Kerron tässä nytten sitten tarinan, kun ensimmäistä kertaa sieniä kokeilin.
Oli torstai ilta ja olin ottanut perjantain vapaaksi koulusta jotta ei olis mitään tekemistä seuraavana päivänä. Matkantekoon meni suurin osa iltapäivästä ja kotiin päästyä odottelin rauhassa ja annoin itseni rauhottua ja asettua. Lueskelin viellä paljon netistä ihmisten kokemuksia ja juttelin täällä ihmisten kanssa valmistellen itseäni matkaan. Mielentilani oli erittäin odottava ja positiivisesti jännittynyt. Minulla oli jonkin näkönen käsitys mitä oli tulossa ja odotin sitä innolla.
Pistin tee veden kiehumaan ja valmistelin termosteemukiin Clipperin sleep easy herbal infusion tee pussin ja heitin silmämääräsesti ehkä joku 1.5g kuivattua sientä perään. Kaadoin kiehuvat vedet päälle ja asetin hautumaan 30min ja jatkoin henkistä valmistautumista. Keräsin matkaevästä valmiiksi jos nälkä yllättää ja ei jaksa liikkua jääkaapille asti. Olin jostain lukenut että sienissä kaikki likanen näytää iljettävältä ja kaikki puhdas näytää likaselta, joten yritin parhaani mukaan hieman siistiä huonettani. Teeni oli jäähtynyt jo sen verran että sitä pystyi juomaan. Otin ensin pieniä hörppyjä maistellen ja huomasin metallisen sivumaun teessä, ei yhtään epämielyttävä. Join teeni loppuun ja alkoi odotus. Juttelin ihmisille netissä ja pistin youtubesta liquid drum&bass musiikkia soimaan.
Ääreisnäössä seinä näytti liikahtavan ja käänsin pääni katsomaan sitä kunnes totesin ettei se liiku. Aluksi luulin tätä placeboksi mutta seinän liikkuminen alkoi tihentyä ja jossain vaiheessa huomasin että se todellakin liikkui! Olin todella iloinen ja jännitys raukesi ja aloin sitten selitää kaikille mitä juuri sillä hetkellä koin. Tässä vaiheessa vahdoin youtubesta soimaan 'ott - queen of all everything' ja heti kun musiikki alkoi kaikki pinnat alkoivat hengittää. Ne kasvoivat hitaasi koossa ja sitten lytistyivät taas hieman pienemäksi. Ikään kuin ihmisten rintakehä hengittäessä. Nousee ja laskee rauhallisesti. Tunsin myös suunnatonta euphoriaa ja ilmeeni muuttui
-hymiön kaltaiseksi. Musiikki loppui ja kaikki vaikutukset loppu. Olin taas ikään kuin selvänä. Ei muutaku replay youtubesta ja kaikki vaikutukset palautu. Värit alko voimistumaan ja huoneeni punaset ja lämpimät puun värit loivat todella mielyttävän ilmapiirin yhdessä hämärän valaistuksen kanssa. Jossain tässä vaiheessa vaihdoin kuulokkeiteni piuhan mp3 -soittimeen, johon olin tunkenut kolme Ott:in albumia ja pistin ne soimaan järjestyksessä aloittaen Skylon albumista.
Huomattuani etten enään ollut kytkettynä läppäriin joka oli pöydälläni koin suuren vapautumisen tunteen ikään kuin kahleet olisi poistettu. Ei ollut rajoja johon voisin mennä, musiikki kulki mukanani. Musiikki oli erittäin tärkeä mielestäni. Se ohjasi matkaani, eläyty mun tuntemuksiin, tai sitten minä eläydyin musiikkiin? Kuulokkeet joka olivat päässäni auttoivat myös luomaan sellasta tunnetta että minua halataan? Tai sellanen tunne että olen napakasti tuolissa. Hyvin vaikea selitää mutta pidin tunteesta. Tässä vaiheessa lähdin yrittämään siirtymistä fatboy -säkkituolille joka lojus kutsuvasti keskellä huonetta telkkarin edessä, jossa ps3 valikko alltoili. Noustuani seisomaan unohdin kuitenki mitä olin tekemässä ja aloin leikkimään käsillä ja liikuttelemallani raajojani. Teki höpöä. Ja tästä oli luonollisesti kerrottava kaikilla taikasieni.net chätissä ja kaverilleni facebookissa joka oli lupautunut olemaan ikäänkuin etäsitter. Olin nimennyt tämän siirtymisen tietokonetuolilta fatboylle Operaatio Migraatioksi. Joka soi todella hyvin päässäni ja naureskelin sille, että olin heittänyt riimin. Kun vihdoinki olin saanut selitettyä kaiken tämän kuuntelijoille pääsin taas yritään sitä siirtymistä... koin melkein pienen paniikki kohtauksen ku yritin pitkään saada kaikki tavarat mitä halusin mukaan mahtumaan syliin. Läppäri, ruuat, lusikka, kännykkä, karvalakki, peitto... listä oli pitkä. Purkasin tavaroita sylistä ja pakkasin uudestaan ja ahdistuin kun ei ne vaan kaikki mahtunut samalla kertaa. Päätin että fuck it ja istahdin alas sen kanssa mitä oli juuri sillon sylissä. Fatboy oli aivan mahtava paikka löhötä. Se muovautu kehoni ympärille kuin halaus ja tunsin oloni turvatuks ja kodikkaaksi. Istuin siinä ja kuuntelin musiikkia ja katelin ympärilleni ja juttelin edelleen ihmisille ja kerroin heille mitä koin ja mitä ympärilläni tapahtuu. Ikään kuin kelluin meressä ja ympärilleni oli kerääntynyt ihmisten tietoisuuksia.. pyöreitä sumea reunaisia palloja jotka hohtivat hennosti valoa. Tunsin syvän yhdeyden kaikkien kanssa. Olimme yhtä ja samaa, mutta silti yksilöitä? yritin selitää kovasti kaikille mutta se ei onnistnut. Oli liikaa selitettävää ja kaikkea ei voinut edes kuvata sanoin! Mutta koska olimme yhtä ja samaa niin ei mun tarvinut selitää. Kaikki tiesi. Kaikki koki samaa kuin minäkin. Mieleni rauhottu kun tajusin tämän ja vapauduin ikään kuin siitä velvollisuudesta selitää minkä olin itselleni jostain tempassut. Vapauduin ja koin että nytten on aika alkaa tutkimaan! Nousin ylös ja tutkin huonettani. Keräsin lisää tavaroita jotka olivat jotenki jänniä. Ehkä oidoin esimerkki tästä on purkin kansi jossa oli pyöreä kupera lasinen linssi jonka kautta katsottuna maailma näytti erillaiselta. Se kulki taskussanu koko loppu matkan.
Tuntemukset oli sekaisin. En ollut varma tunsinko nälkää vai oliko tarve käydä vessassa? Päätin kumminkin tässä exploration fiiliksissa että oli aika käydä vessassa. avasin huoneeni oven ja tuijotin pimeyteen, se ei pelottanut vaan enemmänki kiehtoi. Huoneestani tulviva hämärä valo valaisi käytävän ja näin kävellä vessaan asti. Vesassa oli peili. En katsonut sitä ku muistin että peiliin katsominen voi olla kuulemma ovi huonoon trippiin. Mutta jossain vaiheessa oli kuitenki pakko katsoa ja näin itseni. Pupiilini olivat lautasen kokoset ja naamani hengitti ja väreili olin edelleen sama
-hymiö joka huvitti mua kauheasti. Siinä sitten keskustelin itseni kanssa telepaattisesti ja ymmärsin olevani tyytyväinen itseeni. Kaikki oli hyvin ja mikään ei voi mennä vikaan. Menin takasin huoneeseeni ja olin tyytyväinen siihen kuka olen ihmisenä. Huomasin hyvin nopeasti että huoneeni värimaailma oli todella mielyttävä punasineen sävyineen ja maalaus jonka olin joskus toisella luokalla maalannut oli kehystettynä sienällä. Tajusin että maalaus oli lahja minulle minulta. Se oli mitä parasta katsottavaa tripeissä mielestäni. Tästä lähti lumivyöry muita "lahjoi" mitä olin saanut. Tilkkutäkki peitto jonka äitini oli tehnyt, Fatboy oli myös lahja vanhemmiltani kun kirjotin itseni ylioppilaaksi, karvalakki oli lahja, pehmolelu kuutti (vauvahylje) oli lahja isovanhemiltani ensimmäiseltä risteilyltä. Keräsin vain lisää esinteitä ympärilleni ja lilluin siinä lämmössä ja rakkaudessa jota niistä säteili. Olin kuolaava
-hymiö joka kellui punaisessa fatboy meressä. Luulen että näihin aikoihin piikasin. Olin vain siinä silmät kiinni hymyilin/kuolasin niin tyytyväinsenä elämääni ja itseeni ettei mikään olisi voinut satuttaa minua...
Pikkuhiljaa samanlailla kun trippi oli alkanut aaltoillen se myös alkoi loppumaan aaltoillen. Selvinä hetkinä olin surullinen kun tunne katosi pikku hiljaa, ennenkuin tajusin että ei se mihinkään katoa. Se on ja tulee olemaan. En vain normaalisti sitä tiedosta vaan sen on alitajunnassani. Sienillä pystyn näkemään/kokemaan sen. Sen yhteyden kaikkiin muihin ihmisiin, sen tyytyväisyyden omaan elämääni, sen asitimaailman jossa kaikki on uutta ja ihmeellistä. Menin sitten nukkumaan pehmolelukuutti kainalossa ja karvalakki toisessa. Tyynyn alla lasinen linssi ja käsipeili jonka olin ottanut mukaan toiselta vessareissulta. Äidin tekempä peitto lämmittämässä. Ja fatboyn olin raahannut sänkyni viereen missä se oli lähellä ja huomaisin jos joku sen veisi... musiikki jatkoi soimista ja huoneeseen olin valot jättnyt päälle koska tykkäsin katsella kaikkea sitä punasta ja lämpimiä/rikottuja värejä mitä huoneeni oli täynnä. Minun huoneeni. Minun valitsema ja täyttämä värimaailma...
Siinä oli ensimatkani selitettynä jokseenki miten sen itse näin nälkeen päin muistan. Erittäin miellyttävä kokemus kaikenkaikkiaan. Vaikka yksin olin ja peiliin katsoin ei tullut huonomatka. Monessa kohtaa tiedostin miten matka olisi voinut ottaa ahdistavan käänteen mutta ei niin koskaan tapahtunut ja pysyin hyvälläpolulla. Uskon että se tunne että en ollut yksin tuli pitkälti siitä että olisin netissä ja juttelin teille ja ystävälleni facebookissa. En ollut koskaan yksin vaan aina oli seura lähellä ja vasta sitten kun olin orientoitunut uuteen olotilaan olin kykenevä menemään esim vessaan yksin. Mutta en sielläkään ollut todellisuudessa yksin... Olihan mulla peilissä toinen minä.
PS: jätin kertomatta CEV ja OEV mitä koin matkan aikana. Ne olivat melko mietoja ja enimmäkseen sateenkaarenvärisiä kolmeulotteisia ja kaksiulotteisia geometrisiä kuvioita jotka toistivat itseään. Ei mitään niin ihmeellistä kuin kaikki muu mitä koin.
