinkieltään". Tämä ajatus tuntuin niin luonnolliselta, että se rauhoitti minut ja jätin asian sikseen.
Ei mennytkään kuin muutama minuutti ja aloin onnessani höpöttämään kavereilleni suomeksi jonka he havaitsivat hyvin huvittavaksi.
Siinä sitten huomasimme, että pikkuhiljaa alkaa pää selviämään ja tässä vaiheessa connor ilmoitti, että hänen täytyypi lähteä, viimeinen juna menee puolen tunnin päästä hänen kotionsa ja hän aikoo mennä sillä.
No siinä sitten hyvästelimme connorin ja päätimme että nyt kun on selvänä niin voi ottaa muutamat hitit bongista, pistimme musaa soimaan ja pakkasin oman bongini aika täyteen ja vedin kunnon sauhut siitä, saman tekivät ward ja sybren.
Aloimme katselemaan telkkaria ja muutama minuutti meni niin JYSÄHTI!
Kaikki kolme oltiin ihan uskomattomassa sieni/pilvi pöllyssä ja tästä lähtien minusta tuntui että aika vain hidastuu ja hidastuu ja hidastuu, mutta samalla kokoajan vain enemmän ja enemmän päässä jylläsi ajatuksia.
Jumitimme katsomaan jotain amerikkalaista oikeus-saippuaoopperaa ja jumitimme niin pahasti että ainoot äännähdykset mitä suustamme kuului oli tyyliin "WOAH, so deep ja we are so fucking high".
Sitä sarjaa kuin kattoi tuntui että jokaisella lauseella mitä ne näyttelijät sanoi oli joku tupla tai tripla merkitys ja kaikki oli niin syvällistä ja yhdessä kohtaa tuli niin ahdistava olo kun niin monta ajatusta oli samaan aikaan päässä, että havahduin ja nousin, oli pakko lähteä pois telkkarin äärestä.
Hoipertelin sitten vessaan ja sanoin vain kavereilleni että käyn kusella, vessassa istahdin lattialle ja tunsin kuinka maailma vaan hidastuu ja samalla hetkellä kuulen kun ward ja sybren keskustelee keskenään hollanniksi.
Minuun iskee kammottava vainoharhaisuus ja ajattelen että tuskin edes tunnen näitä tyyppejä joiden kanssa olen täällä, että olemme pelien kautta tutustuneet ja ties mitä ne minulle tekee kun tuun täältä vessasta pois!
Mutta siinä miettiessäni päähäni putkahtaa ajatus, että jos ne minulle tekisivät jotain niin niillä olisi ollut tuhat mahdollisuutta jo tehdä se, ja tajusin että voin kyllä luottaa heihin.
Siinä samassa huomasin peilikuvani ja kun aloin ihastella silmiäni kuinka isot pupillini ovat ja kuinka iirikseni pyörii ja vaihtaa värejä, havahduin kummiskin siitä nopeasti, terästin itseni ja heitin vainoharhaisuuden aaveen pois mielestäni ja tulin vessasta ulos.
Kysyin Wardilta sopisiko jos laitetaan telkkari kiinni, että se on minusta tosi ahdistava laite tällä hetkellä ja hän myöntyi siihen.
Sybren laittoi musiikkia tulemaan tietokoneelta ja siinä seisoessani huomasin kuinka kämmeneni ovat "nivelettömät", en osaa oikein kuvailla muuten kuin tällä gifillä.
http://pandawhale.com/post/12572/endless-apple-drop-amp-catch-gif.
Siinä sitten pyörittelen käsiäni ja naureskelen tunteelle ja ward katselee minua huvittuneena.
Vähän ajan kuluttua istahdan sohvalle ja kysyn wardilta ja sybreniltä että sopiiko jos ollaan hetki hiljaa ja ja nautitaan vain musiikista he myöntyivät halukkaasti ja pistivät valot pois ja etsivät itselleen lepopaikan.
Minä istuin sohvalla kuuntelin musiikkia joka oli joku pink floydin kappale ja suljin kaiken muun ympäriltäni, Oli vain minä, musiikki ja pimeys.
Nyt pitää muistaa että mainitsin aikasemmin kuinka kaikki tuntui hidastuvan ja hidastuvan ja se tapahtui edelleen, siinä istuessani rentoutuneena tuli hetki kuin aika olisi pysähtynyt ja pimeys räjähti sokaiseviin fraktaalikuvioihin, tätä hetkeä kesti ehkä kaksi sekuntia mutta samalla aika tuntui erittäin pitkältä ja lyhyeltä samaan aikaan!
Tämän räjähdyksen jälkeen tuntui kuin olisin palautunut kehooni ja sävähdin hereille horteestani ja haukkasin syvään henkeä.
Ward ja sybren säikähtivät tätä ja kysyivät että onko kaikki hyvin, mutta en osannut räjähdyksen jälkihehkuissa kuvailemaan sitä vaan sopersin jotain ajan pysähtymisestä ja kirkkaista väreistä, he naurahtivat tälle ja jättivät asian omaan arvoonsa.
Vähän aikaa siinä kuumottelin vielä ja totesin että aika kulkee koko ajan hieman nopeampaa ja huokaisin helpotuksesta kun tajusin että muutun vielä normaaliksi.
Tässä vaiheessa ward ehdotti, että katsottaisiin elokuvaa ja se sopi kaikille.
Hän pisti elokuvan Up in the Smoke pyörimään, joka oli juuri sopiva mielentilaanin nähden koska olin vieläkin ihan pöllyssä ja välillä nauroin ihan kippurassa kun tajusin että olen ihan samanlaisessa tilassa kuin tommy chong kyseisessä elokuvassa koko filmin ajan.
Elokuvan loputtua olin pitkälti selvillä vesillä ja juttelimme loppuillan kokemuksistamme ja totesimme että ei tainnu olla sienet ihan viel antaneet kaikkeansa kun imastiin sauhut, ja kerroimme tuntemuksiamme toisillemme.
kokonaisuudessaan (alku väreilystä, selväksi pääsyyn) kesti noin 8-9tuntia, siinä on koko päivän tapahtumat, kirjoitin ne niin tarkasti kuin muistan ja halusin välittää tuntemukseni niin hyvin kuin osaan, Enkä khyllä hetkeäkään kadu että mexicanoja tuli naposteltua.
Onhan se helvetin pitkä stoori, mutta jos oot kahlannut tänne asti saat khyllä kiitoksen ja kumarruksen!
Suunnitelmissa on nyt kotosuomessa toteuttaa jossain vaiheessa toinen sienitrippi koska haluan ottaa annoksen, omassa rauhassa ja meditoida vastaukset muutamiin kysymyksiin jotka ovat vaivanneet minua itsessäni.
